keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Golfkyynärpää, osa IV (alles gut?)

Voi olla vielä liian aikaista julistaa yhtään mitään. Olenkin odottanut tämän tarinan julkistamista jo viikkoja, mutta nyt ei enää pysty.

Eli... Viimeisimmätkin oireilut golfkyynärpään osalta ovat kadonneet alkusyksyn aikana täysin. Olen pelannut käytännössä lähes kolme kuukautta ilman minkäänlaisia kipuja kädessäni. Muita vaivoja on toki ollut, mutta käsi on nyt kivuton.

Viimeisen vuoden ajan käsi on ollut parempi tai huonompi päivästä riippuen, mutta se kädelle ongelmallinen syöttäminen on vähintäänkin tuntunut joka kerta. Viimeistään peliä seurannut päivä on ollut käden osalta kivulias.

Fiilis on toki edelleen odottava, mutta samalla myös varovaisen optimistinen ja innostunut. Olisiko kahden vuoden piina vihdoin ohi?

En ole muuttanut tekemisissäni tai tekemättömyyksissäni oikeastaan mitään, varsinkaan viime aikoina. Soitan normimäärät jälleen kitaraa ynnä muuta ja myös pelaamisen suhteen treenimäärä on pysynyt samana. Ainut merkittävä muutos, jonka olen tehnyt, ovat uudet mailat, joista jo ehdinkin tarinoimaan.

Mailoissa muuttui kolme asiaa.
  1. Maila on aavistuksen löysempi kuin entinen sekä myös "teknologia" on uudempaa. Malli on kuitenkin sama. Stiffness rate on nyt 66, kun se ennen oli 67.
  2. Grip size muuttui kakkosesta (2#) kolmen vuoden tauon jälkeen takaisin kolmoseksi (3#).
  3. Jännetiheys harvempi kuin entisessä, 18x20 muuttui 16x19.
Siinäkö siis salaisuus golkyynärpään lopulliseen parantumiseen? Voiko tämä olla näin yksinkertaista?

En tiedä, mutta suosittelen kaikille tästä viheliäisestä kivusta kärsiville kokeilemaan jotain tai kaikkia edellisistä. Voi olla, että jo grippikoon muutos tuo helpotuksen ennen pitkää.

Niin tai näin, on tuntunut järjettömän hienolta pystyä vihdoin syöttämään ilman kipua. Kick- ja slicesyötöt tuntuvat suorastaan nautinnollisilta nyt kun kipua ei enää ole. Harmi vain, että näiden mahdollistamat syöttösuunnat on pitänyt opetella uudelleen, mutta se on pieni hinta kivuttomuudesta. Kipu pääsi kahden vuoden aikana niin pahasti korvieni väliin, että varon näitä syöttöjä alitajuisesti edelleen, mutta toiveissa on, että pääsen siitä pian yli.

Kyllähän pelistä nauttii ihan eri tavalla nyt, kun ei satu. En myöskään laita vastaan, ettei enää ihan joka kerta tarvitse teipata rannetta tai hieroa IcePoweria kyynärpäähän ennen ja jälkeen treenin.

Elän siis toivossa, että tämä olisi tämän saagan viimeinen postaus. Aiemmat vuodatukset voit lukea seuraavista linkeistä. Osa I Osa II Osa III

Mielelläni kuulisin myös muita parantumistarinoita! Sana on vapaa!

maanantai 27. lokakuuta 2014

Ennakko: Pariisin Masters 2014

Kauden viimeinen Masters-kisa käydään tuttuun tapaan Pariisissa. Tässä hieman totutusta poikkeava ennakko, sillä muutaman viime aikoina postauksiani kommentoineen anonyymin huutoon vastataan tässä ja nyt!

Viime viikkoina kenttien kuningas on siis ollut Roger Federer. Shanghain Mastersista alkanut voittokulku jatkui viime viikolla kotikisassa Baselissa ja onkin melko helppoa povata hyvää menestystä myös Pariisissa. Peli on aktiivista, hyökkäävää, erityisen näyttävää ja selkeästi hyvän itseluottamuksen pönkittämää.

Tämä kaikkinensa onkin saanut myös vanhan kunnon federer-uskovaisten seurakunnan heräämään horroksestaan esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Jonkin verran myös blogissa ja vieläkin perinteisemmässä tekstiviestikanavassa... :-)

Keskustelua on ollut hauska seurata. Kun jopa arvostamani tennisjournalistit ympäri maailman alkavat twitter-tileillään ihmettelemään, miksi Federer ei ole pelannut näin viime vuosina enemmän, ollaan melko kaukana sumentumattomasta todellisuudesta. Hienosta pelistä huolimatta, kaiken hehkutuksen keskellä, on syytä muistaa, että viimeisen kahden turnauksen päänahkoista vain yksi on tullut top10-pelaajasta. Se, että se tuli, ja todellakin täysin ansaitusti passiivisemmasta keskikaistaa pommittaneesta Novak Djokovicistä saa tietysti kenen tahansa odotukset tappiin, mutta isossa kuvassa on silti syytä pitää hevoset kurissa. Juuri Shanghaissa myös tippuminen jo ensimmäisellä kierroksella oli verkkonauhasta kiinni.

En silti epäile, etteikö Federer puolustaisi viimeisiä linnoituksiaan eli Euroopan hallikisoja kynsin hampain myös tänä syksynä ja etteikö tämän kauden loppu voisi olla jopa täysin tappioton. Nyt pelataan juuri sitä tennistä juuri siinä ympäristössä, jossa Federer on edelleen todella vahva. Kun hän vuosia sitten dominoi lähes kaikilla kovilla ja nopeilla alustoilla, ollaan nyt tultu tilanteeseen, jossa siitä dominoinnin valtakunnasta on jäljellä enää sisäkentät. Luulin toki jo viime vuonna, kun turpaan tuli niin sisällä kuin ulkonakin, että myös sisädominointi olisi loppunut, mutta tältä osin myönnän olleeni väärässä. Isossa kuvassa, Grand Slam-mittarilla, sitä tuskin olen. Federer osaa toki käyttää Masters-tasolla edelleen paikkansa, jos kaaviot hänelle aukeavat ja/tai muut sukeltavat, mutta jompaa kumpaa se Masters-voittaminenkin usein jo vaatii. 

