tiistai 31. heinäkuuta 2012

Jälkipelit: Jarkko Nieminen vs. Andy Murray, Olympialaiset 2012

Eipä oikeastaan mitään uutta englantilaisen sateen alla. Keskuskentän kattokin alkaa olemaan jo vanha juttu.

Jarkolta jälleen kerran surkeaa syöttämistä sekä pelonsekaisen arkaa ja epävarmaa pallon läpsyttelyä noin tunnin verran. Näistä on puhuttu jo niin monta kertaa, jopa blogissani (siellä sun täällä), ettei oikein jaksaisi sanoa enää mitään. Ei yhtään mitään.

Mutta jotain kuitenkin. 

Siitä alkaa olla jo niin pitkä aika, kun olen viimeksi nähnyt yhtäaikaa aloitteellisen, järkevän, taistelevan ja aggressiivisen Niemisen tenniskentällä, etten tahdo sitä enää edes muistaa. Valitettavasti. Jotenkin tuntuu, että Jarkko saa draivinsa päälle vasta kun selkä on jo niin pahasti seinää vasten, että seuraavaksi kaatuu seinä ja mies sen mukana. 

Kuten tänäänkin. Viimeiset puolitoista geimiä oli jo täynnä hyvää villelångmaista asennetta ja lähes uunoturhapuromaista yritystä, jota olisi mielellään katsellut koko ottelun ajan. Mutta miksi tätä nähtiin vasta sitten, kun peli oli jo ohi? Miksi näimme taas lähes lammasmaisen esityksen?

Tuntuu siltä, kuin mies ei saisi parastaan itsestään irti, ei sitten millään. Haluja varmasti on, muta jotenkin ne eivät kanavoidu peliin saakka. Lyönnit ovat lepsuja vailla kunnon painoa ja liikekin vaikuttaa jotenkin kulmikkaalta. 

Valitettava totuus on se, että kun ikää tulee lisää (kyllä kyllä, Jarkollekin), liikkeestä katoavat ne pienet räjähtävyydet, joiden mukana pallolle liikkuminen hidastuu. Lyönteihin ei tulekaan enää sitä samaa painoa kuin aiemmin, vaan niitä lyödään huonoista asennoista ja lisääntyneellä kurottelulla, jolloin lyönnit menevät helposti tuuppaamiseksi tai, kuten usein Jarkon kohdalla käy, järjettömäksi riskiräiskimiseksi. Mielen ja ennen kaikkea fysiikan piiputtaessa tämä vaan kertautuu kuuluisan lumipallon tavoin ja johtaa jo sen luokan ongelmiin, joista ei nousta edes hurmiolla. Tämä piirre on valitettavasti lisääntynyt Jarkon peleissä huolestuttavissa määrin viime aikoina. 

Kun tämä peruspelin taso liikkeen aavistuksenkinomaisen hiipumisen myötä laskee, vaaditaan täysosumapäivään jo suotuisaa taivaankappaleidenkin asentoa, jotta jalat olisivat terävyydessään edes auttavasti huippuvuosien tasolla. 

Tätä olisi tänäänkin ehdottomasti ja vähintäänkin vaadittu, sillä niin stabiilia ja karua tennistä Murray esitti. Ei mitään yliluonnollista, mutta peruspeliä, jossa Jarkko joutui aloitekyvyttömyydessään lähes poikkeuksetta takaa-ajajaksi. Sekä pelillisesti että tuloksellisesti. Eikä siinä olisi tänään parempi liikekään auttanut. Ikävä velvollisuuteni on olla nyt rehellinen. Perustekemisessä, aina syötöstä kämmenlyöntiin, on tällä hetkellä niin paljon petrattavaa, ettei näiden tennisässien kaataminen ole kuin märkää päiväunta.

Katseet siis kohti Amerikkaa! Ei siinä muu auta. Amerikan kiertueen jälkeinen hallikausi määrittelee tänäkin vuonna hyvin pitkälti Jarkon uran suuntaa. Jos onnistumiset antavat odottaa itseään myös silloin, on oikeasti tullut aika huolestua ja siinä vaiheessa jo toden teolla.

