25/01/2022

Ennakko: Puolivälierät (osa II), Australian Open 2022

 Tunnelma alkaa Australiassa kovaa vauhtia tiivistyä, joten toiset puolivälieräennakot kehiin, olkaa hyvä!

Stefanos Tsitsipas vs. Jannik Sinner

Ensimmäisessä parissa luvassa on herkullinen taistelu, kun Stefanos Tsitsipas, joka edustaa ensimmäistä "virallista" #NextGen-porukkaa kohtaa Jannik Sinnerin, joka on puolestaan nykyistä nextgeniä. Tämä tuokin oman leimansa otteluun. 

Kaikki ovat odottaneet jo tovin Tsitsipaksen nousua seuraavaksi uudeksi Grand Slam-voittajaksi, mutta uhkana alkaa olla myös nämä nuoremmat haastajat. Aika kreikkalaisen suurvoitolle alkaa olla hyvinkin otollinen, mutta miten Tsitsipas käsittelee asiaa?

Jo edelliskierroksella nähtiin, että Tsitsipaksen paikka seuraavassa big three -porukassa yhdessä Daniil Medvedevin ja Alexander Zverevin kanssa ei todellakaan ole mitenkään sementoitu. Monet muutkin ovat asiasta eri mieltä. Esimerkkinä vaikkapa edelliskierroksen Taylor Fritz, joka haastoi erittäin hyvin kreikkalaisen, joka vaivoin pääsi maaliviivan yli. Kannuksien ei siis koeta riittävän vielä millään siihen seuraavaan kärkikolmikkoon ja tätä samaa miettii aivan varmasti myös Sinner. Hän ei tule kunnioittamaan kreikkalaista yhtään, vaan antaa palaa hurjalla tempolla läpi ottelun.

Italialainen on myös näistä kahdesta fyysisesti, mutta varmasti myös henkisesti tuoreempi. Hän on seilannut melko nopeasti ottelunsa läpi ja vain yhden erätappion kokeneena, kun taas Tsitsipaksella alla on enemmän kuormaa ja juuri esimerkiksi Fritzin kanssa käyty viisieräinen ottelu toissapäivältä. Tämä ottelu, jos mikä, tulee kysymään terävyyttä niin liikkumisessa ja lyömisessä.

Sinner pitänee yllä hurjaa tempoa pyrkien liikuttelemaan kreikkalaista ympäri kenttää. Hän on valmis ottamaan lyöntejä noususta takarajan tuntumasta, mistä hänellä aukeaa kulmat auki vastustajan riepottelemiseksi. Huomionarvoista onkin tarkkailla, miten hyviä kulmia hän käyttää ja usein vieläpä melko kovalla vauhdilla. Kummatkin peruslyöntipuolet ovat riittävän vahvoja ja monipuolisia pelin viemiseen, eikä hän pelkää liikkua myöskään verkolle pisteitä päättämään. 

Toki paljon näitä samoja vahvuuksia löytyy myös Tsitsipaksenkin työkaluista. On kuitenkin mielenkiintoista nähdä, miten esimerkiksi kreikkalainen pystyy rystypuoleltaan vastaamaan Sinnerin kovaan tulitukseen. Rysty on kuitenkin se kreikkalaisen heikompi puoli, eikä puolustuksen peruskivi, rystyalakierre eli slaissi, ole vielä aivan vertailukelpoinen maailman parhaiden rystyslaissien kanssa.

Hyvin mielenkiintoinen vääntö tästä on tulossa, mutta jotenkin kallistun Sinnerin suuntaan. Italialaisella ei ole vielä ikään kuin hävittävää. Hän on vasta nousemassa kohti huippua valmiina haastamaan, kun taas Tsitsipas tuntee jo suurkisa kisalta kasvavat menestyspaineet niskassaan. 

Sinner semifinaaliin. 3-1.

Daniil Medvedev vs. Felix Auger Aliassime

Äkkiseltään ajatellen tämä puolivälierä vaikuttaa etukäteen selvimmältä ottelulta. Vaikka Felix Auger Aliassime on taistellut turnauksessa hienosti, tiputtaen matkalla valitettavasti myös Emil Ruusuvuoren (ensimmäisellä kierroksella viidessä erässä), niin on vaikea nähdä, että eväät riittäisivät nyt voittoon. 

Fyysisesti kuormaa on kertynyt Medvedeviä enemmän. Lyönnillisesti Medvedevin tasaisuus ja operointitaso on yksinkertaisesti vielä korkeammalla. Mentaalisesti venäläinen on kenties kiertueen kovin pelaaja tällä hetkellä, joten aikamoisen tehtävän edessä nuori kanadalainen on. 

Onneksi pelit ratkaistaan kuitenkin kentällä. 

Tällä hetkellä Medvedeviltä tuntuu kuitenkin löytyvän ultimaattisen kova pelikirja joka lähtöön. Hänet voisi yrittää ampua pois kentältä, mutta juuri näissä peleissä hän on käytännössä parhaimmillaan. Hän osaa hyödynnettyä kaverin painoa omissa lyönneissään äärettömän hyvin. Häntä vastaan voisi yrittää syöttö- ja lentopeliä, mutta jos Maxime Cressyn urhoollinen taistelu ei edelliskierroksella riittänyt, niin eipä sitä valtoimenaan kannata Auger Aliassimenkaan yrittää. Tempon poisottaminen voisi toimia, jos samalla saisi venäläistä jotenkin liikkeelle. Ehkä ratkaisu voisikin löytyä kaikkien näiden yhdistelmästä, jolla pitää peliä mahdollisimman rytmittömänä. Konemaiseen, yhden tempon peliin ei kannata missään tilanteessa lähteä. Jos Medvedeviä saa jotenkin turhautettua jopa häntä kärsivällisemmällä kyttäilyllä, niin huonon päivän Medvedev voisi kaatua.

Sitä ei kuitenkaan keskiviikkona tule, joten Medvedev kävelee semifinaaliin erin 3-0.