keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Kirjeitä maailmalle: Rakas Roger

Kirjoitussarjassa lähetetään avoimia kirjeitä tennisstarboille lähelle ja kauas.

Rakas Roger,

Kirjoitan sinulle nyt ensimmäistä kertaa. Olen aina ihaillut lyöntejäsi ja peliäsi, vaikka et varsinainen idolini tai ehdottoman ihailuni ensisijainen kohde ole koskaan ollutkaan. Monille kavereilleni kylläkin, don't worry.

Minun on kuitenkin ollut vaikea rakastua totaalisesti peliisi, koska pelaamisesi on aivan liian vaivattoman ja helpon näköistä. Minulle tennis ei ole sitä ollut juuri koskaan, sillä kuulun ennemminkin siihen duunariosastoon, joka taistelee niin lyöntiensä kuin itsensä kanssa. Ja jos totta puhutaan, en varmaankaan enää edes osaa ajatella tennistä helpoimman kautta kuin ajoittain eli vain ja ainoastaan silloin kun peli kulkee. Joo joo, tiedän kyllä, tämä kaikkinensa on hölmöäkin hölmömpi perustelu. Pahoittelut siitä, mutta näin se vain menee, sillä eihän tuollaiseen lahjakkuuteen voi samaistua kukaan. Paitsi tietysti hurjat pelikaverini, Kim ja Jukka etunenässä. Sori jätkät. Ei millään pahalla.

Sinulla peli ja lyönnit kulkevat kutakuinkin aina. Rentoutta, luonnollisuutta ja kaikkea muuta relevanttia on vaikka muille jakaa. Rystyssäsi on toki ajoittain toivomisen varaa osuman suhteen ja varsinkin sitä espanjalaisvasuria vastaan. Mutta ei mennä siihen nyt.

Kirjoitan sinulle siksi, että sanoit Rotterdamin turnauksen toissa viikolla voitettuasi, onnittelut muuten siitä, että pelaat mahdollisesti vielä 3, 4, 5, tai jopa 6 vuotta.

Minä pyydän sinua: älä pelaa. En siksi, että olisit voittanut jo tarpeeksi, vaan siksi, että en halua nähdä sinua kehäraakkina. Sinulla on ollut hieno ja kaunis ura, joten miksi ihmeessä sinä pyörisit muiden jaloissa vielä kuuden vuoden päästä?

Etkö näe mitä pelissä on tapahtumassa vai uskotko edelleen yksisilmäisesti lyöntiesi voimaan? Etkö näe, että fysiikkasi ei tule enää riittämään viiden erän Grand Slam -väännöissä? Nopeuskestävyytesi hiipuminen näkyy jo aavistuksen kämmennurkkaasi liikkumisessa, eikä se tule siitä enää parantumaan. En missään nimessä halua nähdä sinua myöskään kimpoilemassa nurkasta nurkkaan ajokoirien tapaan. Se ei olisi edes arvollesi sopivaa.

Etkö näe, että nopeat sisäalustat ovat viimeisiä linnakkeitasi, joissa menestymällä luot vain illuusiota itsellesi ja kavereilleni? Kymmenestä viime turnausvoitostasi seitsemän on tullut sisältä. Viimeisestä Grand Slam -voitostasikin on jo yli 2 vuotta. Se saattaa tuntua eilispäivältä, mutta kaltaisellesi mestarille se on ikuisuus.

Väitit viikonloppuna, että itseluottamuksesi ei ole ollut viime vuosina kohdillaan. Jotenkin minusta tuntuu, että valehtelet. Miksi sitten olet niin suvereeni hallikisoissa Tourin lopputurnausta myöten ja miksi kertoisit tämän vasta nyt? Annan tämän sinulle kuitenkin anteeksi ja hyväksyn sen tilanteessasi, mutta valehtele se vain meille, älä itsellesi.

Kaverini pitävät sinua ikuisena kuninkaana edelleen ja todennäköisesti tulevat aina pitämäänkin. Minun ja monen muun mielestä parasta ennen päiväsi on jo mennyt vuosia sitten. Tulen kuitenkin aina muistamaan muun muassa sen täydellisen eräsi Australian avoimissa v. 2007 Andy Roddickia vastaan. Se oli jotain mitä en ollut koskaan ennen nähnyt, enkä ehkä koskaan tule näkemään. Anna muistijälkemme sinusta olla täydellinen myös lopettamisen osalta, äläkä roiku mukana väkisin, varsinkaan vuositolkulla.