PS. Erityiskiitokset YLElle! Matsihan tuli jo suorana ja selostajakin oli parantunut! Mahtavuutta!

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Hyvä Lång! Hyvä sulkapallo!

Katsoin tänään sulkapalloa. Kyllä sulkapalloa! Tätä ei usein pääse tapahtumaan, mutta lähinnä kai siksi, että eipä niitä matsejakaan ikinä missään näy. Valitettavasti pitää ilmeisesti aina olla vähintään olympialaiset, ennen kuin laji televisiossa näkyy.

Anu Niemisen uran päätösottelu päivällä ei vielä järisyttäviä tunnepurkauksia aiheuttanut. Siitäkään huolimatta, miten hienon ja pitkän uran Anu on tehnyt. Tämänkin tiedämme tosin osittain lähinnä siksi, että Anu on tiedämme kyllä kenenkä vaimo. Mutta Anu on varmasti aivan loistava lähettiläs lajille myös jatkossa, joten hyviä eläkepäiviä toivotellen!

Ville Långin hieno taistelu maailmanlistan kakkosmiestä, Lee Chong Weitä, vastaan sen sijaan ei jättänyt minuakaan kylmäksi. Kertakaikkisen upeaa peliä puolitoista erää toisesta erästä alkaen. Eihän laji tietenkään tennisheebo(i)lle samalla tavalla aukea kuin sulkapallokuninkaille, joten en edes yritä sanoa mitään fiksua lyöntivalinnoista tai Långin mallikkaasta verkkopelistä. Onnittelen kuitenkin Villeä ehdottomasti sykähdyttävimmästä urheiluhetkestä näissä kisoissa ja erinomaisesta pelistä! Hyvä Lång!

Samalla hallilla samaan aikaan treenanneena täytyy lisäksi nostaa hattua molemmille vielä erikseen. Ihan joka päivä ei näe vastaavaa asennetta, intohimoa ja fyysisyyttä kuin tällä kaksikolla. Ei edes omalla treenivuorolla.

Sulkapallo on ehdottomasti valitettavan aliarvostettu ja jäänyt esimerkiksi sponsorieuroissa varmasti alakynteen esimerkiksi juuri tennikseen verrattuna, enkä ainakaan noin neljän vuoden välein käsitä miksi. Toki laji on maailmanlaajuisesti pienempi, pallo helpommin kesytettävissä ja niin edelleen, mutta se ei poista sitä, miten hienosta lajista on pohjimmiltaan kyse.

Hyvä Suomen sulkapallo! Tämä oli ehdottomasti parasta mahdollista mainosta lajille pitkään aikaan, kutakuinkin siis juuri neljään vuoteen, joten nyt vaan rautaa takomaan!

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Avoin kirje YLElle

Kirjoitussarjassa lähetetään avoimia kirjeitä näköjään myös radio- ja tv-yhtiöihin.

Rakas YLE(läinen, joka olympialähetyksistä päättää),

En tiedä kuka olet, mutta kirjoitan sinulle silti, vaikka tämä tuskin sinua koskaan tavoittaakaan.

Olipas kertakaikkisen surkea olympia-avaus tenniksen osalta. Tiedän, tiedän, täysin marginaalilaji meillä täällä, maassa jossa kepin pitää lentää vähintään 73 metriä tai kypärän puristaa 350 kilometrin tuntivauhdissa. Muualla maailmassa laji on kuitenkin jo melkoista suosiota saavuttanut ja pienen pieni pioneeriporukka meillä Suomessakin sitä seuraa.

Mutta mennäänpä asiaan.

Elämme tänään lauantaita 28. heinäkuuta Herran vuonna 2012. Avaan iltapäivällä television, virittelen sen olympiataajuudellenne ja esiin ilmestyy Wimbledonin vihreä nurmikenttä kuin tilauksesta. Aivan loistavaa! Kiitos YLE, kiitos! Tunnen ruohon tuoksun melkein kotisohvalle asti. Mutta.

Otteluna näytetään ennakkoon täysin selvää naisten matsia Roberta Vinci (Roberta who?) vastaan uraansa lopetteleva ja WTA-rankingissä sijalla 36 majaileva olympiadebytantti Kim Clijsters. Toki Kimillä on Grand Slam-voittoja ja niin edelleen, mutta jotain rajaa. Pioneeripiirissämmekään tämä ei kiinnosta ketään. Kaikki käsi ylös, jotka halusivat nähdä kaikista päivän matseista juuri tämän? Huomaatko? Ei nouse tassu täällä, eikä nouse muuten sielläkään.
Kysymys 1: Kuka päättää näytettävistä tennisotteluista?

Avaankin välittömästi netin ja tutkailen, josko saisimme mahdollisesti jonkun makupalamatsin tuon ottelun jälkeen. Käyttämästäni mobiilipalvelusta (ei YLEn) esiin putkahtaa päivän tulokset, live-tilanteet ja tulevat matsit. Sillä samalla sekunnilla käy ilmi, että parhaillaan näyttämänne ottelu on jo päättynyt ja näytätte meille jälkilähetystä ottelusta, joka ei edelleenkään kiinnosta yhtään ketään. Kanavallanne Clijsters on hädin tuskin aloittanut ensimmäisen erän, kun tulospalvelu näyttää Clijstersin jo voittaneen 6-1, 6-4. Ziisus! Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta elämme vuotta 2012. Elämme digiaikaa. Elämme hetkessä. Elämme tuloksista ja uutisista. Varsinkin urheilussa.
Kysymys 2: Miten ihmeessä tämä on mahdollista?

Ai niin ja samaan aikaan kun te näytätte jälkilähetystä, parin vuoden takainen Wimbledon-finalisti Tomas Berdych taistelee elämästä ja kuolemasta ensimmäisellä kierroksella lopulta myös tippuen ja aiheuttaen ensimmäisen päivän isoimman tennisyllätyksen. Vink vink.
Kysymys 3 ja 4: Jos tennistä halutaan näyttää, niin saisimmeko ensi kerralla jotain jo livenä? Entäpä onko mahdollista vaihtaa live-kuvaa matsien välillä ja siirtyä sinne missä oikeasti tapahtuukin jotain ikään kuin lennosta?

Sitten on vielä se selostus. Ikuisuusaihe, mutta onko todellakin niin, että tässä maassa asiansa osaavia tennisselostajia on tasan yksi? Ei mennä tässä nyt nimiin, mutta raotetaan verhoa kuitenkin sen verran, ettei hän tee selostuksia edes päivätyökseen vaan valitettavan satunnaisesti.

Jos tarjoamanne tennisselostus on tasoa: "Kaksoisvirhe. 0-15. Ja siinä kämmen verkkoon. Tilanne tasan 15..." niin antakaa nyt ihmeessä pelkän kuvan kertoa moiset detaljit ja laittakaa selostajanne vaikkapa pubiin lukemaan The Sunia. Ei tuohon mitään selostajaa tarvita.
Kysymys 5 ja 6: Olisiko mahdollista saada tennisselostaja, joka ymmärtäisi lajia? Tai edes asiantunteva kommentaattori selostajaraasun kaveriksi kuten tämän päivän sulkapalloselostuksissa? Joku joka kertoisi hiukan pelaajien taktiikoista, lyönneistä, taustoista ja/tai vaikkapa pelin temposta, momentumista, asetelmista ja niin edelleen. 

Kaikesta huolimatta, oikein hyviä olympialaisia teille! Ja kovasti tsemppiä jättiurakkaanne! Annan teille kernaasti vielä uuden mahdollisuuden myös tenniksen osalta.

Terveisin,
Tero

torstai 26. heinäkuuta 2012

Ennakko: Olympiatennis 2012, miesten kaksinpeli

Good evening Sir/Madam!

Olympialaisten tenniskaaviot on siis arvottu ja aika pistää homma ennakkopakettiin.

Kuten kaikki jo tietävät, pelit pelataan Wimbledonin nurmikentillä, joilla saatiin juuri tämän vuoden Wimbledon hakattua. Onko tässä mitään järkeä, niin totta kai on, kun kisat kerran Lontoossa ovat. Mikä olisi perinteisille kisoille legendaarisempi kisapaikka kuin Wimbledon? Ei mikään.

