No niin, panokset kovenee. Samoin ottelut. Viimeistään nyt on lätkyttelyt kaikkien osalta lätkytelty ja tosipelit voivat todellakin alkaa.
Ensimmäisessä puolivälierässä kohtaavat espanjalaiset David Ferrer ja Nicolas Almagro. Ferrer on jyrännyt tänne saakka melkoisella draivilla ja olemalla se sama vanha tuttu seinä, joka ei taivu tuumaakaan missään ikinä milloinkaan. Hänellä on lähtemässä jo neljäs peliviikko käyntiin, sillä hän pelasi myös molemmilla Australian avoimia edeltävillä viikoilla. Käsittämätön kaveri, sillä otteissa nämä pelimäärät eivät ole juuri näkyneet.
Vastaan tulee kuitenkin lähes yhtä vakuuttavasti turnauksessa edennyt Almagro, joka sai hiukan ylimääräistä lepoa Tipsarevicin luovutettua edellisellä kierroksella toisessä erässä. Ensimmäisen kierroksen viisieräisestä ei varmaankaan ole ollut haittaa edellisissä otteluissa, eikä siitä ole haittaa nytkään, joten melko tuore kaveri on Almagrokin.
Keskinäiset kamppailut, 12 kpl, ovat kaikki menneet Ferrerille, joten siinä valossa on turha heittää mitään yllätystä tähän. Ratkaisuerään on menty kuitenkin kuudesti, joten 12-0-rekordista huolimatta tasaistakin on ollut ja ihan hyvin se ensimmäinen voitto voi Almagrolle tulla jo nyt. Mutta, jos katsotaan puhtaasti pelillisiä seikkoja, en siihen usko vieläkään. Syitä on kolme.
Ensimmäiseksi nostan tekemisen tason ottelun sisällä. Ferrer pelaa niin konemaisesti läpi ottelun, että Almagro joutuu pelaamaan liian kauan aivan taitojensa ylärajoilla pystyäkseen kaatamaan Ferrerin. Hän voi pelata unelmaa erän verran, tai kaksikin, mutta voittoon vaaditaan kolme, joka on Almagron pelille liikaa. Vaikka hänellä tavallaan on enemmän tulivoimaa kuin Ferrerillä, niin tasaisuudessa hän ei ole lähelläkään sitä mitä Ferrer on. On siis lopulta ihan se ja sama miten näyttävästi Almagro paukuttaa upeata yhden käden rystyään, sillä Ferrer vääntää palloa peliin niin kauan, että Almagron aggressiivisuus ylittää taitotason, jolloin virheen todennäköisyys kovasti kasvaa.
Toisekseen, Ferrer jaksaa painaa vaikka kolme päivää tätä(kin) ottelua. Almagro ei. Ja kolmanneksi, Ferrerillä on selkeästi missio ja hän tietää miten näissä turnauksissa edetään. Hän tietää nyt myös mahdollisuutensa, sillä Djokovicin viisituntinen sunnuntaina, jos hän edes Djokoa kohtaa, satoi täysin Ferrerin laariin ja Berdychiä hän laittoi kenttään viimeksi Davis Cupin finaalissa joulukuussa.
Toinen puolivälierä on asetelmaltaan vieläkin kovempi. Tomas Berdych saa nyt elämänsä tilaisuuden jallittaa väsynyttä Djokoviciä. Sanon tämän nyt vaikka näin: jos Berdych ei voita tätä ottelua, voimme unohtaa hänet jatkossa täysin Grand Slam -titteliä tavoittelevien pelaajien joukosta. Ennakkoon mietittynä en todellakaan keksi parempaa skenaariota tshekille kuin tämä, joten Berdychin pää näyttelee tämän näytöksen isoimman roolin, jos ja toivottavasti kun Djokovic on väsynyt. Toivottavasti tuossa sen takia, että jossain kyllä pitää näkyä tuo sunnuntain rasitus, muuten menee usko koko touhuun.
Oli miten oli, Berdych toivottavasti katsoi mitä Wawrinka teki Djokovicille. Pommitti, liikutti ja iski aina kun oli paikka. Niin tulee tehdä myös Berdychin. Laittaa serbialainen juoksemaan kuin koira ja dominoida peliä takarajan päältä mahdollisimman paljon. Tähän hänellä on kaikki aseet olemassa, joten pään kestävyys punnitaan nyt todella tiukassa, mutta myös herkullisessa paikassa. Finaalipaikkakaan ei olisi kaukana, jos Djokovic kaatuisi.
Djokovicin voittaminen on toki tällä hetkellä niin kovin vaikeaa, kuten Wawrinkakin huomasi. Oli serbi sitten miten syvällä tahansa, hän tuntuu aina löytävän keinot selviytymiseensä. Noissa tilanteissa Djoko yksinkertaisesti lyö palloa usein niin painavana ja niin kauan kuin tarve vaatii keskelle takakenttää, että kaverilla menee maltti, jolloin tuloksena on joko virhe tai pelin ja kulmien avaaminen Djokovicille, joka iskee vaikka spagaatista juuri sen puolustuslyönnin, joka lyöntinä on itse asiassa täyttä hyökkäämistä. Tuota siis tulee Berdychinkin varoa ja tehdä omat aloitteet koko ottelun ajan rohkeasti, eikä päästää Djokoa käytännössä ollenkaan peliin mukaan, vaan yrittää lyödä hänet kentältä. Se lienee tällä hetkellä se paras keino Berdychin kaltaiselle pelaajalle, joka häviää Djokovicille juoksukisan sata kertaa sadasta.
Keskinäiselle ottelurekordille (11-1 Djokovicille) annan ainoastaan sen arvon, joka on jollain tasolla voimissaan Berdychin pään sisällä, mutta hän nyt varmasti tiedostaa mahdollisuutensa. Pelillisesti ajateltuna näkisin, että vaakakuppi on nyt aavistuksen tshekille kallellaan, joten erittäin jännittävä ottelu on tulossa.
Ai niin ja miten käy? Ferrer kohtaa semifinaalissa Berdychin... tai Djokovicin. Berdychin!
Vasurilla on nimestään huolimatta poliittisesti täysin sitoutumaton tennisblogi,
joka käsittelee tennistä niin katsojan, pelaajan, valmentajan kuin yrittäjänkin vinkkelistä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nicolas Almagro. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nicolas Almagro. Näytä kaikki tekstit
19/01/2013
Ennakko: Australian Open 2013, 4. kierros
Tällä hetkellä olen niin tohkeissani juuri voitetusta kolmevitosten divarimatsista, etten kykene järkevään ajatteluun. Kirjallisen ulosannin tasoon vaikutus lienee kuitenkin minimaalinen.
Kävi kuitenkin niin, että kaikki kolme pelaamaamme ottelua meni kolmeen erään ja voitimme ne kaikki. Oma nousu luvuin 2-6 hävityn ekan erän jälkeen hakee omasta rekordistani vertaistaan, sillä kaveri oli juuri niin paljon parempi ekassa erässä kuin nuo luvut antavat ymmärtää. Nelurissa nousimme supertie-breakissä tilanteesta 5-8 voittoon luvuin 11-9. C'mon!
Mutta sitten vihdoin asiaan. Kaavion yläosa on neljännellä kierroksella selkeää pässinlihaa. Yhtä ottelua lukuunottamatta. Nicolas Almagron ja Janko Tipsarevicin ottelu on niin pomminvarma viiden erän vääntö kuin olla ja voi, jos vaan Tipsarevicillä on paukkuja enää kahden viisieräisen jäljiltä jäljellä. Samalla se on myös todella ympäripyöreä, joten vaikea tässä on mitään sanoa kumpi vie. Almagroa voisi kokeilla, jos kertoimet ovat kohdillaan.
Muut jatkoonmenijät ovat viikon varmat eli Djokovic jallittaa Wawrinkan, Berdych Andersonin ja Ferrer Nishikorin. Niin se vain menee.
Kaavion alaosa on mielenkiintoisempi ja Del Potron yllättävä tippuminen Jeremy Chardylle avasi hänelle ja Italian Andreas Seppille elämänsä tilaisuuden päästä Grand Slamin puolivälieriin. Molemmilla on hurjasti pelaamista jo alla, mutta rahat laittaisin Seppiin. Chardyllä on klassisen tappion paikka jättipotin jälkeen.
Gilles Simonin lento loppuu Andy Murrayn fysiikkaan. Andyllä oli edellisellä kierroksella ollut vähän hakemista, mutta ilman erätappioita mennään kuitenkin edelleen. Ensimmäisen erätappion vaara on nyt toki olemassa, mutta tuskin sen enempää.
Richard Gasquetin ja Jo-Wilfried Tsongan ottelussa on paljon ylimääräistä extralatausta, kun ranskalaiset kohtaavat toisensa. Tässäkin haisee viisi erää ja hyvä niin. Periksi ei anneta varsinkaan maanmiehelle. Melkein heittäisinkin Gasquetin jatkoon, sillä Tsonga hyytynee viidennen erän kohdilla.
Neljännen kierroksen huikein namupala on ehdottomasti Milos Raonicin ja Roger Federerin kohtaaminen, joka on ohjelmassa maanantaina. Jos Raonicille sattuu pöljä sörvipäivä, Roger on liemessä. Pahassa liemessä. Mutta. En siihen usko ja Roger hoitelee tämän erin 3-1. Ei riittäne vieläkään Raonicin tasaisuus. Huikea ottelu joka tapauksessa tulossa, joten olkaapa hereillä.
Siinä se. Minä jään nyt fiilistelemään voittoamme. Sohvalle. Sipsin ja kokiksen kera. Aijai.
Palataan taas.
Kävi kuitenkin niin, että kaikki kolme pelaamaamme ottelua meni kolmeen erään ja voitimme ne kaikki. Oma nousu luvuin 2-6 hävityn ekan erän jälkeen hakee omasta rekordistani vertaistaan, sillä kaveri oli juuri niin paljon parempi ekassa erässä kuin nuo luvut antavat ymmärtää. Nelurissa nousimme supertie-breakissä tilanteesta 5-8 voittoon luvuin 11-9. C'mon!
Mutta sitten vihdoin asiaan. Kaavion yläosa on neljännellä kierroksella selkeää pässinlihaa. Yhtä ottelua lukuunottamatta. Nicolas Almagron ja Janko Tipsarevicin ottelu on niin pomminvarma viiden erän vääntö kuin olla ja voi, jos vaan Tipsarevicillä on paukkuja enää kahden viisieräisen jäljiltä jäljellä. Samalla se on myös todella ympäripyöreä, joten vaikea tässä on mitään sanoa kumpi vie. Almagroa voisi kokeilla, jos kertoimet ovat kohdillaan.
Muut jatkoonmenijät ovat viikon varmat eli Djokovic jallittaa Wawrinkan, Berdych Andersonin ja Ferrer Nishikorin. Niin se vain menee.
Kaavion alaosa on mielenkiintoisempi ja Del Potron yllättävä tippuminen Jeremy Chardylle avasi hänelle ja Italian Andreas Seppille elämänsä tilaisuuden päästä Grand Slamin puolivälieriin. Molemmilla on hurjasti pelaamista jo alla, mutta rahat laittaisin Seppiin. Chardyllä on klassisen tappion paikka jättipotin jälkeen.
Gilles Simonin lento loppuu Andy Murrayn fysiikkaan. Andyllä oli edellisellä kierroksella ollut vähän hakemista, mutta ilman erätappioita mennään kuitenkin edelleen. Ensimmäisen erätappion vaara on nyt toki olemassa, mutta tuskin sen enempää.
Richard Gasquetin ja Jo-Wilfried Tsongan ottelussa on paljon ylimääräistä extralatausta, kun ranskalaiset kohtaavat toisensa. Tässäkin haisee viisi erää ja hyvä niin. Periksi ei anneta varsinkaan maanmiehelle. Melkein heittäisinkin Gasquetin jatkoon, sillä Tsonga hyytynee viidennen erän kohdilla.
Neljännen kierroksen huikein namupala on ehdottomasti Milos Raonicin ja Roger Federerin kohtaaminen, joka on ohjelmassa maanantaina. Jos Raonicille sattuu pöljä sörvipäivä, Roger on liemessä. Pahassa liemessä. Mutta. En siihen usko ja Roger hoitelee tämän erin 3-1. Ei riittäne vieläkään Raonicin tasaisuus. Huikea ottelu joka tapauksessa tulossa, joten olkaapa hereillä.
Siinä se. Minä jään nyt fiilistelemään voittoamme. Sohvalle. Sipsin ja kokiksen kera. Aijai.
Palataan taas.
17/01/2013
Ennakko: Australian Open 2013, 3. kierros
Vanha tuttu sanonta "väki vähenee ja pidot paranee" osuu tennisturnauksiin kuin nyrkki silmään. Silmäilin miesten kaaviota ja nyt aletaan olla siinä vaiheessa turnausta, että lähes kaikki pelaajat ovat jostain jo tuttuja ja hyvien, ennakkoonkin mielenkiintoisten, otteluiden määrä on räjähtämässä käsiin. Tässä kolmoskierroksen helmet. Katsokaa nämä, jos pystytte.
Kevin Anderson vs. Fernando Verdasco
Edelleen hyviä otteita Australiassa esittävä Verdasco on mielenkiintoinen pelaaja, joka kauniiden lyöntien ja hyvän fysiikan puolesta voisi olla vaikka mitä, mutta pää tahtoo ehkä vähän ajoittain piiputtaa. Pelissä periaatteessa on kaikki elementit, mutta onko miehessä sittenkin liikaa työjuhdan vikaa? En tiedä. Anderson pelaa pitkän miehen peliä, jossa syötöllä pelataan paikkaa kämmenelle. Jos syöttö on iskussa, on Verdasco vaikeuksissa. Jos hän taas saa pidettyä lyönnit painavina ja Andersonin takana, peli on täysin Verdascon käsissä.
