Jumi

Australian Open -huumaan liittymätön kommentti ja pitkästä aikaa omista pelikokemuksista ja ennen kaikkea -tuntemuksista.

Tekstin otsikko voisi olla myös "alan tulla vanhaksi", mutta ehkä "jumi" kiteyttää olotilani tiukemmin. Ikää alkaa kertyä siis täälläkin ja kyllähän tässä tosiaan alkaa vanhaksikin itsensä tuntea. Ei siinä mikään auta.

Ensinnäkin, viime lauantaina pelatun sarjamatsin vastustajana oli vuonna 1996 syntynyt nuori mies. Minä kuuntelin tuona(kin) vuonna innoissani Oasista ja Manic Street Preachersiä opiskelujen ohessa Jyväskyläläisessä opiskelijayksiössä. Vuosikymmen oli musiikin suhteen hyvä, ehkä jopa paras, mutta se on jo toinen tarina.

Toisekseen, kropan jumitus näyttää vielä maanantai-iltana yhden kaksin- ja yhden nelinpelin jäljiltä lukemaa 168. Ja tämä siis tutulla asteikolla nollasta sataan. Noin neljä tuntia b-luokan kilpatennistä yhdelle päivällä alkaa olla liikaa ruholleni. Tällä kertaa vähän jopa venyttelin ja vietin aktiivisen sunnuntain liikkuen koutsina kentällä ja isänä ulkoilmassa.

Nelinpelistä saimme sentään voiton, mutta kaksinpelissä tuli turpaan ikävästi kolmannen erän super-tiebreakissä, joten sekin vielä.

Roger Murtaugh -fiilis: "I am getting too old for this s**t."