maanantai 27. tammikuuta 2014

Jälkipelit: Stanislas Wawrinka vs Rafael Nadal, Australian Open 2014

Vihdoin uusi ja uljas Grand Slam-mestari! Stanislas Wawrinka, hyvät naiset ja herrat!

On hienoa nähdä, että joku Stanin kaltainen, pitkän uran jo tehnyt, pelaaja nostaa tasoaan uuteen sfääriin ja maksimoi sen vieläpä Grand Slam-voitolla aikoina, jolloin suurvoitot ovat olleet erittäin harvojen herkkua. On iso, iso extraplussa, että hän tekee sen myös omalla tyylillään, eikä niinkään ajan hengen mukaisella, tässä tapauksessa fyysisyyteen perustuvalla pelitavalla. 

Kunnon tulitus ei ole koskaan poissa muodista, eikä sitä ole koskaan liikaa. Believe you me.

Toki Stan osaa muutakin kuin vain tulittaa. Hänen lyöntiarsenaalinsa on porukan laajimpia ja lyöntikulmansa monipuolisimpia. Tämä korostui varsinkin tämän oudon finaalin ensimmäisessä erässä, jossa Rafael Nadal ei pystynyt kunnolla vastaamaan Wawrinkan tulitukseen eikä liikutteluun. Olisikohan ollut alle kymmenessä ne kämmenet, jotka Nadal sai rauhassa ladata. Stan the man otti Nadalilta kaiken ajan pois juuri niin kuin pitääkin. 

Vaikka Wawrinkan aiemmin turnauksessa toiminut syöttöpeli ei ykkössyötön osalta ollut ottelun alussa lähellekään hänen parastaan, oli Nadal todella kaukana murtopalloista ennen Stanin viimeistä syöttögeimiä. Se kertokoon kaiken Stanin pelin painavuudesta.

Toisessa erässä tapahtunut Nadalin loukkaantuminen muutti pelin luonnetta radikaalisti, mutta vasta kolmannessa erässä, jonka Wawrinka käytännössä huolimattomuuksissaan ja hetkeksi herpaannuttuaan lipsautti Nadalille. 

Espanjalainen oli käytännössä kävellyt toisen erän, mutta pystyi kolmannessa erässä jälleen jo roikkumaan ja nostamaan aavistuksen tasoaan. Se oli helpon toisen erän jälkeen Stanille varmasti hienoinen yllätys ja miehen ote kirposi, kuten niin usein käy, kun vastustaja on loukkaantunut ja lyö kaikki vetonsa menemään all-in. Tavallaanhan Nadal oli siinä vaiheessa jo kertaalleen hävinnyt, mutta silti Wawrinkan täytyi vielä voittaa tämä ottelu. 

Se voi olla joskus päälle liikaa, mutta hienosti Stan kasasi itsensä neljänteen erään ja otti sen "tarvittavan" murron, hävitäkseen seuraavan syöttögeminsä heti perään ja puhtaasti, mutta ottaakseen sen vielä uudestaan seuraavassa geimissä. Mestarin elkeitä, vaikka paineet välillä näkyivätkin.

Wawrinka osoitti tässä turnauksessa olevansa kaiken hehkutuksen arvoinen, mutta myös turnauksen ehdottomasti paras pelaaja. Niin peliltään kuin lopulta päältäänkin. Hauska yksityiskohta Stanin voitossa oli vielä se, ettei kukaan ole aiemmin voittanut Nadalia ja Novak Djokovicia samassa Grand Slamissa. 

Potentiaali, josta olemme puhuneet koko viime vuoden, on nyt puhjennut kukkaan, 28-vuotiaana. Suurenmoinen tarina, ei voi muuta sanoa. Tie Federerin isosta ja pitkästä varjosta Grand Slam-voittajaksi ja myös Sveitsin ykköspelaajaksi ei varmasti ole ollut helppo. Siksikin on suorastaan herkullista seurata Wawrinkan loppuvuotta. Mitä tapahtuu seuraavaksi? Jokohan Sveitsin Davis Cup-tiimi kiinnostaisi muuten Roger Federeriäkin?

Huolimatta siitä, että saimme uuden ja kaivatun Grand Slam-mestarin, niin kyllähän Nadalia kävi vähän sääliksi. Mies pelasi huiman viime vuoden, mutta loukkaantui jälleen ja varmasti karmeimmalla mahdollisella hetkellä. En usko, että Nadal olisi tänään terveenäkään voittanut, mutta ainakin kunnon teurastus olisi varmasti helpompi niellä kuin tappio loukkaantumisen kautta. Rafa ui varmasti syvissä vesissä juuri nyt, mutta pelastajaksi saapuu kuin tilauksesta massakausi.

Kausi on vasta alussa, mutta parempaa yllätysalkua kaudelle ei olisi voitu saada.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti