23/12/2017

Joulukalenteri #23: Serenan Slamit

Päivä jouluun!!! Toiseksi viimeinen luukku tuo framille Serena Williamsin Grand Slam-voitot, jotka kasvoivat tänä vuonna yhdellä, joten mestaruuksia on nyt 23.

Tasan vuosi ja yksi päivä sitten kirjoitin viime vuoden joulukalenterin luukussa 22, että Serena ei tavoittaisi Margaret Courtia, jolla mestaruuksia on siis yksi enemmän, 24. Syitä tähän oli ja on edelleen kolme: ikä, kiristynyt kilpailu ja paineet. Tänä vuonna Serenan elämän prioriteetit saivat myös äitiyden myötä täysin uutta, mutta upeaa kulmaa, joka puolestaan voi vaikuttaa ajatuksiin paluun suhteen.

Mahdotonta se ei tietenkään ole. Mutta onko nälkä entisellään? Jo pelkän comebackin tekeminen tässä iässä voi olla vaikeaa, jopa Serenalle. Vaikka toivoisinkin Serenan jopa ohittavan tänä vuonna höpötyksillään hölmöilleen Courtin, niin en enää näe sitä tapahtuvan. Tasoihinkin pääseminen olisi kova juttu.

Vettä myllyyn lisää myös se huhu, että Australian Openiin ilmoittautunut Serena olisi lupautunut myös keynote-puhujaksi puolivälierien ajankohtaan Pohjois-Amerikkaan. Ei kuulosta kovin hyvältä. Toki focus voi olla suosiolla Wimbledonissa ja US Openissa, joissa menestymismahdollisuuksia parantaa suosikkialustat ja ajankohta, joka antaa enemmän aikaa treenaamiselle.