David Ferrer vs. Marcos Baghdatis
Mielenkiintoinen on myös tämä ottelu. Ferrer toki aikamoinen suosikki, mutta kaikki pitkän ottelun ainekset on kasassa. Eri asia on jaksaako Baghdatis enää vääntää. Kahdessa ottelussa jo yhdeksän erää. Vain se on varmaa, että Ferrer jaksaa. Ehkä myös se, että taistelu ja asenne tulee olemaan ihailtavalla tasolla. Todennäköisyys sille, että Baghdatis pilkkoo mailojansa juuri tässä ottelussa on korkeahko.
Nicolas Almagro vs. Jerzy Janowicz
Jerzy ei jätä ketään kylmäksi. Päätuomaria lukuun ottamatta. Odotettavissa melkoista tulitusta, mutta myös jonkin verran räiskimistä, sillä Almagro on monta pykälää kovempi vastus kuin Jerzyn edelliset suharit ja saa palloja paljon ikävänä takaisin. Jerzyllä meni hermojen lisäksi viimeisessä ottelussa täydet viisi erää, joten Almagro lienee freesimpi avauskierroksen viisieräisestään huolimatta. Hän onkin vahvoilla juuri sitkeytensä ansiosta ja iskee kyllä tarvittaessa kovaa takaisin, jos paikka tulee.
Andy Murray vs. Ricardas Berankis
Tämä nosto vain siksi, että liettualainen Berankis on pyörinyt viime vuosina myös Talissa. Jännä nähdä, miten hyvin pyristelee Andyn kyydissä.
Roger Federer vs. Bernard Tomic
Herrasmies vastaan rääväsuu. Uhoa on monien mielestä valitettavasti vähän liikaa. Myös minun. Luulenpa, että pinkki pantteri (näittekö ne Rogerin söpöt tossut?) ottaa poikaselta turhat luulot pois. Alle kymmenen geimiä ja kotiin. Hyvä niin. Tenniksen tulevaisuutta ei nähdä tässä ottelussa. Ainakaan vielä.
Kevin Anderson vs. Fernando Verdasco
Edelleen hyviä otteita Australiassa esittävä Verdasco on mielenkiintoinen pelaaja, joka kauniiden lyöntien ja hyvän fysiikan puolesta voisi olla vaikka mitä, mutta pää tahtoo ehkä vähän ajoittain piiputtaa. Pelissä periaatteessa on kaikki elementit, mutta onko miehessä sittenkin liikaa työjuhdan vikaa? En tiedä. Anderson pelaa pitkän miehen peliä, jossa syötöllä pelataan paikkaa kämmenelle. Jos syöttö on iskussa, on Verdasco vaikeuksissa. Jos hän taas saa pidettyä lyönnit painavina ja Andersonin takana, peli on täysin Verdascon käsissä.
David Ferrer vs. Marcos Baghdatis
Mielenkiintoinen on myös tämä ottelu. Ferrer toki aikamoinen suosikki, mutta kaikki pitkän ottelun ainekset on kasassa. Eri asia on jaksaako Baghdatis enää vääntää. Kahdessa ottelussa jo yhdeksän erää. Vain se on varmaa, että Ferrer jaksaa. Ehkä myös se, että taistelu ja asenne tulee olemaan ihailtavalla tasolla. Todennäköisyys sille, että Baghdatis pilkkoo mailojansa juuri tässä ottelussa on korkeahko.
Nicolas Almagro vs. Jerzy Janowicz
Jerzy ei jätä ketään kylmäksi. Päätuomaria lukuun ottamatta. Odotettavissa melkoista tulitusta, mutta myös jonkin verran räiskimistä, sillä Almagro on monta pykälää kovempi vastus kuin Jerzyn edelliset suharit ja saa palloja paljon ikävänä takaisin. Jerzyllä meni hermojen lisäksi viimeisessä ottelussa täydet viisi erää, joten Almagro lienee freesimpi avauskierroksen viisieräisestään huolimatta. Hän onkin vahvoilla juuri sitkeytensä ansiosta ja iskee kyllä tarvittaessa kovaa takaisin, jos paikka tulee.
Andy Murray vs. Ricardas Berankis
Tämä nosto vain siksi, että liettualainen Berankis on pyörinyt viime vuosina myös Talissa. Jännä nähdä, miten hyvin pyristelee Andyn kyydissä.
Roger Federer vs. Bernard Tomic
Herrasmies vastaan rääväsuu. Uhoa on monien mielestä valitettavasti vähän liikaa. Myös minun. Luulenpa, että pinkki pantteri (näittekö ne Rogerin söpöt tossut?) ottaa poikaselta turhat luulot pois. Alle kymmenen geimiä ja kotiin. Hyvä niin. Tenniksen tulevaisuutta ei nähdä tässä ottelussa. Ainakaan vielä.
16/11/2012
Ennakko: Tshekki vs. Espanja, Davis Cup finaali 2012
Tenniskausi 2012 paketoidaan viikonloppuna Tshekissä. Niin ja livenä Talissa. Mennään kuitenkin ensin Davis Cupiin.
Monella tapaa mielenkiintoinen ja värikäs Davis Cup-kausi huipentuu siis Tshekin ja Espanjan väliseen finaaliin, joka käydään nopealla sisäalustalla Prahassa. Kauteen mahtuu monta hienoa hetkeä, kuten vaikkapa USA:n upeat ja ennakkoluulottomat vierasvoitot Sveitsistä ja Ranskasta massalla. Kaikki tämä uurastus palkittiin kuitenkin semifinaalissa vierasottelulla Espanjaa vastaan ja luonnollisesti massalla. Auts. Kaikki tietää kuinka siinä käy. Mutta mahtuupa kauteen myös se Stepanekin kättelyyn ajoittuva aivopieru Tshekin ja Serbian välisessä ottelussa Janko Tipsareviciä vastaan. Ei mennä kuitenkaan enää siihen.
Asetelmat finaalissa ovat melko tasaiset. Lähes kaikki lukemani ennakot, eli kaikki kaksi, ennakoivat Tshekin voittoa alustan perusteella. On varmasti niin, että nopea alusta suosii enemmän tshekkiläisiä, mutta toisaalta Espanja heittää tuleen David Ferrerin, joka on juuri voittanut kaksi halliturnausta ja jäi lopulta reilun erän päähän välieristä ATP Tourin finaaleissa. Kun asetelmaan lisätään vielä Espanjan nelinpelipari Marcel Granollers ja Marc Lopez, jotka voittivat finaaleissa mestaruuden, niin pidän ehdottomasti Espanjaa suosikkina. Alustasta huolimatta. Karuimmillaan voi siis käydä niin, että yksi erinomainen mies ja yksi erinomainen neluripari ratkaisee hurjalla kunnonajoituksellaan koko roskan.
Toki Tshekilläkin on mahdollisuutensa, mutta kaikki lopulta kulminoituu herraan nimeltä Tomas Berdych ja aivan erityisesti hänen otteluunsa Ferreriä vastaan, joka hänen on lähes pakko voittaa. Muussa tapauksessa Espanja voittaa 2000-luvulla jo kuudennen mestaruutensa.
Kakkospelaajat näyttelevät tänä viikonloppuna enemmän tai vähemmän sivuosaa, vaikka yhtä tärkeitä pinnoja hekin toisivat. Nicolas Almagro ja Radek Stepanek eivät vain pysy ykköspyssyjen vauhdissa, eivät sitten millään, joten ratkaisu jää heidän käsiinsä vain siinä tapauksessa, että ottelutilanne on sunnuntaina tasan 2-2. Tämä periaatteessa edellyttäisi Berdychin voittoa molemmista otteluistaan, mukaan lukien Ferreristä ja jo se saattaa olla liian vaikea pala purtavaksi.
Tässä vaiheessa Tshekin nelinpelipariksi on ilmoitettu Ivo Minar sekä Nadalin Wimbledonissa voittanut Lukas Rosol. Eri asia on, astelevatko he todella lauantaina kentälle. Parina en pidä heitä juurikaan yhtään minään, vaikka en tietenkään ole nähnyt ensimmäistäkään heidän nelinpeleistään, mutta kuka on ja mitä väliä, kun vastaan astelee maailmanlistan vitospari. Pahimmillaan voi siis olla niin, että Tshekki laskee nelurin jo etukäteen hävityksi ja säästelee Berdychiä ja Stepanekia (neluriranking 4!) sunnuntaille, mutta kuten sanoin, en oikein jaksa uskoa tähän. Finaaliin mennään voittamaan jokaista ottelua ja parin Berdych&Stepanek Davic Cup-nelurirekordi (11 voittoa ja yksi tappio) pistänee kapteenin miettimään peluutusta uudelleen oli tilanne perjantaina mikä tahansa.
Pientä lisäjännitettä peleihin tuo myös Australian avoimissa koettu episodi Almagron ja Berdychin välillä. Jos joku vielä muistaa, niin Almagro lämäsi Berdychiä noin kuudesta metristä kämmenellä käsivarteen, josta Berdych otti nokkiinsa ja jätti voittaessaan Almagron kättelemättä. Jännä nähdä miten perjantaina käy kun panokset ovat vielä hurjemmat ja yleisön pauhu saa pelaajista kaiken mahdollisen taistelutahdon irti.
Näillä siis mennään:
Perjantain kaksinpelit:
Stepanek vs. Ferrer, Espanja 1-0 johtoon
Berdych vs. Almagro, Tshekki tasoittaa 1-1:een.
Lauantain nelinpeli:
Minar/Rosol vs. Granollers/Lopez, Espanja 2-1 johtoon
Sunnuntain kaksinpeli(t)
Berdych vs. Ferrer, Espanja voittaa 3-1
Stepanek vs. Almagro, jää pelaamatta.
PS. Pelit siis vaikuttavat sen verran selviltä, että Davis Cupin voi käytännössä unohtaa. Sen sijaan kaikki joukolla Taliin kannustamaan Jarkkoa IPP Openiin! Live on aina live ja pesee teevee-tenniksen sata-nolla. Jarkon seuraava matsi siis tänään perjantaina klo 17.00. Be there.
Monella tapaa mielenkiintoinen ja värikäs Davis Cup-kausi huipentuu siis Tshekin ja Espanjan väliseen finaaliin, joka käydään nopealla sisäalustalla Prahassa. Kauteen mahtuu monta hienoa hetkeä, kuten vaikkapa USA:n upeat ja ennakkoluulottomat vierasvoitot Sveitsistä ja Ranskasta massalla. Kaikki tämä uurastus palkittiin kuitenkin semifinaalissa vierasottelulla Espanjaa vastaan ja luonnollisesti massalla. Auts. Kaikki tietää kuinka siinä käy. Mutta mahtuupa kauteen myös se Stepanekin kättelyyn ajoittuva aivopieru Tshekin ja Serbian välisessä ottelussa Janko Tipsareviciä vastaan. Ei mennä kuitenkaan enää siihen.
Asetelmat finaalissa ovat melko tasaiset. Lähes kaikki lukemani ennakot, eli kaikki kaksi, ennakoivat Tshekin voittoa alustan perusteella. On varmasti niin, että nopea alusta suosii enemmän tshekkiläisiä, mutta toisaalta Espanja heittää tuleen David Ferrerin, joka on juuri voittanut kaksi halliturnausta ja jäi lopulta reilun erän päähän välieristä ATP Tourin finaaleissa. Kun asetelmaan lisätään vielä Espanjan nelinpelipari Marcel Granollers ja Marc Lopez, jotka voittivat finaaleissa mestaruuden, niin pidän ehdottomasti Espanjaa suosikkina. Alustasta huolimatta. Karuimmillaan voi siis käydä niin, että yksi erinomainen mies ja yksi erinomainen neluripari ratkaisee hurjalla kunnonajoituksellaan koko roskan.
Toki Tshekilläkin on mahdollisuutensa, mutta kaikki lopulta kulminoituu herraan nimeltä Tomas Berdych ja aivan erityisesti hänen otteluunsa Ferreriä vastaan, joka hänen on lähes pakko voittaa. Muussa tapauksessa Espanja voittaa 2000-luvulla jo kuudennen mestaruutensa.
Kakkospelaajat näyttelevät tänä viikonloppuna enemmän tai vähemmän sivuosaa, vaikka yhtä tärkeitä pinnoja hekin toisivat. Nicolas Almagro ja Radek Stepanek eivät vain pysy ykköspyssyjen vauhdissa, eivät sitten millään, joten ratkaisu jää heidän käsiinsä vain siinä tapauksessa, että ottelutilanne on sunnuntaina tasan 2-2. Tämä periaatteessa edellyttäisi Berdychin voittoa molemmista otteluistaan, mukaan lukien Ferreristä ja jo se saattaa olla liian vaikea pala purtavaksi.
Tässä vaiheessa Tshekin nelinpelipariksi on ilmoitettu Ivo Minar sekä Nadalin Wimbledonissa voittanut Lukas Rosol. Eri asia on, astelevatko he todella lauantaina kentälle. Parina en pidä heitä juurikaan yhtään minään, vaikka en tietenkään ole nähnyt ensimmäistäkään heidän nelinpeleistään, mutta kuka on ja mitä väliä, kun vastaan astelee maailmanlistan vitospari. Pahimmillaan voi siis olla niin, että Tshekki laskee nelurin jo etukäteen hävityksi ja säästelee Berdychiä ja Stepanekia (neluriranking 4!) sunnuntaille, mutta kuten sanoin, en oikein jaksa uskoa tähän. Finaaliin mennään voittamaan jokaista ottelua ja parin Berdych&Stepanek Davic Cup-nelurirekordi (11 voittoa ja yksi tappio) pistänee kapteenin miettimään peluutusta uudelleen oli tilanne perjantaina mikä tahansa.
Pientä lisäjännitettä peleihin tuo myös Australian avoimissa koettu episodi Almagron ja Berdychin välillä. Jos joku vielä muistaa, niin Almagro lämäsi Berdychiä noin kuudesta metristä kämmenellä käsivarteen, josta Berdych otti nokkiinsa ja jätti voittaessaan Almagron kättelemättä. Jännä nähdä miten perjantaina käy kun panokset ovat vielä hurjemmat ja yleisön pauhu saa pelaajista kaiken mahdollisen taistelutahdon irti.
