Elämän paras sijoitus

LinkedIn- ja /tai Facebook-syötteeseeni nousi esiin jokin aika sitten postaus, jossa kysyttiin elämän parasta sijoitusta. Kysymys oli hyvä ja näinä aikoina varsin ajankohtainen. Omalla kohdalla se laittoikin pohtimaan, mikä se oikeasti voisi olla.

Helppo vastaus olisi tietenkin, että koulutus, satunnainen osakekauppa tai vaikkapa ensimmäinen "oma" asunto, mutta jos mittarina olisi tuottoprosentti sijoitettuun pääomaan nähden, niin kisa olisi äkkiä ohi. Vastaukseni olisi ehdottomasti tennismailan jännityskone! Todellakin!

Olin noin 13-14 vuotias, kun jänteet alkoivat paukkua poikki toden teolla. Käytännössä jänteet katkeilivat varsinkin kesällä vajaan kymmenen tunnin välein. Kun kotipaikkakunnallani Kankaanpäässä mailan jännittämisen hinta oli 1990-luvun alussa noin 100-120 markkaa, niin yhtäkkiä harrastukselle alkoi kertyä kustannuksia totuttua enemmän. 

Idea oman jännityskoneen hankkimisesta nousikin varsin nopeasti relevantiksi vaihtoehdoksi, kiitos myös silloisen valmentajani. Lopulta hankin koneen nimenomaan hänen kauttaan ja sain häneltä kaupan päälle myös nipun jänteitä sekä asiantuntevan koulutuksen tennismailan jännittämisen saloihin, sillä youtubeja ei pahemmin vielä 90-luvun alussa ollut. Tästä arvokkaasta opastuksesta olen edelleenkin hänelle kiitollinen. Kiitos Jari! 

Kone oli punnusmallinen eli niin sanottu 'punttikone', jossa jännityksen kireyttä säädetään punnuksella. Merkiltään se oli Pro's Pro ja siinä oli 6-pistekiinnitys. Jänteen liukulukitus oli ja on edelleen hyvin kätevä sekä aikaasäästävä ominaisuus tämänkaltaisissa koneissa. Suosittelen lämpimästi, sillä näppärä lukitus nopeuttaa itse jännitysprosessia huomattavasti.

Luottokone. 

Kone maksoi aikanaan 1850 markkaa eli noin 300 euroa, jos jonnet ei muista tai tiedä. Kyseisen kesän kesäduunirahoista kone haukkasi luonnollisesti ison osan ja kyllähän se silloin kieltämättä kirpaisi.

Pitkässä juoksussa kone oli kuitenkin loistava hankinta. Ensinnäkin koneen arvo saati kunto ei ole kolmessakymmenessä vuodessa mennyt miksikään, jolloin se on pitänyt hyvin myös jälleenmyyntiarvonsa. Olennaisempaa on kuitenkin se, että sijoitettuun pääomaan suhteutettuna kone maksoi itsensä vähintään useita kymmeniä kertoja takaisin.

Sillä, kun kylän tennisväki kuuli hankinnastani ja markkinahintojen hienoisesta polkemisesta eli noin 50-70 markan jännityshinnasta per maila, niin asiakkaita riitti melkoisen mukavasti heti jännitysuran alkumetreiltä lähtien. Markkinaan oli luonnollisesti päästävä vaikka sitten tosiaan alemmilla hinnoilla, varsinkin kun aiempia näyttöjä ei juuri ollut.

Se kannatti. Suusta suuhun markkinointi toimi pienellä paikkakunnalla kulovalkean tavoin, niin puuhaa ei ujohkon yläastejonnen tarvinnut juurikaan lopulta edes markkinoida. Moni halusi samalla tukea nuoren paikallisen kilpapelaajan harrastamista, mistä syvä kumarrus ja kiitos kaikille vielä näin jälkikäteen. Itse koneen sainkin maksuun käytännöllisesti katsoen parissa vuodessa pelkillä asiakasjännityksillä. Niin ja tulipa tosiaan omien mailojen jännityksissäkin säästettyä luonnollisesti se pitkä penni.

