sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Ennakko: Roland Garros 2012

Pitkä odotus on vihdoin ohi: kauden toinen Grand Slam on vihdoin täällä! Roland Garros pistetään ennakkopakettiin tässä ja nyt.

Tämä ennakko voisi olla mistä tahansa muustakin isommasta (massa)turnauksesta, sillä kuten moneen otteeseen on todettu, isot nimet ovat isoissa kisoissa isoja nimiä ja pienet edelleen poikasia. Ainakin jos voittotaistelua mietitään. Voisin nimittäin jälleen kerran luvata melko lailla mitä tahansa, jos joku kolmikosta Federer-Djokovic- Nadal ei tätä vie.

Melkein voisin jättää myös jopa Federerin pois laskuista, mutta en sitä tee, koska hienon matkaraportin tehnyt Jukka L. on ensi viikon Roland Garros-avustajani Kim Ö:n ohella Skandinavian suurimpiä Roger-faneja.

Pelithän siis alkoivat jo tänään sunnuntaina ilman sen isompia yllätyksiä, mutta suurimmistä nimistä kentällä kävivät vain Tsonga ja Del Potro, jotka molemmat jatkavat. Del Potro tosin aavistuksen loukkaantuneena (polvi?). Kummatkin voisi laskea kisan mustiksi hevosiksi, varsinkin Del Potron, mutta hänen kisavoittonsa vaatisi kyllä ehdottoman maksimimaalista flow-tilaa tyyliin US Open 2009 sekä täysin tervettä miestä.

Lisäksi tämä saattaa olla kaikille isoille miehille liian rankka Grand Slam voitettavaksi. Niin hyviä kuin isnerit, del potrot, tsongat ja vaikkapa raonicit ovat jo jopa massalla, niin seitsemän voitettua paras viidestä -ottelua kahteen viikkoon on heille todennäköisesti aina liikaa. Jättiäijistä vain Berdych voisi jaksaa kevyehkön liikkumisensa turvin, mutta hänellä ei siihen riitä pää. Missään ikinä milloinkaan.

Mennäänkin suoraan siis voittotaisteluun. Nadal on pelannut Garrosia alustavat massakisat lähes täydellisesti ja voittanut kaikki, sinisen massan Madridia lukuunottamatta, joka juuri pintansa vuoksi jätetään nytkin painoarvolle nolla. Nadalia auttaa helpohko kaavio, joskin juuri edellä mainittu Raonic saattaa olla kovankin testin paikka neljännellä kierroksella, jos Raonic sinne asti selviää. Raonicin ajoittainen ailahtelevuus menee vielä nuoruuden piikkiin, mutta nyt se voi mennä myös pahojen massamiesten (mm. Monaco) piikkiin ennen Nadal-ottelua. Nadal kuitenkin on lähes pomminvarma finalisti, sillä välierässä David Ferrer olisi henkinen suupala ja lyöty mies jo etukäteen. Erinomaisista otteistaan huolimatta Ferreriltä ei löydy mentaalista kovuutta voittaa Nadalia massalla, vaikka Nadal olisi pelillisesti täysin köysissä. Tämä on tälläkin massakaudella nähty jo kahdesti. On eräpalloja, on omia syöttövuoroja erävoittoon, mutta ei ensimmäistäkään erää.

Niin ikään Djokovicilla on melkoisen mukava kaavio ilman sen suurempia vaaranpaikkoja aina semifinaaliin asti, jossa vastaan tulee mitä todennäköisimmin Federer, joka sen sijaan saa olla varuillaan. Neljännesfinaalissa vastaan astelee nimittäin joko Berdych tai Del Potro, joista Berdychillä saattaisi olla aavistuksen paremmat paukut tässä vaiheessa kisaa. Mutta vielä suurempi uhka on siis Djokovic välierässä. Siinä olisi kiistatta tämän turnauksen toiseksi suurin ja odotetuin kohtaaminen. Melkein kuitenkin uskon Djokovicin tämän hoitavan. Tulivoimaahan molemmilla on vaikka muille jakaa, mutta tässä tullankin siihen, että Federerille ei riitä massalla hänen letkeä peruspelinsä, vaan hänenkin on ajoittain alistuttava kiltisti hurjaan puolustuspeliin, joka ei ole hänen parhaita puoliaan. Djokovicilla se vastaavasti on, joten tästä voi tulla pannukakkukin, mutta isketään siihen kiinni jos ja kun sen aika on.

