08/09/2020

Ennakko: Puolivälierät (osa I), US Open 2020

Kuten kaikki tietävät, Novak Djokovic hölmöili itsensä katsomoon sunnuntaina, joten ei käytetä palstamillimetrejä sen enempää tuohon tapaukseen tai sen ruotimiseen. Riittää kun toteaa, että kaikki me teemme virheitä ja niistä hyvin usein myös sakotetaan. Huojentavaa oli, ettei sattunut pahemmin. Mutta olihan se kieltämättä kiva nähdä, että tuomaristolla pokka ja linja piti, vaikka kyseessä oli maailman ykköspelaaja ja turnauksen kenties isoin suosikki suuren mahdollisuutensa äärellä. 

Samalla on annettava kuitenkin tunnustusta myös Pablo Carreno Bustalle, joka Djokovicin diskauksen, mutta myös sitkeän ja nöyrän pelinsä, myötä otti paikkansa puolivälierissä, joista ensimmäisiin tulee ennakko tässä ja nyt.

Alexander Zverev vs. Borna Coric

Ensimmäisenä parina kentälle astuvat tosiaan Zverev ja Coric. Molemmilla oli alkukierroksilla työtä jonkin verran, mutta edelliskierroksen suorat 3-0-voitot antavat hieman armoa puolivälierään, joten en usko, että jaksaminen olisi kovinkaan suuressa roolissa ottelussa. 

Enemmänkin ottelussa tulee ratkaisemaan se, miten Zverev ratkaisee Coricin puolustusmuurin ja vastaiskut. Puolustusorientoituneempi Coric johtaakin keskinäisiä otteluita voitoin 3-1, mutta onko hän suosikki tänään, niin en tiedä. Kumman tahansa voitolle on perustelut löydettävissä. 

Zverevin peli on parantunut turnauksen edetessä, vaikkakin hajoavan syötön vaara on ilmeinen jatkuvasti. Saksalaisen peli on parhaimmillaan hyvin, hyvin painavaa ja vaikka se lähtee usein pari metriä takarajan takaa, niin Coricilla tulee olemaan iso haaste pysyäkseen tässä vauhdissa riittävällä puolustuslaadulla mukana. 

Pelillistä aaltoilua Zverevin peli ei kuitenkaan nyt Coricia vastaan juuri kestä, sillä silloin sitkeämpi, kärsivällisempi ja tasaisempi Coric on kyllä vahvoilla ja voi voittaa ottelun jopa yllättävän selvästi. Jos taas Zverev saa ylläpidettyä hyökkäyspelinsä laadun ja/tai lyöntiensä painon, täytyy Coricin toistaa samankaltainen ihme kuin Stefanos Tsitsipasta vastaan ja ihan ei usko riitä, että moisesta ovenraosta mahtuisi samassa turnauksessa kahta kertaa.

Mielenkiintoa kaikkiin puolivälieriin lisää se seikka, että nyt on ensimmäinen kerta noin 435 vuoteen, kun Roger Federer, Rafael Nadal tai Novak Djokovic ei ole mukana kattauksessa. Tämän paikan ja omien mahdollisuuden tiedostaminen voi näytellä monen pelaajan osalta yllättävän isoakin kuvaa. Esimerkiksi juuri Zverev voi kokea näyttöpainetta nyt enemmän kuin koskaan, sillä jättimäisiin odotuksiin hän ei ole tähänastisella urallaan vielä parhaalla mahdollisella tavalla vastannut. Nyt voisikin olla hyvä hetki astua isosti niihin saappaisiin, kun kaavio finaaliin saakka olisi "auki".

Tasaista on ja mielenkiintoiseksi menee, mutta sanotaan vaikka niin, että Zverev hyökkää solidisti, pitää hermonsa sekä syöttämisen tasonsa ja vie erin 3-1.

Denis Shapovalov vs. Pablo Carrena Busta

Myös toisessa puolivälierässä kohtaavat pelaajat, joille Grand Slamien loppukierrokset eivät vielä liian tuttuja ole. Toki pieni kokemusero pelaajilla näistä peleistä on, sillä Carreno Bustalla on jopa Grand Slamin välieräpaikka vyöllään vuoden 2017 US Openista, joten siinä mielessä pieni kokemuksen tuoma etulyöntiasema hänellä on.

Sen lisäksi hänellä fyysinen etu puolellaan, sillä pelaajien kuorma tänne saakka on ollut hyvin erilainen. Kun Carreno Busta on käyttänyt matkaansa noin kahdeksan tuntia, on nuori Shapovalov taistellut jo reilut 13 tuntia pelkissä kaksinpeleissä ja melkein viisi tuntia nelinpeleissä. Tämä ei voi olla näkymättä, varsinkin kun espanjalainen pelasi Djokovicin hölmöilyn ansiosta edelliskierroksella vain tunnin.

Tuo tunti Djokoviciä vastaan ehti myös osoittamaan sen sitkeyden ja kärsivällisyyden, joka Carreno Bustan peliä leimaa. Hän ei anna tuumakaan periksi, vaan taistelee ja tarvittaessa roikkuu sekä rikkoo erinomaisesti. Hän on kykenevä tekemään myös teräviä vastaiskuja sekä hyökkäämään painavasti suorahkoilla, ei kovin perinteisillä espanjalaistyyppisillä, lyönneillään. Tällä alustalla ne jäävät vieläpä suhteellisen mataliksi, joten melko optimaaliset olot nämä espanjalaiselle ovat. 

Shapovalovin turnaus on ollut työläs, mutta uran paras tulos tähän mennessä voi tietysti poikia vaikka mitä myös jatkossa. Menestymispainetta tuskin on, vaan kaikki mitä tulee tästä eteenpäin on vain plussaa. Huolena on tosiaan tuo Shapon kuorma. Jos Dominic Thiem sai hyydytettyä eilen Felix Auger-Aliassimen täysin, niin sama vaara tässä kieltämättä piilee. 

Shapovalovinkin peli on kyllä atleettista ja näyttävää, mutta sen neutralisointi ei ole Carreno Bustan kaltaiselle kehäketulle välttämättä vaikein tehtävä, varsinkin, jos kanadalaispusero on vähän tyhjä. Jos Carreno Busta sai turhautettua Djokovicin diskauskuntoon, niin voisi kuvitella, että ihan helpolla ei pääse Shapokaan. Toivottavasti emme kuitenkaan näe osumia tuomareihin, sillä tästä myös Shapovalovilla on valitettavasti kokemusta. Auts.

Carreno Busta jatkaa erin 3-0.

Eurosport näyttää ottelut suorana kanavillaan ja palveluissaan. Vasurilla-blogi ja Eurosport ovat yhteistyössä kaudella 2020.