02/12/2020

Joulukalenteri #2: Kaksi dinosaurusta

Kauden päätösturnaus ATP Tour Finals pelattiin tuttuun tapaan Lontoossa kaksi viikkoa sitten. Kuten jo aiemmin on tullut todettua, on vaihtuvuus kauden kahdeksan parhaan pelaajan osalta ollut parin viimeisen vuoden aikana jopa melko suurta. Nuoret tulevat ja dinosaurukset ovat käymässä vähiin. Tänä vuonna heistä Lontossa oli enää kaksi, Novak Djokovic ja Rafael Nadal. 

Onkin hyvin jännittävää seurata milloin kaksikko plus Roger Federer jättävät hyvästinsä tälle finaaliturnaukselle. 

Luonnollisesti hyvä Grand Slam-menestys takaa lähes takuuvarman pääsylipun tulevina vuosina Torinossa pelattavaan lopputurnaukseen. Varmaa onkin, että edellä mainittu kaksikko, miksei kolmikkokin, tulee vielä joitakin vuosia mukana olemaan, mutta ehdottomia voittajasuosikkeja he eivät enää montaa vuotta tule olemaan. Eivät Grand Slameissä, eivätkä siis myöskään Tourin finaaliturnauksessa, jossa edellinen voitto kolmikon osalta on vuodelta 2015 (Novak Djokovic). 

Tuon jälkeen Lontoossa on juhlittu viittä uutta ja eri mestaria. Tulevina vuosina joku näistä uusista nuorista mestareista tai jo kaksi viimeisintä finaalia hävinnyt Dominic Thiem ottaakin valtikan lopullisesti haltuun.