Suomi juhlii tänään 100-vuotista itsenäisyyttään! Onnea ja hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
Siksi myös pieni pikakatsaus Suomen tennikseen ja erityisesti kahteen nimeen eli Henri Kontiseen ja Emil Ruusuvuoreen. Nämä ovat mielestäni ne nimet, jotka nostavat Suomi-tenniksen profiilia nyt ja tulevina vuosina.
Henri Kontinen alkaa olla tietysti meille kaikille tuttu. On Grand Slam-voittoa, Masters-voittoa, kauden finaaliturnausvoittoja ja niin edelleen. Se, että nämä saavutukset ovat tulleet nelinpelistä ei välttämättä vakuuta koko urheilua seuraavaa kansaamme, mutta sopii tietysti yrittää kumpi meiltä noin keskiarvoisesti luontevammin onnistuu, esimerkiksi hiihto vai tennis? Sen jälkeen voikin miettiä lajien harrastajamääriä meillä ja maailmalla sekä vuoden urheilijaa ja... Äh. Joo joo, ei mennä nyt siihen tämän enempää. Henri on joka tapauksessa maailman ehdottomalla huipulla vielä pitkään niin halutessaan.
En yleensä ole lähtenyt aprikoimaan saati ruotimaan kotimaamme tulevaisuuden toivoja kovinkaan paljoa, mutta tänä syksynä näin Emil Ruusuvuoren kisatilanteessa ensimmäistä kertaa ja päätin itsenäisyyspäivänkin kunniaksi tehdä poikkeuksen.
Marraskuinen Talin Futures-turnaus tarjosi todella paljon ilonaiheita, eikä vain siksi, että Emil voitti kaikki ottelunsa, vaan siksi, että hänen pelissään on hirmuisesti potentiaalia. Siinä on todella paljon potentiaalia. Viimeksi olen ihastunut näin nuoren Jarkko Niemisen pelaamista katsellessani.
Emilin isoa syöttöä, mutta myös upeaa, kokonaisvaltaista syöttämistä, tukee hurja peruslyöntiarsenaali molemmilta puolin läheltä ja kaukaa, matalalta ja korkealta. Näillä lyönneillä voisi olla valmiuksia jo vaikka mihin.
Toki Emil on vasta nuori ja fysiikka ei ole vielä lähellekään sitä, mitä se tulee vaikkapa parin vuoden päästä olemaan tai sitä, mitä sen tulee maailman huipulla olla, mutta sen saa kuntoon treenaamalla. Näin luontaisia lyöntejä, joissa on ihailtavan letkeästi voimaa tuottava kineettinen ketju, ei sen sijaan välttämättä saa. Nyt vaan duunia, duunia ja vielä kerran duunia, sillä maailmassa on liian monta nuorta lupausta, jotka eivät koskaan aikuisissa breikanneet! Go Emil, go!
Suomen tennis tulee todennäköisesti aina olemaan muutaman valttikortin varassa, mutta ainakin itse katson tulevaisuuteen positiivisesti tässäkin suhteessa!
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille lukijoille!
Vasurilla on nimestään huolimatta poliittisesti täysin sitoutumaton tennisblogi,
joka käsittelee tennistä niin katsojan, pelaajan, valmentajan kuin yrittäjänkin vinkkelistä.
