24/01/2017

Puolivälierät (osa II), Australian Open 2017

On toisten puolivälierien aika. Tässä ennakko!

David Goffin vs. Grigor Dimitrov
Tämä kaavion osa, josta toisen pelaajan puolivälierissä piti olla Djokovic muodostui ja on edelleen muodostumassa varsin mielenkiintoiseksi ponnahduslaudaksi nuoremmille pelaajille. David Goffin tai Grigor Dimitrov on hyödyntämässä tämän maksimaalisesti, sillä panoksena on jo Grand Slamin semifinaalipaikka.

Ottelusta tulee todennäköisesti raju taistelu, sillä molemmat ovat kuitenkin jo kokeneita pelaajia kiertueella, vaikka isompi menestys on vielä antanut odotuttaa. Molemmilta on odotettu jo pitkään tämän tason suorituksia, joten paineet voivat näkyä karustikin suorituksissa vaikka tahtoa ja nälkää riittäisi kuinka. 

Ottelun ennakkosuosikin nimeäminen on vaikeaa. Kummallakin on omat avunsa ja voitto on perusteltavissa kumpaankin suuntaan. Dimitrov ratsastaa nyt hyvässä flow'ssa pelaamalla kenties uransa parasta ja kypsintä peliä, mutta paljon huonommaksi ei jää Goffinkaan. 

Belgialaisen askel on todella kevyttä ja lyönnit lävähtelevät iloisen kevyesti paikasta kuin paikasta. Jos (ja kun) junioripelaajalle pitäisi esitellä jalkatyötä, niin ottaisin esimerkiksi ilman muuta David Goffinin, joka näyttää suorastaan leijuvan kentällä. Askellus on kerrassaan upeaa terävyydessään ja tiheydessään. Syvyyssuunnan reagointi lyhyempään palloon on salamannopeaa ja mies on hetkessä kauempaakin lähtiessä lyömässä lyhyttä palloa noususta ja usein siis kentän sisäpuolelta.

Mies pyrkii ottamaan pallot todella aikaisin palautuksista lähtien ja tämä tuo jatkuvaa kiirettä vastustajalle, sillä puhtaalla osumalla lyönti pamahtaa hurjalla painolla takaisin, vaikkei mies varsinainen pommittaja olekaan. Lyöntisuunnat löytyvät kaikkiin suuntiin ja varsinkin rysty pitkin linjaa on usein tappava ja erinomainen syömähammas.

Goffinin hyökkäyspelaaminen on parantunut sitä mukaa kuin ajoittainen passiivisuus on vähentynyt. Kun puolustuspeli on hurjan liikkeen ansiosta hyvällä tasolla, niin vaikeahan tätä miestä on lyödä. 

Mutta. Grigor Dimitrov on löytämässä parasta peliään samaa tahtia kasvavan itseluottamuksen kanssa. Turnausvoitto tämän kisan alle ei olisi Dimitrovin tapauksessa voinut osua parempaan saumaan. Peli ja lyönnit ovat olleet tietysti jo pitkään olemassa, mutta tekemistä on aina jotenkin leimannut eräänlainen koheltaminen ja oman hyvyyden todistelu koko maailmalle. Nyt pelissä on selkeästi enemmän ideaa ja kärsivällisyyden kautta. Lyönnit palvelevat tarkoitustaan kenties paremmin kuin koskaan ennen. Dimitron vaikuttaa kypsemmältä kuin aiemmin.

Hyvää hyökkäyspeliä vauhdittaa upea syöttäminen, jonka päälle Dimitrovin on hyvä rakentaa. Puolustuspelaamisessa mies ei paljon häviä Goffinille, joten ankara taistelu tästä tosiaan tulee, niin voitosta kuin kenttäpositiosta. Se voittaa, kumpi pääsee enemmän lähemmäs takarajaa määräämään ottelun tahtia.

Dimitrov 3-2. Ehkä? Ehdottomasti ehkä.