Asetelmat ovatkin tuon normi-Wimbledonin jäljiltä melko selvät vai ovatko sittenkään? Nyt pelataan nimittäin vain 64 pelaajan kaavio ja vieläpä paras kolmesta -järjestelmällä, joten hereillä on oltava heti. Yhtäkään "treenikierrosta" ei nyt ole. Jos katsoo tämän vuoden Wimbledonia, niin esimerkiksi kisan voittanut Roger Federer olisi tippunut olympiajärjestelmällä pelattuna periaatteessa jo kolmannella kierroksella Julien Benneteaulle, vaikkei tätä tietenkään näin voi katsoakaan. Mutta noin ajatuksen tasolla on hyvä tiedostaa, miten pienestä olympiatennis voi olla kiinni, kun voittoon riittääkin ne kaksi voitettua erää.

Lisäksi aikataulu kisassa on melkoisen hurja, kaikki on ohi yhdeksässä päivässä. Mitalistit ja nelonen pelaavat siis kuusi ottelua 8-9 päivän aikana kaavion puolesta riippuen. Se voi vaikuttaa fyysisessä kuormituksessa, vaikka ottelut toki lyhyempiä ovatkin.

Federer lienee kuitenkin suosikki kultamitalistiksi. Hän voitti jo muutama viikko sitten ja on aina viihtynyt Wimbledonissa. Voiton tuoma lisärentous ja itseluottamusboosti ottanevat helpon niskalenkin mahdollisista paineista kultamitalin suhteen, joka häneltä olympialaisten kaksinpelistä vielä siis puuttuu. Kun vielä henkisesti suurin peikko Rafael Nadal on ikuisten polvivammojensa vuoksi kisoista kokonaan sivussa, niin ilman muuta nostamme Federerin kisan ennakkosuosikiksi. Taivaalla näkyvät tummat pilvetkin pelaavat Federerin pussiin, sillä halliolosuhteissa keskuskentän katon alla Federeriä voittaa tuskin kukaan tänä kesänä.

Vaikka kaaviossakin kävi jokseenkin armollinen arpaonni, on myös Federerin oltava hereillä ja mielellään heti kisan alusta lähtien, kun vastaan astelee Kolumbian Alejandro Falla. Vuoden 2010 Wimbledonissa Federer nimittäin hävisi Fallalle ensimmäisen kierroksen ottelussa kaksi ensimmäistä erää, mutta toki ajat ovat nyt toiset, joten eiköhän hän tämän helposti selvitä. Toisella kierroksella vastaan astelee kuitenkin pieni uhka eli juuri tämän vuoden Wimbledon-kiusaaja Benneteau, jos tämä hankalahkosta avauskierroksestaan Mikhail Youzhnyä vastaan selviää. Kolmas kierros on jo helpompi tuli vastaan kuka tahansa, mutta siitä eteenpäin voi olla vaikeaakin, jos vastustajille tyyliin John Isner, David Ferrer tai Juan Martin Del Potro sattuu 'pöljä päivä'. Tuskinpa kuitenkaan. Finaalissa nähtäneen siis ainakin Federer.

Kakkossuosikiksi nostan melkein Andy Murrayn. Kyllä, luit aivan oikein. Andy Murrayn. Hänen hieno ja sinettiä vaille valmis Wimbledon jätti sopivasti nälkää ja vei varmasti turhat kotikisapaineet pois. Tai ainakin hän osaa ne käsitellä entistäkin paremmin. Kotiyleisön tuella hän saavuttanee jälleen jonkinlaisen hurmoksen, joka siivittää hänet vaaranpaikkojen yli, joita tosiaan riittää ihan alusta asti. Wawrinka, Nieminen (pakko vetää välillä kotiinkin päin), Gasquet, Berdych, Djokovic ja lopulta Federer. Ei kuulosta ihan unelmakaaviolta, sanoisin.

Mutta mikäli kunto kestää ja ottelut eivät kaikki ole kolmen erän vääntöjä, niin Andy on koko kisan musta hevonen ja toinen ennakkosuosikki yhtä aikaa. Tämä on paljon sanottu, varsinkin minulta, sillä sorrun Andy Murray -hehkutukseen nyt ensimmäistä kertaa. Ehkä minua vain säälittää nähdä kaveri itkemässä hävittyjen finaalien jälkeen ja/tai jotenkin soisin hänelle jo arvovoiton, mutta nyt on jotenkin toisenlaista kutinaa aiempaan verrattuna. Tervat ja höyhenet siis esiin, jos menen tässä nyt metsään.

