perjantai 1. maaliskuuta 2013

Valmentajaprojekti alkaa

Kirjoitin vuodenvaihteen tienoilla siitä, että tänä vuonna realisoitunee ainakin yksi pitkään suunnittelemani projekti eli kouluttautuminen tennisvalmennuksen saralla. Vaikka ensimmäisiä hapuilevia askeleita apuohjaajana on jo muutaman kuukauden ajan otettu, niin nyt on tullut se hetki, jolloin varsinaiset koulutukset lähtevät liikkeelle. Tennisohjaajakurssin ensimmäinen lähijakso on huomenna lauantaina.

Kerrotaanpa hieman taustaa projektilleni menemällä vaikkapa ihan alkuun. Eli, aloitin tenniksen 9-vuotiaana, kun syntymäkaupungissani Kankaanpäässä järjestettiin tenniksen alkeiskurssi. Puhutaan kesästä 1984, joten ensi vuonna on selkästi juhlavuosi! Laji vei kertaheitolla mukanaan ja pian mukaan tulivat valmennukset, kisat ja niin edelleen, mutta vielä siis pelaajan roolissa.

Jossain vaiheessa 90-luvun alkupuolella kävin silloisen järjestelmän mukaisia valmennuskoulutuksia myös itse. Taisivat kulkea nimillä C-perusosa, C-lajiosa, B-perusosa ja niin edelleen, mutta noihin mainittuihin ne taisivat osaltani jäädäkin, kun tuli opiskeluja ja inttiä ynnä muuta. Itse asiassa koko laji jäi vuosiksi pahaan, pahaan paitsioon. Silloisista vähäisistä valmennuksista jäi kuitenkin kiva maku tai sitten aika on kullannut muistoja urakalla.

Kun järkeni 2000-luvulle tultaessa selvisi ja pääsin pääkaupunkiseudulla mukavasti takaisin lajin pariin, niin oli jotenkin itsestään selvää, että jatkaisin pelaamisen ohessa myös valmentamisia, kun aika ja paikka olisi oikea. Aika alkoi olla kypsä jo noin 6-7 vuotta sitten, mutta perhepoliittiset ratkaisut siirsivät jälleen projektin alkua. Hyvä kun ehti omat pelit pelaamaan.

Nyt kun aika siis vihdoin koittaa, olen täynnä intoa. Pientä lisämaustetta tähän kaikkeen tuo se, että poikani on mukana tuossa ryhmässä, jossa olen apuohjaajana muutaman kuukauden heilunut. Ja koska tiedän, mitä ajattelet juuri nyt, niin muutama sana eli a) poika on vinkunut kentälle itse ja b) kyllä, minäkin olen lukenut Andre Agassin kirjan, enkä TO-DEL-LA-KAAN lähde tekemään samoja temppuja saati virheitä kuin Mike Agassi.

Poika saa pelata tai olla pelaamatta, kunhan saan itse valmentaa. Totta kai kannustan lapsiani liikunnan pariin, mutta loppupeleissä on kuitenkin aivan se ja sama, mikä se oikea laji on. Pääasia, että on jokin kiva harrastus ja mukavia kavereita, niin kuin klisee kuuluu, mutta näin se vain on.

En kiellä, etteikö tämä kuvio tarjoa myös mukavaa isä-poika-tekemistä, josta ainakin itse nautin suunnattomasti. Ja ainakin vielä veijarimmekin vaikuttaisi kentällä viihtyvän.

Mutta, takaisin valmentamiseen. Vielä en ole sen kummempia teesejäni alkanut valmennuksen suhteen miettimään, yhtä lukuunottamatta. Voit lukea sen täältä. Olkoon miten Nuorta Suomea tahansa, mutta kyllä homman tulee olla mahdollisimman pitkään myös hauskaa. Mieluiten aina.

Mitä sitten ohjaajakoulutukselta haen?

Ennen kaikkea niitä valmiuksia, joilla hyvä tennistunti vedetään ja joiden avulla valmennettavat kokevat kehittyvänsä. Juuri ne pienetkin kehitysaskeleet, mitä tähän mennessä olen nähnyt, lämmittävät mieltä vähintään yhtä paljon kuin hyvä otteluvoitto. Moinen palkitsevuus on varmasti tämän jutun se juttu, johon minäkin koukutun.

Lisäksi haluan vastauksia niihin käytännön kysymyksiin, joita mietin tunnin aikana kymmeniä kertoja. Siitäkin huolimatta, että tuntisuunnitelma on etukäteen mietitty ja kirkkaana mielessä eli
  • miten ja missä havainnollistan suorituksen?
  • missä oppilaiden on parasta katsella sitä?
  • miten käytän ääntäni? 
  • miten opetan/selitän lyöntiä niin, että kaikki ymmärtää?
  • miten komennan (jos ja) kun jätkät alkaa kimpoilemaan pitkin seiniä?
  • miten pitkään yhtä harjoitusta kannattaa treenata?
  • ja niin edelleen...
Pohdittavaa on siis paljon vaikkei kyseessä mikään avaruustiede olekaan. Kaiken tämän lisäksi lajia on syytä pohtia monelta kantilta myös kentän ulkopuolella. Esimakua onkin tullut suollettua vuoden päivät tämän blogin muodossa, joka seuraa myös tätä tämän kevään ykkösprojektiani suhteellisen tiiviisti. Pysykää siis kuulolla!

PS. Kurssi alkaa ilmeisen tiukasti, sillä heti kärkeen tarjoillaan joku kuulustelu ennakkomateriasta. Aikamoista. Täytyypä lukaista. Hyvää viikonloppua kaikille!

Ennakkomateriaali.

2 kommenttia:

  1. Tervetuloa vain tennisvalmennuksen antoisaan maailmaan, Vasuri :) Itse kaikki STL:n valmentajakoulutukset läpi huippuvalmentajatutkintoon (nykyisin HVT:n suorittaneet on STL:n toimesta alennettu kilpavalmentajiksi) asti kolunneena sanoisin, että omalla pohdinnalla on keskeinen merkitys valmentajana kehittymisessä. En tosin ole näitä viimeisimpiä koulutusmateriaaleja nähnyt saati käynyt läpi, mutta ainakin aikaisemmin suoria vastauksia oli vaikea saada kysymyksiin. Totesinkin koulutusten pohjalta, että valmiin sapluunan puuttuessa valmentajan on opiskeltava, pohdittava ja muodostettava oma valmennusmetodinsa :) Onnea ja menestystä jatkuvan kehityksen polulle, joka ei onneksi pääty siihen valmennusdiplomin pokkaamiseen! Sanoisin oppineeni vähintään yhtä paljon oppilailtani vuosien varrella kuin oppilaani ovat oppineet minulta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Ville kannustuksesta ja kommentista!

    Ensimmäinen lähijakso on nyt onnistuneesti takana, joten hyvät on fiilikset! Palaan aiheeseen isommin lähipäivinä, mutta tuo mitä sanoit, että valmentajan on opiskeltava ja muodostettava oma metodi pitää edelleen hyvin paikkansa. Ja mielestäni niin sen tulee mennäkin. Ei ole yhtä oikeaa tapaa opettaa. Sen lisäksi olemme kaikki erilaisia. Niin valmentajat kuin valmennettavatkin. Tieto lisää tuskaa ja valtavasta tietomäärästä on jalostettava se omin juttu ja pyrittävä kohti Velhomaisia metodeja :-)

    Elämä on jatkuvaa opiskelua. Aina. Tavalla tai toisella. Valmista ei taida tulla koskaan. :-)

    VastaaPoista