Vanha tuttu sanonta "väki vähenee ja pidot paranee" osuu tennisturnauksiin kuin nyrkki silmään. Silmäilin miesten kaaviota ja nyt aletaan olla siinä vaiheessa turnausta, että lähes kaikki pelaajat ovat jostain jo tuttuja ja hyvien, ennakkoonkin mielenkiintoisten, otteluiden määrä on räjähtämässä käsiin. Tässä kolmoskierroksen helmet. Katsokaa nämä, jos pystytte.
Kevin Anderson vs. Fernando Verdasco
Edelleen hyviä otteita Australiassa esittävä Verdasco on mielenkiintoinen pelaaja, joka kauniiden lyöntien ja hyvän fysiikan puolesta voisi olla vaikka mitä, mutta pää tahtoo ehkä vähän ajoittain piiputtaa. Pelissä periaatteessa on kaikki elementit, mutta onko miehessä sittenkin liikaa työjuhdan vikaa? En tiedä. Anderson pelaa pitkän miehen peliä, jossa syötöllä pelataan paikkaa kämmenelle. Jos syöttö on iskussa, on Verdasco vaikeuksissa. Jos hän taas saa pidettyä lyönnit painavina ja Andersonin takana, peli on täysin Verdascon käsissä.
David Ferrer vs. Marcos Baghdatis
Mielenkiintoinen on myös tämä ottelu. Ferrer toki aikamoinen suosikki, mutta kaikki pitkän ottelun ainekset on kasassa. Eri asia on jaksaako Baghdatis enää vääntää. Kahdessa ottelussa jo yhdeksän erää. Vain se on varmaa, että Ferrer jaksaa. Ehkä myös se, että taistelu ja asenne tulee olemaan ihailtavalla tasolla. Todennäköisyys sille, että Baghdatis pilkkoo mailojansa juuri tässä ottelussa on korkeahko.
Nicolas Almagro vs. Jerzy Janowicz
Jerzy ei jätä ketään kylmäksi. Päätuomaria lukuun ottamatta. Odotettavissa melkoista tulitusta, mutta myös jonkin verran räiskimistä, sillä Almagro on monta pykälää kovempi vastus kuin Jerzyn edelliset suharit ja saa palloja paljon ikävänä takaisin. Jerzyllä meni hermojen lisäksi viimeisessä ottelussa täydet viisi erää, joten Almagro lienee freesimpi avauskierroksen viisieräisestään huolimatta. Hän onkin vahvoilla juuri sitkeytensä ansiosta ja iskee kyllä tarvittaessa kovaa takaisin, jos paikka tulee.
Andy Murray vs. Ricardas Berankis
Tämä nosto vain siksi, että liettualainen Berankis on pyörinyt viime vuosina myös Talissa. Jännä nähdä, miten hyvin pyristelee Andyn kyydissä.
Roger Federer vs. Bernard Tomic
Herrasmies vastaan rääväsuu. Uhoa on monien mielestä valitettavasti vähän liikaa. Myös minun. Luulenpa, että pinkki pantteri (näittekö ne Rogerin söpöt tossut?) ottaa poikaselta turhat luulot pois. Alle kymmenen geimiä ja kotiin. Hyvä niin. Tenniksen tulevaisuutta ei nähdä tässä ottelussa. Ainakaan vielä.
Vasurilla on nimestään huolimatta poliittisesti täysin sitoutumaton tennisblogi,
joka käsittelee tennistä niin katsojan, pelaajan, valmentajan kuin yrittäjänkin vinkkelistä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Marcos Baghdatis. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Marcos Baghdatis. Näytä kaikki tekstit
17/01/2013
20/12/2012
Ja voittaja on...
Vuosi 2012 on vääjäämättä lipumassa mailleen. Ennen kuin luodataan tulevaan otetaan vielä kerran valikoitu, mutta tiukka, tuijotus menneeseen ja jaetaan tämän vuoden gloriat niille, keille se kuuluu.
Vuoden nousu: Andy Murray
Jaan palkinnon kahdelle herrasmiehelle. Toisaalta Rogerille, koska uskoni oli jo mennyt, enkä todellakaan kuvitellut näkeväni Federeriä enää Grand Slam -kannun kanssa. Joku voisi sanoa, ettei hän koskaan ikinä missään ollutkaan, mutta kahden ja puolen vuoden grandslamittömyys ennen Wimbledonia on tämän tason mestarille sysimustaa vaellusta.
Toinen paluumuuttaja on Brian Baker. Puhutaan toki täysin eri kaliiberin pelurista kuin Roger tai muu kärkiporukka, mutta Brianin elämä (ei Monty Python) on uskomaton tarina uskosta, sinnikkyydestä ja tahdosta. Kaikkien niiden sairastelujen, loukkaantumisten ja leikkausten jälkeen mies pelaa itsensä seitsemän vuoden tauon jälkeen ATP tourin paluuturnauksessaan finaaliin ja vieläpä massalla. Tarinaa on pakko rakastaa, vaikkei amerikkalaissiirappi maistuisikaan.
Vuoden eläkkeet: Fernando Gonzales, Ivan Ljubicic, Andy Roddick, Juan Carlos Ferrero
Mitä tässä voi sanoa? Hienoja miehiä? Hienoja pelaajia? Hienoja taistelijoita? Aivan varmasti, mutta samalla vain kaksi voitettua Grand Slam -turnausta. Sanoisin, että puhutaan Federerin aikakauden suurimmista uhreista. Ilkeimmät voisivat puhua uhrilampaista, mutta en minä, etkä sinäkään, koska
Näimmekö kesällä Harry Potterin vai tenniksen tulevaisuuden?
