tiistai 10. tammikuuta 2012

Nadal - takaisin jahtaajaksi

Rafael Nadalin viime vuotta kuvailtiin pettymykseksi ja vaisuksi. Hurjia sanoja miehestä, joka voitti Roland Garrosin ja oli Wimbledonin sekä US Openin finaalissa. Niin ja sysimustan loppukauden aikana hän voitti vielä Davis Cupin Espanjalle. Olisiko esimerkiksi Novak Djokovic ollut vuosi sitten tyytyväinen tuollaiseen kauteen? Tai vaikkapa meidän Jarkko? Oh yes, aivan varmasti.

Moiset pohdinnat saattavat olla turhia, mutta ne saattavat olla myös lopun alkua. Juuri nyt Nadalin kohdalla ja vuosi sitten Federerin kohdalla. Kaikki on nimittäin suhteellista ja huippunimille näitä pitääkin suhteuttaa heidän omaan ja totuttuun tasoonsa. Kun Rafan viime kautta verrataan vaikkapa hänen kolmen Grand Slamin supervuoteensa 2010, on sanomattakin selvää, että turpaan tulee eräluvuin 3-1. Eikä näytä hyvältä moneen muuhunkaan vuoteen verrattuna.

Huolestuttavampaa Rafan kannalta on kuitenkin se, että viime kauden aikana hänen pelissään alkoi näkyä selkeitä merkkejä siitä, että mies ei ole joko kunnossa tai entisensä. Ei siinä mitään, että maailmasta löytyi periaatteessa vain yksi mies, joka laittoi Rafaa urakalla tonttiin, mutta se minkälaisiin ongelmiin hän pelinsä ja lyöntiensä kanssa ajautui, voi aloittaa ainakin jonkinasteisen kierteen kärkisijoilta alaspäin. Heti täytyy toki muistaa se, että Nadal jos kuka, on pelaaja, joka on vuosien varrella jaksanut yllättää monen monta kertaa.

Viime kaudella hän ei kuitenkaan pystynyt pitämään samaa pelitasoaan kuin edellisinä vuosina. Ensimmäistä kertaa urallaan hän ei myöskään pystynyt kehittämään mitään lyönneistään. Vaikutti itse asiassa siltä, että lähes kaikissa tärkeimmissä lyönneissään hän jopa taantui. Syöttöön edelliskaudella löytyneet uudet, lisätehoa tuoneet, nyanssit olivat lähes tyystin kadonneet ja oltiin palattu enemmän tai vähemmän vanhaan syöttöön. Kämmen puolestaan pätki ajoittain todella pahasti ollakseen pelin kulmakiviä ja rystykin jäi suuren osan kaudesta toivottoman lyhyeksi. Lisäksi, pelilliset uudet variaatiot loistivat poissaolollaan ja esimerkiksi alakierteisen rystyn käyttö oli minimissään. Kun tähän soppaan lisätään vielä se, että Djokovic löysi voittavan kaavan Rafan lyömiseksi ja pystyi ennen kaikkea toteuttamaan sitä, niin peli ei toden totta näyttänytkään enää hyvältä. Puhumattakaan siitä, että se olisi voitollista tennistä, ainakaan siis Djokoviciä vastaan.

Djokovic pystyi muun muassa ottamaan kaiken ylimääräisen ajan pois Rafalta ja varsinkin hänen kämmenlyönnistään, jolloin Rafa ei ehtinyt sitä kunnolla lyödä eikä varsinkaan tuottamaan sitä valtavaa yläkierrettä. Näin ollen lyöntiin ei tullut myöskään kunnon painoa eikä pituutta. Osumakohtakin valui usein liian taakse. Vasurina Nadal joutuu krossipallottelussaan pelaamaan kämmenellään oikeakätisen Djokovicin kivikovaa rystyä vastaan, joten vanha ja esimerkiksi Federeriä vastaan hyväksi todettu pelikuvio, jossa Nadal pyrkii lyömään lähes poikkeuksetta kämmentään ja nimenomaan Federerin selkeästi haavoittuvammalle rystypuolelle, ei yhtäkkiä enää toimikaan. Kun vielä Djokovicin pommit pitkin linjaa tekevät tuhojaan tasaisen varmasti niin rysty- kuin kämmenpuolelta, joutuu Nadal kimpoilemaan omalla puolellaan kovassa kiireessä koko ajan ja aikaa lyönnin tekemiselle jää liian vähän, eikä siihen auta edes miehen edelleen hurja fysiikka.