Kirjasin käytännössä jokaisen jännitystyön ja asiakkaan maila- ja jännespeksit pieneen siniseen vihkooni, joka lienee minulla vieläkin jossain. Siitä lähti kenties myös kiinnostukseni erityisesti asiakasdataan ja sen analytiikkaan, joka on puolestaan tuonut leivän pöytään viimeiset 20 vuotta. Samalla kylvettiin myös nykyisen, toki sivutoimisen, yrittäjyyden siemen.

Puuhastelussani ymmärsin hyvin nopeasti myös asiakaspalvelun tärkeyden. Oli ja on tietysti edelleenkin, makeaa palvella asiakkaita tuntemalla asiakkuutesi läpikotaisin. "Laitetaanko sama jänne samoilla kiloilla kuin viimeksikin vai haluatko kenties kokeilla jotain uutta jännettä?" Huomasinkin jo tuolloin kuinka tärkeitä kanta-asiakkuudet ja heidän yksilöllinen, personoitu, palvelemisensa oli. 

Mutta palataan itse koneeseen, jonka kanssa kuljimme Kankaanpäästä pitkän matkan. Kone seikkaili mukanani muun muassa opiskeluvuodet Jyväskylässä, vaikka noihin aikoihin opiskelijabudjetti ei pelaamista juuri sallinutkaan kesiä lukuunottamatta. Kone näki myös työelämäni ensiaskeleet ja ne hikiset yksiöt muutamine nurkkineen Helsingissä. Aina sille on tila kuitenkin löytynyt. Eipä jännistyskone nimittäin mikään sisustuksellinen elementti ole, joten parisuhde- ja perhepoliittisissa kulminaatiohetkissä koneen olemassaoloa on toki täytynyt satunnaisesti perustella. Koneen elämäntarinan jälkeen on kuitenkin myös ymmärrystä aina löytynyt. Kiitos siitä vaimolle. 

Minne tahansa olen koneen kanssa kulkenutkin, niin ihmetystä se on aina aiheuttanut - "mikä hitto toi on?" oli usein ensimmäinen kysymys, kun joku koneen bongasi. Valistuneet ja valistumattomat arvaukset vaihtelivat perhon valmistuskoneen ja seksilelun välisessä maastossa. Toki oikeitakin vastauksia tuli, jonka jälkeen moni olisi halunnut nähdä miten laite toimii. 

Kone oli käytössäni aina viime kesään saakka, kunnes päätin myydä koneen hyvään ja tuttuun kotiin hankkiakseni itse vihdoin ja viimein uuden sekä tehokkaan, mutta myös hieman persoonattoman sähkökoneen. Luopumisen tuskaa helpotti tosiaan se, että vanha koneeni pysyi ns. "suvussa" ja on todennäköisesti hyvissä käsissä vielä vuosia tästä eteenpäinkin. 

Omistankin tämän kirjoituksen kaikille teille tennismailansa jännittäville nuorille ja vanhemmille stringereille. Long live stringing! Mikään automaatti ei jännittäjää korvaa, sillä tämä jos mikä on käsityötä parhaimmillaan! Tieteen ja taiteen muoto suorastaan. On myös tärkeä muistaa, että ilman meitä, tenniksen pelaaminen nykymuodossaan olisi mahdotonta!

Seurapaitapäivä

Juuri nyt, kun Miamin reissusta ei olekaan kirjoitettavaa tai raportoitavaa, niin tämän päivän teema, eli somessakin hienosti näkynyt #seurapaitapäivä, kirvoitti muistelemaan omia seuroja ja seuratoimintaa sekä oppeja elämän varrelta.

Seuratoiminta on nimittäin ollut itsellenikin upea ja paljon eväitä matkaan antanut lisä koulujen ja kotikasvatuksen lisäksi. Hyviä oppeja, ikimuistoisia hetkiä ja hienoja ystäviä on riittänyt kaikissa elämän vaiheissa ja seuroissa. Näin vanhemmiten seuroissa toimiminen on muuttanut kuitenkin hieman muotoaan, sillä omat treenaamiset ja kisaamiset ovat hiljalleen jäämässä kakkosrooliin ja vastuullisemmat tehtävät lasten harrastusten parissa ottavat otetta.

