26/12/2015

Pihapelipäivä

Tänään vietetään jälleen pihapelipäivää!

Helatorstaina ja tapaninpäivänä vietettävä teemapäivä kasvaa kasvamistaan ja viesti leviää ympäri Suomea ja kuulemma myös ympäri maailmaa!

Ideahan on aivan loistava ja osallistuminen yhtä hienoa joka kerta!

Samalla voi kuitenkin pohdiskella sitä, että lienee jotenkin aikoja kuvaavaa, kun moisella itsestäänselvyydellä on oma teemapäivänsä.

Omassa lapsuudessani jokainen päivä oli pihapelipäivä. Nykysuositusten mukaiset viikkoliikuntamäärät tulivat täyteen parissa päivässä. Joskus varmasti moninkertaisesti.

Talvella taloyhtiön lumikolista tehtiin tossulätkämaalit ja pelti kolisi tunti tunnin jälkeen jatkuvan selostuksen kera. Kokoonpanot numeroineen oli kerätty MM-kisoista ja olympialaista (Galgary 1988) pieneen siniseen vihkoseen, josta niitä oli päntätty päähän kuin Isä Meidän-rukousta uskonnontunneilla.

Kesällä jallitettiin jalkapallon kanssa kotipihan puita ellemme lähteneet pienellä tai isommalla porukalla jonkun takapihalle tai peräti yleisurheilukentän loistavalle nurmelle verkollisiin maaleihin palloa potkimaan. Oih, sitä ihanaa suhahdusta kun pallo viisti verkkoa potkun jälkeen! Sitä ei unohda koskaan.

Kotipihassa palloa haettiin välillä tasakattoisen huoltorakennuksemme katolta, jonka seinä toimi loistavana maalina ja syöttelykaverina. Katolle johtavia tikkaita käytettiin puolestaan koripallotelineinä, vaikka kori olikin neliön muotoinen ja vertikaalisessa asennossa oikeaan verrattuna. Pihakoristelineestä tai pihamaaleista pystyi vain unelmoimaan. Kelpaisikohan moinen enää kenellekään?

Pihassa juostiin myös kilpaa. Satasen sileää ja sadankympin aitoja Arto Bryggaren menestyksen innoittamana. Ei meillä tietenkään mitään esteitä ollut. Kunkin (rivitalo)asunnon postilaatikon kohdalla piti suorittaa aitajuoksutyyppinen loikka.

Pituutta hypättiin hiekkalaatikon viereisellä hiekkaläntillä ja tekipä yksi pihan isoista pojista nuoresta koivun rungosta itselleen seipään ja rimatelineet seiväshyppyä varten. Vauhdit haettiin naapurin ikkunan alta, eikä kukaan koskaan valittanut lasten melusta tai leikeistä. Mehua sen sijaan tarjosivat.

Yritystä oli aikuisillakin. Yksi naapurin äijistä rakensi itselleen pingispöydän ja tasainen nakutus kuului kesäiltaisin vuosikausia.

Pihapeleistä lähti myös innostukseni tennikseen. Huoltorakennuksen ja naapuritalon seinät tarjosivat loistavan vastuksen pallotteluihin. Viritettiinpä parkkipaikalle joskus naruakin fillarien ohjaustankoihin verkon virkaa hoitamaan, jotta pienet minitennispelit saatiin pystyyn, vaikkei varsinaisesta minitenniksestä ollut vielä tietoakaan. 

Ajat ovat muuttuneet, mutta ei anneta sen häiritä. Kannustakaamme lapsiamme pihaan leikkimään ja pelaamaan. Niin ja mukanakin saa pelata!

Hyvää pihapelipäivää kaikille!

Kaverini Toni (vas.) ja minä pihapeleissä 80-luvulla.

24/12/2015

Joulu...


Joulukalenteri #24: Vuoden parhaat

Tuttuun tapaan viimeisestä luukusta esiin putkahtavat lähes legendaariset 'vuoden paras'-palkinnot!

Vuoden paras:
Novak Djokovic. Kurkkaa luukku #1.

Vuoden matsi:
Roland Garros-finaali Djokovic vs. Wawrinka. Kaikki oli pedattu Djokovicille, mutta kaikkien aikojen massatykitys maksoi mestaruuden.

Vuoden sykähdyttävin hetki:
Jarkko Nieminen ja The Final Night, Hartwall Areena, Helsinki. Nieleskelin kyyneleitä. Kiitos Jarkko. Vielä kerran.