Hyvää kevättä ja onnea kesän tärkeisiin turnauksiin!

Terveisin,
Tero

torstai 23. helmikuuta 2012

Ennakko: Del Potro vs. Davydenko, Marseille 2012

Tänä iltana ainakin Canal+ (ja nettistreamit vaikkapa livescorehunterin johdolla) näyttää todellisen herkkupalan eli Juan Martin Del Potro vastaan Nikolai Davydenko ja tässä tulee lähtökohdat illan matsiin. Ottelu alkaa aikasintaan 19.30 Suomen aikaa ollen samalla iltasession avausottelu.

Molemmat pelaajat pelasivat viime viikolla loistavan turnauksen Rotterdamissa, vaikka hävisivätkin Roger Federerille. Davydenko niukasti välierissä ja Del Potro hieman selvemmin finaalissa. Davydenko oli, kuten edelliseen ja tällä erää viimeiseen Vetoja-postaukseen kommentoinkin, todella lähellä jopa voittoa, mutta henkinen kantti, väsymys ja Rogerin unelmapeli veivät häneltä voiton. Davydenko pelasi varsinkin ensimmäisen erän todella upeasti ja näyttää löytäneen vanhan tutun ja melko aggressiivisen pelinsä, joka sopii kuin nakutettu nopeille sisäalustoille. Hän ottaa pallot todella hienosti noususta ja aikaisin, usein vieläpä kentän takarajan päältä. Hän pelasi mm. tuossa Federer-matsissa enemmän kentän sisäpuolelta kuin Maestro itse, mikä kertoo melkoisesta iskusta varsinkin Federerin kaltaista tempopeliä vastaan. Hänen pitkin linjaa -lyöntinsä tekivät tuhojaan lukuisia kertoja ja Roger oli ajoittain pahasti köysissä, varsinkin kämmenkulmaansa liikkuessaan. Lisäksi Davydenkon syöttö toimi ja liike oli totutun ajokoiramaista, joten pidän häntä jopa tämän ottelun ehdottomana suosikkina.

Antamatta sen enempää arvoa head-to-head-tilastoille, koska kaikkien otteluiden takana on oma erillinen tarinansa, niin tämä on kuitenkin Davydenkolle myös hyvä match-up, sillä Del Potro on voittanut hänet vain kerran neljästä matsista ja sekin on tullut kaksikon ainoassa massaottelussa. Muut ottelut on pelattu kovilla alustoilla ja niissä siis Davydenko on ollut vahvempi.

Del Potron peli ei välttämättä sovellukaan yhtä hyvin kuin Davydenkon peli aivan näin nopeille kentille, sillä isona miehenä hänen aavistuksen kulmikas liikkumisensä joutuu hurjalle koetukselle, varsinkin Davydenkon kaltaista aggressiivista ja kovaa tempoa ylläpitävää lyöntiseinää vastaan. Del Potro joutuu tekemään tässä tempossa valtavasti töitä, jotta hän saisi palloa liikkeestä hyvin liikkeelle, sillä hän ei ole mielestäni mitenkään erityisen hyvä kontraaja vaan nimenomaan pallonlyöjä. Erityisesti hänen rystypuolen puolustuslyönti on usein vaisu. Hänen rystyalakierteessään ei ole samanlaista painoa ja tappavaa 'mataluutta' kuin vaikkapa Federerin rystyslicessa, vaan se pomppaa liiaksi pystyyn ja jää näin ollen Davydenkolle namuksi. Hän myllyttäneekin niistä ja riepottelee Del Potroa paljon myös noilla pirullisen tehokkailla pitkin linjaa -lyönneillään, jolloin Potro ei saa hetken rauhaa. Lisäksi Del Potron suhteellisen laajat lyöntiliikeradat, varsinkin kämmenessä aiheuttavat tässä tempossa ylimääräistä kiirettä ja virheiden määrä lisääntyy myös sitä kautta.

Mielenkiintoinen matsi ja juuri katsomani kertoimet Unibetin sivulta kertovat loistavasta ja herkullisesta asetelmasta myös vedonlyöjille: Del Potro 1.40 ja Davydenko 2.85, joista jälkimmäinen on mielestäni ehdottomasti ylikerroin. Kokeilisin siis sitä, jos sitä rahaa olisi vielä pelikassassa.