Novak Djokovic oli asettanut tälle kaudelle kaksi päätavoitetta, joista tämä on toinen. Ensimmäinen, Roland Garros, valui sateen mukana Pariisin viemäreihin, joten jos näemme nälkäisen Djokovicin, mitä tahansa voi tapahtua. Edellisten olympialaisten pronssimies voi hyvinkin kirkastaa mitalinsa väriä, mutta voi hyvin olla ettei kirkasta. Puolivaloilla hän ei tänä vuonna kärkimiehiä voita ja nälkäisempi Murray saattaa vetää semifinaalissa pidemmän korren. Aijai, siinä olisi toteutuessaan hieno semifinaali.

Djokovicin vaarat liittyvät yhtä lailla tuohon 'pöljään päivään': Roddick, Cilic, Tsonga tai Raonic. Kuka tahansa heistä voi esimerkiksi syöttää niin hyvin päivän ajan, että siinä menee serbinkin vellit sekaisin, vaikka hän hyvä palauttaja onkin. Itse epäilen kuitenkin edelleen, että Djokovicin masu on viime vuodesta niin täynnä, että tämäkään ei ole riittävä kiihottava paikka hänelle ja hän jää pronssiotteluun näissäkin kisoissa. Roihu ei riehu vieläkään samalla liekillä kuin viime vuonna.

Mustia hevosia Murrayn lisäksi on tuossa jo iso liuta mainittukin, mutta vaikka tämä on pienestä kiinni, niin mitalit ratkottaneen mitä todennäköisimmin tämän kolmikon Federer-Murray-Djokovic kesken.

Jotenkin siis näkisin, että näin käy:

Neljännesfinaalit:
Federer-Isner
Ferrer-Del Potro
Berdych-Murray
Tsonga-Djokovic

Semifinaalit:
Federer-Ferrer
Murray-Djokovic

Pronssiottelu:
Ferrer-Djokovic

Finaali:
Federer-Murray

Mitalikolmikko: kultaa Federer, hopeaa Murray, pronssia Ferrer, lämmintä kättä Djokovic.

Sana on vapaa. Kommentteja, kiitos! Äänestys on avattu. Ääniä, kiitos!

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Jälkipelit: Jurgen Zopp vs. Guillermo Garcia-Lopez, Kitzbühel 2012

Tere!

Hiljaista on ollut, myönnetään. Lomailu ja olympiatenniksen odottelu ovat syöneet hurjimman kirjoitusmotivaation, sillä kyllähän näinä viikkoina peleissä on vähän pelailun makua. Eikä lomailu tenniksen katsomisestakaan huonoa tee.

Mutta asiaan eli pitkästä aikaa katsoin taas ottelun, kun sopivasti tellusta kerran tuli. Kitzbühelin massalla kohtasivat Viron Jurgen Zopp (ATP-rank 80) ja Espanjan Guillermo Garcia-Lopez (ATP-rank 71). Ei välttämättä seksikkäin ottelu, varsinkaan etukäteen, mutta Zoppin livenäkin useasti nähneenä ja Viron edustajana on varsin mielenkiintoista seurata hänen etenemistään challenger-tasolta ATP tourille, jota nyt ollaan todistamassa.

Tällä hetkellä hän on nimittäin hyvässä nousussa ja nykyinen ranking on uran paras. Asetelma oli siis tältäkin kantilta mielenkiintoinen, sillä Garcia-Lopez oli vielä viime jopa top-30:ssä ja onhan hän monivuotinen ATP tourin kehäkettu, kun taas Zopp vasta nousemassa tähän kastiin. Eikä massa-alusta ja espanjalaisvastuskaan ole helpoin yhtälö ikinä.

