lauantai 26. joulukuuta 2015

Pihapelipäivä

Tänään vietetään jälleen pihapelipäivää!

Helatorstaina ja tapaninpäivänä vietettävä teemapäivä kasvaa kasvamistaan ja viesti leviää ympäri Suomea ja kuulemma myös ympäri maailmaa!

Ideahan on aivan loistava ja osallistuminen yhtä hienoa joka kerta!

Samalla voi kuitenkin pohdiskella sitä, että lienee jotenkin aikoja kuvaavaa, kun moisella itsestäänselvyydellä on oma teemapäivänsä.

Omassa lapsuudessani jokainen päivä oli pihapelipäivä. Nykysuositusten mukaiset viikkoliikuntamäärät tulivat täyteen parissa päivässä. Joskus varmasti moninkertaisesti.

Talvella taloyhtiön lumikolista tehtiin tossulätkämaalit ja pelti kolisi tunti tunnin jälkeen jatkuvan selostuksen kera. Kokoonpanot numeroineen oli kerätty MM-kisoista ja olympialaista (Galgary 1988) pieneen siniseen vihkoseen, josta niitä oli päntätty päähän kuin Isä Meidän-rukousta uskonnontunneilla.

Kesällä jallitettiin jalkapallon kanssa kotipihan puita ellemme lähteneet pienellä tai isommalla porukalla jonkun takapihalle tai peräti yleisurheilukentän loistavalle nurmelle verkollisiin maaleihin palloa potkimaan. Oih, sitä ihanaa suhahdusta kun pallo viisti verkkoa potkun jälkeen! Sitä ei unohda koskaan.

Kotipihassa palloa haettiin välillä tasakattoisen huoltorakennuksemme katolta, jonka seinä toimi loistavana maalina ja syöttelykaverina. Katolle johtavia tikkaita käytettiin puolestaan koripallotelineinä, vaikka kori olikin neliön muotoinen ja vertikaalisessa asennossa oikeaan verrattuna. Pihakoristelineestä tai pihamaaleista pystyi vain unelmoimaan. Kelpaisikohan moinen enää kenellekään?

Pihassa juostiin myös kilpaa. Satasen sileää ja sadankympin aitoja Arto Bryggaren menestyksen innoittamana. Ei meillä tietenkään mitään esteitä ollut. Kunkin (rivitalo)asunnon postilaatikon kohdalla piti suorittaa aitajuoksutyyppinen loikka.

Pituutta hypättiin hiekkalaatikon viereisellä hiekkaläntillä ja tekipä yksi pihan isoista pojista nuoresta koivun rungosta itselleen seipään ja rimatelineet seiväshyppyä varten. Vauhdit haettiin naapurin ikkunan alta, eikä kukaan koskaan valittanut lasten melusta tai leikeistä. Mehua sen sijaan tarjosivat.

Yritystä oli aikuisillakin. Yksi naapurin äijistä rakensi itselleen pingispöydän ja tasainen nakutus kuului kesäiltaisin vuosikausia.

Pihapeleistä lähti myös innostukseni tennikseen. Huoltorakennuksen ja naapuritalon seinät tarjosivat loistavan vastuksen pallotteluihin. Viritettiinpä parkkipaikalle joskus naruakin fillarien ohjaustankoihin verkon virkaa hoitamaan, jotta pienet minitennispelit saatiin pystyyn, vaikkei varsinaisesta minitenniksestä ollut vielä tietoakaan. 

Ajat ovat muuttuneet, mutta ei anneta sen häiritä. Kannustakaamme lapsiamme pihaan leikkimään ja pelaamaan. Niin ja mukanakin saa pelata!

Hyvää pihapelipäivää kaikille!

Kaverini Toni (vas.) ja minä pihapeleissä 80-luvulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti