torstai 24. heinäkuuta 2014

Luettavaa: Rafa - My Story

Sain jossain vaiheessa viime kesää vihdoin ja viimein luettua Rafael Nadalin ja John Carlinin kirjoittaman kirjan Rafa - My Story.

Ahmin kyllä ensimmäiset 200 sivua melkein heti kun kirja ilmestyi (muistaakseni US Openin aikoihin 2011), mutta jostain syystä loput 100 jumittuivat reilusti yli vuodeksi. En enää muista miksi näin, mutta ehkä se ei sittenkään tarjonnut niin paljon kuin etukäteen olin odottanut.

(Syy, miksi postaan tämän jutun vasta nyt, on puhtaasti laiskuus yhdistettynä unohdukseen. Postaus ehti olla luonnoksena lähes kaksi vuotta. Pahoitteluni.)

Kirja keskittyy lähinnä kahteen isoon finaaliin eli vuoden 2008 Wimbledoniin sekä 2010 US Openiin, joissa Nadal voitti kyseiset turnaukset ensimmäistä kertaa. Turnaukset, joiden voittamiseen hänellä ei olla juurikaan mahdollisuuksia. Sanomattakin on selvää, että näiden voittaminen oli Rafalle suuri unelma.

Finaaliotteluiden lomassa käydään läpi Nadalin lapsuutta sekä elämää kiertueella ja sen ulkopuolella.

Eli... Perhe on tärkein. Uncle Toni on armoton. Uncle Toni on aina oikeassa. Rafa on nöyrä. Rafa on kiltti. Rafa on epävarma. Rafa treenaa. Aina. Ei jätä väliin, sillä Toni vaikka raahaa kentälle. Tiimi tuo vastavoiman Tonille. Rafa voittaa. Rafa häviää. Aina joukkueena. Vanhempien avioero vie voimat. Jatkuvat vammat. Asenne on ja pysyy. Taistele ja roiku jos et muuta voi. Piste kerrallaan. Federer on paras ikinä, luonnollinen lahjakkuus. Rafan täytyy tehdä duunia. Hulluna duunia. Vain siten voittokin tuntuu joltain, sillä kaikki muu olisi oikotietä onneen. Ilman treeniä oikopolkuja ei ole.

Siinä se noin pääpiirteissään. Muutama teeman nosto kuitenkin.

Jotenkin lohdullista, mutta toisaalta myös suuren suurta pettymystä, että aikamme kenties suurin taistelija, mentaalinen eläin, käy läpi ainakin omien sanojensa mukaan täsmälleen samanlaista karhunpainia jännittämisen ja voittamisen pelon kanssa kuin tällainen tavallinen kansallisen tason pulliainen. Hän ei olekaan mikään yli-ihminen, mitä ihmettä? Kilpailuvietti on sen sijaan täysin toisessa sfäärissä. Harva mököttää kaverilleen hävityn biljardimatsin jälkeen.

Toinen teema olkoon treenimäärät, jotka ovat mielettömiä ja elämä tenniksen ehdoilla vaatii uhrauksia. Mutta, hard work pays off. Tämä on meidänkin hyvä muistaa ja tiedostaa kaikilla tasoilla junnuista aikuisiin.

Toisin kuin vaikkapa Andre Agassi, jolle treenaaminen varsinkin isänsä kanssa oli helvettiä ja sai tämän jopa "vihaamaan" lajia, on Nadal intohimoinen treenaaja. On täysin normaalia löytää Nadal treenaamasta Grand Slam -voiton jälkeisenä päivänä. Rakkaus lajiin tulee esiin monta kertaa, eikä agassimaista inhoa kirjasta löydy.

Kaikella tällä on tietysti hintansa, sillä lapsuus ja nuoruus tavallaan menivät hyvin aikaisessa vaiheessa elämää. Tätäkin tenniskirjaa lukiessa jotenkin "toivoo", että omista lapsista tulisi urheilullisia, muttei välttämättä huippu-urheilijoita. Uhraukset ovat valtavia ja tie on armottoman kova. Lopulta niin harvat pääsevät nauttimaan nadalien ja agassien kaltaisista urista.