Näillä siis mennään:
Perjantain kaksinpelit:
Stepanek vs. Ferrer, Espanja 1-0 johtoon
Berdych vs. Almagro, Tshekki tasoittaa 1-1:een.
Lauantain nelinpeli:
Minar/Rosol vs. Granollers/Lopez, Espanja 2-1 johtoon
Sunnuntain kaksinpeli(t)
Berdych vs. Ferrer, Espanja voittaa 3-1
Stepanek vs. Almagro, jää pelaamatta.
PS. Pelit siis vaikuttavat sen verran selviltä, että Davis Cupin voi käytännössä unohtaa. Sen sijaan kaikki joukolla Taliin kannustamaan Jarkkoa IPP Openiin! Live on aina live ja pesee teevee-tenniksen sata-nolla. Jarkon seuraava matsi siis tänään perjantaina klo 17.00. Be there.
13/06/2012
Jälkipelit: Rafael Nadal vs. Novak Djokovic, Roland Garros 2012
Pettymys. Finaalin taso oli lopulta pettymys. Siinä päällimmäiset fiilikset tästä kovasti odotetusta unelmafinaalista. Ja nyt kun finaalista on kulunut reilut kaksi vuorokautta, eivät tunnelmat ole juurikaan muuksi muuttuneet.
Missä oli vapautunut tykitys? Entäpä toinen toistaan hienommat taistelupallot? Eivät juuri missään. Myös maagisuus loisti poissaolollaan. Sen sijaan nähtiin kahden mentaalijumalan orastavaa jännittämistä ja tukuittain virheitä.
Finaali oli kuitenkin asetelmiltaan ja tapahtumiltaan yksi mielenkiintoisimmista vaikkei se pelillisesti klassikkojen joukkoon noussutkaan.
Tarkastellaan ottelua ensin pelillisesti. Nadalin alku oli totutun tyrmäävä. Hän murjoi yläkierteillään Djokovicin pelin hetkessä sekaisin, mutta lähes yhtä nopeasti Djokovic sai juonesta kiinni ja ottelu eteni pari ensimmäistä erää melko tasaisissa merkeissä. Jotenkin kuitenkin tuntui siltä, että Nadalilla oli vielä rutkasti varaa pelissään, sillä niin perusduunilla kaksi ensimmäistä erää lopulta tulivat. Hän ei missään vaiheessa pelannut ikään kuin turbotennistä, vaan jotenkin katseli, kyttäili, passaili ja iski sen mukaan mitä tarve vaatii. Ratkaisuhetkillä hän kuitenkin teki loistavasti ajoitettuja iskuja, jotka toivat hänelle lähes ratkaisevan tuntuisen 2-0 -eräjohdon.
Moni, minä mukaan lukien, luuli, että matsi olisi ohi viimeistään siinä vaiheessa kun hän johti kolmatta erää murrolla 2-0. Mutta. Pieni tihkusade ja siitä seurannut olosuhteiden muuttuminen sekä Djokovicin hurja selkä seinää vasten pelaaminen käänsivät pelin nopeasti serbille ja hän otti peräti kahdeksan geimiä putkeen. Nadalin kierrepeli ei purrut kosteissa oloissa enää samalla tavalla ja Djoko tykitteli takarajan päältä ja sisältä massakuninkaan täysin köysiin. Nadalin voiton kannalta tärkein yksittäinen geimi lienee juuri se ennen sadetaukoa tullut syötönpito neljännessä erässä, jolla hän kavensi erän 1-2:een ja jonka jälkeen ottelu keskeytettiin. Tuplamurto tuohon paikkaan Djokovicille, niin olisimme melko varmasti nähneet maanantaina viidennenkin erän.
Maanantaina vaikutti kuitenkin siltä, että Nadal oli pelaajista valmiimpi ottamaan mestaruuden. Nadal tasoitti, kun Djokovic hävisi heti syöttönsä. Tämän jälkeen odoteltiin käytännössä sitä, milloin Nadal tekee taas iskunsa ja varsinkin erän lopulla Nadal vaikutti jälleen nälkäisemmältä ja sai sen murron ja samalla siis mestaruuden, joka kruunautui Djokovicin kaksoisvirheellä. En ihan äkkiä muista miesten Grand Slam -finaalia, joka päättyisi tuplaan. Ehdottomasti noloin tapa hävitä. Ikinä.
Lyöntikuviot olivat sitä mitä vähän ennakoitiinkin eli Djokovic pyrki asettamaan painetta Nadalin rystylle, johon tämä vastasi kuitenkin melko hyvin, eikä Djokovic saanut aloitteita, kuten vielä Australiassa. Nadalin rysty ei ollut nyt yhtä kiltti kuin läpi viime vuoden ja se lieneekin nykyisin hänen pelinsä selkein itseluottamusmittari, syötön ohella. Syöttökään ei ihan parhaimmassa iskussa ollut sillä ennen turnausta Nadal oli menettänyt syöttönsä vain kerran. Djokovic mursi sen seitsemän kertaa.
Toki ottelussa nähtiin sitä tuttuakin Nadalia, jossa peruskuvio totteli kaavaa: kaveri yläkierreriepotuksella ulos, kierto kämmenelle ja sieltä joko inside-out tai inside-in läpi. Tämä toistui säännöllisin väliajoin, mutta ei mielestäni niin usein saati varmasti, että tämä peli riittäisi esimerkiksi Wimbledonissa Djokoviciä vastaan. Aiemmilla kierroksilla nähtyä letkeätä aggressiivisuutta jäi nyt paljon näkemättä.
Djokovicin peliä leimasi se, että hän teki viime vuoden versioon verrattuna hurjan määrän virheitä. Ja olisiko ihan viimeinen silaus lyöntien tappavuudesta tällä erää poissa vai oliko se vain Nadalin hyvää liikkumista? Mene ja tiedä, mutta yksi hänen bravuureistaan ja varsinaisista syömähampaistaan varsinkin Nadalia vastaan, rysty pitkin linjaa, pätki nyt pahasti, eikä se saanut Nadalia tarpeeksi usein ahdinkoon. Vaikuttiko tähän mentaalinen väsymys ja/tai jännitys, nähtäneen kesän ja syksyn aikana.
Toisena aspektina voisi tutkailla ja kertailla olosuhteiden merkitystä pelinkulkuun. En edes halua tietää, mikä tämän ottelun lopputulos olisi ollut kuivassa, täysin aurinkoisessa kelissä, sillä pelkään, että Nadalin ylivoima olisi ollut jälleen musertavaa. Sen verran hyvin ja puhtaasti hänen kämmenensä paukkui koko turnauksen ajan. Tämän kokivat karuimmin ns. massaspesialistit tyyliin Almagro, Ferrer ja Monaco, jotka saivat edellisillä kierroksilla käytännössä isän kädestä.
Finaalissa sää oli kuitenkin melko kolea ja kostea jo ottelun alussa ja mitä kosteammaksi ja hitaammaksi peli tuli, sitä paremmin Djokovic pääsi peliin mukaan ja lopulta jopa dominoimaan. Sitä ei Nadalia vastaan usein tapahdu, varsinkaan Garrosin massalla.
Tunnustusta täytyy siis antaa myös Djokovicille, joka moukaroi raskaita ja kosteita palloja upeasti ja useasti jopa läpi kolmannen erän tihkusateessa. Pelin hidastuminen antoi molemmille myös enemmän aikaa, jonka varsinkin Djokovic osasi käyttää mainiosti. Hänen loistavan liikkeen ja balanssin siivittämä puolustuspelaaminen on kertakaikkisen ihailtavaa. Lisäksi hän onnistuu usein kääntämään hurjan puolustuksen hyökkäykseksi yhdellä ainoalla lyönnillä. Jopa paremmin kuin Nadal on koskaan pystynyt.
Mutta kun ottelu maanantaina koleassa, mutta kuivassa ja täten myös nopeammassa kelissä jatkui, oli ajajan paikalla jälleen Nadal. Jos näin nyt voi melko tasaisesta erästä sanoa.
Ottelun kolmantena kulmana voisi miettiä finalistien mentaalista taistelua. Varmasti kumpikin lopulta tunsi tietynlaista voittamisen pelkoa, sillä panoksena oli melkoista kuolemattomuutta. Nadal näytti lopulta enemmän mieheltä, jolla on selkeä missio, kun taas Djokovic sai kaivaa omaa draiviaan melko syvältä. Ottelun alku ja sadetauoilta paluut menivät poikkeuksetta täysin vihkoon.
Tämä epätasaisuus leimasi Djokovicia koko turnauksen ajan. Oli vastustajien ottelupalloja ja 2-0 -eräjohtoja, oli jatkuvaa käsien levittelyä, rikottuja mailoja, masentavaa laahustamista, väsymystä, haluttomuutta ja ties mitä. Paljon siis sitä, mitä viime vuonna ei ollut. Viime vuonna mies oli tilanteesta riippumatta lähes aina täysin tyyni ellei peräti ultracool. Mentaalisuus tuli esiin vasta otteluiden jälkeisinä paidanrepimisinä sekä maanisina tuijotuksina ja karjumisina. Ja kaikki tämä siis voiton jälkeen. Edelleen pohdin samaa, mitä koko kevät on pohdittu, olisiko serbin maha tällä erää täynnä? Pienet marginaalit kääntyvät nyt hänen tappioikseen.
Nadalille voitto oli henkisesti tärkein voitto vuosikausiin. Hän tituleerasi titteliään jopa yhdeksi kaikkien aikojen voitoistaan. Eikä ihme. Viimevuotinen tukkapölly tuntuu pitkään. Tukistukset palasivat varmasti mieleen finaalin kolmannessa erässä, joten sadetauko neljännen erän alussa maistui todennäköisesti erittäin hyvälle.
Djokovic on tietyllä tapaa ja tällä erää ainut pelaaja, joka saa lyönneillään Nadalin niin kauas mukavuusalueeltaan kuin mahdollista ja näin käy parhaimmillaan jopa massalla. Nadalin pelissä tämä Djokovicin shokkihoito näkyy järkyttävänä passivoitumisena ja ylivarovaisuutena, jolloin hän pahimmillaan tuuppaa lyöntejään sisään ja juoksee kuin skottikoira konsanaan. Rohkeasta kämmenmyllystä ei silloin ole tietoakaan ja hän valuu 3-4 metriä takarajan taakse, josta pallon läpilyöminen ei onnistu. Tässä finaalissa tämä ei korostunut ihan yhtä pahasti kuin vaikkapa Australiassa, mutta suurin syy tähän lienee se, että nyt pelattiin Nadalin lempialustalla.
Pääsikö Nadal tällä voitollaan Djokovic -kammostaan jää nähtäväksi. Ainakin viimevuotiset massatappiot on tämän kauden osalta kuitattu luvuin 3-0. Se voi olla tarpeeksi, mutta uudet haamut odottavat Wimbledonissa. Jäämmekin mielenkiinnolla odottamaan tuota finaalia. Tämä kaksikko on tällä hetkellä niin kaukana muista, että uusintamatsi jo Wimbledonissa lienee selviö.
Onnittelut kuitenkin Mallorcalle! Mestari on aina mestari. Kaiken kaikkiaan peli oli todella hyvin kuosissa, vaikka finaalissa peli hiukan pätkikin. Paras pelaaja voitti, kuten aina. Vamos.
Aika vaikuttava alkaa Nadalinkin palkintohylly olemaan: 7 Roland Garros- ja 11 Grand Slam -voittoa, olympikulta ja Davis Cupit siihen päälle ja mies on 26-vuotias. Jepu jee.
Missä oli vapautunut tykitys? Entäpä toinen toistaan hienommat taistelupallot? Eivät juuri missään. Myös maagisuus loisti poissaolollaan. Sen sijaan nähtiin kahden mentaalijumalan orastavaa jännittämistä ja tukuittain virheitä.
Finaali oli kuitenkin asetelmiltaan ja tapahtumiltaan yksi mielenkiintoisimmista vaikkei se pelillisesti klassikkojen joukkoon noussutkaan.
Tarkastellaan ottelua ensin pelillisesti. Nadalin alku oli totutun tyrmäävä. Hän murjoi yläkierteillään Djokovicin pelin hetkessä sekaisin, mutta lähes yhtä nopeasti Djokovic sai juonesta kiinni ja ottelu eteni pari ensimmäistä erää melko tasaisissa merkeissä. Jotenkin kuitenkin tuntui siltä, että Nadalilla oli vielä rutkasti varaa pelissään, sillä niin perusduunilla kaksi ensimmäistä erää lopulta tulivat. Hän ei missään vaiheessa pelannut ikään kuin turbotennistä, vaan jotenkin katseli, kyttäili, passaili ja iski sen mukaan mitä tarve vaatii. Ratkaisuhetkillä hän kuitenkin teki loistavasti ajoitettuja iskuja, jotka toivat hänelle lähes ratkaisevan tuntuisen 2-0 -eräjohdon.
Moni, minä mukaan lukien, luuli, että matsi olisi ohi viimeistään siinä vaiheessa kun hän johti kolmatta erää murrolla 2-0. Mutta. Pieni tihkusade ja siitä seurannut olosuhteiden muuttuminen sekä Djokovicin hurja selkä seinää vasten pelaaminen käänsivät pelin nopeasti serbille ja hän otti peräti kahdeksan geimiä putkeen. Nadalin kierrepeli ei purrut kosteissa oloissa enää samalla tavalla ja Djoko tykitteli takarajan päältä ja sisältä massakuninkaan täysin köysiin. Nadalin voiton kannalta tärkein yksittäinen geimi lienee juuri se ennen sadetaukoa tullut syötönpito neljännessä erässä, jolla hän kavensi erän 1-2:een ja jonka jälkeen ottelu keskeytettiin. Tuplamurto tuohon paikkaan Djokovicille, niin olisimme melko varmasti nähneet maanantaina viidennenkin erän.