Hyvin tuntuu virolaisen juna kuitenkin etenevän, sillä tänään hän otti, ellei parhaimman, niin ainakin yhden parhaimmista voitoistaan. Samalla hän löi Garcia-Lopezin ulos ottelusta. Toki vastustajalla ei missään nimessä ollut paras päivänsä, mutta silti tällaisen päänahan ottaminen on aina todella tärkeätä jatkon kannalta ja nimenomaan tässä murtautumisvaiheessa.

Nytkin olisi voinut käydä klassiset koomat, jossa altavastaaja vie peliä, mutta lopulta kehäkettu voittaa huonollakin pelillä. "Altavastaaja" Zopp nimittäin vei peliä lähes miten tahtoi, johti jo 6-1 ja 5-2, mutta hän menetti tässä vaiheessa omat syöttönsä ja vieläpä pelottavan helposti. Sama kävi muuten toisen erän ensimmäisen murron jälkeen Zoppin johtaessa erää 2-0. Eikä tilanne 5-4:kään kaukana ollut. Peli olisi ollut sen jälkeen täysin avoin, vaikka "paremmasta" pelaajasta ei ollut ollut mitään epäselvyyttä ennen sitä. Niin hieno ja sairas laji tämä on. No, mutta jossittelut sikseen kunnia sille, kenelle se kuuluu eli Zoppille.

Hän otti ja teki aloitteita koko ottelun ajan ja rankaisi Garcia-Lopezin mm. tämän löysästä syöttämisestä. Garcia-Lopez sai pidettyä syöttönsä koko ottelun aikana vain kahdesti. Zoppin palauttaminen olikin voimakasta, mutta samalla myös järkevää, sanoisinko peräti "kypsää". Ei siis mitään lukasrosolmaista ilotulitusta, vaan silloin kun kulmat tai linja oli auki hän paukautti läpi, mutta muulloin hän lämäsi painavasti ja pomminvarmasti keskelle saaden vastustajansa "takajaloilleen". Sen päälle oli maukasta rakentaa toimiva palautusvuoropeli.

Kun lisäksi hyvää ja vaihtelevaa syöttämistä tukivat hyvässä vedossa ollut kämmen ja painavahko rysty, ei voittajasta ollut epäselvyyttä. Korkeintaan pieni epäilys noiden toisen erän syötönmenetysten jälkeen, mutta hyvin Zopp kasasi näistä itsensä ja hoiti ottelun kotiin, vaikkakin pienellä vastustajan avustuksella. Harvoin näkee nimittäin tuon tason pelurin häviävän ratkaisevat syöttönsä lähinnä omiin virheisiin, kun juuri oli päässyt peliin mukaan.

Zoppilla on ikää jo 24 vuotta, joten nyt tämä murtautuminen olisi pikkuhiljaa tosiaan tehtävä, jos vaikkapa garcia-lopezmaisen sarjajyräuran aikoo tehdä. Hänen pelinsä on kokonaisuudessaan melko lailla hyvä ja monipuolinen paketti, mutta terävämpää piikkiä on vielä haettava esimerkiksi kämmeneen, jossa kroppaa voisi ottaa vielä letkeämmin ja/tai voimakkaammin lyöntiin mukaan. Aavistuksen heppoiselta näytti nimittäin vartalonkierto niissä harvoissa hidastuksissa, joita kuvayhteys tarjosi.

Rystykin vaikutti stabiililta, vaikkakin melko suoralta, muttei missään nimessä sellaiselta arpakoneelta kuin vaikkapa Maskun miehellä. Hän tekee lyönnin hienosti ja nöyrästi kerta toisensa jälkeen, eikä sorru yrittämään sillä koskaan liikaa, vaan hän jaksaa kärsivällisesti odottaa hyökkäyspaikkaansa kämmenelle.

Lentopelikin kaverilta löytyy, joten oman peli-identiteetin löytäminen, sen vahvistaminen ja jatkojalostus voivat viedä tämän virolaisen vielä top-50:een, ehkä jopa top-40:een. Varsinkin jos tuo kämmen saisi lisää tulivoimaa ja liike lisää räjähtävyyttä. Nyt miehen olemuksesta jotenkin huokuu sellainen peruspatukkamaisuus a la Pasi Saarinen lätkässä. Hyvää pommia, mutta ajoittain päämäärätöntä surffailua, jota nyt nähtiin toki vain noissa syötönmenetyksissä.