Tämä hetki on nyt silti Federerin. Se on sitä monesta syystä, joista hyvä peli toki isoimpia tekijöitä. Isoista pojista moni on kuitenkin loukkaantunut (Nadal, del Potro). Moni lienee jo kylläinen tämän kauden saavutuksiin (Wawrinka, Cilic). Djokovicin ailahtelu on jatkunut ja Pariisissakin hän on tuoreena isänä arvoitus. Andy Murray on vajonnut koko kautta ajatellen alaspäin, vaikka hän Lontoota ajatellen ottikin hienoja "pakkovoittoja" Valenciasta ja Wienistä viime viikkoina. Ketä siis jää jäljelle kun uudet poikaset eivät vielä(kään) pysty horjuttamaan Federeriä? Eipä juuri ketään. Se kertoo tietysti omalla tavallaan edelleen hurjasta tasosta, jota Federer pystyy ylläpitämään. 

Loistava kaavio, paras peli ja kovin nälkä sekä tietty rentous ja paineettomuus juuri nyt vie Federerin myös Pariisissa voittoon. Ainoat epäilyksen siemenet Pariisissa lienee Djokovicin vire sekä lähestyvä Davis Cup-finaali, joka on Federerin listalla varmasti loppuvuoden prioriteetti numero yksi. Jarruttaako mies siis vähän vauhtia tällä viikolla? En usko, sillä pieni mahdollisuus jopa kauden ykkösrankingiinkin on vielä olemassa.

Pientä lisämaustetta turnaukseen tuo kisa Lontoon finaaliturnauksen viimeisimmistä paikoista. Moni pelaa paikasta ensimmäistä kertaa ja valtava halu kisaan pääsemiseksi voi tuoda yllättäviäkin tuloksia. Samoin se, että paikkansa jo varmistaneet alkavat säästelemään paukkujaan Lontooseen.

Näin käy:

Puolivälierät:
Djokovic vs. Dimitrov
Simon vs. Nishikori
Wawrinka vs. Berdych
Federer vs. Raonic

Välierät:
Dimirov vs. Nishikori
Wawrinka vs. Federer

Finaali:
Federer vs. Dimitrov

Voittaja:
Federer.

Loppuheitoksi vielä vähän Federeristä. Kuka päätyy lopulta vuoden lopun ykköseksi? "Grand Slamitön ranking-ykkönen" pistäisi Federerin tapauksessa monen asiantuntijan pohtimaan jälleen omia käsityksiään. Esimerkiksi Marcelo Rios, Caroline Wozniacki, Dinara Safina, Jelena Jankovic ynnä muut eivät koskaan slämittöminä olevinaan "ansainneet" paikkaa listan kärkinimenä, vaikka vuoden pisteet siihen oikeuttivatkin. Ansaitsisiko Federer?

perjantai 24. lokakuuta 2014

Mailat vaihtoon!

Päätin syksyn ensimmäisellä hallikerralla elokuun lopussa ottaa yhdeksi syksyn projektiksi uusien mailojen hankkimisen.

Mitään sen tarkempaa aikataulua en mailanvaihdolle aluksi asettanut, mutta kyllähän homma karkasi nopeasti lapasesta päätyen melko pian mailakuumeen puolelle. Lähes jokaisella syksyn ensimmäisistä tunneista tuli testattua 1-3 mailaa per kerta. Joitakin malleja tietysti useamminkin kuin kerran. 


Mailakuumeesta huolimatta mailan vaihtaminen voi olla yllättävän stressaavaakin puuhaa, sillä edessä on ainakin jossain mielessä pieni kompromissi. Yleensä helpotusta tuova netti vaan lisää tuskaa miljoonine arvioineen, vertailuneen, pelaajien mielipiteineen ja mailan spekseineen. On noin kolme miljoonaa muuttujaa (mailan ominaisuudet, oma vire, jänteet, jännekireys, grippikoko jne jne...) ja niiden yhdysvaikutusta, jotka vaikuttavat mailan tuntumaan, testaamiseen ja lopulta myös valintaan, eikä kukaan ei tahdo valita väärin, believe you me.

Se paras ja lopulta hankittava maila tuntuu kuitenkin yleensä välittömästi hyvältä ja tilauksen voisikin tehdä periaatteessa heti, mutta entä jos nyt olikin tosiaan vain hyvä päivä? Tai olisiko joku toinen maila sittenkin parempi ja niin edelleen. Suosittelenkin lämpimästi kokeilemaan potentiaalisia mailoja vähintäänkin kahdesti.

Tärkein tekijä valinnassa on tietenkin se, miltä maila ja peli sen kanssa tuntuvat. Lyöntien ja lyömisen tulee tuntua ennen kaikkea helplta ja luonnolliselta. Ei tietenkään haittaa, jos lyönneissä on lisää pituutta tai voimaa, mutta samalla niiden tulee pysyä kontrollissa kovassakin kurituksessa. Se maila, jolla ei vaan lähde kannattaa unohtaa yleensä heti. Noin 5-10 minuuttia riittää helposti tämän ymmärtämiseen. Sikäli projekti on periaatteessa raa'an yksinkertaista pudotuspeliä. Next!

Jo ennen mailavalintaa kannattaa ainakin miettiä minkälaista mailaa hakee, jolloin potentiaalisten mailojen määrä tippuu olennaisesti. Muuttujia on tietenkin edelleen monia, mutta kokeneemmalla pelaajalla on varmasti jonkinlainen käsitys siitä, millainen mailan jäykkyyden, balanssin, painon tai vaikkapa jännetiheyden tulee olla. Lisäksi mailan teknologia materiaaleineen ja teknisine ominaisuuksinen vaikuttaa hurjasti mailaan, mutta näitä pystyy (tai sitten ei pysty) arvioimaan vasta testatessa, sillä usein mailoissa on jotain juuri keksittyä brand new technologyä ja vähintäänkin omiin tarpeisiin.

Kuten aktiivisimmat lukijani tietävät, olen kärsinyt parin viime vuoden ajan ensimmäistä kertaa 30-vuotisen peliurani aikana kroonisemman puoleisesta käsivammasta eli golfkyynärpäästä. Kivun alkuperä ei ole tiedossa, mutta se oli varmaa, ettei liian jäykkä maila, stiffness rate lähellä 70 tai yli, tulisi enää kyseeseen. Myös jännetiheys on tässä mielessä ylättävänkin merkittävä faktori. Edellisissa mailoissani (Wilson Blade 98 K Factor) jännetiheys oli 18x20 (18 pystyjännettä, 20 poikittaisjännettä), joka tekee osumasta helposti kovan, kun taas harvempi tiheys, esimerkiksi16x19, on lempeämpi kädelle. Jälkimmäisellä palloon saa helpommin myös kierrettä, kun jänteet pureutuvat palloon paremmin.