Melkein olisikin mielenkiintoisempaa lukea vaihteesi jonkun sellaisen pelaajan tarina, joka on satsannut kaiken lajiin, mutta joka ei lyönyt läpi missään vaiheessa, vaan jäi roikkumaan joko tyhjän päälle tai siihen limboon, jossa tennis juuri ja juuri kattoi kulut. Suosituksia, anyone?

Kaikesta huolimatta, Rafa vaikuttaa ja on aina vaikuttanut varsin kypsältä ja nöyrältä. Jalat ovat pysyneet ihailtavasti maassa koko ajan. Perhe ja lähipiiri, erityisesti Uncle Toni, ovat pitäneet siitä erityisen hyvää huolta. UT ehkä liiankin hyvin.

Viime syksyn Mallorcan reissulla kiinnittyi huomioni siihen, miten vähän Nadalia oli käytetty saaren mainosmaisemassa. En tiedä mitä odotin, mutta olisin voinut kuvitella, että jonkin sortin Nadal-tapetointia olisi ollut edes jossain. Hänen kasvojaan ei kuitenkaan löytynyt käytännössä mistään ja ajoimme jopa Manacorin, hänen kotikaupunkinsa, halki. Viikon aikana en itse asiassa törmännyt kuin yhteen Nadal-kuvaan ja sekin oli paikallisella tennisklubilla kohteessamme Santa Ponsassa. Mallorcalla hän ei ole tähti, vaan yksi heistä. Hyvä niin. Kirjaa se ei kuitenkaan täysin pelasta.

Tuomio: ***

tiistai 22. heinäkuuta 2014

#projekti40

Täytin kaksi viikkoa sitten 39 vuotta. Jonkin sortin ennusteen mukaan maallinen taaperrukseni on nyt noin puolivälissä. Ensi vuonna väijyvä neljä-nolla pistää kuitenkin miettimään monia asioita. Muun muassa sitä, millaisessa kunnossa lähden elämäni jälkimmäiseen puolikkaaseen.

Teinkin itselleni lupauksen ja projektin (#projekti40). Vuoden päästä tähän aikaan olen a) nelikymppinen ja b) paremmassa kunnossa kuin koskaan. Ainakin melkein. Ainakin paremmassa kunnossa kuin nyt ja selvästi.

Tiedostan, että ikää on tullut, eikä kroppa ole enää entisensä. Siitäkin huolimatta uhmaan tätä ja ajatuksenani on olla niin juoksu- kuin lihaskunnossa mahdollisimman lähellä parasta tasoani, joka minun kohdalla osui aikaan Merivoimien Sukeltajakurssilla noin 20 vuotta sitten.

Siihen on tällä hetkellä jonkin verran matkaa. Liian paljon, ollakseni rehellinen. Ihan samoihin mittoihin millään mittarilla mitattuna tulen tuskin pääsemään, sillä esimerkiksi viikoittaista treeniaikaa minulla on perheellisenä miehenä huomattavasti vähemmän kuin tuolloin. Järkevällä, säännöllisellä ja suunitelmallisella treenaamisella uskon kuitenkin kohentavani kuntoani rajusti tulevan vuoden aikana.

Edellämainittua uhoamista on tietenkin lapsellisen helppo tehdä varsinkin itselleen ja näköjään myös julkisesti, joten sanoista suunnitelmien kautta tekoihin. Suunnitelmat ja tavoitteet ovat seuraavat:

1) Juosta ennen seuraavaa merkkipäivääni vähintään 40 lenkkiä. Kuulostaa periaatteessa vähältä, ei edes kertaa viikossa! Minun tapauksessani tuo vastaa kuitenkin suurin piirtein viimeisen kymmenen vuoden juoksujani, joten tavoite on vaativa, mutta samalla myös realistinen, jollaisen siitä halusinkin.