Davydenko vie erin 2-1. Tiukkoja eriä tulossa.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Vasurilla. -blogin alkutaival

Katsoin äsken blogini kävijämääriä ja ilokseni huomasin, että 2000 käynnin raja meni rikki eilen!

Nöyrimmät kiitokseni kaikille! Ja aivan erityiskiitokset kaikille kommentoijille sekä äänestyksiin osallistuneille! Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman teitä ja kyllähän te sen jo tiedättekin, jos täällä kerran pyöritte.

Mutta. Reilu kuukausi sitten, blogin avattuani, en olisi villeimmissä kuvitelmissanikaan voinut kuvitella moista määrää. Eipä silti, enpä minä näitä asioita villeimmissä kuvitelmissani kuvittelekaan.

Sain toki aivan loistavaa vetoapua Urheilulehden U-studiolta, joten erityiskiitokset kuuluvat myös sinne (Janne, Aksu, Mari, Ilkka). Käyntimäärät moninkertaistuivat muutaman hassun videon jälkeen ja myös blogi sai viidentoista minuutin kuuluisuutensa heti alkumetreillään.

Lisäksi sivustoa skannaa ilmeisesti päivittäin pari jotain pirun robottia mm. Venäjältä ja Alaskasta (on muuten todella mielenkiintoista ja relevanttia dataa tämäkin), mutta niistäkin huolimatta olen todella yllättynyt miten hienosti tämä lähti liikkeelle. 

Yritän jatkaa melko aktiivisella postaustahdilla, mutta kuitenkin sillä periaatteella, että silloin kun on jotain sanottavaa, se sanotaan. Tällaisia tyhjänpäiväisiä postauksia yritän toisin sanoen vältellä. Väkisinkin blogi aktivoitunee aina isojen kisojen aikaan, joten olkaa ainakin silloin hereillä. Näissä kauden "suvantovaiheissa" on hyvä hetki vetää itsekin hieman happea ja kerätä voimia tulevaan. 

Itse kirjoittaminenhan ajoittuu ilta-/yöaikaan lähinnä perhepoliittisista syistä, joten ajoittainen hiljaisuus voi olla merkki väsymyksestä, eikä vain laiskuudesta. 

Voitte kuitenkin herätellä minua vaikkapa facebookin Vasurilla. -ryhmässä, jonne on muuten erinomaisen hyvä hetki mennä likettämään juuri nyt! Se lienee paras kanava myös yleisluontoiselle, maailmoja syleilevälle, palautteellenne. 

Edelleen kuitenkin paavo.m.petäjämäisesti 'korostan' tenniskulttuurimme tarvitsevan paljon avointa lisäkeskustelua ja -näkemyksiä, joten tämä on vain pienen pieni pisara vallan valtavassa valtameressä. Olkaa samaa tai eri mieltä, aivan sama, kunhan olette jotain mieltä! Jakakaa näkemyksiänne rohkeasti! 

Ja seuraavaksi kaikkien loppukliseiden äiti eli tästä on hyvä jatkaa! 

Osukaa linjoille!

Terveisin, 
Tero

lauantai 18. helmikuuta 2012

Vetoja: Rotterdam 2012, semifinaali

Juttusarjassa 'Vetoja' tarkastellaan hiipuneen pelikassan viimeisiä päiviä ja rahan katoamista tennisvedonlyöntiin.


No niin, on tullut aika laittaa loput pelikassasta (2 EUR) peliin. Australian Openin finaali meni kuin menikin vihkoon, eikä futisvetojakaan jaksanut kokeilla.


Kohde 10: Nikolai Davydenko (7.00) vs. Roger Federer (1.10)
Otetaan viimeisten ropojen kunniaksi miehekäs riski eli panostetaan Rotterdamin toisen semifinaalin selkeään altavastaajaan Davydenkoon. Eilisen Jarkko-matsin jälkeen on nimittäin todettava, että Rogerin peli oli poikkeuksellisen virhealtista, joten mahdollisuudet yllätykseen ovat selkeästi nyt olemassa. Toki Jarkko pelasi yllättävän aggressiivisesti, mikä aiheutti yllättävänkin paljon vaikeuksia Federerille. Matsin jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Federer valitteli kuitenkin taistelleensa myös ajoituksensa kanssa, Jarkon lisäksi, ja se kieltämättä näkyikin. Alusta ei ole vielä lapasessa. Siinä yksi hyvä peruste tähän vetoon. Toinen olkoon Davydenkon kova kerroin ja kolmas se, että Davydenko pelaa Jarkkoa aggressiivisemmin ja hänen pelinsä näytti eilen yllättävän hyvältä. Mies ottaa pallot aikaisin, lyö hyvin ja puhtaasti mm. linjaan molemmilta puolilta, joten hänellä on periaatteessa kaikki aseet hieman vaisun Federerin lyömiseen.

maanantai 6. helmikuuta 2012

Tapaus Berdych vs. Almagro: who's guilty?