Mailan painoa ja balanssia voi arvioida etukäteen mailan spekseistä, mutta itse luotan näissä usein vain ja ainoastaan omaan tuntumaan, jota ei saa ilman testausta. Pääkaupunkiseudulla testipaikkoja on useita, mutta mailavalikoimat proshoppien välillä vaihtelevat suuresti ja joillakin halleilla on vain tietyn merkin mailoja. Itse hain Wilsonin, Babolatin ja Headin malleja, joita pääsin testaamaan niin Talissa, Myllypurossa kuin Puistolassakin. Testin hinta vaihtelee ilmaisen ja neljän euron välillä per maila per kerta. Osassa paikoista testihinta luvattiin hyvittää mailaa ostaessa. Heti perään täytyy tosin todeta, että hinnat, jotka mailoille on hallien proshopeissa lätkäisty ovat pöyristyttävät. Siitäkin huolimatta, että kolmea mailaa hankkiessani alea luvattiin avokätisesti. 

Valitettavasti tennismailojenkin ostaminen noudattaa tänä päivänä yleistä kuluttajakäyttäytymistä, jossa tuote testataan/sovitetaan jossain, mutta ostetaan netistä ja siis sieltä, josta se halvimmalla ja helpoiten saadaan. Kun hankkimani mailan ohjehinta oli shopeissa 218 euroa, josta "oli kyllä varaa vähän tiputtaa", käytännössä noin 40 euroa, oli sen hinta verkkokaupassa 119 euroa, sillä ilmeisesti uudet versiot kyseisestä mailasta ovat tuloillaan. Kun verkkokaupasta ostaa kaksi mailaa, hinta tippuu edelleen eli vielä kympillä per maila. Kolmannen mailan kohdalla näin ei tosin käynyt, mutta sanoisin silti, että melko edullista. Kun näistä hinnoista saan tenniskouluni sopimuksen ansiosta vielä -10 prosenttia, on todella vaikeaa edes harkita hallien proshoppeja ostopaikkoina. Verkkokaupassa myös mailojen jännitystyö kuului hintaan. 

Mielelläni toki ostaisin mailani kotimaisesta liikkeestä, mutta kolmen mailan investoinnissa säästin äkkiseltään laskien noin 200-300 euroa, mikä on melko iso raha tämän kokoluokan hankinnalle. Voisin toki maksaa ekstraa palvelusta, mutta eipä sitä halleilla ihan kauheasti tultu tyrkyttämäänkään. Kassajunnuilla on varmasti muutakin puuhaa, enkä toisaalta ihan hirveästi luota arpoviin myyntipuheisiin enkä varsinkaan siihen jos myyjä ei tunne tuotettaan. Pelkona tässä kaikessa on tietysti se, ettei mailoja ehkä pääse testaamaan kohta enää missään, sillä nykyisillä hinnoilla mailat eivät juurikaan liiku ja sen seuraukset liiketoiminnalle tiedetään.

Testasin lukuisia mailoja varsinkin Babolatilta ja Wilsonilta, mutta parhaiten (ja heti) käteen istui Wilsonin BLX Blade98, jonka jännetiheys on 16x19 ja paino 304 grammaa (ilman jänteitä). Maila on periaatteessa sama kuin edellinen työkaluni, mutta hyppäys niistä on ymmärtääkseni noin 3-4 sukupolvea eteenpäin. Ostin mailat grippikoolla 3, kun edellisissä mailoissani koko oli 2. Lisäksi jännetiheys on väljempi ja jäykkyys löysempi. 

Mielenkiintoista tässä kaikessa on ollut se, että orastavatkin kivut kädessäni ovat hävinneet täysin, mutta siitä myöhemmin lisää erillisessä postauksessa.

Maila tuntui tosiaan heti hyvältä oikeastaan kaikissa lyönneissä, joten lopullinen valinta oli sittenkin melko kivuton ja siis kirjaimellisesti. Mailat tuottavat selvästi paremmin kierrettä tinkimättä juurikaan voimantuotosta saati kontrollista. Syöttäminen tuntuu pitkästä aikaa suorastaan ihanalta kivuttomuuden takia, mutta myös siksi, että ruudun eri kohdat tuntuvat mailoilla "helposti saavutettavilta". En siis kiellä, etteikö into olisi jälleen tapissa!


Näillä mennään!
x

Seuravalmentajakoulutus: toinen lähijakso 17.-19.10 Pajulahti

Toinen lähijakso lokakuun puolivälissä jatkoi kivasti siitä, mihin ensimmäinen lähijakso syyskuussa jäi. Jälleen tehtiin paljon harjoitteita ja tällä kertaa pidettiin niitä myös nopealla valmistautumisella myös itse. 

Yksi hyvän valmentajan piirre onkin juuri reagointikyky ja kyky muokata sekä tehdä erilaisia harjoitteita lyhyellä valmistautumisajalla. Aikaa oman harjoituksen suunnitteluun ei hirveästi jäänyt, joten pientä päänvaivaa nopea suunnitelma aiheutti. Suunnitelma muodostui pääpiirteissään nopeasti, mutta tunnin aikana huomasi, että joitakin pointteja olisi voinut miettiä tarkemmin. 

Selkeät ohjeet ovat luonnollisesti avainasemassa harjoitteen onnistumisen ja nopean liikkeellelähdön aikaansaamiseksi. Kyky muuttaa harjoitusta lennossa on toinen validi taito, mikäli harjoite on liian helppo tai haastava. Valmennettavien fiiliksiä on hyvä kysellä ja aistia jo tunnin aikana, eikä vasta sen jälkeen. Täytyy muistaa, että valmennettavat ovat erilaisia ja kaikki eivät pidä kaikista treeneistä, eikä kaikkia voi millään aina miellyttää. Eikä ole syytäkään. Pelaajia tulee valmistaa ennen kaikkea monenlaisiin tilanteisiin, jolloin ei juuri kysellä onko tilanne kiva vai ikävä.

Lähijakson aikana katsottiin muun muassa Erkka Westerlundin luento aiheesta ”Valmentajuuden Uudelleen Määrittely”, joka oli ajatuksia herättävä, ja josta seuraavassa pääpointit:

Ollaan tultu pitkä matka autoritäärisestä valmentamisesta urheilijakeskeiseen valmentamiseen.
Valmentaminen on urheilijan auttamista, niin fyysisesti kuin henkisesti ja niin ihmisenä kuin pelaajana. Valmentajalla on vastuu myös ihmisestä.
Urheilu on aina matka, ei määränpää.
Mikä on urheilijan sisäinen motivaatio. Voiko se olla esteenä oppimiselle? Ihminen oppii sen mitä se halua oppia. Onko urheilija valmennuksen kohde vai oman itsensä kehittäjä? Onko valmennus työntöä vai vetoa?
Tunne itsesi. Sen jälkeen voit kehittää itseäsi.
Urheilijan lahjakkuus on kuin lunastamaton Lottokuponki, jos lahjakkuutta ei saada irti.
Itseluottamuksen kautta suoritustunne mahdollisimman optimaaliseksi. 

