06/08/2016

Ennakko: Rion Olympialaiset 2016

Olympiatennis on jälleen täällä! Lukuisten poisjääntien värittämä Rion turnaus ei vesity, sillä olympiamitalin arvostus on edelleen kova tennispiireissäkin. Paikalle saapuneista kärkinimistä moni haluaa menestyä juuri olympialaisissa, vaikka ranking-pisteitä ei tällä kertaa jaossa olekaan.

Novak Djokovic hakee Riosta luonnollisesti kruunua kaudelleen sekä myös uralleen ja on myöntänyt tämän olevan kauden päätavoite. Andy Murraylle hallitsevana mestarina voiton puolustaminen on kunnia-asia ja pelin toimiessa motivaatiota riittää. Rafael Nadalin ties monesko paluu osuu sopivasti juuri olympialaisiin, eikä Lontoon kisojen kaltainen poissaolo tullut loukkaantumisista huolimatta tällä kertaa enää mieleenkään, vaan mies kisaa jopa kolmessa (!!!) sarjassa. 

Kaavio on mielenkiintoinen, vaikka kärkinimet tähän 64 pelaajan kaavioon omille paikoilleen ilman aikaisia kohtaamisia asettuvatkin. Kun kisassa on vähän kahden kerroksen väen makua, avaa se haastajille, paras kolmesta -systeemillä finaalia lukuun ottamatta pelattaessa, oman yllätysmahdollisuutensa. Pelin "hakemisaika" tavallaan puuttuu ja hereillä on oltava heti. Hidas aloitus voi kostautua karusti.

Erityisen mielenkiintoista nähdä, miten esimerkiksi juuri Nadal ja Murray kisan avaavat. Nadalilla ottelu tulee olemaan ensimmäinen sitten toukokuun, eikä Murraykaan ole kisapeliä pelannut sitten voittoisan Wimbledonin. Kaksikko on treenannut olympialaisiin yhdessä Mallorcalla ja nähtäväksi jääkin, onko Andyn loistovire Wimbledonin voiton jäljiltä tuonut vai vienyt Nadalin itseluottamusta.

Molemmilla arpaonni kaavion suhteen oli armollinen. Varsinkin Nadalilla on mahdollisuudet melkein heittämällä mitalipeleihin, olettaen toki, että mies on tosiaan terve, eikä loukkaa itseään monissa otteluissaan.

Hyvästä arpaonnesta ei aivan voida kuitenkaan puhua Djokovicin kohdalla, sillä ensimmäisellä kierroksella vastaan tulee Lontoon olympialaisten pronssiottelussa Nolen kaatanut Juan Martin del Potro. Toki argentiinalainen hakee vielä itseään ja peliään, mutta painajainenhan hän on kenelle tahansa, jos pommitus toimii syötön ja kämmenen muodossa. Del Potron hyvä flow ja Djokovicin pieni jännitys voisi muodostaa tästä hurjan taistelun heti kisan kärkeen.

Serbin valmistautuminen meni Torontossa kuitenkin täysin nappiin jälleen yhden Masters-voiton myötä ja senkin varjolla hän on tietysti suuri mestarisuosikki. Lempialusta tuo varmasti itsevarmuutta lisää, joten vähän "nyt tai ei koskaan"-fiilis tässä on. Toki se voi tuoda myös painetta, kuten pitkään kestänyt Ranskan valloituskin osoitti. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että akut on nyt ladattu, nälkää riittää ja mies olisi valmis rullaamaan voittoon saakka.

Suurin uhka lieneekin hyvän vireen löytänyt Andy Murray, jolla saattaa hyvänä päivänään sittenkin olla eväät kaiken muun paitsi tietysti yliluonnollisen Djokovicin lyömiseen. Näillä paineilla Djokovic tuskin kuitenkaan on sitä. Andyllä ei hallitsevana olympiavoittajana menestymispainetta näissä ympyröissä enää luonnollisesti ole.

Näillä mennään:

Puolivälierät:
Djokovic vs. Tsonga
Nadal vs. Goffin
Nishikori vs. Monfils
Murray vs. Ferrer

Välierät:
Djokovic vs. Nadal
Murray vs. Nishikori

Pronssiottelu:
Nadal vs. Nishikori

Pronssia: 
Nishikori

Loppuottelu:
Djokovic vs. Murray

Hopeaa:
Djokovic

Kultaa:
Murray.