sunnuntai 30. elokuuta 2020

Ennakko: US Open 2020

Koronakauden toinen Grand Slam, US Open, alkaa huomenna maanantaina. Tuttuun tapaan blogissa tarjoillaan ennakkoa!

US Open 2018. Grandstand. Thiem vs. Fritz.

Asetelmat pitkän pelitauon jälkeen olivat vielä viikko sitten ehkä hieman arvoitukselliset, mutta nyt Cincinnatin Mastersin jälkeen palaset ovat loksahtamassa jälleen odotetusti paikoilleen. Koronan sairastamisesta huolimatta Novak Djokovic on edelleen vahvasti the man to beat, jota muut seuraavat.  

Mutta onko Djokovic lyötävissä New Yorkissa, jossa siis jo tämä viikko palloa lyötiin? Sanoisin, että on ja ei todellakaan ole. Siinä mielessä on, että Djokovicin peli ei ollut lähelläkään absoluuttista parastaan eikä hän fyysisesti vaikuttanut olevan terävimmillään. Niin sanoituissa "mittariotteluissa" Roberto Bautista Agutia (semifinaali) ja Milos Raonicia (finaali) vastaan hän oli kuitenkin hyvin lähellä tappiota, mikä kielii kuitenkin jostain. Oli fyysistä tuskaa, niskaongelmia ja niin edelleen. Haastajat haastoivatkin hyvin mutta lopulta heidän henkiset ja pelilliset paukut eivät vain tunnu riittävän keskinkertaistakaan Djokoviciä vastaan. Ja juuri siksi Nole taas ei ole lyötävissä. 

Totta kai New Yorkissa nyt moni asia muuttuu ja isoin niistä on paras viidestä -ottelut, jotka toki nekin pelaavat Djokovicin pussiin, jos vaan tämän terveys ja fysiikka kestää. Nyt kysytään nimittäin haastajiltakin äärimmäistä fyysistä iskua, jos joku heistä meinaa saman päivän tai illan aikana Djokoviciltä kolme erää ottaa tämän suosikkialustalla kovilla kentillä. Olosuhteet tulevat olemaan näillä näkymin hyvin kuumat, joten varsinkin päiväsessioissa serbiä voisi saada hyytymään, jos koronan vaikutukset ovat vähänkin kuntoa heikentämässä.

Periaatteessa haastajina ovat samat nimet samoista syistä, jotka nousivat jo Cincyn Mastersin ennakossa viime viikolla eli Daniil Medvedev, Dominic Thiem ja Stefanos Tsitsipas. 

Heistä toki Thiem teki tällä viikolla melkoisen pohjanoteerauksen häviämällä ensimmäisellä kierroksella, mutta se saattoi olla samalla siunaus valeasussa. Kuormaa ei nyt ole ja jalka toimii varmasti esimerkiksi juuri Djokoviciä kevyemmin. Tulee muistaa, että turnaus on pitkä ja Djokovicille Openin jälkimmäinen viikko olisi itse asiassa jo kolmas perättäinen peliviikko ja kun nämä Mastersin kaksi viimeistä ottelua toivat tähän viikonloppuun peliä melko lailla tarkkaan viisi tuntia, niin tuokin kuorma voi olla faktori. Se voi olla sitä jo alkukierroksilla, sillä Djokovic aloittaa turnauksen heti maananataina.

Kuorman kannalta raskasta taivalta on luvassa ainakin Cincyn finalistilla Milos Raonicilla, joka Cincinnatin ennakkokuvien perusteella vaikutti vielä viikko sitten nauttineen korona-aikana lähinnä herkuista ja vapaa-ajasta, mutta joka toisaalta yllätti meidät kaikki finaalipaikallaan. Kuormaa kuitenkin tuli maksimaalinen määrä, joten toinen viikko Openissa lienee jo liian raskas. Hurjalla syöttämisellä pelit toki pysyvät fyysisesti melko "kevyinä", mutta silti kömpelö kanadalainen kömpelöityy helposti lisää kuorman kasvaessa jo otteluiden sisällä. Myös henkiset voimavarat isoimpien haastamiseen ovat edelleen rajalliset, minkä finaalista Djokoviciä vastaan jälleen kerran opimme. 

Suomalaisittain meitä kiinnostaa tietysti Emil Ruusuvuoren uran ensimmäinen Grand Slam. Tästä alkaa toivottavasti usean vuoden matka, jota pääsemme mielenkiinnolla seuraamaan. Emilin kaavio ei ole alkukierroksilla kovin mahdollinen, mutta luonnollisesti hurja testi odottaa jo ensimmäisellä kierroksella, kun vastaan tulee Aljaz Bedene. Kolmannella kierroksella odottaisi todennäköisesti herkullinen uusintaottelu Matteo Berretiniä vastaan, mutta Emilinkin kohdalla täytyy muistaa, että paras viidestä -ottelut ovat hänelle uutta ja nyt pelataan vasta siis Emilin ensimmäistä Grand Slamiä. Pidetään siis odotukset realistisina. Matkaa on vielä paljon jäljellä ja samoin paljon on myös työtä tehtävänä. Cincinnatin turnaus paljasti pieniä huolia esimerkiksi syöttämisessä ja selvää on, että paineen alla varsinkin kakkossyöttö tuntui ajoittain hieman liian kevyeltä hieman liian usein. Näissä ympyröissä heiveröiset kakkoset syödään usein aamupalaksi. Mutta rentoutta ja hyvää taistelua siis Emilin peliin, niin ollaan jo monella rintamalla hyvällä tasolla. Ja hei, onhan tuo aivan mahtavaa nähdä Suomen lippu jälleen Grand Slam-kaaviossa! Hyvä Emil!!!

Valinnat ja povaukset US Openiin ovat seuraavat:

Puolivälierät:
Djokovic vs. Krajinovic
Tsitsipas vs. Anderson
Berrettini vs. Medvedev
Thiem vs. Bautista Agut

Välierät:
Djokovic vs. Tsitsipas
Medvedev vs. Thiem

Finaali:
Tsitsipas vs. Medvedev

Voittaja:
Medvedev.

Turnauksen aikana on tulossa jälleen sekalaisia postauksia asetelmien kääntyilemisestä ja jälkipeleistä, joten pysy linjoilla!

Eurosport näyttää kaikki ottelut kanavillaan ja Eurosport Player -palvelussaan. Vasurilla-blogi ja Eurosport ovat yhteistyössä kaudella 2020. 

lauantai 22. elokuuta 2020

Ennakko: Cincinnati (New York) Masters 2020

Vaikka korona on kaikkea muuta kuin voitettu kanta, niin kiertue jatkuu. Tässä siis tuttuun tapaan ennakkoa!

En oikein tiedä miten tähän kiertueen paluuseen tulisi suhtautua. Toisaalta on ollut kova ikävä suurten panosten ammattilaistennistä, mutta toisaalta vahva on se ajatus, että onko tässä mitään järkeä. Tilanne pandemian osalta pahenee hurjaa vauhtia ympäri maailmaa ja matkustusrajoituksia kovennetaan, mutta tennisväki viis veisaa suosituksista. Todella kaksijakoiset tunnelmat. Kun lisäksi liuta tähtipelaajia on päättänyt jättäytyä pois tältä Amerikan kiertueelta, niin pää tuntuu menevän entistä pahempaan solmuun tämän edessä.

Mutta ollaan nyt kylmiä ja koska pelit on päätetty pelata, niin myös ennakot palaavat, kuten toissapäivänä lupasin!

Koronasta johtuen Cincinnatin turnaus päätettiin riskien minimoimiseksi siirtää New Yorkiin, jossa pelaajat pääsevät nauttimaan jonkin sortin kuplasta nyt useamman viikon ajan, sillä heti perään pelataan tämän kauden toinen Grand Slam eli US Open. Suomalaisittain kisojen herkullisuutta lisää kuonnollisesti se, että pitkän tauon jälkeen mukana on myös pelaaja Suomesta! 

Emil Ruusuvuori pelaa sekä Cincyn Mastersissa, että US Openin pääsarjassa, joten uusi, upea ja tervetullut kulma pelien seuraamiseen alkaa nyt myös korkeimmalla mahdollisella tasolla. Uskomatonta, mutta totta! 

Rafael Nadalin ohella moni pelaaja naisten turnaus mukaan lukien jättäytyi pois koronauhan tai jopa varsinaisen tartunnan takia. Kuten sanottua, tilanne on tässäkin mielessä hieman ristiriitainen. Isoissa kisoissa on nyt harmittava sivumaku, eivätkä autiot katsomot tule asiaa myöskään helpottamaan.

Koronatoipilaitakin on ja erityinen mielenkiinto kohdistuu Emilin ohella juuri heihin. Nimimiehistä ja siis paikallaolijoista ainakin Novak Djokovic, Grigor Dimitrov sekä Borna Coric ovat läpikäyneet taudin ja mitä olen omista tennislähteistäni kuullut, niin COVID-19:n vaikutukset tuntuvat keuhkoissa vielä kuukausien päästä taudin lievimmissäkin muodoissa. Hyvin mielenkiintoista onkin nähdä miten kyseinen kolmikko taklaa pitkät pisteet, ottelut ja turnaukset usein niin kovin helteisissä olosuhteissa, jotka New Yorkissa näihin aikoihin usein vallitsevat.