Tästä on kuitenkin mahdollisuus kasvaa vielä pois ja nyt tarkoitan nimenomaan pelillisesti.

Hyvä ja kypsä esitys kaikkinensa. Hyvä Zopp!

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Jälkipelit: Jarkko Nieminen vs. Jan Hajek, Båstad 2012

Voi voi. Sarjassamme 'Jarkko Niemisen ottelut, joita et toivonut näkeväsi' nähtiin tänään uusi jakso. Ottelu Hajekia vastaan tarjoili yhä useammin toistuvaa halutonta, laiskaa, tuittuilevaa ja virheherkkää Jarkkoa.

Puolitoista erää meni täysin unessa, jonka jälkeen pieni herätys, mutta lähes samaa kuraa loppuun asti. Taitaa olla Jarkkokin kesäloman tarpeessa. Liike oli todella laiskaa. Terävyyttä ei käytännössä ollut ollenkaan. Liian usein oli myös kasvoilta luettavissa, että "mitä ihmettä mä täällä teen? Oiskohan illalla jotain hyvää keikkaa jossain?"

Sanottakoon vielä sen verran, että Hajek pelasi perusmassatennistä eikä todellakaan esittänyt mitään ihmeellistä, vaan hänen hyvä, painava ja varma yläkierrepeli sai Jarkon pelin umpisolmuun heti alusta lähtien. Vain ja ainoastaan tsekin pieni arkailu ja voitonpelko toisen erän puolivälistä lähtien toi Jarkon auttavasti mukaan otteluun, mutta muuten miehellä ei ollut oikeastaan mitään hätää.

Jaa, että kuka Hajek? Aivan. En tiedä minäkään.

Miksi ja miten esimerkiksi tuo Jarkon syöttäminen voi olla noin totaalisen surkeaa? Syöttöön ei tule painoa kuin ajoittain, sillä käsi tekee kaiken työn yksinään ja sekin todella laiskasti. Kropan paino menee täysin harakoille, sillä se jää lähes poikkeuksetta pallon alle tai viereen, jolloin koko suorituksesta tulee c-luokan pelinavaus. Ja tämä vielä tyttöjen sarjassa. Pahimmassa tapauksessa syöttö vielä tippuu, kyllä se todellakin tippuu, keskelle ruutua noin seitsemän metriä joka rajasta. Kun vauhtia on lisäksi noin neljäkymppiä tunnissa, niin jokainen voi päätellä, mikä on Jarkon pelillinen positio tuollaisen supaisun jälkeen.

Edelleen, Niemisen pelilliset valinnat jaksavat ihmetyttää. En tiedä huomasiko Jarkko, että nyt pelattiin taas massalla. Kärsivällisyys loisti poissaolollaan ja suoria pisteitä haettiin aivan liian usein joko suorilla rystypommeilla tai puolittaisilla kämmenohjailuilla pitkin linjaa pahimmillaan 2-3 metriä takarajan takaa, jolloin tulokseksi saatiin arvatenkin miljoona virhettä. Miksi, oi miksi näin? Kentän sisäpuolelta, vanha mies, kentän sisäpuolelta!

Kämmenessä mailan kärjen vauhti ei riitä millään tuottamaan riittävää jengaa edes auttavasti tälle alustalle, vaan pallot tupsahtavat toistuvasti namuiksi näille kaiken maailman hajekeille. Rysty sentään on onnistuessaan suoruudellaan painava, mutta moisella liikkumisella se on myös niin karmea marginaalilyönti kuin olla voi.

Ei siis hyvältä näytä nyt. Kunnon breikkiä siis kehiin ja vaikka pari keikkaakin. Kunnon hermolevolla ja valmistautumisella kohti Wimbledonin nurmilla käytäviä olympialaisia. Nyt Jarkko tsemiä, perkele!


maanantai 9. heinäkuuta 2012

Jälkipelit: Roger Federer vs. Andy Murray, Wimbledon 2012

Kuten jo aiemmin blogissani manasin, pelisilmäni petti kevättalvella kesän Pärnun reissua varatessa. Reissu osui nimittäin täydellisesti Wimbledonin jälkimmäiselle viikolle. Ai mitä sitten? No, perhelomalla tenniksen seuraaminen ei satu olemaan kovinkaan korkealla perhepoliittisen viitekehyksen asiajärjestyksessä.