2) Juosta Helsinki City Run 2015 uuteen ennätysaikaani. Tämä toteutunee kohdan 1 sivutuotoksena, mikäli kaikki menee juoksupäivänä nappiin. Käytännössä tämä tarkoittaisi ajan aikaa 1.55 tai sen alitusta. Nelikymppisyyden häämöttäessä haaveaikatavoitteena tunti ja neljäkymmentäjotain voisi olla osuva. Se olisi jo aivan loistava tulos, sillä taustaltani en tosiaankaan ole juoksija, eikä askeleeni ole lennokkain.
Varusmiehen käsikirja vm. 1994. Lihaskuntotestit.

3) Saada varusmiesten lihaskuntoluokaksi (vuosimalli 1994) vähintään 'hyvä'. Keväisen muuton yhteydessä eteeni osui varsinainen aarre eli palvelusaikani Varusmiehen käsikirja. Sen sivuilta löytyi mm. varusmiesten kuntokokeen lihaskuntotestin pistetaulukko sekä parikymmentä vuotta vanhat tulokseni alokasajalta! Aivan loistava testipatteristo sekä vertailukohta tuleville tuloksilleni! Silloin pisteitä kertyi 13, jolla lihaskuntoluokaksi tuli juuri ja juuri 'kiitettävä'. Nyt riittäisi siis hyväkin. Sen verran annan armoa itselleni.

4) Kiinnittää enemmän huomiota ravintooni. Koen syöväni suhteellisen terveellisesti, mutta toki kaiken maailman herkkujakin tulee nautiskeltua. Varsinkin sipsit ja kokis maistuvat. Annoskokoja pienentämällä ja herkkuja vähentämällä uskon ja toivon painon tippuvan noin viisi kiloa nykyisestä.

Nämä takaraivossa treenataan tuleva vuosi, tennistä tietenkään unohtamatta. Jos ensi kesän massoilla ei lähde, niin sitten ei lähde koskaan.

torstai 10. heinäkuuta 2014

Kolmekymmentä vuotta tennistä

Näinä päivinä tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun tartuin tosissani tennismailaan.

Kotikunnassani Kankaanpäässä järjestetty kesäinen alkeiskurssi oli kannaltani kohtalokas. Tennis ja pallon lyöminen koukuttivat pahoin ja sillä tiellä ollaan edelleen. 

Lajin oppiminen, harjoitteleminen, kilpaileminen, valmentaminen, katseleminen, bloggaaminen ja yrittäjyys ovat kaikki pieniä osasia tässä tarinassa, jonka taustalla on rakkaus ja intohimo lajia kohtaan.

Kuten parhaimpaankin avioliittoon, on myös tähän suhteeseen osunut ylä- ja alamäkiä. Lopulta sitä huomaa kuitenkin aina kaipaavansa ja tarvitsevansa toista. Tai ainakin minä tarvitsen tennistä. Se, kaipaako tennis minua, on jo toinen tarina.

Niin tai näin, tennis on peli koko elämäksi. Elämän peli.

Kesäinen malja menneelle ja tulevalle 30 vuodelle, cheers!

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Jälkipelit: Djokovic vs. Federer, Wimbledon finaali 2014

Olipa ottelu! Urheiludramaturgi laittoi jälleen parastaan. Varsinkin ottelun jälkimmäinen puolisko oli käänteiltään käsittämätön.

Aika moni, ehkä kaikki meistä, odottivat kolmannen erän jälkeen ja viimeisimmätkin neljännen erän 5-2-tilanteessa pelin olevan ohi, mutta ei. Kerrassaan loistava nousu Federeriltä vielä kerran peliin mukaan!

Ottelun alku sen sijaan oli ehkä jopa tylsä, mutta kolmannen erän lopusta eteenpäin tässä oli tosiaan klassikon ainekset. Loistava käsikirjoitus ja vielä hienompia (rooli)suorituksia.