Maanantaina vaikutti kuitenkin siltä, että Nadal oli pelaajista valmiimpi ottamaan mestaruuden. Nadal tasoitti, kun Djokovic hävisi heti syöttönsä. Tämän jälkeen odoteltiin käytännössä sitä, milloin Nadal tekee taas iskunsa ja varsinkin erän lopulla Nadal vaikutti jälleen nälkäisemmältä ja sai sen murron ja samalla siis mestaruuden, joka kruunautui Djokovicin kaksoisvirheellä. En ihan äkkiä muista miesten Grand Slam -finaalia, joka päättyisi tuplaan. Ehdottomasti noloin tapa hävitä. Ikinä.
Lyöntikuviot olivat sitä mitä vähän ennakoitiinkin eli Djokovic pyrki asettamaan painetta Nadalin rystylle, johon tämä vastasi kuitenkin melko hyvin, eikä Djokovic saanut aloitteita, kuten vielä Australiassa. Nadalin rysty ei ollut nyt yhtä kiltti kuin läpi viime vuoden ja se lieneekin nykyisin hänen pelinsä selkein itseluottamusmittari, syötön ohella. Syöttökään ei ihan parhaimmassa iskussa ollut sillä ennen turnausta Nadal oli menettänyt syöttönsä vain kerran. Djokovic mursi sen seitsemän kertaa.
Toki ottelussa nähtiin sitä tuttuakin Nadalia, jossa peruskuvio totteli kaavaa: kaveri yläkierreriepotuksella ulos, kierto kämmenelle ja sieltä joko inside-out tai inside-in läpi. Tämä toistui säännöllisin väliajoin, mutta ei mielestäni niin usein saati varmasti, että tämä peli riittäisi esimerkiksi Wimbledonissa Djokoviciä vastaan. Aiemmilla kierroksilla nähtyä letkeätä aggressiivisuutta jäi nyt paljon näkemättä.
Djokovicin peliä leimasi se, että hän teki viime vuoden versioon verrattuna hurjan määrän virheitä. Ja olisiko ihan viimeinen silaus lyöntien tappavuudesta tällä erää poissa vai oliko se vain Nadalin hyvää liikkumista? Mene ja tiedä, mutta yksi hänen bravuureistaan ja varsinaisista syömähampaistaan varsinkin Nadalia vastaan, rysty pitkin linjaa, pätki nyt pahasti, eikä se saanut Nadalia tarpeeksi usein ahdinkoon. Vaikuttiko tähän mentaalinen väsymys ja/tai jännitys, nähtäneen kesän ja syksyn aikana.
Toisena aspektina voisi tutkailla ja kertailla olosuhteiden merkitystä pelinkulkuun. En edes halua tietää, mikä tämän ottelun lopputulos olisi ollut kuivassa, täysin aurinkoisessa kelissä, sillä pelkään, että Nadalin ylivoima olisi ollut jälleen musertavaa. Sen verran hyvin ja puhtaasti hänen kämmenensä paukkui koko turnauksen ajan. Tämän kokivat karuimmin ns. massaspesialistit tyyliin Almagro, Ferrer ja Monaco, jotka saivat edellisillä kierroksilla käytännössä isän kädestä.
Finaalissa sää oli kuitenkin melko kolea ja kostea jo ottelun alussa ja mitä kosteammaksi ja hitaammaksi peli tuli, sitä paremmin Djokovic pääsi peliin mukaan ja lopulta jopa dominoimaan. Sitä ei Nadalia vastaan usein tapahdu, varsinkaan Garrosin massalla.
Tunnustusta täytyy siis antaa myös Djokovicille, joka moukaroi raskaita ja kosteita palloja upeasti ja useasti jopa läpi kolmannen erän tihkusateessa. Pelin hidastuminen antoi molemmille myös enemmän aikaa, jonka varsinkin Djokovic osasi käyttää mainiosti. Hänen loistavan liikkeen ja balanssin siivittämä puolustuspelaaminen on kertakaikkisen ihailtavaa. Lisäksi hän onnistuu usein kääntämään hurjan puolustuksen hyökkäykseksi yhdellä ainoalla lyönnillä. Jopa paremmin kuin Nadal on koskaan pystynyt.
Mutta kun ottelu maanantaina koleassa, mutta kuivassa ja täten myös nopeammassa kelissä jatkui, oli ajajan paikalla jälleen Nadal. Jos näin nyt voi melko tasaisesta erästä sanoa.
Ottelun kolmantena kulmana voisi miettiä finalistien mentaalista taistelua. Varmasti kumpikin lopulta tunsi tietynlaista voittamisen pelkoa, sillä panoksena oli melkoista kuolemattomuutta. Nadal näytti lopulta enemmän mieheltä, jolla on selkeä missio, kun taas Djokovic sai kaivaa omaa draiviaan melko syvältä. Ottelun alku ja sadetauoilta paluut menivät poikkeuksetta täysin vihkoon.
Tämä epätasaisuus leimasi Djokovicia koko turnauksen ajan. Oli vastustajien ottelupalloja ja 2-0 -eräjohtoja, oli jatkuvaa käsien levittelyä, rikottuja mailoja, masentavaa laahustamista, väsymystä, haluttomuutta ja ties mitä. Paljon siis sitä, mitä viime vuonna ei ollut. Viime vuonna mies oli tilanteesta riippumatta lähes aina täysin tyyni ellei peräti ultracool. Mentaalisuus tuli esiin vasta otteluiden jälkeisinä paidanrepimisinä sekä maanisina tuijotuksina ja karjumisina. Ja kaikki tämä siis voiton jälkeen. Edelleen pohdin samaa, mitä koko kevät on pohdittu, olisiko serbin maha tällä erää täynnä? Pienet marginaalit kääntyvät nyt hänen tappioikseen.
Nadalille voitto oli henkisesti tärkein voitto vuosikausiin. Hän tituleerasi titteliään jopa yhdeksi kaikkien aikojen voitoistaan. Eikä ihme. Viimevuotinen tukkapölly tuntuu pitkään. Tukistukset palasivat varmasti mieleen finaalin kolmannessa erässä, joten sadetauko neljännen erän alussa maistui todennäköisesti erittäin hyvälle.
Djokovic on tietyllä tapaa ja tällä erää ainut pelaaja, joka saa lyönneillään Nadalin niin kauas mukavuusalueeltaan kuin mahdollista ja näin käy parhaimmillaan jopa massalla. Nadalin pelissä tämä Djokovicin shokkihoito näkyy järkyttävänä passivoitumisena ja ylivarovaisuutena, jolloin hän pahimmillaan tuuppaa lyöntejään sisään ja juoksee kuin skottikoira konsanaan. Rohkeasta kämmenmyllystä ei silloin ole tietoakaan ja hän valuu 3-4 metriä takarajan taakse, josta pallon läpilyöminen ei onnistu. Tässä finaalissa tämä ei korostunut ihan yhtä pahasti kuin vaikkapa Australiassa, mutta suurin syy tähän lienee se, että nyt pelattiin Nadalin lempialustalla.
Pääsikö Nadal tällä voitollaan Djokovic -kammostaan jää nähtäväksi. Ainakin viimevuotiset massatappiot on tämän kauden osalta kuitattu luvuin 3-0. Se voi olla tarpeeksi, mutta uudet haamut odottavat Wimbledonissa. Jäämmekin mielenkiinnolla odottamaan tuota finaalia. Tämä kaksikko on tällä hetkellä niin kaukana muista, että uusintamatsi jo Wimbledonissa lienee selviö.
Onnittelut kuitenkin Mallorcalle! Mestari on aina mestari. Kaiken kaikkiaan peli oli todella hyvin kuosissa, vaikka finaalissa peli hiukan pätkikin. Paras pelaaja voitti, kuten aina. Vamos.
Aika vaikuttava alkaa Nadalinkin palkintohylly olemaan: 7 Roland Garros- ja 11 Grand Slam -voittoa, olympikulta ja Davis Cupit siihen päälle ja mies on 26-vuotias. Jepu jee.
09/06/2012
Ennakko: Novak Djokovic vs. Rafael Nadal, Roland Garros 2012
No niin. Finaali, odotettu ja melko lailla ennustettukin finaali on vihdoin täällä. Djokovic ja Nadal neljättä kertaa peräkkäin Grand Slam -turnauksen finaalissa ja nyt ensimmäistä kertaa Roland Garrosilla.
Djokovic hakee siis "Novak Slamia", eli kaikkien Grand Slam -turnausten yhtäaikaisen hallitsijan viittaa. Saavutusta, johon ei ole pystynyt kukaan sitten 60-luvun. Ei Federer, ei Nadal, ei kukaan. Saavutuksena tuo olisi sanalla sanoen huikea. Toki on sanottava, että ajat ovat toiset ja peli on muuttunut kovasti. Nykyisin kun on tavallaan melko lailla "se yksi ainoa ja oikea tapa pelata", niin Grand Slam -voitotkin jaetaan erittäin pienen porukan kesken. Samaan hengenvetoon on myös todettava ja toistettava, että tähän saavutukseen ei tosiaan ole kukaan viime aikoina pystynyt, joten aivan käsittämätön saavutus se siinäkin valossa olisi.
Tuon saavutuksen tiellä on vain ja ainoastaan enää yksi mies. Rafael Nadal. Mies, joka hakee seitsemättä Garrosin voittoa. Mies, joka juuri nyt tuntuu pelaavan hurjinta massapeliään vuosikausiin. Hän on tullut finaaliin häviämällä vain kourallisen geimejä ja vain kerran omat syöttönsä. Pelottavinta Djokovicin kannalta lieneekin se, että Nadalin parantuneen rystyn lisäksi juuri hänen syöttäminen on parantunut turnauksen edetessä rajusti. Toisin sanoen, juuri ne alueet, joihin viime vuoden Djokovic iski, on nyt jollain lailla tukittu.
Djokovic ei ole pelillisesti vielä täysin häikäissyt. Hän on ollut ajoittain jopa oudon virhealtis sekä haluttoman passiivinen, eikä missään nimessä ole näyttänyt viimevuotiselta tappajalta. Siltikään en näe sen olevan finaalivoiton esteenä, sillä nyt hän on kuitenkin jälleen finaalissa ja se on taas oma maailmansa. Hän on lisäksi niin hurja kilpailija, eikä hän tässäkään turnauksessa ole säikähtänyt edes vastustajien ottelupalloja, puhumattakaan 2-0-eräjohdoista. Lopulta hän on teurastanut nämäkin kaverit nostamalla tasoaan hurjasti, kun selkä on ollut kutakuinkin seinää vasten. Ja jos joku onnistuu voittamaan edellisellä kierroksella Roger Federerin erin 3-0, niin se on mielestäni aina vaaran merkki myös seuraavan kierroksen vastustajalle.
Nadal puolestaan on häikäissyt pelillisesti, varsinkin viime kierroksilla, joilla vastaan on astellut kuitenkin jonkin sortin 'massaspesialisteja' tyyliin Monaco (sai 2 geimiä), Almagro (sai 11 geimiä) ja Ferrer (sai 5 geimiä). Nadal on kuvainnollisesti puhuen raiskannut heidät kaikki yläkierrehelvetillään. Heikkoja kohtia on ollut nada ja mylly on pyörinyt niin rystyltä kuin kämmeneltäkin, jonka osuma paukkuu nyt siihen tahtiin, että alta pois. Lyönnit lähtevät lisäksi todella murhaavasti joka suuntaan ja kun tähän lisätään vielä hyvä syöttäminen, niin lyönnillisesti Nadalilla ei pitäisi finaalissakaan mitään hätää olla, varsinkin kun fyysinen turnauskuormitus on käytännössä nolla.
Mutta. Kuten monta kertaa aiemminkin, myös henkinen asetelma ratkaisee näitä otteluita. Nadal hävisi viime vuonna kaikki finaalit Djokovicia vastaan ja on hävinnyt myös kolme edellistä Grand Slam -finaalia. Taakkaa siis on, vaikka pientä lohtua on tullutkin niin Monte Carlon kuin Rooman massafinaalien voitoista. Tämä pieni itseluottamuslisä saattaa olla ratkaiseva, mutta toisaalta asetelma muuttunee nopeasti, jos Djokovic onnistuu voittamaan jommankumman kahdesta ensimmäisestä erästä. Pienetkin yskähtelyt Nadalin pelissä syövät hurjasti hänen itseluottamustaan ja molemmille mieliin palautunee väkisinkin viime vuoden tapahtumat.
Se, miten Djokovic kokee Novak Slam -paineet, jää nähtäväksi. Uskon, että hän tiedostaa tilanteen ainutlaatuisuuden, mutta osaa laittaa sen taka-alalle perspektiiviinsä. Pohjimmiltaan hän lienee kuitenkin edelleen se sama saalistaja kuin viime vuonna, joka ei kerta kaikkiaan suostu häviämään, joten hän ammentanee noista paineista ennemminkin vain lisävoimaa. Hän varmasti haluaa tätä puuttuvaa Garros -voittoa enemmän kuin pelkää sitä.
Djokovicin erävoittoon ja sitä kautta otteluvoittoon on kuitenkin vain yksi tuttu tie: kaikki aika Nadalilta pois ja hurjaa sekä varmaa pommitusta koko ottelun ajan. Tästä jatkuvasta hurjan ja varman pommittamisen yhtälöstä, joka ennen viime vuotta tuntui ennenkuulumattomalta, teki todellisuutta juuri Djokovic. Marginaalia tuntui löytyvän karmeasta tykityksestäkin. Kun tuohon lisättiin vielä se ennen näkemätön liike ja liikkuvuus koko kentän ja kropan alueella, oli maailman täydellisin takakenttäpelaaja nähty. Tänä vuonna häntä on nähty vain hetkittäin ja mikäli häntä ei finaalissa nähdä, ei nähdä myöskään Novak Slamiä.
