Andy Murrayn lopettaminen

Andy Murray on tänään ilmoittanut lopettavansa tennisuransa. Pitkään vaivannut lantiovamma ei jättänyt miestä rauhaan ja mikä pahinta, kivut voimistuvat rajusti pelaamisen yhteydessä. Hyvältä ei kuulosta myöskään se, että jo sukkien jalkaan laittaminen ja kenkien sitominen tuottaa suurtaa tuskaa. Jos normielämää värittää näin vahvasti kipu, on aina aika miettiä jotain muuta.

Murrayn kohdalla tämä valitettavasti tarkoittaa lopettamista. Se on Andyltä varmasti oikea päätös, sillä perhe, vaimo ja kaksi tytärtä, tarvitsee mahdollisimman tervettä isää kotona enemmän kuin me kehäraakkia tv-kuvissa. Andyn meriiteillä ei myöskään olisi mitään mieltä kiertää touria kyvyttömänä haastamaan terävintä kärkeä.

Vaikka Andyä on usein moitittu pelitavaltaan tylsäksi, passiiviseksi puurtajaksi, niin hänen pelillinen elinkaari ja sen kehitys oli kuitenkin mielenkiintoista seurattavaa. Varmasti moni viittaa lopettamisen yhteydessä kuluttavan pelityylin suuntaan, mutta kyllähän esimerkiksi kämmen ja syöttö paranivat ja aktivoituivat matkan varrella rajusti siitä, mitä ne uran alussa olivat.

Nuori Murray profiloituikin hyvin vahvasti fyysiseksi noutajaksi, joka puolusti ja puolusti ja vielä kerran puolusti. Erään lehtitalon kahvilassa kauan kauan sitten tuli muuan tuleva tennisbloggaaja tokaisseeksi nuoresta Murraystä maan johtavalle tenniskirjoittajalle, että "jos tuo tuuppari voittaa joskus Grand Slamin, niin minä lupaan syödä.." ja niin edelleen. En syönyt vaikka olisi pitänyt. Pelillinen kehitys ja matka Grand Slam-voittajaksi oli upea kasvutarina kaikkine paineineen, finaalitappioineen ja itkuineen ja sitä oli lopulta hieno seurata.

Onkin hyvä muistaa, että hänen suurimmat saavutuksensa tulivat kaikkea muuta kuin puolustamalla. Kukaan ei voita Grand Slamiä puolustamalla ikinä. Ei varsinkaan Wimbledonia, eikä varsinkaan kahdesti. Tai US Openia. Tai kahta kultaa olympialaisista. Tai Davis Cupia lähes yksinään. Ja kaikki nämä aikana, jolloin Roger Federer, Rafael Nadal ja Novak Djokovic ovat olleet omassa piikissään.

Parhaimmillaan Murray oli hyvinkin aktiivinen pelaaja, vaikkei sitä suurta asetta koskaan oikeastaan ollutkaan. Sekin kuvaa hänen kovuuttaan ja tapaa pelata peliä nimeltä tennis. Murrayn pelitapaan kuului aina hurja taistelu, mutta myös fiksuus. Ei yritetä sitä, mitä ei osata ja haetaan pisteitä myös hyvien taktiikoiden kautta, ei vain kovaa mättämällä.

Mutta totta totta kai on, ettei Murray profiloidu tennishistorian kovimpana hyökkääjänä. Muistan joitakin otteluita erityisen hyvin, joissa hän oli joko hyvin väsynyt tai loukkaantunut, kuten vaikkapa Jarkko Niemistä vastaan Roland Garrosilla 2012. Tuolloin hän lätki palloja välillä läpi uskomattoman letkeästi suojellen samalla kroppaansa ylimääräisiltä rasituksilta ja otti lopulta voiton erin 3-1. Tuo pelitapa olikin omasta mielestäni ehkä sitä rakastettavinta pelillistä-Murraytä, ei nyt tietenkään Jarkkoa vastaan, mutta noissa tilanteissa hän oli aivan eri mies.

Nyt ura kuitenkin loppuu. On karmeaa ajatella, että pelit päättyvät näin äkillisesti ja yllättäen, vaikka hän jotenkin vielä kesään ja Wimbledoniin saakka vielä taistelisikin. Jotenkin sitä taas tajuaa, miten hienoa ja tärkeää urheilijoille olisi saada lopettaa omin ehdoin. Tällä tavoin tämä on sydäntäsärkevää.

Tsemppiä ja hyviä eläkepäiviä, Andy!