Jatkona luukulle 13 luukku 14 omista pelikokemuksista.
Tänä vuonna tuli siis pelattua yllättävänkin paljon. Ohjelmaan kuului niin kansalliset turnaukset, miesten 3. divaria, ikämiesten 40- ja 45-SM-sarjaa sekä näitä ikäluokkia vastaavat SM-kisat. Otteluita kertyi pelkästään kaksinpelissä kaikkiaan lähes 30, joka on minulle suurin määrä vuosikausiin.
Pikkuhiljaa oma fokus alkaakin olla enemmän näissä ikämiespeleissä, vaikka tykkään kyllä tämän päivän kovia junioreitakin haastaa. Tänä vuonna aktivoituneesta fysiikkatreenaamisestani huolimatta on viime aikoina alkanut tuntumaan, että yhä nuoremmat laittavat vanhan pelurin koville ja kyllä, nimen omaan ja tarvittaessa fysiikallaan. Eikä siinä mitään, sillä näin juuri sen kuuluukin mennä. Esimerkiksi nopeus ja ketteryys kentällä ovat monella jo aivan eri luokkaa kuin kaltaisillani nelivitosilla.
Toki nuorten taito- ja pelitaso nousee samaan aikaan. Jos vielä vuosia sitten pärjäsi 15-16-vuotiaille kärkilupauksille, niin nyt heitä vastaan saa olla itsellä jo todella kova päivä, jos meinaa saada edes erän. Voitoista ei enää tämän ikäluokan kärjen kanssa välttämättä siis pelata.
Vanha alkaa kuitenkin myös kangistua. Siitä ei pääse mihinkään. Tänä vuonna juuri kesän helteisessä Sapassi Cupissa kohtasin kaksi 14-vuotiasta TOP10-poikaa, joista toinen kaatui rytmiä sekoittelemalla vielä suht helposti, mutta toiselle hävisin niukasti finaalissa. Fysiikalla oli toki alla olevan kuorman myötä oma osansa niukkaan tappioon, mutta paluuta entiseen ei taida kuitenkaan olla.
Ensimmäinen tappio 14-vuotiaalle sitten omien juniorivuosien lieneekin merkki tulevasta. Hyvä junnut!