Omaan peliin ja treenaamiseen jakso tuo jälleen hyviä harjoitteita, joita kaikkia on kokeiltava ehdottomasti valmennettavien kanssa.  Erityisesti konsepti, jossa lämmittelypallottelun kautta käytiin läpi eri asioita niihin vuorollaan keskittyen, oli antoisa. 

1. Sano ”pallo” (kun pallo pomppaa) ja ”pallo” (kun lyöt) - sisäistä rytmi!
2. Sano ”pallo” (kun lyöt)
3. puhallus (lyöntihetkellä)
4. kantapään nosto (lyönnin jälkeen) - jalan voimantuotto, painonsiirto!
5. jalkojen ”hissi” lyönnin korkeuden ja pompun mukaan
6. hartiakääntö ja mailan taaksevienti (kämmen/rysty) mahdollisimman aikaisin - valmistautuminen!
7. idoliharjoitus (matkiminen)

Nämä auttoivat varsin konkreettisesti lyönnin rytmittämiseen, ajoitukseen ja siihen krooniseen kiireeseen omalla kohdalla. Epäilemättä tätä kautta saa aikaan oivalluksia myös valmennettaville.

Toinen erittäin hyvä treeni oli lyöntitempoharjoitus, jossa 1 = 20-40%, 2 = 40-80% ja 3 = 80-100% lyöntitemposta ja joka toistui aina kaavalla 1-2-3, 1-2-3,… Erittäin toimiva harjoite tempon vaihteluun. 

Myös hikitennisteema sekä nopeasti esitelty cardiotennis vaikuttivat erittäin hyviltä menetelmiltä tennistaitojen oppimisessa.

Hikitennissessiossa oppi itse upeasti sen, miten ajan vähäisyys sekä suoranainen uupumus parantavat itse lyömistä. Kaikki turha on hötkyily karsiutuu pois ja kroppa tuottaa pelkistetyillä, mutta myös varsin optimaalisilla liikkeillä kuin itsestään palloon vauhtia siinä missä tuorein jaloin "repimälläkin". Varsin tärkeä opetus sekin ja varmasti helpoin tapa kaivaa Inner Game of Tenniksen minä 2:n esiin.

Kyllä ne lyönnit siellä ovat, niitä ajattelemattakin. ”Aivot narikkaan ja reikäpäisesti lyömään!”

torstai 16. lokakuuta 2014

Seuravalmentajakoulutus: toinen etäjakso (syyskuu 2014)

Kirjoitussarjassa seurataan Seuravalmentajakoulutuksen antia syksyllä 2014. Edelliset osat löytyvät tästä: [1] [2]

Toisen etäjakson aikana ensimmäisellä lähijaksolla opitut uudet harjoitteet otettiin seurassa heti käyttöön soveltuvin osin ja osittain soveltaen.

Mineillä pelaaminen sujui ja maistui heti hyvältä, vaikka juuri heidän kohdallaan olin sitä eniten miettinyt eli milloin aika on kypsä pelaamiselle sekä voittamiselle ja ennen kaikkea häviämiselle. Toki tunnilla aluksi ja välillä purtiin huulta kun tuli takkiin, mutta äkkiä porukka ymmärsi, että aina tulee uusi piste ja jokainen voittaa joskus.

Valmennuksellisesti tilanteita minien kanssa täytyy selvästi aistia ja fiilistellä, ettei tappiokuorma kasva mahdottomaksi. Paljon auttaa se, että tunnilla on kova meno ja hyvä ”tohina”, jolloin aikaa murehtimiseen ei ole.

Vähän vanhempien junioreiden kanssa toimimiseen uudet harjoitteet toimivat kuin junan vessa. He olivat todella innoissaan uusista treeneistä. Tunneille saatiin selkeästi uutta sykettä ja intoa, vaikka toki ennenkin intoa oli valtavasti ollut. Nyt ei kuitenkaan säästelty ja porukka vaikutti muutamien treenien jälkeen jopa uupuneilta, mutta samalla myös innostuneilta.

Pelatessa ja kisatessa huomaa melko pian kuitenkin sen, että halu voittaa on hurjan kova ja siihen tähdätään usein tekniikan kustannuksella. Pikkuhiljaa aiemmin opitut ja treenatut tekniikat joutuivat osalla enemmän tai vähemmän romukoppaan ja pisteitä tehtiin siten kuin niitä helpoiten sai. Siinä mielessä peli edellä menemisessä täytyy olla erityisen tarkkana, etteivät tekniikat puuroudu pelatessa. Hauska myös huomata, että tämä koskee yhtä lailla myös aikuisharrastajia. Ja kyllä, jopa valmentajan läsnä ollessa.

Toisen etäjakson tehtävänä oli myös tennisklassikon ”Inner Game of Tennis” (W. Timothy Gallwey) lukeminen ja referointi. Kirja oli vähintäänkin mielenkiintoinen näkökulmaltaan (minä 1, minä 2). Pienestä amerikkalaistyylisestä höpäjästä huolimatta se avarsi omia ajattelumalleja niin valmentamisen kuin pelaamisenkin suhteen hurjasti. Kirjan ajatusmalleja ilmestynee ensi vuoden aikana myös blogin puolelle pureksittavaksi.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Seuravalmentajakoulutus: ensimmäinen lähijakso 5.-7.9.2014 Pajulahti

Suomen Tennisliiton Seuravalmentajakoulutus on liiton viisiportaisen valmennuspolun toinen porras. Ensimmäisen portaan, Tennisohjaajakoulutuksen, kävin noin kaksi vuotta sitten, joten tämä askel on melko luonnollinen jatkumo sille.

Seuravalmentajakoulutukseen kuuluu kolme etä- ja kolme lähijaksoa. Koulutuksen ensimmäinen etä- ja lähijakso ovat nyt siis takana ja tässä vähän tarinaa ja fiiliksiä. Etäjakson tunnelmat löytyvätkin jo täältä.

Ensimmäinen lähijakso oli viikonloppu syyskuun alussa. Koulutus alkoi perjantaina noin kolmen aikaan Pajulahden Urheiluopistolla, joten edessä oli pieni iltapäiväinen huristelu Nastolaan ennen pääkaupunkiseudun perjantairuuhkaa työpäivästä aavistuksen nipistäen.

Sapuskaa. Eka kierros.
Viikonlopun ohjelmassa oli hyvin paljon kentällä oloa henkilökohtaisen harjoitepankin laajentamiseksi, mutta parin tunnin verran myös luentotyyppistä menoa seuratoiminnan esittelyn ja tenniksen opettamisen parissa. Jos taas emme olleet kentällä, luokassa tai saunassa, niin olimme ruokalassa! Täysihoito kuului pakettiin ja täytyy sanoa, että ruoka todella maistui. Ihminen pystyy syömään käsittämättömän määrän ruokaa noin 11-12 tunnin treenaamisen vastapainoksi.

Nyt kun koulutuksesta on jo vähän aikaa, huomaa miten tärkeää on, että tehdyt harjoitteet kirjoittelee itselleen muistiin heti, sillä niitä tulee tosiaan kiitettävän paljon ja muistin varaan jättäminen on vaarallisinta mahdollista uhkapeliä tässä kohden. Kouluttaja toimitti toki hyvän summaryn läpikäydyistä harjoitteista myöhemmin, mutta niiden sisäistämistä ja omaksumista omat muistiinpanot kummasti helpottavat.

Harjoitteet olivat hyvin monipuolisia ja palvelivat hyvin juuri sitä tarkoitusta mitä varten koulutukseen olin tullutkin. Monenlaisia uusia pelillisiä treenejä, alkulämpöjä, pelejä ja kisoja riitti "ruotsalaisesta" "saksalaisen" kautta "espanjalaiseen". Niistä lisää joskus myöhemmin. Saattaa olla jopa niin, että blogini yksi merkittävä painotus tulee olemaan ensi vuonna valmentaminen.

Ensimmäisen lähijakson teema itselle aukeni ennen kaikkea siten, että tennis on lopulta peli. Kovasti kannustettiin siihen, että erilaiset pelit ja kisailut heti vaan pystyyn, jopa mineillä. Itse olen 80-90-luvun tennisvalmennuksen kasvattina ajatellut tennistä aina ja ehkä jopa ensisijaisestikin tekniikan kautta eli ensin se kuntoon ja peliä vasta sitten, kun lyönnit sen "sallivat". Mutta eipä tenniskentälle tietysti mitään pääsykoetta ole. Tekniikka on toki tuiki tärkeää, eikä tämä ole joko/tai-kysymys, mutta sopiva balanssi lienee pitkässä juoksussa paras. Väärällä tekniikalla ei mennä pitkälle, vaan ollaan helposti "mopolla moottoritiellä" tai sitten sen pitkän mutkaisen polun päässä, jossa ensin pitää oppia pois väärästä. Pitkällä tähtäimellä myös vammat saattavat kolkuttaa väärän tekniikan siivittämänä etuovella jo melko nuorena. Tekniikkapainotteisessa opettamisessa puolestaan pelin oppiminen ja ymmärtäminen voi taas olla vaikeaa hahmottaa. Molempi parempi.

Ilmoja piteli.
Iso plussa koulutuksessa oli tosiaan se, että kentällä oltiin todella paljon ja tarttuihan sieltä omaankin peliin taas jotain uutta. Lisäksi oli varsin hienoa päättää vuoden 2014 massakausi lauantain iltapäiväsessioon tässä porukassa ja upeassa syysillassa.

Viikonloppu meni täyden ohjelman ansiosta ja loistavassa porukassa todella nopeasti. Vaikuttaa siltä, että kollegoista saa paljon apua myös tulevaisuudessa, sillä yhteistyön ja sparrauksen nimiin vannottiin kovasti jo lähtöpäivänä. Ensimmäisen viikonlopun perusteella voi sanoa, että koulutus on ollut hyvä sijoitus.

tiistai 7. lokakuuta 2014

Seuravalmentajakoulutus: ensimmäinen etäjakso

Kuten aiemmin tuli jo kirjoitettua, tämän syksyn pääprojekti tenniksen saralla on, mailojen vaihtoprojektista huolimatta, Suomen Tennisliiton Seuravalmentajakoulutus. Koulutus alkoi viikonlopulla Pajulahden Urheiluopistolla noin kuukausi sitten. Sitä ennen oli kuitenkin noin parin viikon mittainen ensimmäinen etäjakso tehtävineen, johon pureudun nyt.

Ensimmäinen etäjakson tehtävänä oli Ilpo Vuorisen kirjan Tuhat Tapaa Opettaa (1993) lukeminen ja referointi. Tämän lisäksi etäjakson tehtäviin kuului Tennisohjaaja- sekä Seuravalmentajakoulutusten materiaalien läpikäynti.


Referointi oli kuitenkin se jakson työläin tehtävä, joten muutama sananen sen tähdellisimmästä annista. Nimensä mukaisesti kirja tarjosi todellakin tuhat tapaa opettaa. Kirjassa käytiin läpi erilaisia oppimis- ja opetustapoja, niiden valintaa sekä erilaisten että erikokoisten ryhmien opetusta eri ilmaisukeinojen avulla.

Kirjaa lukiessani peilasin esitettyjä opetusmenetelmiä luonnollisesti tennisvalmennuksen näkökulmaan. Kirja liikkui paljolti hyvin yleisellä tasolla, mutta toki monet esitetyt opetustavat ovat sovellettavissa tennisopetuksessakin.

Kirjan alku käsitteli opettamisen ja oppimisen motivaatiota sekä työskentelyilmastoa. Tärkeimpiä pointteja olivat ennen kaikkea ymmärrys siitä, että on olemassa erilaisia opetus-, mutta myös oppimistapoja. Ihmiset oppivat monin eri tavoin. Se, mikä toimii jollekin, ei välttämättä toimi toiselle. Tästä johtuen hyvä valmentaja on myös hyvä ihmistuntija, kuuntelija ja oppilas.

Niin, eikä se valmentajakaan voi olla koskaan valmis. Pitää olla jatkuva nälkä, palava intohimo ja hurja innostus. Nämä eivät vie koskaan kovin pahasti metsään.

Kirjassa käytetty erinomainen vertauskuva opettamisesta olikin sen vertaaminen suunnistukseen. Valittu polku saattaa viedä joskus väärään paikkaan, jolloin on palattava taaksepäin ja otettava uusi suunta. Tämän mahdollistamiseksi valmentajalla onkin oltava lukuisia eri opetusvaihtoehtoja ja -malleja perille pääsemiseksi.

On luonnollisesti tärkeää, että opiskelussa on selkeä päämäärä. Tavoitteen tulee olla sopivan haasteellinen sekä kiinnostava niin oppilaalle kuin opettajallekin. Osaaminen on saatava riittävälle tasolle ja huolehdittava siitä, että opeilla pärjätään, mutta pohjustetaan myös tulevaa. Rakennetaan peliä ja osaamista pala palalta vankan perustan päälle.