Tämä aihe tulee käsittelyyn todella pahasti myöhässä, mutta palataan vielä hetkeksi Australia Openin tapahtumiin. Seuraava ammattilaisten hiekkalaatikkokinastelu sattui muutamia päiviä Baghdatisin mailaepisodin jälkeen ja jäi ehkä aavistuksen paitsioon. Käsitellään se kuitenkin nyt.

Kyse on siis tästä:







Berdych jättää Almagrolle namun ja tämä tinttaa päin. Eikä tässä kaikki. Taistelun loputtua Berdych ei suostu kättelemään Almagroa ja yleisö buuaa Berdychin ulos kentältä. Kumpi tai kuka tässä oli lopulta suurin kriminaali? Berdych, Almagro vai yleisö?

Lasten kanssa toimiessa peli olisi selvä. Joku vanhemmista kysyisi: "kumpi aloitti?" ja ennen pitkää palaset lutviutuisivat kohdilleen. Aloittajaa toruttaisiin enemmän, sitten pyydeltäisiin anteeksi ja lopulta oltaisiin taas parhaita kavereita. Mitä tekee nämä kaksi ilmeisen herkkähipiäistä tennisammattilaista? Osa nähtiin jo tällä videolla. Berdych ottaa asiaan varsin selvän kannanoton jo maasta noustuaan. Hän ei edes katso anteeksipyytelevän Almagron suuntaan, vaan julistaa välittömästi eleettömyydellään sodan alkaneen juurikin nyt. Hän vaikuttaa, oikeutetusti kylläkin, todella ärsytetyltä ja kylmän ulkokuoren alla kiehuu rajusti, vaikkei tämä lopulta mitenkään tavatonta olekaan.

Ennen kuin mennään seuraaviin vaiheisiin, niin mietitäänpä vielä hetki Almagron aivoituksia ja tekemisiä. Ennen videolla nähtävää pistettä hän johtaa Berdychin syötöissä 30-0 neljännen erän tilanteessa 5-5. Erät ovat 2-1 Berdychille ja Almagron on siis voitettava tämä erä pysyäkseen ottelussa mukana. Seuraavan pisteen voittamalla hän saisi siis kolme perättäistä murtopalloa. Motiivi on olemassa ja piste olisi voitettava hinnalla millä hyvänsä. Hän kokeekin paikkansa tulleen, kun Berdychin volley jää hänelle puolen kentän namuksi. Varsinkin linja olisi täysin auki, mutta hän päättää vetää voimalla päin Berdychiä, joka on jäänyt urhoollisesti seisomaan verkolle kuin toteemipaalu, vaikka tajuaa jo tässä vaiheessa, että piste on hänen osaltaan pelattu. Turpaan tulee. Lähestulkoon kirjaimellisesti. Hän ei sitä selvästikään odota, koska tuolta etäisyydeltä ei ole kovinkaan herrasmiesmäistä vetää päin, oli tilanne mikä tahansa. Säännöthän tätä eivät tietenkään kiellä, mutta mutta..

Oletetaan, että Almagro olettaa Berdychin aavistavan jompaan kumpaan suuntaan, mitä näissä tilanteissa yleensä näkee, ja hän on siksi päättänyt vetää keskelle. Toivon todella, että asia olisi näin. Ainakin hänen spontaani anteeksipyyntönsä viittaa tähän suuntaan. Mutta, jos hän tosiaan vetää tahallaan päin, puhutaan todella alhaisesta teosta. Vahinkohan tuo lyönti ei ole, koska lyönti lähtee täysin puhtaasti ja juuri sinne minne hän sen aikoikin lyödä. Tässä kohtia sympatiat siis Berdychille eikä siinä paljon Almagron anteeksipyytelyt auta. Tuo oli lyönti vyön alle, ehdottomasti. Kun tennispallo lähtee noin 6-7 metrin päästä toistasataa kohti ja osuu vaikkapa sitten käteen kuten nyt, niin varmaa on, että sattuu ihan.. Ihan todella paljon.