Vuoden letkeys: David Goffin
Vuoden potilas: Rafael Nadal
Monte Carlo? Check. Barcelona? Check. Rooma? Check. Roland Garros? Check. Kausi pakettiin? Check. Ensi vuonna uusi yritys. #Vamos. #Mistä #uusia #polvia?
Vuoden "mitä tapahtui?": Milos Raonic
Alkukaudesta vielä huimaa pommitusta ja aggressiivistä tekemistä. Kesän aikana täyskäännös ja syksyllä jo vaisua läpsyttelyä. Isompaa tuupparia en juuri nyt muista nähneeni. Mahdollisuudet olla vaikka mitä, mutta vaatii alkukauden kaltaisia otteita.
Vuoden "luu käteen": John Isner
Kun Isner voitti alkukaudesta Federerin hallimassalla Davis Cupissa lähes suvereenisti, alkoivat odotusarvot olla kohdillaan myös hänen kohdallaan. Valitettavasti meno hyytyi pahoin kauden edetessä ja näyttää siltä, että se iso pommi jää sittenkin tekemättä. Kvartsikamaa myös jatkossa. Ei enempää, muttei myöskään vähempää.
Vuoden "ei koskaan ikinä milloinkaan yhtään mitään": [tässä piti olla Andy Murray]
Ei kuitenkaan ole, koska massakauden jälkeen tapahtui paljon hienoja asioita Andylle. Ja hyvä niin. Jätetään tämä nyt jakamatta.
Vuoden raivarit: Marcos Baghdatis, Australia
Koska tämä on perheohjelma, emme palaa enää tähän.
Vuoden piste: Roger Federer vs. Novak Djokovic, ATP World Tour Finals, Lontoo, ensimmäinen erä tie-break 5-6 (Federerin syöttö)
Miljoona hienoa pistettä nähtiin tänäkin vuonna, joten yhtä on vaikea nostaa yli muiden. Tämä oli kuitenkin yksi niitä hetkiä, jolloin ei tajua enää mistään mitään. Tällainen kaverin eräpalloon omissa peleissä, niin erä on sun. Nyt kävi toisin.
Siinä ne. Kommentteja ja ehdotuksia otetaan kernaasti vastaan!
Vuoden nousu: Andy Murray
On varmasti tuhat ja sata pelaajaa, jotka hilasivat rankingiään ylöspäin enemmän kuin Andy. On varmasti satoja pelaajia, jotka oppivat tänä vuonna enemmän pelaamisesta kuin Andy. Mutta on vain yksi pelaaja, joka oppi tänä vuonna voittamaan todella isoja otteluita ja nousemaan siinä samalla Grand Slam- ja olympiavoittajaksi. Pulinat pois, Andy kuuluu vihdoinkin isojen poikien joukkoon. [Tiedetään, tiedetään, älkää muistuttako, ok?]
Vuoden comeback: Roger Federer ja Brian Baker
Jaan palkinnon kahdelle herrasmiehelle. Toisaalta Rogerille, koska uskoni oli jo mennyt, enkä todellakaan kuvitellut näkeväni Federeriä enää Grand Slam -kannun kanssa. Joku voisi sanoa, ettei hän koskaan ikinä missään ollutkaan, mutta kahden ja puolen vuoden grandslamittömyys ennen Wimbledonia on tämän tason mestarille sysimustaa vaellusta.
Toinen paluumuuttaja on Brian Baker. Puhutaan toki täysin eri kaliiberin pelurista kuin Roger tai muu kärkiporukka, mutta Brianin elämä (ei Monty Python) on uskomaton tarina uskosta, sinnikkyydestä ja tahdosta. Kaikkien niiden sairastelujen, loukkaantumisten ja leikkausten jälkeen mies pelaa itsensä seitsemän vuoden tauon jälkeen ATP tourin paluuturnauksessaan finaaliin ja vieläpä massalla. Tarinaa on pakko rakastaa, vaikkei amerikkalaissiirappi maistuisikaan.
Vuoden eläkkeet: Fernando Gonzales, Ivan Ljubicic, Andy Roddick, Juan Carlos Ferrero
Mitä tässä voi sanoa? Hienoja miehiä? Hienoja pelaajia? Hienoja taistelijoita? Aivan varmasti, mutta samalla vain kaksi voitettua Grand Slam -turnausta. Sanoisin, että puhutaan Federerin aikakauden suurimmista uhreista. Ilkeimmät voisivat puhua uhrilampaista, mutta en minä, etkä sinäkään, koska
- Roddickin syöttö tiputtaa meistä kenet tahansa siihen paikkaan
- Gonzalesin kämmen lähti lujempaa ja tarkempaa kuin sinun syöttösi
- Ljubicicin kalju plus perusfrotee (hikipanta) on karuin näky ikinä
- Ferreron tyylikkyyttä, vaatimattomuutta ja sportsmanshipiä ei ole koskaan liikaa.
Näimmekö kesällä Harry Potterin vai tenniksen tulevaisuuden?
Vuoden letkeys: David Goffin
Näimmekö kesällä Harry Potterin vai tenniksen tulevaisuuden?
Vuoden potilas: Rafael Nadal
Monte Carlo? Check. Barcelona? Check. Rooma? Check. Roland Garros? Check. Kausi pakettiin? Check. Ensi vuonna uusi yritys. #Vamos. #Mistä #uusia #polvia?
Vuoden "mitä tapahtui?": Milos Raonic
Alkukaudesta vielä huimaa pommitusta ja aggressiivistä tekemistä. Kesän aikana täyskäännös ja syksyllä jo vaisua läpsyttelyä. Isompaa tuupparia en juuri nyt muista nähneeni. Mahdollisuudet olla vaikka mitä, mutta vaatii alkukauden kaltaisia otteita.
