27/01/2012

Jälkipelit: Djokovic vs. Murray, Australian Open 2012

Hohhoijaa, mikä matsi. Monestakaan numeroihin 6-3, 3-6, 6-7, 6-1, 7-5 päättyneestä matsista ei voi sanoa, että matsi oli lopulta melko tylsä. Olihan siinä toki monia käänteitä ja jännittäviä vaiheita, mutta tätä tämä fyysinen prosenttitennis pahimmillaan on. Pelkkää fyysistä puurtamista ja pallon kenttään lyömistä ilman minkäänlaista maagisuutta. Lopussa kaksi täysin piipussa olevaa urheilijaa köpöttelee jalat jumissa kenttää ympäri ja hakee ratkaisuja lähinnä toisen virheillä tai nakuttelemalla lyöntejänsä kentän tyhjään osaan, jonne vastustaja ei jaksa enää edes lähteä. Tasoero eiliseen Federer-Nadal semifinaaliin oli luokkaa valovuosi.

Pelin henki oli vielä ottelun alussa melko selvä. Murray yritti pelata todella lähellä takarajaa ja tuoda tätä kautta peliinsä lisää aggressiivisuutta. Mutta kun suurin osa lyönneistä oli suurella marginaalilla lyötyjä prosenttitennislyöntejä, joilla hän ei juuri koskaan yrittänyt lyödä läpi, meni takarajan päällä seisoskelu tavallaan hukkaan, kun hän tämän lisäksi joutui kimpoilemaan hurjasti ympäri areenaa pysyäkseen mukana Djokovicin tempopelissä. Ilmaisia pisteitä, winnereistä puhumattakaan, ei Murraylle montaakaan tullut, mutta energiaa paloi hurjasti. Myös mentaalinen rasitus on valtaisa, kun kaikki pisteet täytyy itse tehdä vaikeimman kautta.

Läpilyöntejä yrittäessään Murray alkoi pelillisesti liikkua mukavuusalueensa ulkopuolella ja tämä kostautuikin usein virheiden muodossa. Hänen kämmenlyöntinsä lähti usein liian pystystä, melkein jopa takakenoisesta asennosta, jolloin painon tuottaminen lyöntiin on vaikeaa ja vaatii valtavasti keskivartalon lihaksilta. Vain Nadal saa tästä asennosta sellaisen voiman, jolla läpilyönnit ovat mahdollisia. Pitkissä palloralleissa Murrayn kämmen meni lähes poikkeuksetta ’venkoiluksi’, kun hapot ja väsymys vievät kaiken tehon lyönnistä. Usein pisteen lopussa tulikin näitä täysin epätoivoisia roiskaisuja läpilyöntejä yrittäessä, jotka lähtivät huonosta asennosta pelkällä kädellä ja menivät näin ollen minne sattuu. Aggressiivisuus lähtee aina ensisijaisesti lyömisestä, ei pelipositiosta. Palloa pitää osata lyödä.

Mutta yhtä kaikki. Pitkät pallorallit veivät terää myös Djokovicin pelaamisesta ja hän alkoi hieman yllättäen väsyä ja vieläpä todella selvästi. Kun ensimmäinen erä oli häneltä vielä tuttua ja tylyä teurastusta käytännössä molemmilta puolilta, oli Djokovicin liike toisessa erässä ajoittain jopa laiskaa ja mies puuskutti pisteiden välissä tavallisen kuolevaisen tapaan. Djokovicin syötön tukkoillessa, Murray pääsi ennen kaikkea varmoilla palautuksillaan peliin mukaan murtaen vastustajansa syötön useita kertoja. Djokovic mursi kuitenkin aina välittömästi takaisin, erän viimeistä murtoa lukuun ottamatta, joten toinen erä meni kuin menikin lopulta Murraylle.

Kolmas erä jatkui siitä mihin toinen erä jäi. Djokovic vaikutti entistäkin uupuneemmalta ja Murrayn prosenttitennis oli siinä vaiheessa pahinta myrkkyä mitä olla voi. Ei hirveästi winnereitä, vaan vastustajan liikuttelua ja suht pitkiä palloralleja, jotka ajoivat vuorostaan väsyneen Djokovicin yrittämään läpilyöntejä puutteellisella liikkumisella ja usein jopa epätoivoisista paikoista.