Monia viime vuosien Grand Slam-finaaleja on kuvattu eeppisiksi, mutta osa niistä oli mielestäni eeppisiä vain fyysisyyden tai pituuden takia. Joskus jopa molempien. Tämän finaalin kohdalla 'eeppinen' lienee terminä kuitenkin kohdallaan. Mutta se nyt on sivuseikka ja makuasia kaikkinensa, joten ei mennä nyt siihen, vaan itse otteluun.

Ottelun alussa tuntui, että finaalin merkitys näkyi molempien otteissa jonkin verran. Vaikka Djokovic oli hyvä, niin esimerkiksi rystyn pätkiminen oli silmiinpistävää. Nähtiin paljon hänelle epätyypillisiä rystypuolen virheitä sekä munattomuutta mennä isommalla riskillä pitkin linjaa. Useat rystyt Federerin kämmenkulmaan olivat melko varovaisia, eikä niistä ollut horjuttamaan Federeriä vielä tuossa vaiheessa.

Ensimmäisen erän aikana näytti kuitenkin usein myös siltä, että Federer vähän kuin "roikkuisi" mukana. Ei juurikaan paikkoja iskeä Djokovicin syötöissä ja muutamia hieman vaikeampia omia syötönpitoja. Sikäli oli aavistuksen yllättävää, että tie-break meni Federerille, varsinkin kun Djokolla oli jopa eräpallo omissa syötöissään, mutta sitähän tennis usein on. Viimeisen pisteen voittamista.

Toisessa erässä Djokovic korjasi ensimmäisen erän notkahduksen ja vei sen syötönmurron turvin maaliin saakka. Esitys oli jo melko solidia Djokoa, mutta edelleen pieni varovaisuus ja epävarmuus paistoi miehen otteista.

Kolmannessa erässä oli puolestaan jo varsin hienoa peliä molemmilta ja jotenkin alkoi tuntua siltä, että erän voittaja olisi myös lopullinen voittaja. Erätappio saattaisi katkaista jomman kumman selkärangan, Djokovicillä henkisen tai Federerillä fyysisen. Kaksi erää voittoon saattaisi olla liikaa.

Ja vähän niin tapahtuikin, mutta toisaalta ei sinne päinkään. Neljäs erä oli 5-2:een lähes yhtä päätyä Djokovicin viedessä, mutta sitten nähtiin se hurjin nousu aikoihin. En muista tällä tasolla, tällaisessa ottelussa, nähneeni ainakaan vähään aikaan mitään sellaista, kun tuollainen johto vaihtuu lähes varmasta turnausvoitosta erätappioon ja että Djokovicin kaltainen pelaaja sulaa lähes täysin. Huh huh. Siinä kohden kävi monenlaista mielessä. Oliko Djokovicin henkinen kantti todella näin heikossa hapessa?

Djokovic kuitenkin kasasi itsensä ihailtavasti viidenteen erään, eikä päästänyt Federeriä karkuun neljännen erän nousun nosteessa. Muutama pallo sinne tai tänne, niin tulos olisi voinut olla hyvinkin toisenlainen, mutta nyt kävi tosiaan näin. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä olisiko Djokovic vieläkään pystynyt syöttämään ottelua kotiin, mutta nyt murto erän lopulla tiesi samalla turnausvoittoa. 

Voitostaan huolimatta Djokovic oli kaukana siitä vuoden 2011 Djokovicistä. Tämä versio missasi rystyjään, pelasi varovaisesti, hävisi tärkeitä pisteitä ja notkahteli hurjasti ottelun aikana. Ei kukaan pysty tietenkään mikään kone olemaan, mutta kovasti tämä tason heilahtelu ja uskalluksen puute ottelun sisällä jaksaa ihmetyttää, kun kyseessä ei ole mikään uusi poikanen näissä jameissa.

Voi tosiaan olla, että vaikeinta ei ole huipulle nousu, vaan siellä pysyminen. Myös Djokovicille. Erilaiset paineet ja muutamat finaalitappiot tekevät ihmeitä itseluottamukselle myös siihen toiseen suuntaan.