Vuoden "luu käteen": John Isner
Kun Isner voitti alkukaudesta Federerin hallimassalla Davis Cupissa lähes suvereenisti, alkoivat odotusarvot olla kohdillaan myös hänen kohdallaan. Valitettavasti meno hyytyi pahoin kauden edetessä ja näyttää siltä, että se iso pommi jää sittenkin tekemättä. Kvartsikamaa myös jatkossa. Ei enempää, muttei myöskään vähempää.
Vuoden "ei koskaan ikinä milloinkaan yhtään mitään": [tässä piti olla Andy Murray]
Ei kuitenkaan ole, koska massakauden jälkeen tapahtui paljon hienoja asioita Andylle. Ja hyvä niin. Jätetään tämä nyt jakamatta.
Vuoden raivarit: Marcos Baghdatis, Australia
Koska tämä on perheohjelma, emme palaa enää tähän.
Vuoden piste: Roger Federer vs. Novak Djokovic, ATP World Tour Finals, Lontoo, ensimmäinen erä tie-break 5-6 (Federerin syöttö)
Miljoona hienoa pistettä nähtiin tänäkin vuonna, joten yhtä on vaikea nostaa yli muiden. Tämä oli kuitenkin yksi niitä hetkiä, jolloin ei tajua enää mistään mitään. Tällainen kaverin eräpalloon omissa peleissä, niin erä on sun. Nyt kävi toisin.
Vuoden erä: Erä nro 5 ottelussa Lukas Rosol vs. Rafael Nadal, Wimbledon 2. kierros
Kuvittele tilanne: vastassa Rafael Nadal, Wimbledon, viides erä alkamassa. Olet juuri hävinnyt neljännen erän. Mitä teet? Murrat kerran, pidät omat syöttösi kutakuinkin puhtaasti ja ratkaisugeimissä syötät kolme ässää. Nostat kädet ylös ja kaadut selällesi maahan. Lukasrosol-hetkestä tuli käsite. Tässä erän higlightsit.
Vuoden ottelu: Novak Djokovic vs. Rafael Nadal, Australian Open finaali
Vaikka olin ja olen periaatteessa edelleen sitä mieltä, että tässä ottelussa mentiin tenniksen evoluutiossa suuntaan, jossa valitettavasti brutaali fyysiyys näyttelee pääosaa taidon ja/tai taktiikan sijaan, oli tämä siitä huolimatta draamallaan ja taistelullaan (luonnollisesti myös fyysisyydellään) vertaansa vailla. Kyseessä oli kuitenkin Grand Slam -finaali ja tämän vuoden finaaleista ehdottomasti jännittävin. Hightlightsit tästä.
Vuoden paras: Novak Djokovic
Australia: voitto, Roland Garros: finaali, Wimbledon: semifinaali, US Open: finaali, World Tour Finals: voitto. Number one. I rest my case.
Siinä ne. Kommentteja ja ehdotuksia otetaan kernaasti vastaan!
19/06/2012
Tapaus Nalbandian: guilty or not guilty?
Wimbledonia odotellessa otetaan kantaa David Nalbandianin aivopieruun viime viikkoisen Queen's Clubin turnauksen finaalissa. Kyse on siis tästä.
Kovasti Seinfeld-käsikirjoittaja Larry Davidin näköinen linjatuomari saa siis pahaa aavistamattaan niin sanotusti sukille. "Larryn", oikealta nimeltään Andrew McDougallin, säärivekki tulee mainoskyltistä, jota Nalbandian tällää surutta vastapalloon kimpaantuneen argentiinalaistakatukan raivolla ja potkutekniikalla.
Penaltiksi diskaus, jonka ansiosta vastustaja Marin Cilic vie kannun, koska kyseessä oli siis finaaliottelu. Päälle iskettiin luonnollisesti myös turnauksen palkintorahojen ja -pisteiden menetys. Lisäsanktioita kattojärjestö ATP:n toimesta odotellaan. Kaiken huipuksi linjamies Andrew tai Larry on nostanut aiheesta kanteen, joten myös Scotland Yard on piakkoin Davidin kimpussa.
Rangaistukset muuten ehkä ok, mutta että poliisitutkinta? Ehkä se menee jo vähän yli.
Nalbandian ei nimittäin ole ensimmäinen, eikä viimeinen, pelimies joka menettää malttinsa tenniskentällä. Tilanteessa hän hermostuu täydellisesti hävittyään juuri syöttönsä toisen erän ratkaisuhetkillä ja vastustajan siirryttyä murrolla 4-3 johtoon.
Nalbandian kuitenkin voitti ensimmäisen erän ja on periaatteessa edelleen vain kolmen geimin päässä ensimmäisestä turnausvoitostaan pariin vuoteen, joten hyvällä syyllä voi toki ihmetellä "miksi?".
Rapatessa kuitenkin roiskuu ja silmittömän raivon takaa hän näkeekin vain ja ainoastaan ensimmäisenä vastaan tulevan mainoskyltin, muttei enää sen takana väijyvää linjamiestä. Raivo purkautuu kuitenkin selkeästi kylttiin, ei mieheen.
Ei tässä siis mitään Scotland Yardia tarvita. Niillä pojilla lienee muutakin tekemistä juuri nyt. Kunnon anteeksipyynnöt ja vaikka maila tuomaripoloiselle muistoksi, niin eiköhän se ole siinä, ellei tämä Andrew ole täysi idiootti myös itse, kuten tehdystä kanteesta voisi helposti päätellä.