Finaalissa kohtaisivat siis Nadal ja Djokovic. Jotenkin herrojen viime kohtaamisista tämän kevään massoilla on jäänyt sellainen sivumaku erinäisistä syistä johtuen, että Djokovic olisi ikään kuin vain testaillut omaa peliään Nadalin massamyllyä vastaan. Katsonut, mistä niitä pisteitä ja paikkoja tulee (edelleen Nadalin rystyä painostamalla), toimiiko hänen omat linjapommit (kyllä, varsinkin rystyltä), miten Nadal syöttää (aavistuksen epätasaisesti) ja niin edelleen. Mielestäni vain Rooman finaalin ensimmäinen erä oli sitä, mitä tuleman todennäköisesti pitää mahdollisessa Garros-finaalissa.

Djokovic ei ehkä myöskään ole vielä näyttänyt aivan kaikkia massakorttejaan, sillä hän haluaa varmasti olla jotain vielä parempaa, mitä Nadal ja Federer ura-Grand Slamiensä kanssa ovat. Hän haluaa voittaa kaikki Grand Slamit putkeen. Tehdä historiaa omalla tavallaan. Nyt hänellä on siihen kaiken lisäksi elämänsä mahdollisuus ja se olisi kiistatta hurjin suoritus tennismaailmassa pitkään aikaan. Käyvätkö vain paineet liian koviksi, se jää nähtäväksi.

Nadal puolestaan on varmasti saanut voitoistaan ja Djokovic-päänahoistaan hurjasti lisää itseluottamusta ja tämä enteilee aina hurjaa iskua Garrosilla. Voi olla, että hänelläkin on vielä takataskussaan jotain, mitä emme vielä ole nähneet. Jotenkin hänen pelistään on voitoista huolimatta uupunut sitä extratehokkuutta ja-aggressiivisuutta, jossa mm. kämmenet lämätään nurkista läpi eikä jäädä junnaamaan keskikaistalle.

Rooman Djokovic-ottelussa hän käytti sitä yllättävänkin paljon. Toki varsinkin häntä vastaan tämä saattaa olla myös viisasta, sillä Djokovic on varmasti yksi parhaista, ellei peräti paras, kulmien käyttäjä kun hänelle lyöntikulmia avataan. Hän löytää usein vielä ikävämmän kulman ja pelin avaaja löytääkin itsensä 'sivupressuista' kulmia avatessaan. Palataan tähän vielä lähempänä, jos tämä ottelu toteutuu. Muussa tapauksessa Nadal on väistämättä mestari.

Joka tapauksessa Nadal on tälläkin kaudella yllättävän usein tyytynyt odottelemaan lähes vastustajan virheitä peruspelillään, kuten kävi muuten taannoisessa Jarkko-matsissakin. Se oli tosin kauden ensimmäisiä massaotteluja, mutta silti näkisin tämän passiivisuuden jotenkin lisääntyneen Nadalin pelissä viime vuoden aikana. Onko se sitten sitä itseluottamuksen puutetta vai mitä, niin sekin jää nähtäväksi.

Mutta yhtä kaikki. Vain Djokovic voi viedä Nadalin ennätyksellisen seitsemännen Garros voiton, mutta Nadalin massakauden näytöt, ehkä jopa peli, ovat nyt kokonaisuudessaan sitä luokkaa, että hän on ehdottomasti ennakkosuosikki nro yksi.

Näin siis käy.

Neljännesfinaalit:
Djokovic-Tsonga
Federer-Berdych
Ferrer-Murray
Nadal-Almagro

Välierät:
Djokovic-Federer
Nadal-Ferrer

Finaali:
Djokovic-Nadal

Voittaja: Nadal

1 kommentti:

  1. Toistaiseksi arvosana olisi ainakin tyydyttävä plus, sillä neljännesvälieriin on päässyt vain yksi väärä pelaaja, Berdych. Ja del Potrohan sinne meni.

    VastaaPoista