Viime vuonna ei nähty myöskään henkisesti parasta Nadalia kuin ajoittain. Sen sijaan saimme nähdä muutamia käsittämättömiä kipsaamisia sekä paljon ylivarovaista ja varsinkin ylipassiivista pelaamista. Osan henkisistä kolhuista aiheutti varmasti Djokovic voittamalla hänet muutamaan otteeseen jopa Nadalin suosikkialustalla, massalla, mutta tietysti myös kaikissa niissä muissa finaaleissa. Osan kolhuista voinee laittaa myös motivaation piikkiin, minkä mies loppukaudesta myönsikin. Nälkää ei ollut entiseen tapaan. Sikäli toki ymmärrettävää, että kaikki voitettavissa oleva on periaatteessa voitettu.

Mitä Nadalin sitten pitäisi tehdä? Ensimmäisenä täytyisi laittaa tietysti lyönnit kuntoon, vaikka sitten entistä painavammalla mailallaan. Varsinkin syöttöön vuonna 2010 saadut opit on otettava uudelleen työpöydälle, jotta niiden avulla saisi lisää 'ilmaisia pisteitä' (tässä muuten aivan loistava video aiheesta: Oscar Borras Nadalin syötön kimpussa). Kämmenen oireilu lienee enemmänkin edellä mainitun aikapulan ja henkisten tekijöiden riivaama, joten ehjä ja ainakin aavistuksen levännyt pääkoppa saattaa riittää ensiavuksi. Kierrettähän lyönnissä on vaikka muille jakaa, mutta se ei tule enää kenellekään yllätyksenä. Kaikki osaavat siihen jo lyödä, ja onkin erittäin mielenkiintoista nähdä tapahtuuko sen kanssa lähivuosina vielä jotain. Rystyssä oli viime vuonna silmiinpistävää se, että lähes tilanteessa kuin tilanteessa, myös täysin nurkkaan ajettuna, Nadal yritti viimeiseen asti veivata yläkierrettä, vaikka alakierre olisi ollut selkeämpi ja monesti myös ilkeämpi vaihtoehto. En käsitä, mikä tämän taustalla oli. Varsinkin kun hänen alakierrerystynsä lähtee terävästi ja kovaa ollen täten myös inhottavan matala. Yläkierrerystyn osalta on äkkiseltään vaikea sanoa, mikä meni vikaan. Pallossa vaikutti edelleen olevan hyvä määrä kierrettä, ehkä hieman liikaakin, mutta painoa siinä ei ollut entiseen malliin. Saattoa voisi ehkä viedä enemmän eteenpäin, eikä niin voimakkaasti ylös, varsinkaan lantiotasoa korkeammalta lyötäessä. Lisäksi keskivartalon ja jalkojen käyttö vaikutti ajoittain, ellei nyt laiskalta, niin ainakin hieman puutteelliselta. Monesti lyönti lähti liiaksi käsillä repien, muun vartalon toimiessa jonkinlaisena käsijarruna. Rystyynkin voi toki vaikuttaa niin moni asia, joten ei mennä tähän nyt. Ehkäpä tulevissa kirjoituksissa.

Edellisessä kirjoituksessa puhuin hieman siitä kuinka Djokovic on vienyt peliä eteenpäin. Yksi ilmentymä pelin evoluutiosta on se, kuinka lähellä takarajaa monet hyökkäävät pelaajat pelaavat kovasta temposta huolimatta. Djokovic ei tietenkään ole tätä keksinyt, vaan se on ollut jo pidemmän ajan evoluutiota, jota Nadal ei lyöntiensä ajantarpeen takia ole koskaan kovin hyvin omaksunut. Hän lyö suuren osan lyönneistään vähintään noin metrin päässä takarajasta, kun monien muiden, kuten Djokovicin, Federerin, Del Potron, Tsongan ja jopa työjuhta Ferrerin keskimääräiset lyöntikohdat ovat selkeästi lähempänä takarajaa ellei peräti takarajan päällä.

Mikäli Nadal ei onnistu korjaamaan ongelmiaan tai edes muutamaa niistä, luulen ettei edes hänen viimeinen linnakkeensa, Roland Garros, ole enää pitkään hänen. Onnistuessaan hän sen sijaan taistelee vielä muutaman vuoden myös muiden Grand Slamien voitoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti