Myös Wimbledonin tennisturnaus on saavuttamassa MM-jalkapallohuuman kaltaista loppuhuipennusta! Tässä ennakot puolivälieriin, jotka pelataan keskiviikkona!
Roger Federer vs. Kevin Anderson
Oman parhaan tuloksensa Wimbledonissa puolivälieräpaikallaan tekevä Kevin Anderson lähtee haastamaan turnauksen suurinta suosikkia, Roger Federeriä. Tilanne ei ole tietenkään, eikä mitenkään helppo, vaikka peli olisi Andersonilla miten hyvässä kuosissa tahansa.
Federer on nurmella kuin kotonaan, eikä häntä Andersonin moukarointikaan kovin helpolla hetkauta. Federer kykenee hyödyntämään maksimaalisesti myös vastustajan lyönnin voiman ja ikään kuin kontrailemallakin viemään peliä pitkän etelä-afrikkalaisen ulottumattomiin.
Puhumattakaan Federerin jumalaisesta syöttämisestä, jonka päälle on erittäin mukavaa rakentaa kakkoslyöntien hyökkäys- ja usein myös suorat tappopaikat. Andersonin tulisikin tulittaa niin suoraa ja matalaa luotia kuin mahdollista, jotta Federer olisi edes hetkellisesti horjutettavissa. Pitkiin pisteisiin tällä alustalla ei juurikaan Federerin kanssa päästä, joten vaikeaa on.
Federer vie peliä tällä hetkellä yksinkertaisesti niin hyvin, että Andersonilla pitää olla todella pöljä tulituspäivä kaikkiin mahdollisiin kulmiin. Sellainen päivä, jota häneltä ei olla kenties vielä koskaan nähty. Varsinkaan Federeriä vastaan, jolta ensimmäinen voitto olisi napattava nyt melko tiukassa paikassa. Federer nauttii, blokkaa ja iskee aavistuksen ehkä väsyneenkin jätin kustannuksella jatkoon suoraan erin 3-0.
Milos Raonic vs. John Isner
Yläkaavion toinen peli on luonteeltaan hieman toisenlainen. Tässä parissa syöttäminen korostuu niin karusti kuin vain syöttäminen voi korostua. Hienouksilla ei juurikaan mässäillä, vaan lähes kaikki perustuu syötön maksimaaliseen hyödyntämiseen. Boom, boom, boom ja tiebreakkejä pukkaa todenäköisesti 3-4 kpl. Pitkät miehet iskenevät syöttöjään ja kyttäävät sitä kaverin mahdollista heikkoa syöttöhetkeä, jolloin iskeä ja luoda painetta. Tasaisempi syöttäjä on lopulta vahvoilla.
Pelillinen monipuolisuus ei ole mielestäni koskaan ollut Raonicin vahvuuksia. Hänen monotoninen ja usein ennalta-arvattavakin pommituksensa on saanut yksipuolisuudestaan ja joskus jopa passiivisuudestaan kritiikkiä, johon on helppo yhtyä. Siinä mielessä John Isnerin voimapeliä onkin ollut miellyttävämpi katsella,sillä hän on myös yllättävän monipuolinen ratkaisuissaan. Kämmen lähtee syötön perään hyvinkin moneen suuntaan ja vieläpä tappavan tehokkaasti.
Isnerillä on myös jonkinlainen henkinen yliote Raonicistä, sillä neljästä kohtaamisesta hän on vienyt kolme. Tiebreakit ovat olleet aika tuttu näky. Isner on tällä haavaa kenties myös tuoreempi ja vaikka Raonicilla on Wimbledonista huomattavasti parempi rekordi, niin Isner jatkaa erin 3-1.
Novak Djokovic vs. Kei Nishikori
Tämä parivaljakko lienee yksi eniten ennakkopalstatilaa tässä blogissa saanut pari. Tuntuu, että he ovat kohdanneet miljoona kertaa blogin 6.5 vuoden aikana. Asetelma on kuitenkin jälleen kerran suht samankaltainen kuin aina ennenkin. Kahden periaatteessa hyvin samankaltaisen pelaajan kohdatessa parempi usein teurastaa heikomman.
Juuri nyt vaikuttaa siltä, että Novak Djokovic on löytämässä hurjinta pelikuntoaan niin fyysisesti kuin varsinkin mentaalisesti ja juuri sopivasti siis Grand Slamin loppurientoihin. Hän on taklannut tässä turnauksessa jo monta kysymystä vastustajien haasteista yleisön buuauksiin, joten Djokovic on käynyt läpi hurjan mentaalisen myllyn.
Kun pelit vain kovenevat, uskon, että Djokovic vain paranee. Paluunsa jälkeen hän on saanut parastaan irti nimenomaan näissä otteluissa kovimpia vastaan ja mentaalinen terä on ollut tylsä ennemminkin ns. 'tusinamiehiä' vastaan. Nyt panokset ovat jo sitä luokkaa, että nälkä riittää varmasti. Sitä se lienee myös pelin osalta, sillä Djokovic on syöttänyt ja varsinkin palauttanut jo hyvin lähellä omaa parasta tasoaan. Alkukauden aikana peli on rakentunut pala palalta kohdilleen ja pidän edelleen Djokovicia ehkä suurimpana haastajana Federerille.
Jos ja kun ajatusmalli Nishikori-otteluun hänen kohdaltaan on jotain tyyliin: "mitä sinä teet, minä teen vielä paremmin", niin hyvin vaikea nähdä tässä loukkaantumisistakin jo hieman kärsineen Nishikorin saavan mitään palaa. Djokovic jatkoon 3-0.
Rafael Nadal vs. Juan Martin del Potro
Ehkä päivän odotetuin kohtaaminen. Ainakin tämä matsi nostatti vettä kielelle jo turnauksen ennakon aikoihin. Silloin en toki odottanut Nadalilta aivan näin hurjaa virettä ja kun Del Potro on hieman tuskaillut sekä pelannut pitkän, kahdelle päivälle venyneen, neljännen kierroksen ottelunsa, niin joudun ennakosta poiketen povaamaankin Nadalin voittoa.
Hänen pelinsä on pitkästä aikaa ollut Wimbledonissa kuosissa. En tiedä lieneekö syynä kuuma keli ja korkeampi pomppu, josta iskeä vai mikä, mutta hyvin vahva hän on Lontoossa tänä vuonna ollut. Itseluottamus Roland Garrosin jälkeen lienee muutenkin tapissa, joten hänen kannaltaan näyttää hyvältä.
Del Potro aloittaa tänään tosiaan jo kolmannen perättäisen pelipäivänsä. Se voi olla isolle miehelle liikaa, sillä nyt mennään jo Grand Slamin toista viikkoa. Varmasti yksi välipäivä olisi maistunut argentiinalaisellekin. Nadal on vielä siinä mielessä pahimpia mahdollisia vastuksia, koska pallo tulee peliin nurmellakin usein.
Pelillinen asetelma on herkullinen. Kummankin kämmenet ovat hurjassa iskussa, joten iso kysymys on, kumpi pelaajista pääsee hyödyntämään sitä enemmän. Vasuri vastaan oikuri tekee kämmen versus rysty -asetelman lähes väkisin, joten siitä päästään pohtimaan rystyjä. Delpo on joutunut luottamaan viime vuodet ranneongelmiensa johdosta paljon alakierrerystyynsä ja tänään sitä nähtäneen paljon myös toisesta syystä. Hän ei halua jättää Nadalille korkeita pomppuja, joihin tämä pääsisi kämmenmyllyään rakentamaan. Matalaan, liukuvaan slaissiin sitä on huomattavasti vaikeampi tehdä. Toki kuollut alajenga saa Nadalilta sellaisen kyydin, että sitä Delpon on varottava tarjoilemasta.
Vastaavasti Nadal käyttänee tänään paljon slaissia rystyltään ja käytännössä samasta syystä. Delpon kämmenpommi lähtee tulisesti jo lantion tasolta, joten kovin luuppimaista yläjengaa ei sinne sovi paljonkaan antaa. Ei edes liikuttamistarkoituksissa, sillä Delpon kämmen suoraan juoksusta on yksi hurjimpia tykkejä tourilla.
Syöttö ja palauttaminen näyttelevät tietysti myös isoa roolia. Nadalin palautuspositio on vaihdellut kovasti, mutta selvää on, että takapressuista palauttaminen ei liene pelin viemisen kannalta se otollisin. Isolta mieheltä olisi vietävä kaikki aika pois ja pelattava paljon tämän selän taakse, mutta ennen kaikkea Del Potro on saatava syötöistä lähtien liikkeelle. Jos Nadal onnistuu siinä tarpeeksi hyvin, on peli selvä. Jos taas Del Potron tulitus toimii ja hän saa tehdä sitä riittävästi tulee tästä todella tasainen peli.
Uskon kuitenkin siis espanjalaisen aggressioon ja argentiinalaisen väsymykseen, joten Nadal jatkaa 3-1.