Vuoden eläkeläinen:
Jarkko Nieminen. Hieno ura, hieno mies.

Vuoden potilas:
Yllättäen ei Nadal, vaan Juan Martin del Potro ja kunniamaininta Kei Nishikorille. Eivät tunnu kestävän. Harmi.

Vuoden comeback:
Stan Wawrinka. Australian Open-krapula kesti 1.5 vuotta. Kenties parasta peliä ikinä kannatti kuitenkin odottaa.

Vuoden shokki:
Stan Wawrinka ja Roland Garros-voitto Novak Djokovicin kustannuksella. Kun kaadat Nadalin Garrosilla, voisi kuvitella, että turnausta ajatellen olisit vahvoilla. Kukaan ei sitä kuitenkaan ole ollut.

Vuoden valmentaja:
Boris Becker. Djokovicin supervuosi Beckerin johdosta tai siitä huolimatta on hurja tulos kenen tahansa valmennettavalle.

Vuoden nolous:
Nick Kyrgios ja huutelu Stan Wawrinkalle tämän tyttöystävästä kesken ottelun. Aussi ei tee tykkäämisestään ihan helppoa. Miksi muuten Stan on joka vuosi näissä huuteluepisodeissa kohteena?

Vuoden puoltenvaihto:
Andy Murrayn hiustrimmaus ATP World Tour Finaaleissa. Mitä ihmettä?
Kunniamaininta: Stan Wawrinkan kahvipaussi Pariisin hallissa. Puoltenvaihtoon on siis mahdollista tilata latet ja sakset.

Vuoden fashion:
Hitti tai missi, mutta vaateparsi mikä tästä vuodesta päällimmäisenä jää mieleen oli ne Stan Wawrinkan ruutushortsit Roland Garrosilla. Löytyvät Garrosin museosta.

23/12/2015

Joulukalenteri #23: Viime hetken joululahjavinkki

Nyt aletaan olla jo niin lähellä pukin tuloa, että viimeiset paniikkiostokset on tehtävä nyt. Vasurilla.com tarjoaakin viime hetkeen kuuman joululahjavinkin.

Jos 6-8-vuotias lapsi on vinkunut kentälle ja haluaa oppia pelaamaan tennistä, on 23 tuumaa mailan pituudeksi varsin passeli.

Vielä on kauppa-aikaa jäljellä!

22/12/2015

Joulukalenteri #22: Rogerin ensimmäinen

Luukusta 22 astuu esiin Roger Federer, joka oli ensimmäisen Grand Slamin voitettuaan muutamaa viikkoa vaille 22-vuotias.

Mieheltä oli odotettu todellista läpimurtoa jo vuotta aiemmin, mutta kun mies vuonna 2003 Wimbledonissa pääsi Slamien makuun ja sai putkensa auki, ei miehelle löytynyt todellista haastajaa moneen vuoteen. Niin hyvä hän oli.

Vuosien 2004-2007 aikana hän voitti 16 Grand Slamista 11. Sittemmin tahti on luonnollisesti hidastunut ja viimeisen kuuden vuoden ajalta voitettuja Grand Slameja on "vain" kaksi, mutta sitkeästi mies kärkikahinoissa on roikkunut.

Sarja onkin melkoisen vakuuttava, kuten alla oleva kuva havainnoillistaa.


Mielenkiinnolla jäämme seuraamaan, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Ensi kauden ohjelmassa on vain yksi massaturnaus, Roland Garros, joten paukkuja säästetään kohti olympialaisia, joista ura voisi saada makean kruununsa kaksinpelin olympiakullan muodossa. Kovat kentät, paras kolmesta, ...

Kuvakaappaus: Wikipedia

21/12/2015

Joulukalenteri #21: Serenan Slamit

Luukku 21 ei varmasti yllätä. Serena Williams on enää yhden Grand Slamin päässä Steffi Grafin avoimen aikakauden ennätyksestä ja lienee vain ajan kysymys milloin ennätys menee uusiksi. Tämän vuoden tahdilla jopa kaikkien aikojen ennätys 24 (Margaret Court) on äkillisessä vaarassa.

Jos Novak Djokovic pelasi hirmuvuoden niin saman teki tosiaan Serenakin. Puhdas kalenterivuoden Grand Slam jäi lopulta US Openista kiinni. Yllätystappio Openin semifinaalissa Roberta Vincille järkytti koko tennismaailmaa, mutta siinä määrin myös Serenaa, että kausi loppui siihen paikkaan. 