Menestymismielessä katseet kohdistuvatkin nyt ainakin tässä Mastersissa muihin nimiin. Viime vuoden voittaja Daniil Medvedev sekä paljon näytösotteluita sekä -turnauksia pelanneet Dominic Thiem, Stefanos Tsitsipas sekä jopa Alexander Zverev voisivat olla nimiä, jotka nousevat nyt ensimmäisenä mieleen ja varsinkin siksi, että nähdyn perusteella he ovat pitäneet kunnostaan ja pelivireestään huolta. 

Samaa ei voi sanoa, esimerkiksi Kanadan Milos Raonicistä, joka oli ainakin somekuvien perusteella ottanut ainakin muutaman kilon ylimääräistä massaa keskivartaloonsa tauon aikana. 

Onkin lopulta täysi arvoitus, miten ja missä kunnossa pelaajat tähän turnaukseen tulevat. Kausi starttaa ikään kuin uudestaan ja paljon on lähes puolessa vuodessa varmasti tapahtunut ja ollut tapahtumatta. Eipä esimerkiksi Djokovicin timanttinen kauden alku (18 voittoa, 0 tappiota) välttämättä paina tässä enää yhtään mitään. Siksikin kauden ensimmäisen Mastersin ennakointi on lopulta todellista lottoa. 

Mutta heitetään nyt jotain eli:

Puolivälierät:
Djokovic vs. Goffin
Medvedev vs. Khachanov
Tsitsipas vs. Schwartzmann
Thiem vs. Zverev

Välierät:
Djokovic vs. Medvedev
Thiem vs. Tsitsipas

Finaali:
Thiem vs. Medvedev

Voittaja:
Thiem.

torstai 20. elokuuta 2020

Comeback!

Korona on vaikuttanut moneen asiaan eikä vasurilla.com ole ollut poikkeus. Myönnän, että kiertueen ollessa pakkolomalla on inspiraatiota kirjoittamiseen ollut hankala löytää. Muutamia juttuja olen kyllä tänä aikana julkaissut, mutta suurempi palo tennisrintamalla on kohdistunut oman pelin treenaamiseen, kisaamiseen sekä jonkin verran myös valmentamiseen. Toki taannoiset SM-kisat herättivät herkullisuudellaan tarinoimaan aiheesta enemmän.

Oma treenaaminen on saanut koronan aikana hurjan lisäboostiin fysiikkatreenaamisesta, johon viime vuosikymmenellä on ollut aivan liian vaikea löytää aikaa ja motivaatiota. On kuitenkin niin, että jos meinaa vähänkin pärjätä ikämiesten SM-tasoilla, niin fysiikan on oltava kunnossa. Miesten 40v. SM-sarjatenniksessä vastustajat olivat poikkeuksetta timanttisessa kunnossa, joten pään sisäinen herätyskello soi melkoisella voimakkuudella kauden päätteeksi. Fysiikka lienee kuitenkin se osa-alue, joka on helpoin laittaa kuntoon. Porras- ja kuntotreenaaminen on siis aloitettu ja siitä myöhemmin blogissa lisää.

Pelaamisen saralla kesä on ollut määrällisesti parhain vuosikausiin, ehkä menestyksellisestikin. Pelejä on kertynyt omalla mittapuulla mitattuna hurja määrä, pitkälti toistakymmentä ottelua. Yksistään Savitaipaleen helteisessä Sapassi Cupissa tuli urakoitua muutamaan päivään kolmessa sarjassa seitsemän pelin verran, mikä olikin samalla kenties kovin fysiikkatestini tenniksen saralla koskaan. Siitäkin myöhemmin vielä lisää ainakin sen verran, että muistan vähintäänkin itse miten varautua ja varustautua urakointiin kuumassa kesähelteessä. Paljon tuli oppia kantapäänkin kautta, vaikka tuloksellisesti turnaus olikin lähes täysosuma.

Valmentaminen on koronan vuoksi ollut kovin satunnaista. Ryhmävalmennukset loppuivat kuin seinään maaliskuussa, mutta kesää ovat värittäneet lupaavien junnujen privaattivalmennukset. SM-tason kilpajuniorien sparrailu sekä valmentaminen ovat olleet ehdottomasti herkullisinta tekemistä tällä saralla. On upeaa nähdä se palo ja kehittyminen, mikä näillä junioreilla tekemisessään on. Vinkit ja opit otetaan upeasti vastaan. Nälkä oman pelin kehittämiseen on järjettömän kova ja hyvä niin. Emme me koskaan valmiita pelaajia olekaan. 

Mutta nyt kuparinen on jälleen rikki ja "kirjoituskammo" taklattu, joten on korkea aika suunnata ajatuksia kohti Cincinnatin (New Yorkin) Mastersia, jonka jälkeen matka jatkuu kohti US Openia. Tänä vuonna matkaan ei liene päässyt kukaan, mutta ensi vuotta varten voi matkavinkkini lukea vaikka tästä. Ennakot turnauksiin ovat tulossa kuitenkin pomminvarmasti ja Cincinnatiin siis jo lähipäivinä! 

Pysy linjoilla!