Tärkeää onkin muodostaa oppilaalle kuva kokonaisuudesta, vaikka opit koostuisivatkin pienistä kokonaisuuksista. Tenniksessä jos missä tämän perustan rakentaminen on pelaamisen kannalta elinehto.

Motivaation ja oman oivalluksen merkitystä ei voi oppimisessakaan sivuuttaa. Kirjassa pohdittiin sitä, mistä motivaatio lopulta kumpuaa? Onko motivaatio lopulta opetuksen tulos vai sen edellytys? Sisäinen motivaatio ja halu ajaa oppilasta varmasti eteenpäin, mutta voidaanko myös ulkoisilla tekijöillä, kuten valmentajan toiminnalla, innostamisella, mahdollisilla palkinnoilla, palkalla ynnä muilla tekijöillä pitää oppilaan motivaatio tarpeeksi korkeana? Aivan varmasti. Ainakin osittain. Ehdottomasti ehkä. Mahdollisesti.

Niin tai näin, valmentaja on oppilaille aina jonkinlainen roolimalli, normien ja arvon luoja, jonka oma asenne ja intohimo tarttuu valmennettaviin helposti. Eipä meistä kukaan silti mikään yli-ihminen ole, joten sikäli oikea asenne ja oma persoona riittävät varmasti pitkälle, mutta tietynlaisen vastuun kera.

Kirjassa käsiteltiin paljon myös erilaisia opetusperiaatteita. Oppiminen on kokonaisuuksien ymmärtämistä yksityiskohtien viidakossa. Tapoja opettaa on monia, kuten edellä on jo käynyt ilmi.

Tennisvalmennuksessa havainnollistamisen ja konkretisoinnin merkitys on suuri varsinkin kaiken uuden opettelussa.  Kun uusia asioita harjoitellaan, korkean motivaation ja vireystilan pitämiseksi on tärkeää pitää oppilaat aktiivisina ja vaihdella harjoitteita monipuolisesti.

Ryhmätoiminnassa opitaan lyöntien ohella ryhmäkuria ja ryhmässä toimimista, jonka ohella tulisi ymmärtää kutakin yksilöä ja annettava heille yksilöllisesti opetusta sekä aikaa sisäistää oppimaansa. Ryhmässä taito- ja motivaatiotason tulisi kuitenkin olla mahdollisimman homogeeninen, jotta mahdollisten häirikköjen olemassaolo olisi minimissä.

Varsinkin taidollisessa oppimisessa on erityisen tärkeää, että ensikosketus lajiin olisi erityisen ”herkkä” ja liikkeellä oltaisiin tarkalla korvalla. Tenniksen opettelu vaatii pitkäjänteisyyttä ja varsinkin minipelureiden kanssa on erityisen tärkeää, että homma on kivaa ja kuormaa lisätään vasta sitten, kun siihen ollaan valmiita. Rutiini on voimaa, mutta esimerkiksi toistomääriä on syytä kasvattaa vasta kun siihen ollaan henkisesti ja fyysisesti valmiita. Innostus on helppo tappaa junnaavalla ja samaa kaavaa toistavalla treenaamisella.

Monien opetustapojen viidakossa valmentajan pelisilmä ryhmän suhteen on kuitenkin avainasemassa ja työtapa tuleekin valita aina tavoitteen ja oppilaiden nykyisen taitotason mukaan. Hyvät treenit jäävät elämään ja huonommat karsiutuvat pois. Pitkässä juoksussa valmentajan kokemuksella on hurja merkitys niin pelisilmälle kuin oikeanlaisille ja oikean tasoisille harjoitteille. Siitä huolimatta kokeneimmankin valmentajan on uskallettava kokeilla uutta ja oltava avoin uutta kohtaan. Peli ja lyönnit kehittyvät siinä missä harjoitteetkin. Junasta ei ole varaa hypätä pois.

Taitojen opetuksessa, kuten varmasti muussakin opettamisessa, yksilöllinen opetus on tietysti tehokkainta ja melko lailla pakollista ainakin jossain vaiheessa. Henkilökohtainen valmentaminen vaatii kuitenkin suurta panostusta ja sitoutumista sekä valmentajalta, että varsinkin valmennettavalta.

Tenniksessä valmennusryhmien koko on usein neljä henkilöä, jota pidetään pienryhmäopetuksena. Tähän "optimikokoon" onkin löydettävissä helposti kymmeniä, satoja harjoitteita, joissa kaikilla ryhmän jäsenillä on koko ajan jotain aktiviteettiä. Pienryhmänkin tavoitteet tulee olla selkeät ja mitattavissa. Ennen kaikkea niiden on oltava kaikkien tiedossa.

Ryhmätoiminta opettaa taitojen ohella paljon muutakin kuten ryhmässä toimimista, vuorovaikutusta, vastuuta, yhteenkuuluvuutta ja niin edelleen. Hyvä ryhmä on enemmän kuin osiensa summa, kuten parhaimmissa jalkapallo- tai lätkäjoukkueissa. Parhaimmillaan loistava ryhmähenki onkin iso ja merkittävä motivaation lähde treenaamiselle jo sellaisenaan, mutta tulee muistaa, että hyvään ryhmään on helppo tulla myös ulkopuolisen ja vastaavasti jokaisen ryhmän jäsenen on oltava avoin muulle maailmalle.

Jälleen kerran, valmentajan vastuu ja vaikutus pienryhmän asenteisiin ja arvoihin on iso. Valmentajan rooli vaihtelee asiantuntijan ja isällisemmän ohjaajan välillä ryhmästä riippuen. Mitä isompi pienryhmä on, sen vaikeampaa on kaikkien tyytyväisenä pitäminen. Kaikkia ei voi pitää tyytyväisenä. Ei pidä masentua yksittäisestä kritiikistä. Tiettyjen perustarpeiden huomioinnin tulee kuitenkin olla kirkas toimintaa ohjaava tekijä. Linjaton, kimpoileva sekä kaikkia mahdollisimman paljon miellyttävä opetus ei johda lopulta mihinkään. Oppilaankin on mentävä niille omille epämukavuusalueilleen.

Suurryhmäopetus, lähes kymmenen oppilasta tai enemmän, ei liene kovin yleistä kentällä tapahtuvassa tennisvalmennuksessa tai taitojen opettamisessa, mutta paikkansa silläkin toki voisi isommissa toimintaympäristöissä olla. Esitelmät ja luentotyyppiset opetussessiot toimivat suurryhmille hyvin. Voidaan esimerkiksi analysoida pelaajien peliä, lyöntejä, taktiikkaa ja niin edelleen esimerkiksi videoiden avulla tai luennoimalla eri aiheista tennistä koskien.