Djokovicin tuleekin pyrkiä liikkumaan jälleen mahdollisimman lähellä takarajaa, joka vie Nadalilta aikaa ja avaa hänelle kenttää. Hän joutuu lyömään Nadalin kovia yläkierrepalloja hurjasta noususta, mutta on hän onnistunut siinä ennenkin, joten miksi hän ei onnistuisi siinä nyt. Rystyä hänen on lyötävä säännöllisesti ja paljon pitkin linjaa Nadalin rystypuolelle ja lätkittävä näistä lyhyiksi jääneet krossipallot kämmenellä läpi linjaan tai jyrkkänä krossina takaisin Nadalin selän taakse rystykulmaan. Pallotteluun en Djokovicinä tämän hetkisen Nadalin kanssa lähtisi mistään hinnasta, en edes Nadalin rystypuolelle. Varmuus on nyt niin hurjalla tasolla, että ennen pitkää Djokovic löytäisi itsensä ravaamassa itseään hengiltä ympäri kenttää juurikin tuossa yläkierrehelvetissä. Nadalin kakkossyöttöihin hänen on iskettävä aggressiivisesti myös. Ottamalla niistä aloitteet heti omiin käsiin, hän pitänee Nadalin pitkään varpaillaan.
Nadalin puolestaan kannattaa pelata juuri sitä peliä, mitä hän on esittänyt viime kierroksilla. Myllyä pystyyn, jolla hän saa vastustajat lähes poikkeuksetta yrittämään liikoja ja pelaamaan taitojensa ylärajojen yläpuolella ihmettä toivoen. Vain Djokovicin taso saattaa riittää tässä myllyssä pysymiseen tai jopa sen murentamiseen. Ajoittain nähtyyn passiivisuuteen saati kyttäilyyn ei ole Nadalillakaan nyt varaa, vaan mylly on saatava pystyyn heti alusta lähtien, eikä itseluottamus saa horjua tuuman vertaa. Avainlyöntinä matsin lopputulokselle pitäisin Nadalin rystyä, jonka on toimittava kuten se toimi Ferreriä ja kumppaneita vastaan. Hän on monipuolistanut sitä tai ainakin lisännyt sen käyttöä pitkin linjaa, jolloin hän saa pelin usein kääntymään omalle kämmenpuolelleen, jonne hän toki lyönneissään muutenkin aktiivisesti hakeutuu. Finaalissa ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin, sillä kämmen on melkoisessa iskussa tällä hetkellä.
Tennisfanina kiinnitänkin huomiota siihen, kumpi tätä peliä tulee lyönnillisesti viemään. Varmasti on nimittäin niin, että ainakin Nadal haluaa lyödä lähes koko ajan kämmentään, mutta se paljonko Djokovic antaa hänen sitä hyvän ja monipuolisen rystynsä ansiosta lyödä jää nähtäväksi. Djokovichan ei juuri tästä syystä niin paljon rystyään itse edes välttele, mutta se, miten hän pystyy sillä Nadalin kämmenmyllyn välttämään tai siihen vastaamaan, on ehdottomasti finaalin ratkaisevia teesejä.
Mutta tässäpä tätä sitten jännätään miten käy. Itse uskon, että Nadal vie erin 3-1 paremman vireensä ansiosta. Djokovicin vire on jättänyt liian paljon kysymysmerkkejä, joten hänen mahdollisuutensa lepäävät paljolti mentaalisen taistelun varassa.
Djokovic hakee siis "Novak Slamia", eli kaikkien Grand Slam -turnausten yhtäaikaisen hallitsijan viittaa. Saavutusta, johon ei ole pystynyt kukaan sitten 60-luvun. Ei Federer, ei Nadal, ei kukaan. Saavutuksena tuo olisi sanalla sanoen huikea. Toki on sanottava, että ajat ovat toiset ja peli on muuttunut kovasti. Nykyisin kun on tavallaan melko lailla "se yksi ainoa ja oikea tapa pelata", niin Grand Slam -voitotkin jaetaan erittäin pienen porukan kesken. Samaan hengenvetoon on myös todettava ja toistettava, että tähän saavutukseen ei tosiaan ole kukaan viime aikoina pystynyt, joten aivan käsittämätön saavutus se siinäkin valossa olisi.
Tuon saavutuksen tiellä on vain ja ainoastaan enää yksi mies. Rafael Nadal. Mies, joka hakee seitsemättä Garrosin voittoa. Mies, joka juuri nyt tuntuu pelaavan hurjinta massapeliään vuosikausiin. Hän on tullut finaaliin häviämällä vain kourallisen geimejä ja vain kerran omat syöttönsä. Pelottavinta Djokovicin kannalta lieneekin se, että Nadalin parantuneen rystyn lisäksi juuri hänen syöttäminen on parantunut turnauksen edetessä rajusti. Toisin sanoen, juuri ne alueet, joihin viime vuoden Djokovic iski, on nyt jollain lailla tukittu.
Djokovic ei ole pelillisesti vielä täysin häikäissyt. Hän on ollut ajoittain jopa oudon virhealtis sekä haluttoman passiivinen, eikä missään nimessä ole näyttänyt viimevuotiselta tappajalta. Siltikään en näe sen olevan finaalivoiton esteenä, sillä nyt hän on kuitenkin jälleen finaalissa ja se on taas oma maailmansa. Hän on lisäksi niin hurja kilpailija, eikä hän tässäkään turnauksessa ole säikähtänyt edes vastustajien ottelupalloja, puhumattakaan 2-0-eräjohdoista. Lopulta hän on teurastanut nämäkin kaverit nostamalla tasoaan hurjasti, kun selkä on ollut kutakuinkin seinää vasten. Ja jos joku onnistuu voittamaan edellisellä kierroksella Roger Federerin erin 3-0, niin se on mielestäni aina vaaran merkki myös seuraavan kierroksen vastustajalle.
Nadal puolestaan on häikäissyt pelillisesti, varsinkin viime kierroksilla, joilla vastaan on astellut kuitenkin jonkin sortin 'massaspesialisteja' tyyliin Monaco (sai 2 geimiä), Almagro (sai 11 geimiä) ja Ferrer (sai 5 geimiä). Nadal on kuvainnollisesti puhuen raiskannut heidät kaikki yläkierrehelvetillään. Heikkoja kohtia on ollut nada ja mylly on pyörinyt niin rystyltä kuin kämmeneltäkin, jonka osuma paukkuu nyt siihen tahtiin, että alta pois. Lyönnit lähtevät lisäksi todella murhaavasti joka suuntaan ja kun tähän lisätään vielä hyvä syöttäminen, niin lyönnillisesti Nadalilla ei pitäisi finaalissakaan mitään hätää olla, varsinkin kun fyysinen turnauskuormitus on käytännössä nolla.
Mutta. Kuten monta kertaa aiemminkin, myös henkinen asetelma ratkaisee näitä otteluita. Nadal hävisi viime vuonna kaikki finaalit Djokovicia vastaan ja on hävinnyt myös kolme edellistä Grand Slam -finaalia. Taakkaa siis on, vaikka pientä lohtua on tullutkin niin Monte Carlon kuin Rooman massafinaalien voitoista. Tämä pieni itseluottamuslisä saattaa olla ratkaiseva, mutta toisaalta asetelma muuttunee nopeasti, jos Djokovic onnistuu voittamaan jommankumman kahdesta ensimmäisestä erästä. Pienetkin yskähtelyt Nadalin pelissä syövät hurjasti hänen itseluottamustaan ja molemmille mieliin palautunee väkisinkin viime vuoden tapahtumat.
Se, miten Djokovic kokee Novak Slam -paineet, jää nähtäväksi. Uskon, että hän tiedostaa tilanteen ainutlaatuisuuden, mutta osaa laittaa sen taka-alalle perspektiiviinsä. Pohjimmiltaan hän lienee kuitenkin edelleen se sama saalistaja kuin viime vuonna, joka ei kerta kaikkiaan suostu häviämään, joten hän ammentanee noista paineista ennemminkin vain lisävoimaa. Hän varmasti haluaa tätä puuttuvaa Garros -voittoa enemmän kuin pelkää sitä.
Djokovicin erävoittoon ja sitä kautta otteluvoittoon on kuitenkin vain yksi tuttu tie: kaikki aika Nadalilta pois ja hurjaa sekä varmaa pommitusta koko ottelun ajan. Tästä jatkuvasta hurjan ja varman pommittamisen yhtälöstä, joka ennen viime vuotta tuntui ennenkuulumattomalta, teki todellisuutta juuri Djokovic. Marginaalia tuntui löytyvän karmeasta tykityksestäkin. Kun tuohon lisättiin vielä se ennen näkemätön liike ja liikkuvuus koko kentän ja kropan alueella, oli maailman täydellisin takakenttäpelaaja nähty. Tänä vuonna häntä on nähty vain hetkittäin ja mikäli häntä ei finaalissa nähdä, ei nähdä myöskään Novak Slamiä.
Djokovicin tuleekin pyrkiä liikkumaan jälleen mahdollisimman lähellä takarajaa, joka vie Nadalilta aikaa ja avaa hänelle kenttää. Hän joutuu lyömään Nadalin kovia yläkierrepalloja hurjasta noususta, mutta on hän onnistunut siinä ennenkin, joten miksi hän ei onnistuisi siinä nyt. Rystyä hänen on lyötävä säännöllisesti ja paljon pitkin linjaa Nadalin rystypuolelle ja lätkittävä näistä lyhyiksi jääneet krossipallot kämmenellä läpi linjaan tai jyrkkänä krossina takaisin Nadalin selän taakse rystykulmaan. Pallotteluun en Djokovicinä tämän hetkisen Nadalin kanssa lähtisi mistään hinnasta, en edes Nadalin rystypuolelle. Varmuus on nyt niin hurjalla tasolla, että ennen pitkää Djokovic löytäisi itsensä ravaamassa itseään hengiltä ympäri kenttää juurikin tuossa yläkierrehelvetissä. Nadalin kakkossyöttöihin hänen on iskettävä aggressiivisesti myös. Ottamalla niistä aloitteet heti omiin käsiin, hän pitänee Nadalin pitkään varpaillaan.
Nadalin puolestaan kannattaa pelata juuri sitä peliä, mitä hän on esittänyt viime kierroksilla. Myllyä pystyyn, jolla hän saa vastustajat lähes poikkeuksetta yrittämään liikoja ja pelaamaan taitojensa ylärajojen yläpuolella ihmettä toivoen. Vain Djokovicin taso saattaa riittää tässä myllyssä pysymiseen tai jopa sen murentamiseen. Ajoittain nähtyyn passiivisuuteen saati kyttäilyyn ei ole Nadalillakaan nyt varaa, vaan mylly on saatava pystyyn heti alusta lähtien, eikä itseluottamus saa horjua tuuman vertaa. Avainlyöntinä matsin lopputulokselle pitäisin Nadalin rystyä, jonka on toimittava kuten se toimi Ferreriä ja kumppaneita vastaan. Hän on monipuolistanut sitä tai ainakin lisännyt sen käyttöä pitkin linjaa, jolloin hän saa pelin usein kääntymään omalle kämmenpuolelleen, jonne hän toki lyönneissään muutenkin aktiivisesti hakeutuu. Finaalissa ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin, sillä kämmen on melkoisessa iskussa tällä hetkellä.
Tennisfanina kiinnitänkin huomiota siihen, kumpi tätä peliä tulee lyönnillisesti viemään. Varmasti on nimittäin niin, että ainakin Nadal haluaa lyödä lähes koko ajan kämmentään, mutta se paljonko Djokovic antaa hänen sitä hyvän ja monipuolisen rystynsä ansiosta lyödä jää nähtäväksi. Djokovichan ei juuri tästä syystä niin paljon rystyään itse edes välttele, mutta se, miten hän pystyy sillä Nadalin kämmenmyllyn välttämään tai siihen vastaamaan, on ehdottomasti finaalin ratkaisevia teesejä.
Mutta tässäpä tätä sitten jännätään miten käy. Itse uskon, että Nadal vie erin 3-1 paremman vireensä ansiosta. Djokovicin vire on jättänyt liian paljon kysymysmerkkejä, joten hänen mahdollisuutensa lepäävät paljolti mentaalisen taistelun varassa.
27/05/2012
Ennakko: Roland Garros 2012
Pitkä odotus on vihdoin ohi: kauden toinen Grand Slam on vihdoin täällä! Roland Garros pistetään ennakkopakettiin tässä ja nyt.
Tämä ennakko voisi olla mistä tahansa muustakin isommasta (massa)turnauksesta, sillä kuten moneen otteeseen on todettu, isot nimet ovat isoissa kisoissa isoja nimiä ja pienet edelleen poikasia. Ainakin jos voittotaistelua mietitään. Voisin nimittäin jälleen kerran luvata melko lailla mitä tahansa, jos joku kolmikosta Federer-Djokovic- Nadal ei tätä vie.
Melkein voisin jättää myös jopa Federerin pois laskuista, mutta en sitä tee, koska hienon matkaraportin tehnyt Jukka L. on ensi viikon Roland Garros-avustajani Kim Ö:n ohella Skandinavian suurimpiä Roger-faneja.
Pelithän siis alkoivat jo tänään sunnuntaina ilman sen isompia yllätyksiä, mutta suurimmistä nimistä kentällä kävivät vain Tsonga ja Del Potro, jotka molemmat jatkavat. Del Potro tosin aavistuksen loukkaantuneena (polvi?). Kummatkin voisi laskea kisan mustiksi hevosiksi, varsinkin Del Potron, mutta hänen kisavoittonsa vaatisi kyllä ehdottoman maksimimaalista flow-tilaa tyyliin US Open 2009 sekä täysin tervettä miestä.