Australiassa nähtäneenkin uudelleen kyntensä teroittanut ja motivaationsa luonut Williams. Mikäli paikat kestävät, vaikuttaisi siltä, että numero 22 on melko lailla jo nurkan takana.

Mutta mihin saakka rahkeet riittävät? Serena ei ole enää nuori tyttö ja periaatteessa on yleisessä tiedossa, miten amerikkalaista horjutetaan. Jyrkät kulmat ja sivuttaisliike ovat myrkkyä raskasrakenteiselle Serenalle. Jos hän pääsee moukaroimaan 1-3 askeleen liikkumisella, peli on täysin hänen tykitystään, mutta jos taas vastustaja saa avattua kulmia ja Serenan liikkeeseen, on kaikki mahdollista, jos vain haastajan peli sekä pää kestävät. Toki kulmien availu pommituksessa on vaikeaa, muttei kuitenkaan mahdotonta. Kulma auki ja linjapommi perään. 

Niin tai näin, virallinen veikkaukseni Serenan lopulliseksi Grand Slam-määräksi on 25. Tahti hidastuu ja lopulta aikakin alkaa tehdä tehtäväänsä.

20/12/2015

Joulukalenteri #20: TOP20 tienestit 2015

Vaikka ei juurikaan voisi vähempää kiinnostaa paljonko joku tienaa, niin Novak Djokovicin supervuoden osalta miehen taloudellinen menestys kutkutteli mielessä ja ennen kaikkea se, mihin muut "rippeillään" ylsivät. 

Nopeasti listaa tutkimalla selviää, ettei heidänkään hyvinvointi nyt ihan huonoimmasta päästä ole, vaikka Djokoviciin verrattuna kuilu tämän vuoden osalta kieltämättä hurja onkin. 

Top20-tienestit (2015):


Lähde: www.tennis.com (kuvakaappaus) 

19/12/2015

Joulukalenteri #19: Top8:n turnausmäärä

Lontoon finaaliturnaukseen pääsevän kahdeksikon rankingiin vaikuttava turnausmäärä on 19.

Näille huippunimille kalenteri ei siis jätä paljoakaan kikkailun varaa, kun rankingiin vaikuttavat sovitusti neljä Grand Slam-, kahdeksan Masters- ja maksimissaan kuusi muuta (ATP500/ATP250) turnausta.

Määrä tuntuu tavallaan kohtuulliselta, mutta kyllähän tuossa aika paljon kuormaa tulee. Edelleen liputtaisin sen puolesta, että kausi laitettaisiin pakettiin US Openin aikoihin jolloin pelaajilla olisi 2-3 kuukauden "loma". 

Mutta raha tietysti puhuu ja kavereita riepotellaan maanosien välillä kuin räsymattoja.

18/12/2015

Joulukalenteri #18: Minimikuorma ennen Grand Slam-finaalia

Niin, 18 voitettua erää. Määrä, jolla Grand Slam-turnauksissa aukeaa finaalipaikka, jos erät tulevat kuuden ensimmäisen kierroksen aikana.

Tuo määrä alkaa olla kriittinen esimerkiksi Roger Federerin Grand Slam-voittohaaveille. Tämän vuoden US Openin finaaliin mies selvisi vähin vaurioin ilman erätappioita ja Wimbledonissakin niitä sattui matkalla finaaliin vain yksi. Se ei riittänyt, mutta siitä huolimatta tämä on ehdottomasti yksi niistä edellytyksistä, joilla Grand Slam-voitto voisi olla sveitsiläiselle vielä mahdollinen. 

Vaikeaa kuitenkin on ja ennutus edelleen se, että 18 Grand Slam-voitto jää ottamatta.

17/12/2015

Joulukalenteri #17: Serenan ensimmäinen

Vuosi 1999 ja US Open. Serena Williams, 17 vuotta, voittaa turnauksen finaalissa toisen teinisensaation Martina Hingisin, 18 vuotta. 

Siitä alkoi suurvoittojen tie, josta ensi vuoden US Openissa tulee kuluneeksi osuvasti 17 vuotta. 

Pitkä ja täysin käsittämätön ura. Tämän vuoden perusteella voi todeta myös dominanssin jatkuneen. Serenan aloittaessa uraansa tennis oli tulossa hyvää vauhtia teinisensaatioiden lajiksi, mutta lajin ikäkehitys naisten puolella on mukaillut enemmän tai vähemmän Serenan ikää. 

Ensi vuonna Grand Slam-ennätys rikki?