Omien lasten harrastuksissa mukana oleminen ja toimiminen on kieltämättä etuoikeus, johon on vaikea vastata kieltävästi oli se sitten joukkueen valmentamista, johtamista tai jotain muuta vastuunottoa. Vaikka harrastavien ja kilpailevien lasten vanhempien ensisijainen tehtävä on kannustaa, kuskata ja kustantaa, niin väitän, että aika moni seuratoiminta pysähtyisi koronavaikutusten tavoin ilman vanhempien panosta.

Oma vinkkini kaikille vanhemmille onkin, että tukekaa lasten ohella myös lasten seuratoimintaa. Vapaaehtoisvoimin tehtävää isompaa ja pienempää tekemistä riittää varmasti kaikille. Luodaan omillekin lapsille niitä ikimuistoisia hetkiä ja onnistumisen paikkoja!

Mutta sitten niihin seuroihin, joille omalla kohdalla kunnia kuuluu. Kaikki alla olevat seurat ovat omalla tavallaan olleet osaltaan vaikuttamassa siihen, miten oppia ja ennen kaikkea kokemuksia on tarttunut. Näille seuroille on helppo olla kiitollinen ja onnellinen siitä, että ne ovat matkan varrelle osuneet.

Kankaanpään Jääkarhut (jääkiekko)
Pikainen lätkäkokeilu F-junioreissa 1980-luvulla ei poikinut innostusta lajiin, eikä siinä vaiheessa vielä oikein urheiluunkaan. Ei oikeastaan muuta muistikuvaa kuin kovaääninen valmentaja, jonka negan kautta valmentaminen tappoi viimeisenkin innon. Harmi, että omalle kohdalle sattui näin, sillä seurassa hienoa tekemistä. Rakensivat jopa oman jäähallin talkoovoimin joitakin vuosia sitten! Iso oppi reppuun kuitenkin siitä, miten valmennusta ei kannata varsinkaan ensimmäisen harrastuksen parissa aloittavien kanssa startata.

Kankaanpään Nastaset (tennis)
Seura, josta kaikki oikeastaan omalta osalta lähti. Rakkaus lajiin syntyi heti 9-vuotiaana Myllymäen asvalttikentillä järjestetyllä alkeiskurssilla, kiitos hienon lajin ja innostavien valmentajien. Hienoja muistoja kisareissuilta ja kesäleireiltä. Bonuksena loistavat pelikaverit sekä valmentajat, joiden johdosta ajatus valmentamisesta lähti itämään ja osittain toteutumaankin jo silloin 1990-luvulla. Hyvää oppia erityisesti siitä, että valmentajien merkitys pelaajan lajirakkauteen ja motivaatioon on lopulta hurjan iso. Oma tinkimätön ja innostava asenne tarttuu joskus pelaajaankin. Kiitos Paavo, Matti, Markku, Kari ja Jari!

Kankaanpään Urheilusukeltajat (sukellus ja uppopallo)
Jossain mielessä SE kotiseura, jossa oli (ja on varmaan vieläkin) nimenomaan suuri ja rento seurafiilis. Jokaperjantaiset ja -sunnuntaiset allastreenit saunomisineen, talkoot eväineen, sukellusreissut kokemuksineen ja tyypit persoonineen tuovat lämpimiä muistoja edelleen. Seura, jossa pelattiin myös sähly- ja pesäpuulaakeja pitkin vuotta ja jossa oli ennen kaikkea turvallista ja kotoisaa olla. Kiitos siitä koko porukalle!