Lisäksi tämä saattaa olla kaikille isoille miehille liian rankka Grand Slam voitettavaksi. Niin hyviä kuin isnerit, del potrot, tsongat ja vaikkapa raonicit ovat jo jopa massalla, niin seitsemän voitettua paras viidestä -ottelua kahteen viikkoon on heille todennäköisesti aina liikaa. Jättiäijistä vain Berdych voisi jaksaa kevyehkön liikkumisensa turvin, mutta hänellä ei siihen riitä pää. Missään ikinä milloinkaan.
Mennäänkin suoraan siis voittotaisteluun. Nadal on pelannut Garrosia alustavat massakisat lähes täydellisesti ja voittanut kaikki, sinisen massan Madridia lukuunottamatta, joka juuri pintansa vuoksi jätetään nytkin painoarvolle nolla. Nadalia auttaa helpohko kaavio, joskin juuri edellä mainittu Raonic saattaa olla kovankin testin paikka neljännellä kierroksella, jos Raonic sinne asti selviää. Raonicin ajoittainen ailahtelevuus menee vielä nuoruuden piikkiin, mutta nyt se voi mennä myös pahojen massamiesten (mm. Monaco) piikkiin ennen Nadal-ottelua. Nadal kuitenkin on lähes pomminvarma finalisti, sillä välierässä David Ferrer olisi henkinen suupala ja lyöty mies jo etukäteen. Erinomaisista otteistaan huolimatta Ferreriltä ei löydy mentaalista kovuutta voittaa Nadalia massalla, vaikka Nadal olisi pelillisesti täysin köysissä. Tämä on tälläkin massakaudella nähty jo kahdesti. On eräpalloja, on omia syöttövuoroja erävoittoon, mutta ei ensimmäistäkään erää.
Niin ikään Djokovicilla on melkoisen mukava kaavio ilman sen suurempia vaaranpaikkoja aina semifinaaliin asti, jossa vastaan tulee mitä todennäköisimmin Federer, joka sen sijaan saa olla varuillaan. Neljännesfinaalissa vastaan astelee nimittäin joko Berdych tai Del Potro, joista Berdychillä saattaisi olla aavistuksen paremmat paukut tässä vaiheessa kisaa. Mutta vielä suurempi uhka on siis Djokovic välierässä. Siinä olisi kiistatta tämän turnauksen toiseksi suurin ja odotetuin kohtaaminen. Melkein kuitenkin uskon Djokovicin tämän hoitavan. Tulivoimaahan molemmilla on vaikka muille jakaa, mutta tässä tullankin siihen, että Federerille ei riitä massalla hänen letkeä peruspelinsä, vaan hänenkin on ajoittain alistuttava kiltisti hurjaan puolustuspeliin, joka ei ole hänen parhaita puoliaan. Djokovicilla se vastaavasti on, joten tästä voi tulla pannukakkukin, mutta isketään siihen kiinni jos ja kun sen aika on.
Finaalissa kohtaisivat siis Nadal ja Djokovic. Jotenkin herrojen viime kohtaamisista tämän kevään massoilla on jäänyt sellainen sivumaku erinäisistä syistä johtuen, että Djokovic olisi ikään kuin vain testaillut omaa peliään Nadalin massamyllyä vastaan. Katsonut, mistä niitä pisteitä ja paikkoja tulee (edelleen Nadalin rystyä painostamalla), toimiiko hänen omat linjapommit (kyllä, varsinkin rystyltä), miten Nadal syöttää (aavistuksen epätasaisesti) ja niin edelleen. Mielestäni vain Rooman finaalin ensimmäinen erä oli sitä, mitä tuleman todennäköisesti pitää mahdollisessa Garros-finaalissa.
Djokovic ei ehkä myöskään ole vielä näyttänyt aivan kaikkia massakorttejaan, sillä hän haluaa varmasti olla jotain vielä parempaa, mitä Nadal ja Federer ura-Grand Slamiensä kanssa ovat. Hän haluaa voittaa kaikki Grand Slamit putkeen. Tehdä historiaa omalla tavallaan. Nyt hänellä on siihen kaiken lisäksi elämänsä mahdollisuus ja se olisi kiistatta hurjin suoritus tennismaailmassa pitkään aikaan. Käyvätkö vain paineet liian koviksi, se jää nähtäväksi.
Nadal puolestaan on varmasti saanut voitoistaan ja Djokovic-päänahoistaan hurjasti lisää itseluottamusta ja tämä enteilee aina hurjaa iskua Garrosilla. Voi olla, että hänelläkin on vielä takataskussaan jotain, mitä emme vielä ole nähneet. Jotenkin hänen pelistään on voitoista huolimatta uupunut sitä extratehokkuutta ja-aggressiivisuutta, jossa mm. kämmenet lämätään nurkista läpi eikä jäädä junnaamaan keskikaistalle.
Rooman Djokovic-ottelussa hän käytti sitä yllättävänkin paljon. Toki varsinkin häntä vastaan tämä saattaa olla myös viisasta, sillä Djokovic on varmasti yksi parhaista, ellei peräti paras, kulmien käyttäjä kun hänelle lyöntikulmia avataan. Hän löytää usein vielä ikävämmän kulman ja pelin avaaja löytääkin itsensä 'sivupressuista' kulmia avatessaan. Palataan tähän vielä lähempänä, jos tämä ottelu toteutuu. Muussa tapauksessa Nadal on väistämättä mestari.
Joka tapauksessa Nadal on tälläkin kaudella yllättävän usein tyytynyt odottelemaan lähes vastustajan virheitä peruspelillään, kuten kävi muuten taannoisessa Jarkko-matsissakin. Se oli tosin kauden ensimmäisiä massaotteluja, mutta silti näkisin tämän passiivisuuden jotenkin lisääntyneen Nadalin pelissä viime vuoden aikana. Onko se sitten sitä itseluottamuksen puutetta vai mitä, niin sekin jää nähtäväksi.
Mutta yhtä kaikki. Vain Djokovic voi viedä Nadalin ennätyksellisen seitsemännen Garros voiton, mutta Nadalin massakauden näytöt, ehkä jopa peli, ovat nyt kokonaisuudessaan sitä luokkaa, että hän on ehdottomasti ennakkosuosikki nro yksi.
Näin siis käy.
Neljännesfinaalit:
Djokovic-Tsonga
Federer-Berdych
Ferrer-Murray
Nadal-Almagro
Välierät:
Djokovic-Federer
Nadal-Ferrer
Finaali:
Djokovic-Nadal
Voittaja: Nadal
Tämä ennakko voisi olla mistä tahansa muustakin isommasta (massa)turnauksesta, sillä kuten moneen otteeseen on todettu, isot nimet ovat isoissa kisoissa isoja nimiä ja pienet edelleen poikasia. Ainakin jos voittotaistelua mietitään. Voisin nimittäin jälleen kerran luvata melko lailla mitä tahansa, jos joku kolmikosta Federer-Djokovic- Nadal ei tätä vie.
Melkein voisin jättää myös jopa Federerin pois laskuista, mutta en sitä tee, koska hienon matkaraportin tehnyt Jukka L. on ensi viikon Roland Garros-avustajani Kim Ö:n ohella Skandinavian suurimpiä Roger-faneja.
Pelithän siis alkoivat jo tänään sunnuntaina ilman sen isompia yllätyksiä, mutta suurimmistä nimistä kentällä kävivät vain Tsonga ja Del Potro, jotka molemmat jatkavat. Del Potro tosin aavistuksen loukkaantuneena (polvi?). Kummatkin voisi laskea kisan mustiksi hevosiksi, varsinkin Del Potron, mutta hänen kisavoittonsa vaatisi kyllä ehdottoman maksimimaalista flow-tilaa tyyliin US Open 2009 sekä täysin tervettä miestä.
Lisäksi tämä saattaa olla kaikille isoille miehille liian rankka Grand Slam voitettavaksi. Niin hyviä kuin isnerit, del potrot, tsongat ja vaikkapa raonicit ovat jo jopa massalla, niin seitsemän voitettua paras viidestä -ottelua kahteen viikkoon on heille todennäköisesti aina liikaa. Jättiäijistä vain Berdych voisi jaksaa kevyehkön liikkumisensa turvin, mutta hänellä ei siihen riitä pää. Missään ikinä milloinkaan.
Mennäänkin suoraan siis voittotaisteluun. Nadal on pelannut Garrosia alustavat massakisat lähes täydellisesti ja voittanut kaikki, sinisen massan Madridia lukuunottamatta, joka juuri pintansa vuoksi jätetään nytkin painoarvolle nolla. Nadalia auttaa helpohko kaavio, joskin juuri edellä mainittu Raonic saattaa olla kovankin testin paikka neljännellä kierroksella, jos Raonic sinne asti selviää. Raonicin ajoittainen ailahtelevuus menee vielä nuoruuden piikkiin, mutta nyt se voi mennä myös pahojen massamiesten (mm. Monaco) piikkiin ennen Nadal-ottelua. Nadal kuitenkin on lähes pomminvarma finalisti, sillä välierässä David Ferrer olisi henkinen suupala ja lyöty mies jo etukäteen. Erinomaisista otteistaan huolimatta Ferreriltä ei löydy mentaalista kovuutta voittaa Nadalia massalla, vaikka Nadal olisi pelillisesti täysin köysissä. Tämä on tälläkin massakaudella nähty jo kahdesti. On eräpalloja, on omia syöttövuoroja erävoittoon, mutta ei ensimmäistäkään erää.
Niin ikään Djokovicilla on melkoisen mukava kaavio ilman sen suurempia vaaranpaikkoja aina semifinaaliin asti, jossa vastaan tulee mitä todennäköisimmin Federer, joka sen sijaan saa olla varuillaan. Neljännesfinaalissa vastaan astelee nimittäin joko Berdych tai Del Potro, joista Berdychillä saattaisi olla aavistuksen paremmat paukut tässä vaiheessa kisaa. Mutta vielä suurempi uhka on siis Djokovic välierässä. Siinä olisi kiistatta tämän turnauksen toiseksi suurin ja odotetuin kohtaaminen. Melkein kuitenkin uskon Djokovicin tämän hoitavan. Tulivoimaahan molemmilla on vaikka muille jakaa, mutta tässä tullankin siihen, että Federerille ei riitä massalla hänen letkeä peruspelinsä, vaan hänenkin on ajoittain alistuttava kiltisti hurjaan puolustuspeliin, joka ei ole hänen parhaita puoliaan. Djokovicilla se vastaavasti on, joten tästä voi tulla pannukakkukin, mutta isketään siihen kiinni jos ja kun sen aika on.
Finaalissa kohtaisivat siis Nadal ja Djokovic. Jotenkin herrojen viime kohtaamisista tämän kevään massoilla on jäänyt sellainen sivumaku erinäisistä syistä johtuen, että Djokovic olisi ikään kuin vain testaillut omaa peliään Nadalin massamyllyä vastaan. Katsonut, mistä niitä pisteitä ja paikkoja tulee (edelleen Nadalin rystyä painostamalla), toimiiko hänen omat linjapommit (kyllä, varsinkin rystyltä), miten Nadal syöttää (aavistuksen epätasaisesti) ja niin edelleen. Mielestäni vain Rooman finaalin ensimmäinen erä oli sitä, mitä tuleman todennäköisesti pitää mahdollisessa Garros-finaalissa.
Djokovic ei ehkä myöskään ole vielä näyttänyt aivan kaikkia massakorttejaan, sillä hän haluaa varmasti olla jotain vielä parempaa, mitä Nadal ja Federer ura-Grand Slamiensä kanssa ovat. Hän haluaa voittaa kaikki Grand Slamit putkeen. Tehdä historiaa omalla tavallaan. Nyt hänellä on siihen kaiken lisäksi elämänsä mahdollisuus ja se olisi kiistatta hurjin suoritus tennismaailmassa pitkään aikaan. Käyvätkö vain paineet liian koviksi, se jää nähtäväksi.
Nadal puolestaan on varmasti saanut voitoistaan ja Djokovic-päänahoistaan hurjasti lisää itseluottamusta ja tämä enteilee aina hurjaa iskua Garrosilla. Voi olla, että hänelläkin on vielä takataskussaan jotain, mitä emme vielä ole nähneet. Jotenkin hänen pelistään on voitoista huolimatta uupunut sitä extratehokkuutta ja-aggressiivisuutta, jossa mm. kämmenet lämätään nurkista läpi eikä jäädä junnaamaan keskikaistalle.
Rooman Djokovic-ottelussa hän käytti sitä yllättävänkin paljon. Toki varsinkin häntä vastaan tämä saattaa olla myös viisasta, sillä Djokovic on varmasti yksi parhaista, ellei peräti paras, kulmien käyttäjä kun hänelle lyöntikulmia avataan. Hän löytää usein vielä ikävämmän kulman ja pelin avaaja löytääkin itsensä 'sivupressuista' kulmia avatessaan. Palataan tähän vielä lähempänä, jos tämä ottelu toteutuu. Muussa tapauksessa Nadal on väistämättä mestari.
Joka tapauksessa Nadal on tälläkin kaudella yllättävän usein tyytynyt odottelemaan lähes vastustajan virheitä peruspelillään, kuten kävi muuten taannoisessa Jarkko-matsissakin. Se oli tosin kauden ensimmäisiä massaotteluja, mutta silti näkisin tämän passiivisuuden jotenkin lisääntyneen Nadalin pelissä viime vuoden aikana. Onko se sitten sitä itseluottamuksen puutetta vai mitä, niin sekin jää nähtäväksi.
Mutta yhtä kaikki. Vain Djokovic voi viedä Nadalin ennätyksellisen seitsemännen Garros voiton, mutta Nadalin massakauden näytöt, ehkä jopa peli, ovat nyt kokonaisuudessaan sitä luokkaa, että hän on ehdottomasti ennakkosuosikki nro yksi.
Näin siis käy.
Neljännesfinaalit:
Djokovic-Tsonga
Federer-Berdych
Ferrer-Murray
Nadal-Almagro
Välierät:
Djokovic-Federer
Nadal-Ferrer
Finaali:
Djokovic-Nadal
Voittaja: Nadal
11/05/2012
Sininen massa, osa II
No niin! Pelaajien kommentteja sinisestä alustasta alkaa pikkuhiljaa tippumaan. Katsotaanpa tarkemmin.