Kirjan jälkimmäinen puoli käsitteli ilmaisutapoja sanallisesta, kuvallisen ja musiikillisen kautta toiminnalliseen ja jopa draamalliseen ilmaisuun. Luvut tarjosivat paljon erilaisia vinkkejä näiltä viideltä eri kantilta, joista jokaista voi käyttää ja soveltaa jotenkin. Kentällä pääosaa näyttelevät kuitenkin sanallinen, kuvallinen ja ennen kaikkea toiminnallinen ilmaisu.

Sanallisessa ilmaisussa on tärkeää olla selkeä, jotta esimerkiksi harjoitteet, ryhmän ohjailu, ohjeet ja neuvot menevät hyvin perille. Kuvallinen ilmaisu esimerkiksi fläpillä tai videoilla auttaa myös paljon hahmottamaan monia eri asioita kuten vaikkapa harjoitteen etenemistä, pelitaktiikoita tai lyönnin anatomiaa. Toiminnallinen ilmaisu lienee taitojen opettamisessa se kaikista olennaisin. ”Learning by doing”-ajattelu ohjaa tekemään ja on kokonaisvaltaisena toimintana paras opettaja. Lapsille tyypillistä oppimista on apinointi sekä mallin ottaminen, joten opettajan vaikutus on jälleen hurja.

Parhaaseen oppimiskokemukseen päästäneen kaikkien edellä mainittujen oppien sekoituksella siten, että huomioidaan kunkin oppilaan tilanne. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä erilaisia variaatioita on lähes ääretön määrä.

Yksi asia on itselle ainakin varma eli ilon ja innostuksen kautta! En usko, että voi mennä pahasti pieleen.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Ennakko: Shanghai Masters 2014

Vielä muutama Masters ennen kuin tennisvuosi 2014 laitetaan pakettiin. Tässä pikakatsaus Shanghain kaavioon.

Jotenkin tämä US Openin jälkeinen loppukausi tuntuu vuosi vuodelta tylsemmältä, sillä todellista kiihoketta ei oikein enää ole. Ok, loppuvuoden ykkösranking ja joo, Lontoon finaaliturnaus, mutta vähän tässä on nyt pelailun makua. Laittaisinkin kaudelle mielelläni lopun US Openin jälkeen ja näkisin hyvin levänneitä ja tervehtyneitä pelureita sitten taas tammikuussa. Mutta minkäs teet, raha puhuu, joten pulinat pois. Ehkä tässä itsekin vielä syttyy, sillä potentiaalisia herkkupaloja olisi taas tulevalla viikolla kovasti tuloillaan.

Novak Djokovicin näytösluontoinen esiintyminen Pekingin kisassa ei juuri jättänyt epäselvyyttä tämän viikon nälkäisimmästä kaverista. Kun toisaalla (Japanissa) voittaja oli kotimaan Kei Nishikori, niin luulen, että viikon motivoituneimmat pelurit veivät nämä kannut. 

Shanghaissa lienee odotettavissa suurin piirtein samaa menoa. Djokovic halunnee varmistella vuoden lopun ykkösrankingiään ja pelaa jälleen itsensä pitkälle, kenties jopa voittoon saakka. Viime vuoden tapaan loppuvuosi voikin olla hänen näytöstään.

Nishikori jatkanee hyviä otteitaan Aasian osuudella, joten välieräkohtaaminen Djokovicin kanssa US Openin tyyliin on lähellä Shanghaissakin. Roger Federer voi toki olla eri mieltä.

Rafael Nadalin paluu Pekingissä ei kaikilta osin vakuuttanut. Martin Klizanin voitto Nadalista oli miehen työ, vaikka Klizan olikin ottelun selvästi parempi pelaaja. Tästä olikin ohimennen puhetta jo edellisessä postauksessani., joten ei mennä siihen nyt. Vaikeaa näiden isojen poikien lyöminen on silloinkin, kun heidän pelinsä ei oikein käy. Voi olla, että Nadal tulee terävämpänä Shanghaissa takaisin, mutta yhtä hyvin voi olla, että sama, vireen ja tunteen hakeminen, jatkuu edelleen.

Marin Cilicin tämän viikkoinen tappio Andy Murraylle oli jokseenkin kuvaava esimerkki edellä mainitusta motivaatiosta ja sen vaikutuksesta peliin. Cilic ei saanut itsestään parastaan millään irti, kun taas Murray oli valmis juoksemaan vaikka kuuhun, jotta Lontoon finaalireissu olisi askeleen lähempänä. Molempien seuraavia edesottamuksia on jännittävä seurata Pekingissä. Tuskin näistä vesistä vielä ihan turnausvoittoon noustaan.

Kristallipallon kertomaa:

Puolivälierät:
Djokovic vs. Murray
Federer vs. Nishikori
Wawrinka vs. Cilic
Nadal vs. Raonic

Välierät:
Djokovic vs. Nishikori
Wawrinka vs. Raonic

Finaali:
Djokovic vs. Raonic

Voittaja:
Djokovic.

Se pieni ero (episodi I)

Sain US Openin aikaan hyvän kysymyksen, johon lupasin palata myöhemmin ja sen aika on nyt. Kysymys kuului seuraavasti:

"Moi Vasuri! Katselin tuossa juuri Federerin ja Sam Grothin välisiä highlightseja YouTubesta, ja mieleeni nousi pari kysymystä, joihin toivoisin sinun voivan vastata erillisessä postauksessa.

1) Groth on kaveri, joka syöttää kevyesti 230 km/h. Kämmen näytti kulkevan, hän nousee aggressiivisesti verkolle ja volleyt olivat tehokkaita (toki ne ovat sitä US Openissa yleensäkin). Missä tulee se pienenpieni ero, että Federer voitti suoraan kolmessa erässä, 6-4, 6-4, 6-4? Mikä erotti tuossa pelissä heidät voittajaksi ja häviäjäksi?

2) Olisin enemmän kuin kiinnostunut lukemaan sinun kirjoittaman jutun samasta aiheesta, laajasti pureksittuna, eli missä tulevat erot tennismaailman huipulla. Miksi "Big Four" on niin vaikea voitettava? Mitä he tekevät paremmin? Näin amatöörille kun moni pelaaja ainakin ulkoisesti näyttää osaavan lyödä todella hyvin ja on jotenkin vaikea kuvitella, että siinä olisi suurin syy, kaikkihan kuitenkin osaavat lyödä erinomaisella tasolla (toki lyömisessäkin on suuria eroja, en sitä väitä). Onko syy syöttämisessä, tärkeiden pisteiden voittamisessa, fysiikassa, vähän kaikissa jne. vai missä? Pyytäisin sinulta laajaa pohtivaa artikkelia, jossa kaikki asiat on otettu huomioon.

Kiitos jo etukäteen ja hyvää alkavaa syksyä sinulle!"

Tämä on erittäin hyvä, mutta samalla myös mahdottoman laaja kysymys. Siihen liittyy valtavasti näkemyksiä, mutta seuraavassa oma kiteytetty näkemykseni (part one) siihen, miksi big four siis dominoi ja mistä se pieni ero altavastaajien ja huippujen välillä muodostuu.

Tuota Sam Grothin ja Roger Federerin ottelua en nähnyt, enkä ala sitä highlightsien perusteella arvioimaan, sillä tämänkaltaisia otteluesimerkkejä on pilvin pimein muutenkin.

Ensinnäkin nämä ottelut ratkeavat usein siihen, että toinen on yksinkertaisesti vain parempi pelaaja vaikkei itse lyönneissä suurta eroa olisikaan. Pelaamisen perustaso on kuitenkin lopulta vain niin korkea, etteivät haastajat sille tasolle useinkaan pääse. Ja jos pääsevät, niin siellä ollaan vain ajoittain ottelun aikana, eikä se riitä ottelun voittamiseksi. Pienikin dippaus ja suosikista näkyy vain perävalot. Yleensä bigfourin kovuus näkyy kieltämättä myös juuri niissä tiukoissa ja tärkeissä paikoissa.

Haastajalta vaaditaan kuitenkin paljon omilla äärirajoilla olemista, joka ei tietenkään ole helppoa. Ei henkisesti, ei taidollisessti, muttei myöskään fyysisesti. Pelkästään normaalia kovempi tempo voi olla jossain vaiheessa ottelua liikaa ja tankki tyhjenee. Väsyminen ei välttämättä näy fyysisenä romahduksena kotisohvalle asti, mutta esimerkiksi virheiden ja pokaosumien lisääntyminen sekä huonoista asennoista lyöminen kertovat usein karusti siitä, että väsy alkaa olla.

Mistä puhdas paremmuus sitten syntyy, on niin ikään iso kokonaisuus lyhyesti kiteytettäväksi. Taidot, pelin ja lyöntien monipuolisuus, liike, henkiset ominaisuudet, isommat aseet, pienemmät heikkoudet ja niin edelleen ja niin edelleen. Näistä voisi kirjoittaa vaikka kirjan ja melko varmasti on jo kirjoitettukin.

Lähestyn tätä ensin pelitapojen kautta. Haastajalla saattaa usein olla vain yksi tapa tai pelisuunnitelma, jota hän noudattaa suosikin voittamiseksi. Se tapa voi olla käytännössä ainoa, jolla suosikki on ylipäätään horjutettavissa tai joskus ehkä lyötävissä. Haastajan harmiksi suosikeilla on usein keinot voittaa a) monella tavalla ja b) huonommallakin pelillä ja c) minimoimalla omat kurjuutensa. Lisäksi tätä haastajan tiettyä pelitapaa on melko ikävä toteuttaa, jos se ei tule häneltä luonnostaan. Ei nöyrästä koirasta saa leijonakuningasta, vaan pelin täytyy olla suurelta osin omaa. Jos taas haastajan vahvuudet ovat vähänkin samat kuin suosikilla, mutta heikommat, tuloksena on usein jopa teurastus ja se tie on mahdoton kuljettavaksi. Haastajan on jälleen pakko mennä jollakin tapaa epämukaavuusalueelleen.

Tenniksen yksi parhaista ja samalla armottomimmista piirteistä on se, että voittajan täytyy voittaa myös ottelun viimeinen piste. Tiukoissa paikoissa ja niin sanotuissa tärkeissä pisteissä suosikit tekevät voittamisensa todella vaikeaksi. Ikään kuin he painaisivat jotain nappia, jonka jälkeen ei tule vaikkapa yhtään virhettä, vaan haastajan täytyy todella tehdä ne pisteet itse ja siihen päästäkseen riskitaso nousee hurjasti. Fyysiset pelaajat kuten Djokovic, Ferrer, Murray ja miksei Nadalkin hakevat vaikka kolme päivää palloja kulmista, jos et pistä niitä poikki. Kun tämä toistuu pinna pinnan perään, on se mentaalisesti erittäin kuluttavaa ja haastaja murtuu usein jossain vaiheessa. Jotkut huippupelaajat taas nostavat tasoaan tilanteen mukaan tavalla tai toisella, kuten esimerkiksi aggressiivisuuden tasolla. He ovat tottuneita tähän paineeseen ja he tietävät olevansa kovempia kuin muut.

Henkinen paine paremman voittamiseksi on juuri edellämainituista syistä kova. Usko voittamiseen ei saa järkkyä missään vaiheessa. Täytyy olla jonkin sortin flow'ssa eikä antaa minkään häiritä omaa suoritusta ja kun se paikka tulee, pitää uskaltaa ja antaa palaa. Pienikin epäröinti tai edellä mainittu dippi vie aina perikatoon. En tiedä näkikö moni toissapäiväisen Martin Klizan voiton Rafael Nadalista, mutta siinä Klizan kasvoi tähän ottelun aikana. Hän oli lähes koko ottelun se "parempi pelaaja", mutta meinasi hävita ottelun suoraan kahdessa ja olla viimeisin esimerkki hyvästä niukan tappion kokeneesta haastajasta. Toisen erän voittaminen toi kuitenkin sen uskon, jolla hän tiesi pystyvänsä siihen. Siitä huolimatta vaaditaan älyttömästi juuri sitä henkistä kovuutta, jolla matsi viedään loppuun saakka.

Jos tätä kaikkea jotenkin kärjistetysti kiteyttäisi, niin tennis on korostetusti itseluottamuslaji. Ei Nadalilla tai Djokovicilläkään ole maailman parhaimmat lyönnit, mutta silti juuri he ovat joka vuosi suurvoittajien listassa.

Tennis on aina ongelmien ratkaisua. Niin haastajilla kuin myös suosikeillakin. Yksi konkreettinen esimerkki vielä tästä eli Federerin ja Nadalin rystypuolet. Kaikki tietävät ne heidän heikkouksiksi, mutta kuinka moni niitä pääsee ja pystyy lopulta haastamaan, hyödyntämisestä puhumattakaan.

Tämä on kaiken kaikkiaan niin herkullinen keskustelun paikka, että merkkasin tämän teksti tagillä "se pieni ero" ja tulen palaamaan tähän varmasti vielä usein. Sillä välin, sana on vapaa ja keskustelu alkakoon!