perjantai 27. tammikuuta 2012

Huipputennis: tylsää vai täysin käsittämätöntä?

Ajoitus tälle U-studiopätkällemme ei voisi olla parempi. Eilinen Nadal-Federer oli aivan loistavaa tennisviihdettä ja äskeinen Djokovic-Murray melkoisen kauheata puuroa vai löysikö joku tämän päivän matsista jotain maagista? En usko.




Avautukaa. Ottakaa kantaa. Äänestäkää. Myös presidenttiä.

3 kommenttia:

  1. Itseäni nykytenniksessä harmittaa ennen kaikkea kenttäpinnotteiden samankaltaistuminen, tehden Grand Slamista ehkä helpommin saavutettavan kuin koskaan. 90-luvulla GS oli ehkä vaikeimmin saavutettavissa, oli neljä erilaista pinnoitetta, nopea ruoho Wimbledonissa, hidas massakenttä Ranskassa ja Australiassa ja USA:ssa kovat alustat siitä väliltä, vieläpä vähän erilaiset keskenään. Nykytennis puolestaan on kenttien nopeuden säätelyn, sekä ilmeisesti myös pallojen ja mailatekniikan vuoksi lähinnä takakenttäpeliä.

    Syy kenttien samankaltaistamiseen on mielestäni se, että kattojärjestöt kokevat lajin helpommin markkinoitavaksi, kun samat tyypit nähdään semeissa ja finaalissa missä tahansa turnauksessa mihin vain osallistuvat. Ja, kyllähän Grand Slamin saavuttaminen toisi lajille näkyvyyttä. Mutta valitettavasti tämä yhtenäistäminen tappaa tenniksestä monipuolisuutta. Ja Grand Slam tarkoittaisi enää sitä, että pelaaja on pelannut huipputasollaan kaikissa neljässä turnauksessa, ennen se tarkoitti, että pelaaja hallitsi pelin merkittävästi erilaisilla alustoilla. Ja ura-GS tarkoittaa lähinnä enää sitä, että pelaaja on ollut huipulla niin pitkään, että on ehtinyt voittaa kaikki slamit.

    Joten kaikkein mieluiten näkisin, että peliä yritettäisiin monipuolistaa, esim. ruohoa nopeuttamalla ja massakenttiä hidastamalla.

    VastaaPoista
  2. Terve Kalle,

    Juurikin näin kuin sanot. Isompaa variaatiota kenttiin ja vähemmän palloihin. Nyt peli tosiaan muistuttaa liikaa toinen toistaan kaikkialla ja se tekee jo yksinään pelistä aavistuksen "tylsää". On syntynyt ikään kuin oikea tapa pelata ja sillä pärjää kaikkialla.

    Pallojen erilaisuudestahan kärkinimet ovat jopa Nadalin johdolla kritisoineet muistaakseni US Openin alla, kun esiturnaukset on pelattu eri palloilla kuin varsinainen turnaus. Olkapäät eivät kuulemma tykkää kun pallot ovat välillä raskaampia, välillä kevyitä. Tämän tosiaan voisikin vakioida, mutta kenttiä ei missään nimessä.

    Toinen pointti on tosiaan se, että pelissä pärjätäkseen täytyy nykyisin olla valtavassa fyysisessä kunnossa ja osata peruslyönnit mahdottoman hyvin ellei peräti täydellisesti. Pienikin kupru jossain lyönnissä ja pelaaja on armoton paisti. Mitenkähän esimerkiksi Edberg olisi pärjännyt sillä kämmenellä 90-luvulla, jos tilanne olisi ollut sama kuin nyt? Tai Becker rystyllään? Djokovic on tällä hetkellä ja samalla kautta aikain täydellisin pelaaja peruslyöntipelissään, koska heikkouksia ei juuri ole ja lyöntikulmia on vaikka muille jakaa.

    Tuo U-studiopätkä tehtiin tosiaan ennen semifinaaleja ja olen periaatteessa edelleen samaa mieltä, että peli on mennyt näiden nykyisten herrojen ja olosuhteiden stabilisoinnin takia järkyttävästi myös eteenpäin ja huikeammaksikin, mutta tässä alkaa tulemaan nyt liikaa sellainen maku, että onko tässä lopulta mitään järkeä. Katsotaan vaikkapa Djokovicin kahta viimeistä ottelua. Väitän edelleen, että pelin taso esim. finaalissa ei ollut päätähuimaava, vaikka urheilusuorituksena moinen finaali oli yksi hurjimmista.

    VastaaPoista
  3. No niin, kansa on puhunut. Enkä tietenkään viittaa Suomen tasavallan kuninkaan vaaleihin vaan taannoiseen tenniksen tylsyys -gallupiin.

    Teistä, arvon blogiseuraajistani, 12% sanoo että peli todellakin on tylsää. Täysin toista mieltä ja siis pelin käsittämättömyyden kannalla on 35%. Niin olin minäkin. Aluksi. Jouduin valitettavasti tarkistamaan kantaani Australian Openin loppuvaiheiden aikana. Loput 53% sanookin, että pelin tylsyys riippuu pelaajista. Ja koska minä päätän täällä (demokratiasta viis!) virallinen kantamme on, että riippuu täysin pelaajista. Piste.

    Ja vielä pieni tilastotieteilijän sivuhuomio blogspot-palvelun gallup-gadgetin prosenttipyöristyksistä, jotka menevät muuten päin persettä. Gadget ei pyöristä oikein, "I mean how hard can it be?"

    VastaaPoista