Novak Djokovic (voitetun ottelun jälkeen):
"The court is not one that makes you feel comfortable. You have to be realistic, the court is a difficult court, it’s very slippery and it makes supporting movements and getting back to defend very tough."
"But the only thing we can do now is turn the page and we are not going to get the red courts back tomorrow so we have to adapt to the blue courts and the conditions as well as possible and hope for a change next year."
Rafael Nadal (hävityn ottelun jälkeen):
"Being able to move is very important for me and if I can't move well, I can't hit the ball well either. If things don't change, this will be one less tournament on the calendar for me. This surface destabilizes the game. It is a completely different game and I don't want to take risks."
Novak Djokovic (voitetun ottelun jälkeen):
"To me that’s not tennis. Either I come out with football shoes or I invite Chuck Norris to advise me how to play on this court. Center court is impossible to move on. I hit five balls throughout the whole match. With everything else, I was just trying to keep the ball in the court."
"When you slide on the red clay you have a feeling you can stop and recover from that step. But here, whatever you do … you are always slipping. Not a single player — not woman not man — I didn’t hear anyone say ‘I like blue clay.’"
Chuck Norris? Aivan loistavaa! Chuck Norris -vitsit ne jaksavat naurattaa. Edelleen. Valitettavasti.
"When you slide on the red clay you have a feeling you can stop and recover from that step. But here, whatever you do … you are always slipping. Not a single player — not woman not man — I didn’t hear anyone say ‘I like blue clay.’"
Chuck Norris? Aivan loistavaa! Chuck Norris -vitsit ne jaksavat naurattaa. Edelleen. Valitettavasti.
Mutta siis... Katson parhaillaan Djokovicin ottelua Wawrinkaa vastaan ja onhan tuo ajoittain kieltämättä hurjan näköistä liukastelua. Yksi kaatuminen kruunaa nämä luistelut. Provosoivat katseet kentän pintaan ja ylös aitioihin siihen päälle, niin johan on kaikilla kivaa.
Rafael Nadal (voitetun ottelun jälkeen):
"The court is not one that makes you feel comfortable. You have to be realistic, the court is a difficult court, it’s very slippery and it makes supporting movements and getting back to defend very tough."
"But the only thing we can do now is turn the page and we are not going to get the red courts back tomorrow so we have to adapt to the blue courts and the conditions as well as possible and hope for a change next year."
Rafael Nadal (hävityn ottelun jälkeen):
"Being able to move is very important for me and if I can't move well, I can't hit the ball well either. If things don't change, this will be one less tournament on the calendar for me. This surface destabilizes the game. It is a completely different game and I don't want to take risks."
"If you put the Cincinnati tournament on grass just before the U.S. Open, do you think people are going to be happy? I don't think so."
"I am going to Rome now with maybe a bit of a lack of confidence which I don't deserve after all the work I have put in here. The colour has to change and it has to be a proper clay court."
Tavallaan järjetöntä touhua kaikkinensa. Niin pelaajilta kuin järjestäjiltäkin. Ymmärrän tuskan, jos massakaudella joku kenttä on täysin erilainen kuin muut tämän hienon massaturneen kentät, mutta toisaalta mitä sitten? Miksi ihmeessä kaikkien kenttien pitäisi olla samanlaisia kaikkialla? Kenttien erilaisuus on edelleen rikkaus, jota näemme aivan liian vähän tänä päivänä. Toki, jos kenttä on liukkaudellaan turvallisuusriski, niin se on luonnollisesti eri asia.
Tuo Nadalin viimeinen lause kuuluu ilman muuta surullisen kuuluisaan sarjaamme 'aivopieruja'. Jos tämä tappio tällä alustalla ja tälle kaverille (Verdasco), jolle hän hävisi nyt ensimmäistä kertaa urallaan (14. kohtaaminen), tuo kolhuja itseluottamukseen, niin johan on! Miten syvälle massakuninkaan itseluottamus on oikein vajonnut?
Valitettavasti en kuitenkaan nähnyt yhtään Nadalin luistelua, mutta Djokovicin näin. Se oli, kuten sanottua, hurjan näköistä. Näin kuitenkin Ferrerin, Almagron, Wawrinkan, Del Potron, Federerin ja Gasquetin peliä ja heillä ei ihan saman kokoluokan ongelmia liikkumisessa ollut. Väitänkin, että juuri Nadalin ja Djokovicin kaltaiset hurjat liikkujat ja kovasti koko vartaloaan lyönnissä käyttävät pelurit kärsivät eniten tällä varsin liukkaalla alustalla. Letkeämmin lämäilevät veijarit Federerin, Del Potron ja vaikkapa Berdychin johdolla ovat viikonloppuna vahvoilla.
Mutta jatketaan tästä.
PS. Chuck Norris voitti betoniseinän tenniksessä. Chuck Norris on laskenut äärettömään. Kahdesti. Chuck Norris...
15/04/2012
Ennakko: Monte Carlo 2012
Massakausi alkoi tänään toden teolla Monte Carlon Mastersista. Asetelmat ovat vanhat tutut, eivätkä ne varsinkaan kärjen osalta muutu juuri mitenkään massalle siirryttäessä. Toistankin ties monettako kertaa itseäni, mutta sanotaan se nyt vielä kerran, että isot ovat isoja ja pienet pieniä. Edelleen. Ennakkosuosikkeja on tasan kaksi, joista toinen voittaa Monten aivan varmasti.
Ennen kuin mennään heihin, niin hoidetaan merkittävimmät poissaolot ensin pois alta. Kolmikko Federer-Del Potro-Isner päätti käyttää Monte Carlon poisjääntioption, jolloin heidän Monten pisteensä korvataan neljänneksi parhaalla ATP Tour 500 -sarjan kisalla. Muissa Masters -sarjan kisoissa poisjääntejä ei ole mahdollista korvata samoin, vaan pinnoja näistä kisoista kertyy tasan nolla. Tälle kolmikolle viikon kisalepo tähän väliin on varmasti fiksu veto, sillä he ovat pelanneet alkukaudesta todella paljon, joten pidempi breikki ennen muutenkin raskasta massakautta on varmasti hyvä sijoitus pitkässä juoksussa. Federer panostanee muutenkin enemmän kesän Wimbledoniin ja olympialaisiin kuin epätodennäköisempään Roland Garros -voittoon. Isner puolestaan pelaa tätä kirjoitettaessa Houstonin massaturnauksen finaalia.
Mutta sitten niihin suosikkeihin. Olen melko lailla valmis syömään hatullisen sitä itseään, ellei voittaja löydy kaksikosta Djokovic-Nadal. En keksi yhtäkään kaveria, joka pysäyttäisi nämä molemmat samassa kisassa. Terveenä ollessaan nämä kaverit kaatuvat vain toisiinsa. Haastajia on toki muutamia, mutta kun Indian Wellsissä ja Miamissa nämä herrat vetivät puolivaloilla vähintään semeihin saakka, niin kuka ihme vääntäisi nämä herrat ulos massalla? Andy Murray? David Ferrer? Enpä usko.
On tässä vaiheessa melkein makuasia, kumpaa veikkaa mestariksi. Massa on tyypiltään täsmälleen sama kuin Roland Garrosilla, joten Nadal on totutun vahva jo senkin perusteella. Eipä silti, on melko lailla se ja sama mikä massa kyseessä, sillä Nadal on nyt vahvimmalla alustallaan ja hänen kautensa tärkein vaihe alkaa nyt. Djokovicilla on puolestaan voitot Nadalista myös viime vuoden massakisoista, joten hän ei kumartele saati pelkää Nadalia tuumaakaan. Ei siis edes massalla. Itse asiassa kaksikon mahdollinen finaali jo tässä turnauksessa voisi antaa lopullista suuntaa näiden herrojen keskinäisestä paremmuudesta kesän ja loppuvuoden tärkeimmissä turnauksissa.
Voittaessaan Nadal saisi varmasti hurjan itseluottamusryöpyn, jonka avulla hän saattaisi palata henkiseksi monsteriksi, jolla hän on vastustajiaan aiemmin nylkenyt. Uudet massatappiot Djokovicille voisivat syödä motivaatiota entisestään, sillä nämä massakisat saattavat olla hänen viimeisiä linnakkeitaan, joista tulisi pitää kynsin ja hampain kiinni. Nadalin puoli kaaviosta näyttää kuitenkin huomattavasti vaarattomammalta kuin Djokovicin, joten mahdolliseen finaalikohtaamiseen hän pääsee todennäköisesti suhteellisen freesinä. Veikkaankin vaikkapa juuri tästä syystä, että Nadal ottaa kahdeksannen peräkkäisen mestaruutensa Monte Carlossa. Matkalla finaaliin on oikeastaan vain yksi vaaran paikka. Nicolas Almagro puolivälierissä. Mutta hänkin on pohjimmiltaan liikaa Nadalin tyyppinen massapeluri, jonka Nadal heittää ulos kehästä olemalla yksinkertaisesti kaikessa enemmän tai vähemmän parempi.
Djokovic ratsastaa edelleen viime vuoden hurjalla draivilla ja pelaa halutessaan sellaista seinätennistä, johon kenenkään on vaikea löytää ratkaisua. Lisäksi hän haluaa varmasti täydentää Grand Slaminsä voittamalla Roland Garrosilla, joten alkava massakausi on hänelle varmasti tärkeä eikä motivaatiota tarvitse kaukaa hakea. Garrosin voitolla hän voisi olla ensimmäinen mies sitten Rod Laverin, joka on kaikkien Grand Slam -turnausten hallitseva mestari. Se olisi jo jotain sellaista, mihin edes Nadal saati Federer ei ole pystynyt. Djokovic saattaa vielä hiukan himmailla Montessa, mutta tuskin kuitenkaan enää finaalissa, jos ja kun hän sinne asti selviytyy. Vaaran paikkoja on kuitenkin muutamia, sillä hän kohdannee David Ferrerin ja Andy Murrayn ennen finaalia. Riittävällä motivaatiolla varustettuna hän ei heille häviä. Energiaa voi kulua, mutta turpaan ei tule.
Palataan kuitenkin muodon vuoksi vielä näihin haastajiin. Kuten aiemmin Indian Wellsin aikoihin lupasin, en kirjoita Andy Murraystä mitään ennen kuin mies todistaa meille jotain. Hän pääsi parin luovutuksen siivittämänä lammastelemaan Miamin finaaliin, mutta ei riitä ja se siitä.
Sitten on David Ferrer. Hieno taistelija, urheilija ja varmaan ihminenkin. Mutta. Jokin vaan puuttuu. Onko se kämmen, josta uupuvat ne viimeiset tehot? Onko se pää, joka ei aivan kestä? Vai jotain muuta? Jos Grand Slamin voisi voittaa tehdyllä duunimäärällä, David Ferrer olisi todennäköisesti jo moninkertainen Grand Slam -voittaja. Kuten luonnollisesti niin moni muukin.
Niin ja oliko muita? No ei ollut, joten näin käy:
Puolivälierät:
Djokovic-Ferrer
Murray-Cilic
Tipsarevic-Verdasco
Nadal-Almagro
Välierät:
Djokovic-Murray
Tipsarevic-Nadal
Finaali:
Djokovic-Nadal
Voittaja:
Nadal
Ennen kuin mennään heihin, niin hoidetaan merkittävimmät poissaolot ensin pois alta. Kolmikko Federer-Del Potro-Isner päätti käyttää Monte Carlon poisjääntioption, jolloin heidän Monten pisteensä korvataan neljänneksi parhaalla ATP Tour 500 -sarjan kisalla. Muissa Masters -sarjan kisoissa poisjääntejä ei ole mahdollista korvata samoin, vaan pinnoja näistä kisoista kertyy tasan nolla. Tälle kolmikolle viikon kisalepo tähän väliin on varmasti fiksu veto, sillä he ovat pelanneet alkukaudesta todella paljon, joten pidempi breikki ennen muutenkin raskasta massakautta on varmasti hyvä sijoitus pitkässä juoksussa. Federer panostanee muutenkin enemmän kesän Wimbledoniin ja olympialaisiin kuin epätodennäköisempään Roland Garros -voittoon. Isner puolestaan pelaa tätä kirjoitettaessa Houstonin massaturnauksen finaalia.
Mutta sitten niihin suosikkeihin. Olen melko lailla valmis syömään hatullisen sitä itseään, ellei voittaja löydy kaksikosta Djokovic-Nadal. En keksi yhtäkään kaveria, joka pysäyttäisi nämä molemmat samassa kisassa. Terveenä ollessaan nämä kaverit kaatuvat vain toisiinsa. Haastajia on toki muutamia, mutta kun Indian Wellsissä ja Miamissa nämä herrat vetivät puolivaloilla vähintään semeihin saakka, niin kuka ihme vääntäisi nämä herrat ulos massalla? Andy Murray? David Ferrer? Enpä usko.
On tässä vaiheessa melkein makuasia, kumpaa veikkaa mestariksi. Massa on tyypiltään täsmälleen sama kuin Roland Garrosilla, joten Nadal on totutun vahva jo senkin perusteella. Eipä silti, on melko lailla se ja sama mikä massa kyseessä, sillä Nadal on nyt vahvimmalla alustallaan ja hänen kautensa tärkein vaihe alkaa nyt. Djokovicilla on puolestaan voitot Nadalista myös viime vuoden massakisoista, joten hän ei kumartele saati pelkää Nadalia tuumaakaan. Ei siis edes massalla. Itse asiassa kaksikon mahdollinen finaali jo tässä turnauksessa voisi antaa lopullista suuntaa näiden herrojen keskinäisestä paremmuudesta kesän ja loppuvuoden tärkeimmissä turnauksissa.
