13/12/2017

Joulukalenteri #13: Andy Murrayn kaudet ATP Tourilla

Luukusta 13 tulee esiin Andy Murrayn kaudet ATP Tourilla.

Tosiaan, Andyn kunnioitettavat 13 kautta ovat tuoneet paljon menestystä, mutta erityisen paljon myös kehitystä. Muistan kuinka nuoren Murrayn peliä leimasivat muun muassa (rakki)koiramainen hakeminen (ja räksyttäminen). Andystä on kuitenkin vuosien saatossa kuoriutunut aggressiivisempi koko kentän hallitsija ja upea taktikko. Vaikka uran alkupuolen peli ei välttämättä silmää hivellytkään, niin pelaajan kehityspolku on ollut upea, josta muun muassa kaksi Wimbledonia, kaksi henkilökohtaista olympiakultaa ja jopa yksi Andyyn henkilöitynyt Davis Cup ovat todisteena.

Toki pelissä on ja tulee aina olemaan myös vahva fyysisyys läsnä. Jopa Andy itse tietää ja myöntää, ettei hänen pelityylillään ole välttämättä kovin montaa isoa vuotta enää edessä. Peli vaatisi edelleen rajuja panostuksia rohkeampaan suuntaan. Liian usein Andy tyytyy vain hakemaan ja puolustamaan hyvän fysiikkansa avulla tiensä voittoon. Tämä on toisaalta tuonut hänelle paljon menestystä, mutta yhtä lailla voisi väittää, että paljon se on vienytkin. Finaaleissa Murray on usein ollut jo liian väsynyt voitosta aidosti taistellakseen.

Seuraavat kaksi kautta, kaudet numero 14 ja 15, ovat menestyksen kannalta äärimmäisen tärkeitä skotille. Niiden jälkeen lienee aika keskittyä perhe-elämään. Toisaalta Andyn kohdalla en ihmettelisi yhtään aikaista eläköitymistäkään.

No, mutta. Ensi kaudella iskee kuitenkin levännyt ja vammoistaan kuntoutunut Murray. Kerran vielä?