Toki Nalbandianin käytös on törkeää ja varmaan jonkinlainen pelikieltokin voisi olla paikallaan, mutta muistatteko kuinka viime vuosina on huudeltu räiskyvien tennispersoonien perään? Ilman tuomarin loukkaantumista tällekin vain hymähdeltäisiin, kuten Baghdatisin mailoille Australiassa. Nyt vain kauhistellaan ja arvostellaan.
Laji tuntuu katsojien mielestä tarvitsevan pahat poikansa ja kyllä itsekin allekirjoitan sen, että mcenroemaista otetta näkee enää valitettavan harvoin. Ei tässä tietenkään mitään tuomarien telomista toivota, mutta pelaajien tunteet ja palo saisivat näkyä nykyisin enemmänkin. Toki sallituissa rajoissa, eikä ainaisina mailanviskomisina tai tyttömäisinä -tallomisina a la Jarkko.
Nalbandianin tuomio on kuitenkin tyly: guilty as charged.
Niin ja kaikesta huolimatta: hyvää juhannusta! Olkaa ihmisiksi!
Kovasti Seinfeld-käsikirjoittaja Larry Davidin näköinen linjatuomari saa siis pahaa aavistamattaan niin sanotusti sukille. "Larryn", oikealta nimeltään Andrew McDougallin, säärivekki tulee mainoskyltistä, jota Nalbandian tällää surutta vastapalloon kimpaantuneen argentiinalaistakatukan raivolla ja potkutekniikalla.
Penaltiksi diskaus, jonka ansiosta vastustaja Marin Cilic vie kannun, koska kyseessä oli siis finaaliottelu. Päälle iskettiin luonnollisesti myös turnauksen palkintorahojen ja -pisteiden menetys. Lisäsanktioita kattojärjestö ATP:n toimesta odotellaan. Kaiken huipuksi linjamies Andrew tai Larry on nostanut aiheesta kanteen, joten myös Scotland Yard on piakkoin Davidin kimpussa.
Rangaistukset muuten ehkä ok, mutta että poliisitutkinta? Ehkä se menee jo vähän yli.
Nalbandian ei nimittäin ole ensimmäinen, eikä viimeinen, pelimies joka menettää malttinsa tenniskentällä. Tilanteessa hän hermostuu täydellisesti hävittyään juuri syöttönsä toisen erän ratkaisuhetkillä ja vastustajan siirryttyä murrolla 4-3 johtoon.
Nalbandian kuitenkin voitti ensimmäisen erän ja on periaatteessa edelleen vain kolmen geimin päässä ensimmäisestä turnausvoitostaan pariin vuoteen, joten hyvällä syyllä voi toki ihmetellä "miksi?".
Rapatessa kuitenkin roiskuu ja silmittömän raivon takaa hän näkeekin vain ja ainoastaan ensimmäisenä vastaan tulevan mainoskyltin, muttei enää sen takana väijyvää linjamiestä. Raivo purkautuu kuitenkin selkeästi kylttiin, ei mieheen.
Ei tässä siis mitään Scotland Yardia tarvita. Niillä pojilla lienee muutakin tekemistä juuri nyt. Kunnon anteeksipyynnöt ja vaikka maila tuomaripoloiselle muistoksi, niin eiköhän se ole siinä, ellei tämä Andrew ole täysi idiootti myös itse, kuten tehdystä kanteesta voisi helposti päätellä.
Toki Nalbandianin käytös on törkeää ja varmaan jonkinlainen pelikieltokin voisi olla paikallaan, mutta muistatteko kuinka viime vuosina on huudeltu räiskyvien tennispersoonien perään? Ilman tuomarin loukkaantumista tällekin vain hymähdeltäisiin, kuten Baghdatisin mailoille Australiassa. Nyt vain kauhistellaan ja arvostellaan.
Laji tuntuu katsojien mielestä tarvitsevan pahat poikansa ja kyllä itsekin allekirjoitan sen, että mcenroemaista otetta näkee enää valitettavan harvoin. Ei tässä tietenkään mitään tuomarien telomista toivota, mutta pelaajien tunteet ja palo saisivat näkyä nykyisin enemmänkin. Toki sallituissa rajoissa, eikä ainaisina mailanviskomisina tai tyttömäisinä -tallomisina a la Jarkko.
Nalbandianin tuomio on kuitenkin tyly: guilty as charged.
Niin ja kaikesta huolimatta: hyvää juhannusta! Olkaa ihmisiksi!
06/02/2012
Tapaus Berdych vs. Almagro: who's guilty?
Tämä aihe tulee käsittelyyn todella pahasti myöhässä, mutta palataan vielä hetkeksi Australia Openin tapahtumiin. Seuraava ammattilaisten hiekkalaatikkokinastelu sattui muutamia päiviä Baghdatisin mailaepisodin jälkeen ja jäi ehkä aavistuksen paitsioon. Käsitellään se kuitenkin nyt.
Kyse on siis tästä:
Berdych jättää Almagrolle namun ja tämä tinttaa päin. Eikä tässä kaikki. Taistelun loputtua Berdych ei suostu kättelemään Almagroa ja yleisö buuaa Berdychin ulos kentältä. Kumpi tai kuka tässä oli lopulta suurin kriminaali? Berdych, Almagro vai yleisö?