Kankaanpään Pallo (jalkapallo)
Sekalaisissa pihapeliporukoissa oli tullut palloa potkittua aina, mutta jalkapallon treenaaminen ja pelaaminen virallisessa seurassa ei oikein ollut oma juttu. Pelaajalähtöinen valmennus oli vielä silloin lapsenkengissä ja lopulta kentälläkään ei oikein koskaan ollut kotoisa olo, kun ei tiennyt yhtään mitä keskikentän roolissani olisi pitänyt tehdä. Tärkeä oppi sekin. Peliä täytyy osata opettaa.

Kankaanpään Maila (pesäpallo)
Kolmas joukkuelaji omalle kohdalle osui KaMa:n riveissä, kuten Kankaanpäässä helposti käy. Vuosi, puolitoista tuli pelattua aktiivisesti, mutta lopulta hieno laji jäi B-poikaiässä tenniksen jalkoihin. Yksi hienoimpia muistoja on luonnollisesti se joukkuefiilis, mutta erityisesti mieleen on näin jälkikäteen jäänyt hyvän kaverini isän merkitys valmentajana. Erkin rennosta ja humoristisesta, mutta tarvittaessa tiukastakin valmennustyylistä on tullut itse ammennettua omaan valmentamiseen yllättävän paljon. Vaikkei se silloin siltä aina näyttänyt, niin tiedettiin ainakin melko usein mitä pitää tehdä. Henkilökohtaista opastusta antoi koko valmennusporras sekä pelikaverit, mikä on joukkuehengen ja kehittymisen kannalta hyvin tärkeää.

Kankaanpään Ampumaurheilijat (ilmapistooliammunta)
Tähän kokeiluun innoitti puolestaan hyvän kaverin isä. Jäi vähän kokeiluksi, mutta loistava valmennus myös vanhemmilta harrastajaäijiltä toi hyvin lyhyessä ajassa ihan hyviä tuloksia. Osui saumaan, jossa harrastuksia oli jo valmiiksi hyvin paljon, joten laji jäi melko nopeasti. Ei tarvitse aina olla kuitenkaan valmentaja, että osaa neuvoa ja opastaa. Oma kokemus auttaa joissain tilanteissa hyvin paljon aloittelijaa.

Team Tähkä (salibandy)
No niin, opiskeluaikojen sählyjengi! Huh huh! Sanotaanko kauniisti näin, että näitä tarinoita riittää, mutta ihan kaikkea ei arvaa tännekään laittaa. Treenit, pelit ja saunaillat iloisissa merkeissä toivat loistavaa vastapainoa opiskeluille. Joskus oli toki totisempaakin, kuten seinäjokisella jäähypenkillä, kun Vimpelin jätkä painimaan haastoi, mutta kiitti jätkät ja elinikäiset ystävyydet! Live forever!

Rajakylän Tennis
Opiskeluvuosien jälkeen tennis löytyi taas silloiselta lähimmältä hallilta. Samalla löytyi uusi seura, vaikka lapsuudenseurasta (Nastaset) irrouttautuminen kieltämättä sattuikin, vaikkei mitään sidettä enää seuraan ollutkaan. RajaTessa on hauska jengi täynnä värikkäitä persoonia ja rennon letkeää menoa! Pomminvarmaa ja äänekästä fanitusta Suomitennisskenessä since the early days! Polkaisin kisaamisen ohella myös valmentamisen käyntiin juuri RajaTessa, mistä iso kiitos seuralle! Vieläkin pelaan seuran riveissä divareita, mutta valmentaminen on siirtynyt muihin seuroihin.

Puistolan Urheilijat (tennis)
Seniorisarjojen edustusseurani. Hienoja tyyppejä myös tämä jengi täynnä! Ikämiesjenginä olemme kuitenkin selvästi vähän välisarjalainen, sillä SM-sarjoissa voitot ovat tiukassa ja I-divarissa puolestaan tappiot. Se ei kuitenkaan menoa haittaa. Kotihalli (Helsingin Mailapelikeskus) ja sen läheisyys tuoneet hyvää fiilistä ja yhteisöllisyyttä porukan kesken. Myös satunnaisia valmennuksia PuiU:ssa, mutta lähinnä ei-kisaaville harrastejunioreille, joille PuiU:ssa erinomaiset mahdollisuudet.