Milos Raonic vs. Rafael Nadal
Myös Milos Raonic alkaa täyttämään niitä odotuksia, joita mieheen on ladattu. Grand Slamien ratkaisuvaiheet alkavat olla normisuoritus ja lopullista piikkisuoritusta odotellaan tapahtuvaksi. Se voisi tulla jo Australiasta, mutta vastaan asettuu hänen kannaltaan yksi pahimmista esteistä eli armottomasti loppuun saakka taisteleva ja sitkeääkin sitkeämpi Rafael Nadal, joka pelaajatyyppinä on Raonicille painajainen.

Eipä tämä Nadalillekaan mikään unelmakohtaaminen ole, sillä iso pommittaja saa paljon tuhoa monella rintamalla. Hurja syöttäminen lisää painetta espanjalaisen omia syöttövuoroja kohtaan ja kaikki vähänkin kevyempi lyöminen tuo paineen välittömästi Nadalin päätyyn. 

Raonic iskee ja tulittaa kaikkialta koko ottelun ajan syötöstä ja palautuksista lähtien, joten siinä mielessä kanadalaisen pelikirja on tässä selkeä. Syötön ja sitä seuraavien (yhden tai kahden) lyöntien tulee viedä Nadalia kuin märkää rättiä ja tarvittaessa pitää käydä korjaamassa mansikat verkolta pois. Hyökkäyslyönnit on pidettävä matalina ja niillä on saatava Nadal liikkeelle.

Ison miehen fysiikka saati peruslyöntipeli ei kestä vertailua Nadaliin ja juuri siihen on puolestaan Nadalin pyrittävä. On tehtävä tästä pikkuhiljaa hivuttaen fysiikkaottelu, jossa pallorallit kestävät järjestään yli viisi lyöntiä, jos ja kun ison miehen ulospommittamiseen ei riitä vieläkään tarpeeksi uskallusta. Muutama 20 lyönnin pallo sinne tänne hyydyttää kummasti Raonicia, joka näytti välillä vähän hapottavan jo Roberto Bautista Agutin kanssa. 

Raonicin tulituksessakin Nadalin tulisi löytää hyviä kulmia, jotka metri metriltä kuluttavat ja tylsistyttävät Raonicin peliä. Kun väsy alkaa painaa, syötön paino ja onnistumisprosentti vähenee, jolloin peli on jo puoliksi Nadalin. Se kuitenkin vaatii myös Nadalilta hurjasti ja täysosumapeliä varsinkin kämmenpuolelta. Monipuolista myllyä inside-out ja pitkin linjaa yhdistelmillä ja rystypuoleltakin rohkeasti iskuja pitkin linjaa.

Raonicin yhden vaihteen peli, vaikkakin pommipeli, sopii sinällään Nadalille, että hän on mestarillinen löytämään ratkaisuja ottelun sisällä sekä myös kyttäämään oikeita iskuhetkiä. Ne geimit, joissa Raonic tuskailee ykkösensä kanssa olisi hyödynnettävä nyt maksimaalisesti tai ainakin kyettävä luomaan painetta kanadalaiselle, joka ei aina ole vakuuttanut kylmäpäisyydellään. Nadal on perinteisesti ikävä vastus näissä vaiheissa Grand Slam-turnauksia, joissa hän ei toki ole pariin vuoteen liiemmälti ollut.

Paljon riippuu myös siitä, miten ottelu alkaa. Jos Nadal pääsee heti erän tai kahden verran karkuun, voi Raonicin olla vaikea väsyneenä nousta mukaan enää voittotaistoon vaikka Nadal vähän kipsaamalla auttaisikin. Ensimmäinen erä on siinä mielessä erittäin tärkeä Raonicille. Se olisi saatava vaikka väkisin. Siten Nadalin paine kasvaisi ja homma olisi huomattavasti helpompi viedä maaliin saakka.

Nadal jatkoon erin 3-1.

Eurosport näyttää ottelut kanavillaan ja Eurosport Player-palvelussaan. Blogi on yhteistyössä Eurosportin kanssa.