Pelillisesti Djokovicin rysty takkusi eniten, mutta silti ihmettelin miksi Djokovic ei pommittanut enempää Federerin rystypuolta, kun vaaraa ei siltä puolelta ollut?

Federer alkaakin muistuttamaan vuosi vuodelta enemmän ja enemmän myöhempien aikojen Steffi Grafia, joka pommitti kämmenellään ja slaissasi rystyllään. Onneksemme Federer lyö vielä yläkierrettä jonkin verran, mutta hän lyö sitä vaarattomasti. Pelotteeksi siitä ei enää ole. Rysty pitkin linjaa menee täysin lotoksi ainakin tämän kaliberin kavereita vastaan.

Lisäksi puolustuspelin puutteet alkavat näkymään entistä karummin kun ikää tulee lisää. Federerin hyökkäys- ja syöttöpeli on kuitenkin hienoa katseltavaa. Välillä hän ampuu toki yli ja nousee liiankin itsevarmasti verkolle vain tullakseen ohitetuksi, mutta aktiivinen peli ja paineen luominen on aina hienoa katseltavaa.

On kieltämättä sääli, että Federer hävisi, sillä mahdollisuudet taisivat olla tässä. One more time oli ja on edelleen monen toiveissa. Djokovic olisi ollut nyt lyötävissä, mutta minkäs teet. Isossa kuvassa Federer on varmasti parantanut, varsinkin viime vuodesta, mutta muiden taso ei ole, ainakaan vielä, laskenut tarpeeksi. Aika kertoo, ehtiikö muiden dippi pelastamaan entisen kuninkaan vielä kerran ennen kuin myös uudet nuoret ajavat ohi?

Tämä hetki on kuitenkin Djokovicin.

The Champion.

Kuvakaappaus BBC:n streamistä FilmOn Live-palvelusta.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Ennakko: Novak Djokovic vs. Roger Federer, Wimbledon 2014 finaali

Viis potkupallosta! Tänään huipentuu urheilukesä 2014! Vuorossa Wimbledonin miesten finaali! Tässä ennakko!

Alkuun kuitenkin pieni vilkaisu taaksepäin. Vähän jäi vielä nuorten rynnistys tämän vuoden Wimbledonissa torsoksi, mutta hienoa vaihtelua semifinaaleihin heistä saatiin. Paukut eivät vielä vain riittäneet, mutta varsinkin Grigor Dimitrovin esitys, semifinaali mukaanlukien, oli vahva. Kun otteisiin tarttuu vielä tasaisuutta, niin matsien sisällä kuin niiden välilläkin, on tulevaisuus täällä jo muutaman vuoden sisällä ja voisinpa väittää, että vahvasti. Raonic, Kyrgios, Nishikori, Dimitrov ja kumppanit tekevät matkaa viimeisestä perusleiristä kohti huippua.

Hienosti Dimitrov Djokovicin haastoi jo nyt, eikä monikaan asia mennyt vikaan, mutta jälleen kävi selväksi kuinka vaikea voitettava Novak Djokovic lopulta on. Peli saattaa ailahdella ja notkahdella sinne tänne, mutta lopulta mies voittaa. Ei aina, kuten Saksa aikoinaan jalkapallossa, mutta usein kuitenkin. Miehen perustaso notkahdusten ulkopuolella on vain niin käsittämätömän kova. 

Kovaa pommia tottelee toki Djokovickin, mutta vaikea häntä on ruohollakaan ottelusta ulos lyödä. Puolustus on kivenkova, vaikka vastassa olisikin loistava hyökkääjä, kuten Roger Federer. Yltiöpäinen hyökkääminen ei pitkässä juoksussa useinkaan toimi, sillä ennen pitkää Djokovic saa joko neutralisoitua pelin täysin tai iskettyä tarpeeksi vastaan vastustajan avatessa peliä. Pahimmassa tapauksessa (Federerin kannalta) tapahtuu molemmat. 

