21/01/2016

Voittajabarometri Australian Open 2016, osa I

Pari kierrosta takana, joten otetaan tuttuun tapaan pieniä katsauksia voittajasuosikkeihin matkan varrella.

Voittajasuosikkina jatkaa luonnollisesti Novak Djokovic. Peli on varsin vakuuttavaa vailla minkäänlaisia huolia ellei sitten media saa miestä sekaisin viittaamalla ja inttämällä toistuvasti kymmenen vuoden takaiseen Santoro-otteluun, jonka väitetään olevan yksi ottelumanipulaation kohteista. Serbiä ei kylläkään 41 pelaajan mustalta listalta löydy.

Andy Murrayn ja Roger Federerin junat etenevät myöskin mallikkaasti. Ensimmäiset testit antavat sittenkin vielä odotuttaa, vaikka alkukierroksilla potentiaalisia vaaran paikkoja jo olikin. 

Murrayn tilanteessa jännittää eniten ehkä se, jääkö miehen turnaus mahdollisen perheenlisäyksen takia jopa kesken. Toivotaan, että kaikissa tapauksissa mies ehtisi ajoissa synnytykseen.

Sveitsiläinen on puolestaan kuitannut omat testinsä tai lähinnä testin Alexandr Dolgopolovin muodossa tyylikkäästi ja syötön toimiessa näin hyvin, pitäisi jatkonkin olla vielä tasaista kyytiä. Tärkeintä olisi, ettei tällä viikolla kuormaa juuri kertyisi. Niin se voi myös mennä, sillä en millään jaksa uskoa, että Grigor Dimitrov laittaisi esikuvalleen kovastikaan hanttiin. Hän voi olla jopa aavistuksen väsynyt, sillä kolmas perättäinen peliviikko on jo melko pitkällä.

Stan Wawrinka etenee niin ikään varmasti. Vielä ei ole nähty mitään järisyttävää, mutta nousujohteisuus on Stanille tyypillistä. Ensimmäisen ottelun keskeytys kahden erän jälkeen Dmitri Tursunovin luovutuksen ansiosta pelaa turnausta ajatellen Stanin pussiin ja säästää mukavasti energiaa loppupeleihin.

Jatketaan.