Lasten kanssa toimiessa peli olisi selvä. Joku vanhemmista kysyisi: "kumpi aloitti?" ja ennen pitkää palaset lutviutuisivat kohdilleen. Aloittajaa toruttaisiin enemmän, sitten pyydeltäisiin anteeksi ja lopulta oltaisiin taas parhaita kavereita. Mitä tekee nämä kaksi ilmeisen herkkähipiäistä tennisammattilaista? Osa nähtiin jo tällä videolla. Berdych ottaa asiaan varsin selvän kannanoton jo maasta noustuaan. Hän ei edes katso anteeksipyytelevän Almagron suuntaan, vaan julistaa välittömästi eleettömyydellään sodan alkaneen juurikin nyt. Hän vaikuttaa, oikeutetusti kylläkin, todella ärsytetyltä ja kylmän ulkokuoren alla kiehuu rajusti, vaikkei tämä lopulta mitenkään tavatonta olekaan.
Ennen kuin mennään seuraaviin vaiheisiin, niin mietitäänpä vielä hetki Almagron aivoituksia ja tekemisiä. Ennen videolla nähtävää pistettä hän johtaa Berdychin syötöissä 30-0 neljännen erän tilanteessa 5-5. Erät ovat 2-1 Berdychille ja Almagron on siis voitettava tämä erä pysyäkseen ottelussa mukana. Seuraavan pisteen voittamalla hän saisi siis kolme perättäistä murtopalloa. Motiivi on olemassa ja piste olisi voitettava hinnalla millä hyvänsä. Hän kokeekin paikkansa tulleen, kun Berdychin volley jää hänelle puolen kentän namuksi. Varsinkin linja olisi täysin auki, mutta hän päättää vetää voimalla päin Berdychiä, joka on jäänyt urhoollisesti seisomaan verkolle kuin toteemipaalu, vaikka tajuaa jo tässä vaiheessa, että piste on hänen osaltaan pelattu. Turpaan tulee. Lähestulkoon kirjaimellisesti. Hän ei sitä selvästikään odota, koska tuolta etäisyydeltä ei ole kovinkaan herrasmiesmäistä vetää päin, oli tilanne mikä tahansa. Säännöthän tätä eivät tietenkään kiellä, mutta mutta..
Oletetaan, että Almagro olettaa Berdychin aavistavan jompaan kumpaan suuntaan, mitä näissä tilanteissa yleensä näkee, ja hän on siksi päättänyt vetää keskelle. Toivon todella, että asia olisi näin. Ainakin hänen spontaani anteeksipyyntönsä viittaa tähän suuntaan. Mutta, jos hän tosiaan vetää tahallaan päin, puhutaan todella alhaisesta teosta. Vahinkohan tuo lyönti ei ole, koska lyönti lähtee täysin puhtaasti ja juuri sinne minne hän sen aikoikin lyödä. Tässä kohtia sympatiat siis Berdychille eikä siinä paljon Almagron anteeksipyytelyt auta. Tuo oli lyönti vyön alle, ehdottomasti. Kun tennispallo lähtee noin 6-7 metrin päästä toistasataa kohti ja osuu vaikkapa sitten käteen kuten nyt, niin varmaa on, että sattuu ihan.. Ihan todella paljon.
Se mitä tämän jälkeen tapahtuu, on jo toinen tarina. Ottelun voitettuaan joitakin minuutteja myöhemmin Berdych kieltäytyy kättelemästä Almagroa juurikin tästä syystä. Mitä ihmettä? Herrasmieslajissa ei lyödä kättä päälle taiston tauottua?
Kättelemättömyys on yksi suurimmista törkeyksistä heti huijaamisen jälkeen, mitä kanssapelaajalle voi tenniskentällä tehdä. Mielestäni täysin eri sarjassa päin lyömisen kanssa, oli vahinko tai ei. Kättely olisi tarjonnut vieläpä oivan paikan puhua asia selväksi, eikä olisi tarvinnut mennä lehdistötilaisuuteen avautumaan ja vieläpä väittämään, että kaveri yritti osua päähän. Hohhoijaa, etten paremmin sano. Itse olen hävinnyt ottelun kaverin huijaustuomiolla ottelupallossa, mutta kättelin silti. Toki hammasta purren.
Tuomio on kuitenkin selvä: kaikki syyllisiä. Myös yleisö, joka selvästikään ei edes halunnut ymmärtää Berdychin puolta asiasta. Suurin syyllinen kuitenkin löytyy tähänkin: Berdych. Herkkänahkaisuudellakin on rajansa, joten häneltä tämä oli kaikin puolin täydellinen ylireagointi, kuten koko tapaus ja periaatteessa myös tämä kirjoitus.
Jälkiajatukseksi ja pohdittavaksi kuitenkin: syöttö päin vastustajaa on neroutta, tämä sikailua. Missä menee nerouden ja sikailun raja?
Kyse on siis tästä:
Berdych jättää Almagrolle namun ja tämä tinttaa päin. Eikä tässä kaikki. Taistelun loputtua Berdych ei suostu kättelemään Almagroa ja yleisö buuaa Berdychin ulos kentältä. Kumpi tai kuka tässä oli lopulta suurin kriminaali? Berdych, Almagro vai yleisö?
Lasten kanssa toimiessa peli olisi selvä. Joku vanhemmista kysyisi: "kumpi aloitti?" ja ennen pitkää palaset lutviutuisivat kohdilleen. Aloittajaa toruttaisiin enemmän, sitten pyydeltäisiin anteeksi ja lopulta oltaisiin taas parhaita kavereita. Mitä tekee nämä kaksi ilmeisen herkkähipiäistä tennisammattilaista? Osa nähtiin jo tällä videolla. Berdych ottaa asiaan varsin selvän kannanoton jo maasta noustuaan. Hän ei edes katso anteeksipyytelevän Almagron suuntaan, vaan julistaa välittömästi eleettömyydellään sodan alkaneen juurikin nyt. Hän vaikuttaa, oikeutetusti kylläkin, todella ärsytetyltä ja kylmän ulkokuoren alla kiehuu rajusti, vaikkei tämä lopulta mitenkään tavatonta olekaan.