Se mitä tämän jälkeen tapahtuu, on jo toinen tarina. Ottelun voitettuaan joitakin minuutteja myöhemmin Berdych kieltäytyy kättelemästä Almagroa juurikin tästä syystä. Mitä ihmettä? Herrasmieslajissa ei lyödä kättä päälle taiston tauottua?

Kättelemättömyys on yksi suurimmista törkeyksistä heti huijaamisen jälkeen, mitä kanssapelaajalle voi tenniskentällä tehdä. Mielestäni täysin eri sarjassa päin lyömisen kanssa, oli vahinko tai ei. Kättely olisi tarjonnut vieläpä oivan paikan puhua asia selväksi, eikä olisi tarvinnut mennä lehdistötilaisuuteen avautumaan ja vieläpä väittämään, että kaveri yritti osua päähän. Hohhoijaa, etten paremmin sano. Itse olen hävinnyt ottelun kaverin huijaustuomiolla ottelupallossa, mutta kättelin silti. Toki hammasta purren.

Tuomio on kuitenkin selvä: kaikki syyllisiä. Myös yleisö, joka selvästikään ei edes halunnut ymmärtää Berdychin puolta asiasta. Suurin syyllinen kuitenkin löytyy tähänkin: Berdych. Herkkänahkaisuudellakin on rajansa, joten häneltä tämä oli kaikin puolin täydellinen ylireagointi, kuten koko tapaus ja periaatteessa myös tämä kirjoitus.

Jälkiajatukseksi ja pohdittavaksi kuitenkin: syöttö päin vastustajaa on neroutta, tämä sikailua. Missä menee nerouden ja sikailun raja?

perjantai 3. helmikuuta 2012

Mitä tennis on?

Näin vuoden ensimmäisen Grand Slamin jälkeen on hetki aikaa hengahtää ja miettiä vaikkapa sitä, mitä tennis loppujen lopuksi on. Vaikka sitten henkilökohtaisesti kukin tykönään tai julkisesti tässä ja nyt. Tässä siis toisenlaista diiba daabaa, olkaa hyvä!

Eli mitä tennis oikeastaan on ja mikä on pelin idea? Itse olen nähnyt pelin aina perin mustavalkoisena. Mielestäni tenniksen idea ja tavoite kiteytyy parhaiten Britannica Concise Encyclopedian mukaisesti: "The object is to hit the ball over the net and into the opponent's half of the court in such a way as to defeat the opponent's attempt to reach and return it." ja melko vapaasti suomennettuna jotenkin näin: "Tavoitteena on lyödä pallo verkon yli vastustajan kenttäpuoliskolle siten, ettei vastustaja siihen yllä tai kykene sitä palauttamaan."

Määritelmä on perin yksinkertainen ja samalla niin kovin kaunis. Onko kuitenkaan olemassa määritelmän mukaista 'oikeaa' tennistä? Ovatko kaikki pisteet samanarvoisia? Pitääkö olla läpilyönti vai saako olla vastustajan virhe? Onko tenniksen oltava kaunista? Onko lyöntityylillä väliä? Onko voitto aina tärkeintä?

Asiaa ei helpota se, että näitäkin asioita voi miettiä monelta eri kantilta. Pelataanko tennistä tuloksesta vai nautinnosta? Nähdäänkö asiat voittajan vai häviäjän silmin? Katsotaanko peliä omalta kenttäpuoliskolta vai katsomosta? Ollaanko harrastelijoita vai kilpapelaajia, ammattilaisia vai penkkiurheilijoita? Näkökantoja riittää, joten lienee parempi puhua vain omista näkemyksistä. 

Lähdetään liikkeelle pohtimalla onko olemassa oikeaa tennistä. Totta kai on. Se on varmasti sitä, mitä näemme televisiosta lähes viikoittain. Entä jos tiputetaan pohdinta kansalliselle tai vaikkapa harrastelijatasolle, niin mitä oikea tennis oikeastaan on? Ääripäät lienevät selvät tälläkin tasolla. Osa vetää edelleen koko ajan niin paljon kuin kädestä lähtee ja osa tuuppaa palloa takaisin niin kauan kuin virtaa riittää. Itse, jonkin verran pelaavana kilpapelaajana, haluaisin nähdä, pelata ja elää tennistä edellä mainitun määritelmän mukaan, jossa yritetään lyödä läpilyöntejä tai ainakin pakottaa vastustajaa virheisiin. Kyttäilevää ja passiivista peliä, jossa odotellaan vain ja ainoastaan kaverin virhettä, on vaikea mieltää ’oikeaksi’ tennikseksi, tuuppaamisesta puhumattakaan. 

Valitettavasti, mutta lopulta myös onneksi, kaikki pisteet ovat kuitenkin samanarvoisia, tulivat ne sitten ässällä tai vastustajan virheellä. Tästä johtuen pelitapoja, -tyylejä ja lyöntejä on kutakuinkin yhtä monta kuin pelaajiakin. Kaikki rikastavat lajia tavallaan ja lopputuloksena on laji, jossa erilaisia lyöntiin vaikuttavia muuttujia on miljoonia. Kahta samanlaista palloa ei ole ja erilaisuus on lopulta rikkaus tenniksessäkin.

Se mitä en ole ikinä välttämättä ymmärtänyt vaikkapa sitten siinä tuuppaamisessa on lähinnä nautinnon kohde. Mistä siinä muka saisi vastaavanlaisen nautinnon, kuin vaikkapa juuri siitä kämmenlyönnistä, johon olet ladannut aivan kaiken ja joka tuo suoran pisteen painuen vastustajan ulottumattomiin? Aijai. Se on absoluuttisen fantastista. En sano, että sitä tapahtuisi usein, mutta se fiilis on aina mieletön. Se on samalla juurikin SE syy pelata ja palata aina takaisin, kymmeniä, satoja, tuhansia kertoja. Rakastan sitä tunnetta.

Se tunne voi olla jopa niin valtava, että vaikka häviäisin, mutta tiedän pelanneeni omaa peliäni ja tehneeni muutamia upeita suorituksia, sokaistun täysin ja unohdan samalla juuri kärsityn tappion. Myönnän toki senkin, että näin ei todellakaan ole käynyt usein. Joskus kuitenkin. Tappio on aina tappio ja harmitus lähes poikkeuksetta valtaisa. Tenniksessä jos missä tappio on valtavan nöyryyttävää lajin kaksintaisteluasetelman vuoksi. Vain nyrkkeilyssä tappio lienee nöyryyttävämpi, kuten Mike Tyson taisi joskus tokaista.

Voidaankin siis pohtia, onko voitto aina tärkeintä? Ikävuosien karttuessa, olen huomannut tietynlaisen 'tulosurheilun' siirtyneen hieman taka-alalle 'nautiskelu-urheilun' tieltä. Tämä nyt on niin luuserin puhetta kuin olla ja voi, mutta olen ainakin puolittain tosissani. Onko voitto aina hankittava hinnalla millä hyvänsä? Ja nyt puhutaan siis laillisista keinoista, ei dopingista, ei rajatuomiohuijaamisista, ynnä muista lieveilmiöistä. Eli onko esimerkiksi kivaa hakea voitto pelaamalla itselle täysin vierasta pelitapaa, jota treeneissä ei ole vetänyt koskaan? Miksi me treenaamme, niitä kämmenpommeja linjaan tuntitolkulla, jos emme uskalla niitä tosipaikassa käyttää? Miksi tappion pelko ajaa meidät usein vetämään safetyä ja joskus jopa tuuppaamaan voittaaksemme? Eikö olisi kivempi yrittää voittaa pelkonsa tai ainakin itsensä ja vetää täysillä hakien niitä unelmaonnistumisia? Ei nyt ihan äärimmäisyyksiin tarvitse tietenkään mennä, mutta ymmärtänette varmaan pointtini. 

Toki eihän sitä tarvitsisi kilpaillakaan, jos ei motivaatio riitä, mutta taas toisaalta, onhan se kiva treenata jotain selkeää tavoitetta varten. Siihen viralliset kisapelit tarjoavat loistavan mahdollisuuden. Kannustankin kaikkia kokeilemaan joskus virallisia tai ainakin epävirallisia otteluita vaikka sitten hyvässä hengessä treenikaverin kanssa, sillä sitähän se tennis loppujen lopuksi on: kilpaurheilua parhaimmillaan, jossa miehestä tai naisesta otetaan tosissaan mittaa, paitsi että nautiskellakin saa.

Muistakaa kuitenkin, että tennis on raaka laji ja parempi voittaa aina. Tappion hetkellä tuo tieto helpottaa asioiden prosessointia kummasti.

PS. Muutamat rohkeat ovat varsin loisteliaasti jo aiempia postauksia kommentoineetkin, joten kiitos kaunis ja jatkakaa samaan malliin!