Teurastaja siis väsyi ja roolit vaihtuivat nopeasti. Alkuperäisestä teurastajasta näytti tulleen hitaasti, mutta varmasti kypsyvä paisti. Harmi vain, että uusi teurastaja oli ja on vieläkin kovin arka. Sillä kun Djokovic oli kolmannessa erässä aivan köysissä, Murray teki käsittämättömän määrän nimenomaan helppoja, 'tyhjä maali' -tyyppisiä, virheitä, joilla koko peli pysyi tasaisena liian kauan. Kun erä oli tilanteessa 3-2 Djokovicille, sen olisi pitänyt olla käytännössä 5-0 Murraylle. Nämä ovat niitä hetkiä kun vastustaja pitää yksinkertaisesti murskata, mutta jälleen kerran voi Murrayn kohdalla tulla siihen hänelle luonnolliseen pelitapaan, joka ei perustu voittolyönteihin vähimmässäkään määrin. Nyt peli näytti siltä, kuin kansallisen tason C-luokan peluri kipsaisi uransa vaikeimmassa ottelussa, josta tuleekin vastustajan väsymyksen takia yllättäen uran helpoin, mutta päässä se on edelleen vaikein ottelu ikinä.

Erän edetessä myös Murray näytti välillä aavistuksen väsyneeltä ja Djokovic roikkui Murrayn saamattomuuden ja kipsausten takia hyvin mukana. Tilanteessa 5-4 Djokovicilla oli jopa kaksi eräpalloa Murrayn syötöissä! Murray mursi tilanteessa 5-5, mutta seuraava oma syöttövuoro ei sekään tuonut erää vielä Murraylle, vaan hän teki jälleen kolme karkeaa virhettä, mukaan lukien yhden kaksoisvirheen, pohjustaen tien Djokovicin vastamurrolle ja tie-breakiin. Sen Murray lopulta voitti ja vei erän, joka hänen olisi pitänyt voittaa 6-0 tai 6-1 puolessa tunnissa. Nyt erään meni puolitoista tuntia ja energiaa kului hurja määrä ja siis paljon enemmän kuin siihen olisi pitänyt kulua. Tässä kohdin koettiinkin ottelun ratkaisu.

Neljännessä erässä nimittäin osat vaihtuivat vielä kerran aivan täysin. Nyt oli Murrayn vuoro laahustaa kenttää ympäri nollaenergialla ja olla täysin ottavana osapuolena, kun Djokovic sai peliinsä jostain hurjasti lisää virtaa ja rentoutta. Näin voitetaan erä väsyneeltä vastustajalta juurikin siinä puolessa, eikä puolessatoista tunnissa.

Viides erä oli jo enimmäkseen tenniksen irvikuvaa. Molemmat pelaajat olivat täysin finaalissa ja peli täyttä puuroa. Fyysisyys oli tässä vaiheessa syönyt kaiken loiston ottelusta ja vaikka pelattiin Grand Slam -välierän viidettä erää, maagisuudesta ei ollut tietoakaan. Siihen ei auttanut edes pelaajien järjetön tsemppi tai edes hienot taistelupallot, sillä niistä toipuminen kesti molemmilla seuraavat 2-4 palloa, jotka olivat käytännössä täyttä kuraa.

Djokovicin voitto oli lopulta myös tenniksen voitto, sillä haluan uskoa, että ottelu ratkesi puhtaasti Djokovicin parempaan lyömiseen. Onhan tämä äärimmäisen karu laji tällä fyysisyydellä, kun taktisilla kuvioilla ei ole enää mitään merkitystä, vaan palloa hakataan niin paljon kuin kropasta lähtee ja palloja haetaan peliin vaikka sivupressuista.

Murrayn kultainen mahdollisuus finaaliin hävisi tuohon kaiken ylimääräisen energian vieneeseen kolmanteen erään, jonka hän toki voitti, mutta oli sen jälkeen koko ajan takaa-ajajana. Oliko tässä lopulta mitään yllättävää? Ehkä sen verran, että Murray sai Djokoviciltä kaksi erää, mutta väittäisin, että ne johtuivat enemmänkin Djokovicin huonoudesta ja selkeästä väsymyksestä, kuin Murrayn hyvyydestä. Jotenkin niin tuttua.