Ennen kuin mennään seuraaviin vaiheisiin, niin mietitäänpä vielä hetki Almagron aivoituksia ja tekemisiä. Ennen videolla nähtävää pistettä hän johtaa Berdychin syötöissä 30-0 neljännen erän tilanteessa 5-5. Erät ovat 2-1 Berdychille ja Almagron on siis voitettava tämä erä pysyäkseen ottelussa mukana. Seuraavan pisteen voittamalla hän saisi siis kolme perättäistä murtopalloa. Motiivi on olemassa ja piste olisi voitettava hinnalla millä hyvänsä. Hän kokeekin paikkansa tulleen, kun Berdychin volley jää hänelle puolen kentän namuksi. Varsinkin linja olisi täysin auki, mutta hän päättää vetää voimalla päin Berdychiä, joka on jäänyt urhoollisesti seisomaan verkolle kuin toteemipaalu, vaikka tajuaa jo tässä vaiheessa, että piste on hänen osaltaan pelattu. Turpaan tulee. Lähestulkoon kirjaimellisesti. Hän ei sitä selvästikään odota, koska tuolta etäisyydeltä ei ole kovinkaan herrasmiesmäistä vetää päin, oli tilanne mikä tahansa. Säännöthän tätä eivät tietenkään kiellä, mutta mutta..
Oletetaan, että Almagro olettaa Berdychin aavistavan jompaan kumpaan suuntaan, mitä näissä tilanteissa yleensä näkee, ja hän on siksi päättänyt vetää keskelle. Toivon todella, että asia olisi näin. Ainakin hänen spontaani anteeksipyyntönsä viittaa tähän suuntaan. Mutta, jos hän tosiaan vetää tahallaan päin, puhutaan todella alhaisesta teosta. Vahinkohan tuo lyönti ei ole, koska lyönti lähtee täysin puhtaasti ja juuri sinne minne hän sen aikoikin lyödä. Tässä kohtia sympatiat siis Berdychille eikä siinä paljon Almagron anteeksipyytelyt auta. Tuo oli lyönti vyön alle, ehdottomasti. Kun tennispallo lähtee noin 6-7 metrin päästä toistasataa kohti ja osuu vaikkapa sitten käteen kuten nyt, niin varmaa on, että sattuu ihan.. Ihan todella paljon.
Se mitä tämän jälkeen tapahtuu, on jo toinen tarina. Ottelun voitettuaan joitakin minuutteja myöhemmin Berdych kieltäytyy kättelemästä Almagroa juurikin tästä syystä. Mitä ihmettä? Herrasmieslajissa ei lyödä kättä päälle taiston tauottua?
Kättelemättömyys on yksi suurimmista törkeyksistä heti huijaamisen jälkeen, mitä kanssapelaajalle voi tenniskentällä tehdä. Mielestäni täysin eri sarjassa päin lyömisen kanssa, oli vahinko tai ei. Kättely olisi tarjonnut vieläpä oivan paikan puhua asia selväksi, eikä olisi tarvinnut mennä lehdistötilaisuuteen avautumaan ja vieläpä väittämään, että kaveri yritti osua päähän. Hohhoijaa, etten paremmin sano. Itse olen hävinnyt ottelun kaverin huijaustuomiolla ottelupallossa, mutta kättelin silti. Toki hammasta purren.
Tuomio on kuitenkin selvä: kaikki syyllisiä. Myös yleisö, joka selvästikään ei edes halunnut ymmärtää Berdychin puolta asiasta. Suurin syyllinen kuitenkin löytyy tähänkin: Berdych. Herkkänahkaisuudellakin on rajansa, joten häneltä tämä oli kaikin puolin täydellinen ylireagointi, kuten koko tapaus ja periaatteessa myös tämä kirjoitus.
Jälkiajatukseksi ja pohdittavaksi kuitenkin: syöttö päin vastustajaa on neroutta, tämä sikailua. Missä menee nerouden ja sikailun raja?
20/01/2012
TOP 5: mailaa tonttiin
Marcos Baghdatisin otteet Australian avoimissa innostivat muistelemaan muita mieleenpainuvimpia mailamurskajaisia ja -murskaajia. Tässä tulee siis TOP 5 mailanmurskaukset. Tyylinäytteet nimeä klikkaamalla.
Sijalla 4: Fernando Gonzales
Rivakasti lähtee Gonzoltakin. Kämmenlyönnin tasoa ja hyvät varmistukset päälle. Lisäpinnoja yleisön haltuunotosta. Tai sitten ei.
Sijalla 3: Andy Roddick
Andylläkin on ollut hetkensä. Plussaa varmistuksesta. Niin ja varoituksen pyytämisestä.
Sijalla 2: Novak Djokovic
Tyyliuskollinen. Muutama napakka isku välittömästi lyönnin jälkeen. Yleensä kaksi riittää. Joskus taas ei. Lisärispektiä kuitenkin sinnikkäästä yrittämisestä.
Sijalla 1: Marat Safin
Kaikkien mailanmurskaajien äiti. Hallitsi useita eri tyylejä ja teki varmaa tulosta. Yhden kauden ennätys wikipedian mukaan 87 mailaa, ilmeisesti treenit ja matsit mukaanlaskien. Koko uralla yli tuhat mailaa.
Elämänurapalkinto: Goran Ivanisevic
Tämä palkinto menee tietenkin Kroatian Goran Ivanisevicille, jolla oli myös oikeaa otetta ja mailoja vietiin roskiin joskus ämpärikaupalla. Mailat loppui kesken ja penalttia tuli.
Kunniamaininnat:
Mikhail Youzhni: Kunniaa erikoisesta variaatiosta, joka jää onneksi yritykseksi. Joskus ei hajoakaan maila, vaan pää. Kirjaimellisesti.
Alex Bogomolov Jr.: Erikoismaininta noloimmasta yrityksestä. "Anteeksi, mutta viitsitkö heittää mun mailan tänne takaisin? Kiitos." Niinpä.
Jos asia jäi vielä jollain tasolla epäselväksi, niin perusteellisempaa oppia voi hakea esim. täältä. Ehkä ei kuitenkaan kannata.
Sijalla 5: Roger Federer
Rogermaisen tyylikkäästi laaki ja vainaa. Junnuvuosien treeni näkyy. Onneksi kuitenkin harvoin. Rauhoittui paljon ammattilaiseksi päästyään.Sijalla 4: Fernando Gonzales
Rivakasti lähtee Gonzoltakin. Kämmenlyönnin tasoa ja hyvät varmistukset päälle. Lisäpinnoja yleisön haltuunotosta. Tai sitten ei.
Sijalla 3: Andy Roddick
Andylläkin on ollut hetkensä. Plussaa varmistuksesta. Niin ja varoituksen pyytämisestä.
Sijalla 2: Novak Djokovic
Tyyliuskollinen. Muutama napakka isku välittömästi lyönnin jälkeen. Yleensä kaksi riittää. Joskus taas ei. Lisärispektiä kuitenkin sinnikkäästä yrittämisestä.
Sijalla 1: Marat Safin
Kaikkien mailanmurskaajien äiti. Hallitsi useita eri tyylejä ja teki varmaa tulosta. Yhden kauden ennätys wikipedian mukaan 87 mailaa, ilmeisesti treenit ja matsit mukaanlaskien. Koko uralla yli tuhat mailaa.
Elämänurapalkinto: Goran Ivanisevic
Tämä palkinto menee tietenkin Kroatian Goran Ivanisevicille, jolla oli myös oikeaa otetta ja mailoja vietiin roskiin joskus ämpärikaupalla. Mailat loppui kesken ja penalttia tuli.
Kunniamaininnat:
Mikhail Youzhni: Kunniaa erikoisesta variaatiosta, joka jää onneksi yritykseksi. Joskus ei hajoakaan maila, vaan pää. Kirjaimellisesti.
Alex Bogomolov Jr.: Erikoismaininta noloimmasta yrityksestä. "Anteeksi, mutta viitsitkö heittää mun mailan tänne takaisin? Kiitos." Niinpä.
Jos asia jäi vielä jollain tasolla epäselväksi, niin perusteellisempaa oppia voi hakea esim. täältä. Ehkä ei kuitenkaan kannata.
19/01/2012
Tapaus Baghdatis: guilty or not guilty?
Hyvät naiset ja herrat,
Valitettavasti meneillään olevien Australian avointen toistaiseksi mieleenpainuvin tapaus tulee Marcos Baghdatisin suorituksista. Puoltenvaihdossa. Jos joku ei ole tätä vielä nähnyt, niin olkaa hyvä!
Jep, se oli niiden mailojen menoa. Ei hyvä. Ei ollenkaan. Tuomittavaa toimintaa, mutta toisaalta, keneltä ei pinna joskus palaisi?
Ennen kuin koko maailma lyö tätä lyötyä miestä vielä lisää, selvitetään mahdolliset lieventävät asianhaarat, jotka tapahtuivat ennen kyseistä raivokohtausta ja annetaan tuomio vasta lopuksi.
1) Syytetty ei ole erityisen tunnettu kuumapäisyydestään. Vastaavanlaista käytöstä ei juurikaan ole aiemmin esiintynyt. Voidaan puhua ensikertalaisesta.
2) Syytetty joutui odottamaan omaa otteluaan todella pitkään. Toki niin joutui myös vastustajana ollut Stanislas Wawrinka. Suunnitellusta iltaottelusta tuli kuitenkin yöottelu. Edeltävä ottelu kun venyi lähes viisituntiseksi epistolaksi, jossa Isner voitti Nalbandianin erin 3-2 ja viidennen erän vasta jatkopeleissä 10-8. Ottelu oli jo päättyä neljännessä erässä noin kolmen tunnin kohdalla, mutta ei päättynyt. Toiset jaksavat jonottaa, toiset eivät. Toiset ovat yöihmisiä, toiset eivät.
3) Syytetty hävisi ensimmäisen erän tie-breakissä vaikka oli syöttämässä erää itselleen tilanteessa 5-4 syötönmurron turvin.
4) Syytetty hävisi toisen erän viimeisessä syöttövuorossaan ratkaisevan murtopallon Wawrinkalle kaksoisvirheellä.
5) Syytetty sai toisen erän lopussa Wawrinkan syöttäessä vielä kaksi perättäistä murtopalloa (15-40) erän tasoittamiseen tilanteessa 4-5. Näistä varsinkin jälkimmäinen oli melkein jo taskussa. Mutta vain melkein. Toiseksi viimeisen ja ehkä jopa sitä edeltäneen kämmenlyönnin olisi pitänyt hoitaa homma kotiin, mutta Baghdatis pelasi hyökkäyslyöntinsä aavistuksen liian löysästi. Katsokaa vaikka itse (ajassa 3:40).
6) Syytetyllä kolmannen erän aluksi heti murtopallo ja mahdollisuus 2-0 -johtoon, mutta ei natsaa vieläkään.
