maanantai 8. joulukuuta 2014

Joulukalenteri #8: ATP World Tour Finals

Tämän vuoden finaaliturnauksesta kauden kahdeksan parhaan pelaajan kesken tuli totaalinen floppi.

Jälkipelit jäivät lopulta minultakin tekemättä, sillä yhden poisjäännin, useiden lumierien, loukkaantumisten, nollamotivaatioiden ja finaaliluovutuksen takia olisi ollut vaikea olla toistamatta itseään ja ihmetellä mitä järkeä tässä on? Väsynyttä touhuahan se suurelta osin oli.

Herkullisia matseja saatiin lopulta tasan yksi eli Federer vs Wawrinka, joka toki oli yksi vuoden matseista. Draamaa riitti jopa ottelun jälkeen, kun kävi ilmi rouva Federerin edesottamukset juuri sopivasti lähestyvän Davis Cup-finaalin alle.

Mutta jos finaaliturnauksessa, näillä piste- ja rahapoteilla ei saada sinne selvinneestä kahdeksikosta tämän enempää irti, niin ainakin minä olisin valmis luopumaan koko turnauksesta.
Ideana turnaus on toki hyvä, mutta jos vain kaksi pelaajaa kahdeksasta jaksaa tosissaan motivoitua ja taistella, niin eihän se katsojistakaan kivalta tunnu.

Olisiko siis sittenkin syytä lisätä panosta vuoden lopun rankingiin ja jakaa ylimääräiset pinnat ja rahat sen perusteella? Motivoisiko se enemmän ja jo kauden aikana eikä väkisin ja väsyneenä Lontoossa?

4 kommenttia:

  1. Mitä ihmettä? Jakaa nyt parhaille jonkinlaisia bomus-pisteitä siitä, että ovat keränneet päättymässä olevan vuoden aikana pelaamalla eniten pisteitä. Eihän siinä voi olla mitään järkeä.

    Niiden, esim. kahdeksan keskinäinen järjestys ei muuttuisi siitä mihinkään. Ero seuraaviin vain kasvaisi. Asema kärkisijoitettuina seuraavana vuonna vain lujittuisi tuommoisella keinotekoisella kikalla. Haluaako blogisti lisää sementtiä tennikseen?

    Ehkä yksi mahdollisuus kehittää vuoden lopun turnausta olisi valita siihen kuuden parhaan jälkeen pari willikorttilaista: esim. vuoden parhaat nousijat, kuitenkin varsinaiselta ATP-tasolta!

    VastaaPoista
  2. Niin, onko sillä lopulta hirveästi eroa nykymalliin? Karkaa se kärkikahdeksikko nytkin tuossa suhteessa. En sano, että näin pitäisi tehdä, mutta pieni ylimääräinen porkkana voisi kauden uurastuksista olla kärkirankingille paikallaan.

    Haluaisin kuitenkin nähdä motivoitunutta taistelua myös parempien rankingien muodossa jo kauden aikana, jos se nyt ketään sekään motivoisi. Finaaliturnauksen motivointikeinot eivät nyt kuitenkaan juurikaan toimineet.

    VastaaPoista
  3. anonyymin kommentti esim. vuoden parhaan nousijan ottamisesta turmnaukseen oli oikeinkin hyvä.

    VastaaPoista
  4. (Menee vähän spesifiseksi, mutta minkäs tälle ajatteluelimelleen mahtaa.....)

    Jeps, mutta yksi nousija molempiin lohkoihin. Thiem oli vuosi sitten 121., nyt 39. Ranking-suhde olisi 3,1. Kyrgiokselle olisi suhdeluku vielä parempi, mutta vielä liikaa Challenger-pelaaja, kuten varmaan kaikki rankingiltaan yli 50:n miehet.

    Muutenkin syytä valita vain niistä, jotka saavuttivat edellisenä vuonna vuoden lopun ennätyksensä ja paransivat sitä sitten eniten seuraavana vuonna. Ei siis Goffin eikä Karlovic. Kukahan olisi tämän vuoden toiseksi paras ATP-nousija?

    Olisi siinä kiihoketta kyllikseen nouseville tähdille. Olisiko Kyrgiostakin nähty enemmän Wimbledonin jälkeen ATP-kisoissa, jos olisi ollut tämmöinen mahdollisuus!

    Selvää on, että vanhat parrat ovat vähän väsyneet keskinäisiin koviin otteluihinsa. Pari uutta "kukkopoikaa" antaisi vähän sytykettä. "Kyllä vanha vielä...."

    VastaaPoista