Eikä Djokovic tietenkään pelkän puolustuksen varassa ole. On nähty, että mies pystyy voittamaan Federerin myös aggressivisella ja aktiivisella pelillä. Pelin mielekkyyden takia olisikin varsin mukavaa, että Djokovic tulisi kentälle urku auki ja hakisi aktiivisesti ratkaisuja takarajan päältä, eikä perustaisi peliään vahvaan prosenttipeliin, jossa lyönnit pysyvät kyllä painavina, mutta ison marginaalin kera ja jossa peliä avataan vasta kun vastustaja on sitä ensin avannut.

Dimitrov-ottelun kaltaiseen pelin aaltoiluun ei Djokovicilla ole nyt varaa, sillä Federer haistaa mahdollisuutensa vielä yhteen Grand Slamiin tulleen, eikä näitä enää montaa tule. Asetelmassa voi olla lisäpaineita, mutta toisaalta Federer on aiemminkin ollut loistava käyttämään mahdollisuuksiaan. 

Pelillisesti ei Federerkään finaalissa tarjoile mitään uutta. Odotettavissa on jälleen sitä vanhaa ja hyväksitodettua hyökkäävää ruohotennistä hyvän syöttöpelin, aktiivisen pelinviennin sekä verkollenousujen kera. 

Onkin mielenkiintoista seurata kumpi ottelua tulee viemään. Saako esimerkiksi Djokovic käännettyä peliä tarpeeksi rystypuolelle, jossa hän pesee sveitsiläisen monipuolisemmilla ja ennen kaikkea varmemmilla ratkaisuilla. 

Taistelu pelipositiosta takarajan päällä ja sen sisäpuolella on luonnollisesti isossa roolissa. Ei Djokovickaan voi koko ottelua puolustaa, vaan on hyökättävä aktiivisesti ja pyrittävä eteenpäin. Hyökkäyspelaamisessa Federer on kuitenkin enemmän omalla mukavuusalueellaan. Toisaalta Djokovic pitää juuri vastahyökkäyksistä ja puolustuksen kautta hyökkäyksistä. Jää nähtäväksi kumpi tyyleistä on voittavaa peliä pitkässä juoksussa.

Pieni arvoitus finaalia ajatellen on se, ettei Federeriä ole lopulta ihan kauheasti vielä testattu tässä turnauksessa. Tankit ovatkin täynnä, kiitos myös suosiollisen ohjelman. Alkukierrosten peruslanausten jälkeen vastaan on kuitenkin astellut muutama väsyneempi peluri, joten ihan ultimaattisia haasteita ei tosiaan ole vielä tullut. Djokovic sen sijaan on ajautunut tahtoen tai tahtomattaan jo hyviin vääntöihin edellisillä kierroksilla ja tason nostaminen ja sen kuuluisan ruuvin kiristäminen on tutumpaa. 

Hyvin ympäripyöreä ottelu lienee tulossa, mutta jotenkin on sellainen kutina, että Djokovic katkaisee Grand Slam-finaalitappioiden sarjan sekä puolentoista vuoden odotuksen ja ottaa mestaruuden erin 3-1.

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Ennakko: semifinaalit, Wimbledon 2014

Puolivälieräennakot loistivat poisso-olollaan, mutta do not worry, sillä semifinaaliennakot are here!

Semifinaali 1: Novak Djokovic vs. Grigor Dimitrov

Vihdoinkin Grigor Dimitrov alkaa lunastamaan niitä isoja, isoja odotuksia, joita miehen varaan on laskettu. Olen itse ollut aavistuksen skeptinen hänen suhteensa, mutta kun katsoo hänen kehityskäyräänsä viimeisen puolen vuoden aikana, niin onhan tässä myönnettävä, että mies on lyömässä isosti läpi eikä siis vain highlight-lyöntien muodossa.

Viimeistään edellinen puolivälierävoitto Andy Murraystä herätti minutkin. Esitys oli suoraan sanoen jäätävän kypsä. Isoa peliä, isossa paikassa. Ei epäröintejä, ei notkahduksia, ei niin mitään, vaikka vastassa oli lähes parikymmentä otteluvoittoa putkeen Wimbledonin ruoholla ottanut puolustava mestari.