7) Syytetty hävisi kolmannen erän toisen syöttövuoronsa puhtaasti ja sen jälkeen napsahti. Bang. Bang. Bang. Ja vielä kerran bang.
Ja mitä tapahtui tämän jälkeen? Baghdatis voitti lopulta kolmannen erän. Aivan oikein, juuri saman erän, joka alkoi tuolla raivohulluudella. Toki hän hävisi neljännen erän ja näin ollen myös koko ottelun, joten ei siitä sen enempää. Tai no, sen verran kuitenkin, että joskus pieni kiukku ja itsensä piiskaaminen voi tuoda peliin jotain hyvääkin. Ison kiukun kanssa voi sen sijaan mennä jo metsäänkin ja pahasti, joten:
Tuomio: Syyllinen.
Peruste: Baghdatis olisi voinut malttaa mielensä tai ainakin kanavoida vihaansa paremmin, vaikka tapausta edeltäneet tapahtumaketjut olivatkin hänen kannaltaan harmittavia. Itseensä turhautuminen on kuitenkin pidettävä hyvien tapojen ja tennisetiketin rajoissa.
Mutta se siitä. Sellaista pelaajaa ei nimittäin ammattilaisissa olekaan, joka ei koskaan olisi mailaansa paiskonut. Eikä ole muuten montaa harrastajissakaan, kilpapelaajista puhumattakaan. Onhan se pirun noloa, mutta minkäs teet. Voitontahdon ja turhautumisen liitto ei aina ole kaunista katseltavaa.
Valitettavasti meneillään olevien Australian avointen toistaiseksi mieleenpainuvin tapaus tulee Marcos Baghdatisin suorituksista. Puoltenvaihdossa. Jos joku ei ole tätä vielä nähnyt, niin olkaa hyvä!
Jep, se oli niiden mailojen menoa. Ei hyvä. Ei ollenkaan. Tuomittavaa toimintaa, mutta toisaalta, keneltä ei pinna joskus palaisi?
Ennen kuin koko maailma lyö tätä lyötyä miestä vielä lisää, selvitetään mahdolliset lieventävät asianhaarat, jotka tapahtuivat ennen kyseistä raivokohtausta ja annetaan tuomio vasta lopuksi.
1) Syytetty ei ole erityisen tunnettu kuumapäisyydestään. Vastaavanlaista käytöstä ei juurikaan ole aiemmin esiintynyt. Voidaan puhua ensikertalaisesta.
2) Syytetty joutui odottamaan omaa otteluaan todella pitkään. Toki niin joutui myös vastustajana ollut Stanislas Wawrinka. Suunnitellusta iltaottelusta tuli kuitenkin yöottelu. Edeltävä ottelu kun venyi lähes viisituntiseksi epistolaksi, jossa Isner voitti Nalbandianin erin 3-2 ja viidennen erän vasta jatkopeleissä 10-8. Ottelu oli jo päättyä neljännessä erässä noin kolmen tunnin kohdalla, mutta ei päättynyt. Toiset jaksavat jonottaa, toiset eivät. Toiset ovat yöihmisiä, toiset eivät.
3) Syytetty hävisi ensimmäisen erän tie-breakissä vaikka oli syöttämässä erää itselleen tilanteessa 5-4 syötönmurron turvin.
4) Syytetty hävisi toisen erän viimeisessä syöttövuorossaan ratkaisevan murtopallon Wawrinkalle kaksoisvirheellä.
5) Syytetty sai toisen erän lopussa Wawrinkan syöttäessä vielä kaksi perättäistä murtopalloa (15-40) erän tasoittamiseen tilanteessa 4-5. Näistä varsinkin jälkimmäinen oli melkein jo taskussa. Mutta vain melkein. Toiseksi viimeisen ja ehkä jopa sitä edeltäneen kämmenlyönnin olisi pitänyt hoitaa homma kotiin, mutta Baghdatis pelasi hyökkäyslyöntinsä aavistuksen liian löysästi. Katsokaa vaikka itse (ajassa 3:40).
6) Syytetyllä kolmannen erän aluksi heti murtopallo ja mahdollisuus 2-0 -johtoon, mutta ei natsaa vieläkään.
7) Syytetty hävisi kolmannen erän toisen syöttövuoronsa puhtaasti ja sen jälkeen napsahti. Bang. Bang. Bang. Ja vielä kerran bang.
Ja mitä tapahtui tämän jälkeen? Baghdatis voitti lopulta kolmannen erän. Aivan oikein, juuri saman erän, joka alkoi tuolla raivohulluudella. Toki hän hävisi neljännen erän ja näin ollen myös koko ottelun, joten ei siitä sen enempää. Tai no, sen verran kuitenkin, että joskus pieni kiukku ja itsensä piiskaaminen voi tuoda peliin jotain hyvääkin. Ison kiukun kanssa voi sen sijaan mennä jo metsäänkin ja pahasti, joten:
Tuomio: Syyllinen.
Peruste: Baghdatis olisi voinut malttaa mielensä tai ainakin kanavoida vihaansa paremmin, vaikka tapausta edeltäneet tapahtumaketjut olivatkin hänen kannaltaan harmittavia. Itseensä turhautuminen on kuitenkin pidettävä hyvien tapojen ja tennisetiketin rajoissa.
Mutta se siitä. Sellaista pelaajaa ei nimittäin ammattilaisissa olekaan, joka ei koskaan olisi mailaansa paiskonut. Eikä ole muuten montaa harrastajissakaan, kilpapelaajista puhumattakaan. Onhan se pirun noloa, mutta minkäs teet. Voitontahdon ja turhautumisen liitto ei aina ole kaunista katseltavaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)