Satunnaisia tulosseurantoja ja pätkiviä livestreamejä koko jälkimmäinen viikko. Siinä kaikki ja hyvä niin. Loma on aina paikallaan, enkä vaihtaisi yhtäkään tennisottelua vaikkapa siihen riemuun, mitä muksut kokee hiekkarannalla. Toki asioita voi jatkossa aikatauluttaa paremmin.

Finaalin seuraaminen meinasi myös mennä täysin ohi, sillä paluumatka Tallinnasta Helsinkiin alkoi suurin piirtein samalla sekunnilla kuin finaalikin. Eurosportin iPhone-appsin livescorella ja -kommenteilla pärjäsi kuitenkin jotenkuten. Se kolmannen erän lähes 20-minuuttinen kuudes geimi osui välille länsisatama-pohjoinen Helsinki ja se tulikin erittäin asiantuntevalla sekä elävällä brittiselostuksella (BBC?) radiosta YleMondolta. Ottelun lopun näin vihdoin tellusta Jari Hedman-jargonin kera, mutta ei mennä siihen nyt. Highlightsit vielä illalla iltapalaksi, joten jonkinlainen käsitys ottelusta siis syntyi, muttei missään nimessä täydellinen.

Tuo massiivinen kuudes geimi kolmannessa erässä ja siinä pelatut pisteet sekä Federerin uskomattomat rajaosumat lienevät olleen ottelun lopullinen kulminaatiokohta, sillä loppupeli näytti jälleen siltä, että Federer voitti olemalla Roger Federer. Hyvää syöttämistä, kämmentä, paljon ikävää alakierrerystyä, johon ainakin Andyn oli vaikea tehdä mitään ja bonuksena vielä nippu aivan uskomattomia suorituksia mm. lentopelillä ja tietenkin myös kämmenillä. Kun siihen lisätään johtoasema, jossa Federer on muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta pelannut aina kuin kylmän viileä ja veren haistava murhamies, alkoi peli olla aika lailla selvä.

Varmasti häntä auttoi katon vetäminen stadionin ylle ja niin edelleen, mutta kyllähän nyt nähtiin aika lailla parasta Federeriä vuosikausiin. Aika vaikeaa hänen voittaminen olisi ollut kenelle tahansa. 'Kuninkaan paluu' lienee jossain määrin oikea ilmaisu, vaikka vuosien takaista dominointia ei tullakaan jatkossa enää näkemään. Onnittelut kuitenkin Sveitsiin! Niin ja Hiekkaharjuun, josta shamppanjapullojen poksahtelu kuului tänne saakka!

Lienee vihdoin aika avata sanainen arkku Andy Murrayn suhteen. Taannoinhan lupasin olla puhumatta hänestä mitään, ennen kuin hän esittää taas jotain merkittävää. Tämä olkoon se hetki, vaikkei peliesityksissä, eikä loppuitkuissa, mitään uutta juuri ollutkaan. Murraylle on kuitenkin syytä antaa glooriaa. Hän taisteli hienosti ja esitti ajoittain varsin hienojakin otteita. Saavutuksena ja ennen kaikkea kokemuksena finaali kotiturnauksessa Wimbledonissa on varmasti kertakaikkisen hieno ja täysin ainutlaatuinen.

Hänelle todellakin soisi jo onnistumisen, vaikkei pelityyli ja tuittuilu aina miellyttäisikään. Kävihän tässä häntä lopulta jopa sääliksi. Hän haluaa voittaa niin hurjasti. Hän rakastaa lajia niin hurjasti. Joskus se vaan ei riitä. Melkein jo toivon, että se riittäisi. Edes kerran.

Tennis on kuitenkin raaka laji.

PS. Hienosti oli taas lukijat kärryillä voittajan suhteen: 55% teistä ennusti Federerin voittoa. Tunnetta vai järkeä? Toivottavasti molempia. Onnittelut!