Samaa tarvitaan nyt, sillä jos Murray ehkä aavistuksen taipui kolmannessa erässä kahden erän tappioasemassa kohtaloonsa, niin Djokovic sitä tuskin tekee. Hän on, jos mahdollista, vieläkin parempi selkä seinää vasten tilanteissa. Nälkää riittänee myös, sillä edellisestä Grand Slam-voitosta on jo lähes puolitoista vuotta aikaa.

Skenaarioita tässä parissa on periaatteessa kaksi, kuten tietysti voittajakandidaattejakin.

Jos Djokovic saa neutralisoitua Dimitrovin isoimman hyökkäysvaihteen loistavalla puolustuksellaan kahden ensimmäisen erän aikana, niin ottelu on selvä ja Djokovic vie erin 3-0 tai 3-1 riippuen siitä, missä vaiheessa tuo Dimitrovin pelin tylsistyttäminen tapahtuu.

Jos taas tämä menee ilotulitukseksi, on edessä viisi erää ja voittaja voi olla periaatteessa kumpi tahansa. Uskon tässäkin tapauksessa kuitenkin isommin Djokoviciin, sillä pitkässä juoksussa hän on sitkeämpi ja tasaisempi ja parempana puolustajana hän pakottaa Dimitrovin sellaisille alueille sellaisessa paikassa, jossa tämä on harvoin ollut. Henkisesti tämänkaltainen ottelu mittaisi todella hienosti Dimitrovin paukkuja tässä vaiheessa uraa ja antaisi ehkä myös jonkin sortin indikaatiota tulevaan.

Erittäin herkullinen peli siis tulossa. Jos ja kun nyt tässä joku arvio on annettava, niin veikkaan, että näemme skenaarion yksi kaltaisen ottelun ja Djokovic vie erin 3-1.


Semifinaali 2: Roger Federer vs. Milos Raonic

Toinen semifinaali tulee pelinkuvaltaan olemaan selkeämpi tapaus. Jos hakisimme World Cupin hengen mukaisesti jotain futistermiä tähän, niin se olisi ehdottomasti rangaistuspotkukilpailu.

Tässä parissa tullaan tykittämään syöttöjä sellaisella forcella, ettei sellaista ole nähty Wimbledonin semifinaalissa miesmuistiin. Paremman syöttöpäivän löytänyt pelaaja vie tämän kohtaamisen hyvin suurella todennäköisyydellä ja nimenomaan syöttämisen ansiosta.

Toki voittamiseen tarvitaan paljon muutakin, mutta vastustajan mahdollisuuksien minimointi omissa syötöissä on avain. Huono geimi sinne tai tänne on ratkaisevaa. Tällaisen asetelman hermopaineessa Federer on tietysti suosikki. Myös Grand Slam -välierä on Rogerille noin neljäkymmentä kertaa tutumpi paikka kuin Raonicille.

Toinen Federerin voittoa puoltava seikka on se, että hänen palautuksensa ovat rystysliceineen sekä hyökkäyksineen ikävämpiä ja luovat heti painetta Raonicin pelille, jos ja kun syötöistä välillä peliin pääsee. Matala ja lyhyt rystyslicepalautus etukenttään on Raonicin kaltaiselle jätille painajaista. Myös Federerin paljon viljelemä chip&charge tuo painetta Raonicin syöttöpeliin. Raonicin onkin aivan pakko syöttää raskaalla tulella koko ajan ja väijyttävä omia mahdollisuuksia Federerin syötöissä.

Pitkät pallottelut eivät ole Raonicin pelikirjassa nyt missään roolissa. Kaikkialta on tulitettava niin, ettei Federer saa hetkenkään rauhaa, eikä pääse viemään pisteitä missään vaiheessa.

Jotenkin tämä on helpompi ennustaa ja veikkaukseni on, että Federer vie tämän peräti 3-0. Raonicille maksimissaan yksi erä.

Voittajabarometri Wimbledon 2014, osa 5

Nadal out. Murray out. Kaksi neljän suurimman suosikin joukosta siis poissa. Tässä viimeinen voittajabarometri ennen semifinaaleja.

1) Novak Djokovic ****½
Vaikka oli ajoittain Marin Ciliciä vastaan kaukana parhaastaan, on hänen voittamisensa jälleen hirmuisen vaikeaa. Taso heittelee, mutta kun paikka sitä vaatii, osaa Djokovic olla todella hankala voitettava.

2) Roger Federer ****½
On kieltämättä hurjassa vireessä ja muiden kannalta tilanteen tekee entistä tukalammaksi se, että tämä tiedostaa paikkansa tulleen. Tämän parempaa mahdollisuutta ottaa se 18. Grand Slam ei taida enää olla tulla.

3) Grigor Dimitrov ****+
Varsin kypsä esitys Andy Murraytä vastaan monella tavalla. Osaa hyökätä, osaa puolustaa, syöttää hyvin ja niin edelleen. Jossain vaiheessa se iso breikki on tehtävä ja sen aika lienee nyt. En usko, että Dimitrov on vielä tyytyväinen, vaan nälkä nousta isojen poikien joukkoon on suuri. Tämän parempaa mahdollisuutta tehdä todellinen läpimurto ei vielä ole ollut.

4) Milos Raonic ****
Syöttö kulkee ja peli on nyt riittävän aggressiivista ja aloitteellista. Ei sorru enää viime vuosien tapaiseen passiivisuuteen, vaan hakee aktiivisesti otetta. Lopputurnausta ajatellen paljon riippuu kuitenkin edelleen syöttämisen tasosta. Ehkä jopa liian paljon?

torstai 3. heinäkuuta 2014

Mihin jäi Wimbledonin voittajabarometrin osa numero neljä?

Joku ihmetteli tänään mihin jäi voittajabarometrin osa numero neljä? Menikö bloggarilla pupu pöksyyn kun Nadal otti Kyrgiosilta oppituntia pallon lämäämisestä?

Ei varsinaisesti. Nelososa jäi kahdesta syystä. Ensinnäkin olin alkuviikosta pelaamassa Lappeenrannan kansallisissa ja toisekseen sain viikonloppuna, heti kesälomani alkajaisiksi, harmittavan kesäflunssan.

Energialevelit olivat yksinkertaisesti aivan liian alhaiset kirjoittamiseen akselilla maanantai-keskiviikko. Pahoitteluni.

Toki samaan hengenvetoon täytyy todeta, että kaikki tekemättömät ennakkoni ja barometrini olisivat menneet totaalisesti metsään hämärän rajamaillakin. Olinkin erittäin yllättynyt sekä Nick Kyrgiosin että Grigor Dimitrovin voitoista.

Väsymyksestä huolimatta seurasin molempia otteluita vähintäänkin toisella silmällä.

Kyrgiosin huima vire Nadalia vastaan oli juuri sitä, mitä häntä vastaan tarvitaan voiton mahdollistamiseksi. Hurjaa pommitusta varsinkin syöttögeimien osalta ja Nadalin passiiviset palautukset tuntuivat olevan namuja hurjavireiselle Kyrgiokselle. Syötönmurrot olivat käytännössä täysin mahdottomia Nadalille, joka ei saanut tasoaan muutenkaan nostettua tarpeeksi, jotta hän olisi pystynyt uhkaamaan nuoren australialaisen virettä ja uskoa.

Uskonut en myöskään Dimitrovin voittoon. Kuvittelin Andyn aiempien kierrosten erittäin vakuuttavan pelin tylsistyttävän Dimitrovin jossain vaiheessa, mutta nyt niin ei todellakaan käynyt, vaan Dimitrov otti varsin maukkaan voiton ilman erätappiota. Aikamoista.

Kun myös Milos Raonic pelasi itsensä välierään, on tämä kaksikko sittenkin otettava seuraavaan voittajabarometriin vastoin aiempia ennakoitani.