Voittaessaan Nadal saisi varmasti hurjan itseluottamusryöpyn, jonka avulla hän saattaisi palata henkiseksi monsteriksi, jolla hän on vastustajiaan aiemmin nylkenyt. Uudet massatappiot Djokovicille voisivat syödä motivaatiota entisestään, sillä nämä massakisat saattavat olla hänen viimeisiä linnakkeitaan, joista tulisi pitää kynsin ja hampain kiinni. Nadalin puoli kaaviosta näyttää kuitenkin huomattavasti vaarattomammalta kuin Djokovicin, joten mahdolliseen finaalikohtaamiseen hän pääsee todennäköisesti suhteellisen freesinä. Veikkaankin vaikkapa juuri tästä syystä, että Nadal ottaa kahdeksannen peräkkäisen mestaruutensa Monte Carlossa. Matkalla finaaliin on oikeastaan vain yksi vaaran paikka. Nicolas Almagro puolivälierissä. Mutta hänkin on pohjimmiltaan liikaa Nadalin tyyppinen massapeluri, jonka Nadal heittää ulos kehästä olemalla yksinkertaisesti kaikessa enemmän tai vähemmän parempi.
Djokovic ratsastaa edelleen viime vuoden hurjalla draivilla ja pelaa halutessaan sellaista seinätennistä, johon kenenkään on vaikea löytää ratkaisua. Lisäksi hän haluaa varmasti täydentää Grand Slaminsä voittamalla Roland Garrosilla, joten alkava massakausi on hänelle varmasti tärkeä eikä motivaatiota tarvitse kaukaa hakea. Garrosin voitolla hän voisi olla ensimmäinen mies sitten Rod Laverin, joka on kaikkien Grand Slam -turnausten hallitseva mestari. Se olisi jo jotain sellaista, mihin edes Nadal saati Federer ei ole pystynyt. Djokovic saattaa vielä hiukan himmailla Montessa, mutta tuskin kuitenkaan enää finaalissa, jos ja kun hän sinne asti selviytyy. Vaaran paikkoja on kuitenkin muutamia, sillä hän kohdannee David Ferrerin ja Andy Murrayn ennen finaalia. Riittävällä motivaatiolla varustettuna hän ei heille häviä. Energiaa voi kulua, mutta turpaan ei tule.
Palataan kuitenkin muodon vuoksi vielä näihin haastajiin. Kuten aiemmin Indian Wellsin aikoihin lupasin, en kirjoita Andy Murraystä mitään ennen kuin mies todistaa meille jotain. Hän pääsi parin luovutuksen siivittämänä lammastelemaan Miamin finaaliin, mutta ei riitä ja se siitä.
Sitten on David Ferrer. Hieno taistelija, urheilija ja varmaan ihminenkin. Mutta. Jokin vaan puuttuu. Onko se kämmen, josta uupuvat ne viimeiset tehot? Onko se pää, joka ei aivan kestä? Vai jotain muuta? Jos Grand Slamin voisi voittaa tehdyllä duunimäärällä, David Ferrer olisi todennäköisesti jo moninkertainen Grand Slam -voittaja. Kuten luonnollisesti niin moni muukin.
Niin ja oliko muita? No ei ollut, joten näin käy:
Puolivälierät:
Djokovic-Ferrer
Murray-Cilic
Tipsarevic-Verdasco
Nadal-Almagro
Välierät:
Djokovic-Murray
Tipsarevic-Nadal
Finaali:
Djokovic-Nadal
Voittaja:
Nadal
06/02/2012
Tapaus Berdych vs. Almagro: who's guilty?
Tämä aihe tulee käsittelyyn todella pahasti myöhässä, mutta palataan vielä hetkeksi Australia Openin tapahtumiin. Seuraava ammattilaisten hiekkalaatikkokinastelu sattui muutamia päiviä Baghdatisin mailaepisodin jälkeen ja jäi ehkä aavistuksen paitsioon. Käsitellään se kuitenkin nyt.
Kyse on siis tästä:
Berdych jättää Almagrolle namun ja tämä tinttaa päin. Eikä tässä kaikki. Taistelun loputtua Berdych ei suostu kättelemään Almagroa ja yleisö buuaa Berdychin ulos kentältä. Kumpi tai kuka tässä oli lopulta suurin kriminaali? Berdych, Almagro vai yleisö?
Lasten kanssa toimiessa peli olisi selvä. Joku vanhemmista kysyisi: "kumpi aloitti?" ja ennen pitkää palaset lutviutuisivat kohdilleen. Aloittajaa toruttaisiin enemmän, sitten pyydeltäisiin anteeksi ja lopulta oltaisiin taas parhaita kavereita. Mitä tekee nämä kaksi ilmeisen herkkähipiäistä tennisammattilaista? Osa nähtiin jo tällä videolla. Berdych ottaa asiaan varsin selvän kannanoton jo maasta noustuaan. Hän ei edes katso anteeksipyytelevän Almagron suuntaan, vaan julistaa välittömästi eleettömyydellään sodan alkaneen juurikin nyt. Hän vaikuttaa, oikeutetusti kylläkin, todella ärsytetyltä ja kylmän ulkokuoren alla kiehuu rajusti, vaikkei tämä lopulta mitenkään tavatonta olekaan.
Ennen kuin mennään seuraaviin vaiheisiin, niin mietitäänpä vielä hetki Almagron aivoituksia ja tekemisiä. Ennen videolla nähtävää pistettä hän johtaa Berdychin syötöissä 30-0 neljännen erän tilanteessa 5-5. Erät ovat 2-1 Berdychille ja Almagron on siis voitettava tämä erä pysyäkseen ottelussa mukana. Seuraavan pisteen voittamalla hän saisi siis kolme perättäistä murtopalloa. Motiivi on olemassa ja piste olisi voitettava hinnalla millä hyvänsä. Hän kokeekin paikkansa tulleen, kun Berdychin volley jää hänelle puolen kentän namuksi. Varsinkin linja olisi täysin auki, mutta hän päättää vetää voimalla päin Berdychiä, joka on jäänyt urhoollisesti seisomaan verkolle kuin toteemipaalu, vaikka tajuaa jo tässä vaiheessa, että piste on hänen osaltaan pelattu. Turpaan tulee. Lähestulkoon kirjaimellisesti. Hän ei sitä selvästikään odota, koska tuolta etäisyydeltä ei ole kovinkaan herrasmiesmäistä vetää päin, oli tilanne mikä tahansa. Säännöthän tätä eivät tietenkään kiellä, mutta mutta..
Oletetaan, että Almagro olettaa Berdychin aavistavan jompaan kumpaan suuntaan, mitä näissä tilanteissa yleensä näkee, ja hän on siksi päättänyt vetää keskelle. Toivon todella, että asia olisi näin. Ainakin hänen spontaani anteeksipyyntönsä viittaa tähän suuntaan. Mutta, jos hän tosiaan vetää tahallaan päin, puhutaan todella alhaisesta teosta. Vahinkohan tuo lyönti ei ole, koska lyönti lähtee täysin puhtaasti ja juuri sinne minne hän sen aikoikin lyödä. Tässä kohtia sympatiat siis Berdychille eikä siinä paljon Almagron anteeksipyytelyt auta. Tuo oli lyönti vyön alle, ehdottomasti. Kun tennispallo lähtee noin 6-7 metrin päästä toistasataa kohti ja osuu vaikkapa sitten käteen kuten nyt, niin varmaa on, että sattuu ihan.. Ihan todella paljon.
Se mitä tämän jälkeen tapahtuu, on jo toinen tarina. Ottelun voitettuaan joitakin minuutteja myöhemmin Berdych kieltäytyy kättelemästä Almagroa juurikin tästä syystä. Mitä ihmettä? Herrasmieslajissa ei lyödä kättä päälle taiston tauottua?
Kättelemättömyys on yksi suurimmista törkeyksistä heti huijaamisen jälkeen, mitä kanssapelaajalle voi tenniskentällä tehdä. Mielestäni täysin eri sarjassa päin lyömisen kanssa, oli vahinko tai ei. Kättely olisi tarjonnut vieläpä oivan paikan puhua asia selväksi, eikä olisi tarvinnut mennä lehdistötilaisuuteen avautumaan ja vieläpä väittämään, että kaveri yritti osua päähän. Hohhoijaa, etten paremmin sano. Itse olen hävinnyt ottelun kaverin huijaustuomiolla ottelupallossa, mutta kättelin silti. Toki hammasta purren.
Tuomio on kuitenkin selvä: kaikki syyllisiä. Myös yleisö, joka selvästikään ei edes halunnut ymmärtää Berdychin puolta asiasta. Suurin syyllinen kuitenkin löytyy tähänkin: Berdych. Herkkänahkaisuudellakin on rajansa, joten häneltä tämä oli kaikin puolin täydellinen ylireagointi, kuten koko tapaus ja periaatteessa myös tämä kirjoitus.
Jälkiajatukseksi ja pohdittavaksi kuitenkin: syöttö päin vastustajaa on neroutta, tämä sikailua. Missä menee nerouden ja sikailun raja?
Kyse on siis tästä:
Berdych jättää Almagrolle namun ja tämä tinttaa päin. Eikä tässä kaikki. Taistelun loputtua Berdych ei suostu kättelemään Almagroa ja yleisö buuaa Berdychin ulos kentältä. Kumpi tai kuka tässä oli lopulta suurin kriminaali? Berdych, Almagro vai yleisö?
Lasten kanssa toimiessa peli olisi selvä. Joku vanhemmista kysyisi: "kumpi aloitti?" ja ennen pitkää palaset lutviutuisivat kohdilleen. Aloittajaa toruttaisiin enemmän, sitten pyydeltäisiin anteeksi ja lopulta oltaisiin taas parhaita kavereita. Mitä tekee nämä kaksi ilmeisen herkkähipiäistä tennisammattilaista? Osa nähtiin jo tällä videolla. Berdych ottaa asiaan varsin selvän kannanoton jo maasta noustuaan. Hän ei edes katso anteeksipyytelevän Almagron suuntaan, vaan julistaa välittömästi eleettömyydellään sodan alkaneen juurikin nyt. Hän vaikuttaa, oikeutetusti kylläkin, todella ärsytetyltä ja kylmän ulkokuoren alla kiehuu rajusti, vaikkei tämä lopulta mitenkään tavatonta olekaan.
Ennen kuin mennään seuraaviin vaiheisiin, niin mietitäänpä vielä hetki Almagron aivoituksia ja tekemisiä. Ennen videolla nähtävää pistettä hän johtaa Berdychin syötöissä 30-0 neljännen erän tilanteessa 5-5. Erät ovat 2-1 Berdychille ja Almagron on siis voitettava tämä erä pysyäkseen ottelussa mukana. Seuraavan pisteen voittamalla hän saisi siis kolme perättäistä murtopalloa. Motiivi on olemassa ja piste olisi voitettava hinnalla millä hyvänsä. Hän kokeekin paikkansa tulleen, kun Berdychin volley jää hänelle puolen kentän namuksi. Varsinkin linja olisi täysin auki, mutta hän päättää vetää voimalla päin Berdychiä, joka on jäänyt urhoollisesti seisomaan verkolle kuin toteemipaalu, vaikka tajuaa jo tässä vaiheessa, että piste on hänen osaltaan pelattu. Turpaan tulee. Lähestulkoon kirjaimellisesti. Hän ei sitä selvästikään odota, koska tuolta etäisyydeltä ei ole kovinkaan herrasmiesmäistä vetää päin, oli tilanne mikä tahansa. Säännöthän tätä eivät tietenkään kiellä, mutta mutta..
Oletetaan, että Almagro olettaa Berdychin aavistavan jompaan kumpaan suuntaan, mitä näissä tilanteissa yleensä näkee, ja hän on siksi päättänyt vetää keskelle. Toivon todella, että asia olisi näin. Ainakin hänen spontaani anteeksipyyntönsä viittaa tähän suuntaan. Mutta, jos hän tosiaan vetää tahallaan päin, puhutaan todella alhaisesta teosta. Vahinkohan tuo lyönti ei ole, koska lyönti lähtee täysin puhtaasti ja juuri sinne minne hän sen aikoikin lyödä. Tässä kohtia sympatiat siis Berdychille eikä siinä paljon Almagron anteeksipyytelyt auta. Tuo oli lyönti vyön alle, ehdottomasti. Kun tennispallo lähtee noin 6-7 metrin päästä toistasataa kohti ja osuu vaikkapa sitten käteen kuten nyt, niin varmaa on, että sattuu ihan.. Ihan todella paljon.
Se mitä tämän jälkeen tapahtuu, on jo toinen tarina. Ottelun voitettuaan joitakin minuutteja myöhemmin Berdych kieltäytyy kättelemästä Almagroa juurikin tästä syystä. Mitä ihmettä? Herrasmieslajissa ei lyödä kättä päälle taiston tauottua?
Kättelemättömyys on yksi suurimmista törkeyksistä heti huijaamisen jälkeen, mitä kanssapelaajalle voi tenniskentällä tehdä. Mielestäni täysin eri sarjassa päin lyömisen kanssa, oli vahinko tai ei. Kättely olisi tarjonnut vieläpä oivan paikan puhua asia selväksi, eikä olisi tarvinnut mennä lehdistötilaisuuteen avautumaan ja vieläpä väittämään, että kaveri yritti osua päähän. Hohhoijaa, etten paremmin sano. Itse olen hävinnyt ottelun kaverin huijaustuomiolla ottelupallossa, mutta kättelin silti. Toki hammasta purren.
Tuomio on kuitenkin selvä: kaikki syyllisiä. Myös yleisö, joka selvästikään ei edes halunnut ymmärtää Berdychin puolta asiasta. Suurin syyllinen kuitenkin löytyy tähänkin: Berdych. Herkkänahkaisuudellakin on rajansa, joten häneltä tämä oli kaikin puolin täydellinen ylireagointi, kuten koko tapaus ja periaatteessa myös tämä kirjoitus.
Jälkiajatukseksi ja pohdittavaksi kuitenkin: syöttö päin vastustajaa on neroutta, tämä sikailua. Missä menee nerouden ja sikailun raja?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)