Valko-Pallo (tennis)
Kisajunnujen valmentamista ja hyvää pöhinää kiitos aktiivisen ja yhteisöllisen seuratoiminnan! Vaikka seura ei ole isoimpia, on valmennuspuolella loistavaa ja laadukasta tekemistä! Kiitos siitä, että saa olla osa tätä mainiota valmentajaporukkaa! Ilon kautta eteenpäin!

#seurasydän #seurapaitapäivä #tennisfi #valko-pallo

Malmin Palloseura (jalkapallo)
Pojan harrastuksen kautta olen päätynyt lopulta joukkueenjohtajan pestiin, vaikka yhteisten tennistouhujen johdosta yritin tässä pysytellä jalkapallon osalta vain isän roolissa. Mutta. Eihän se noin vain onnistu. Hieno ja perinteikäs seura, jossa hyvä porukka niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin! Niin ja viime vuosien suurimmat fanitusfiilikset ja kicksit saanut MPS P07-jengin huikesta otteista! Kiitos niistä ja hyvä MPS!

Kolmekymmentä vuotta tennistä

Näinä päivinä tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun tartuin tosissani tennismailaan.

Kotikunnassani Kankaanpäässä järjestetty kesäinen alkeiskurssi oli kannaltani kohtalokas. Tennis ja pallon lyöminen koukuttivat pahoin ja sillä tiellä ollaan edelleen. 

Lajin oppiminen, harjoitteleminen, kilpaileminen, valmentaminen, katseleminen, bloggaaminen ja yrittäjyys ovat kaikki pieniä osasia tässä tarinassa, jonka taustalla on rakkaus ja intohimo lajia kohtaan.

Kuten parhaimpaankin avioliittoon, on myös tähän suhteeseen osunut ylä- ja alamäkiä. Lopulta sitä huomaa kuitenkin aina kaipaavansa ja tarvitsevansa toista. Tai ainakin minä tarvitsen tennistä. Se, kaipaako tennis minua, on jo toinen tarina.

Niin tai näin, tennis on peli koko elämäksi. Elämän peli.

Kesäinen malja menneelle ja tulevalle 30 vuodelle, cheers!

Joulukalenteri #9: Alku

Luukusta yhdeksän putkahtaa esiin oman tennisurani alkutaival.

Kaikki tähänkin puuhasteluun johtanut toiminta sai alkunsa vuonna 1984, jolloin olin 9-vuotias. Kotipaikkakuntani tennisseura Kankaanpään Nastaset järjesti tuona kesänä juniori-ikäisille aloittelijoille tenniskurssin ja siitähän se sitten lähti. Olisiko ollut rakkautta ensisilmäykellä, en tiedä.

Kurssin oppilaista muodostui heti samana syksynä iso osa seuran junioritoimintaa ja seuraavat 10 vuotta treenattiin enemmän tai vähemmän tosissaan kaupungin asvalttikentillä sekä vikkelillä sisäalustoilla liikuntahallissa ja sittemmin myös uudessa tennishallissa, unohtamatta Niinisalon varuskunnan jumppasalia, jossa alustana oli tennikseen aina loistavasti sopiva parketti. Muistan kuinka muun muassa Porin ja Tampereen kisoissa uskollisesti palvelleet boltexit tuntuivat joka kerta todella hitailta.

Niin tai näin, hauskaa oli aina ja hauskoja muistoja on hurja määrä. Valmentajat, pelikaverit, treenit, pelireissut, leirit ynnä muut ovat edelleen hyvin muistissa ja niiden arvostus vain kasvaa kasvamistaan. Olisi kiittämätöntä olla kiittämättä, joten iso kiitos kaikille.

Nyt, lähes 30 vuotta myöhemmin, ympyrä on osittain sulkeutunut. Nyt se olen minä joka niitä sunnuntaiaamun junnutunteja ohjaa, vaikkakin täysin toisaalla.