Nopeat teesit naisten finaaliin.
Vaikka Serena Williams on selvä suosikki, on Maria Sharapovalla pieni mahdollisuus yllätykseen, sillä Serena ei ole täysin vakuuttanut, vaikka onkin jyrännyt. Lisäksi hänellä on ollut pieniä terveysongelmia flunssan muodossa.
1) Henkinen peli
Sharapova on jäänyt Serenan jyrän alle nyt 15 kertaa peräkkäin ja viimeisin voitto on vuodelta 2004. Silloin maailma oli jokseenkin erilainen. Tämä ei voi olla vaikuttamatta Sharapovaan, mutta viime vuosina hän on jälleen lähestynyt Serenaa, eikä voitto ole kovin kaukana ole ollut. Voitto tänään vaatii reikäpäisyyttä ja ennen kaikkea uskoa.
2) Lyöntipeli
Sharapova kärsii monotonisesta pommituksestaan varsinkin Serenaa vastaan, joka taitaa kyseisen pelin paremmin kuin Maria. Jos Sharapova malttaisi hieman vähentää vauhtia ja lisätä samaan aikaan kulmia sekä syvyyssuunnan liikuttelua, niin Serenakin on yhtäkkiä tavallinen kuolevainen. Kovaa pommittamalla hän sitä harvoin on. Kummankaan vahvuus ei ole lyöminen 3-4 askeleen jälkeen.
3) Jaksaa, jaksaa
Vaikka kummankin liike on kaikkea muuta, kuin sulavaa ja eleganttia tanssia, niin Sharapovan tulisi jaksaa roikkua nyt mahdollisimman pitkään ja pistää myös Serena fyysisesti koville. Vielä yksi lyönti, vielä yksi lyönti jne.. Isona ja lihaksikkaana pelaajana ja mahdollisen flunssa jälkeen tai sen kourissa Serenalle voi tulla fysiikan kanssa yllättäviäkin ongelmia.
Omat pelimerkkini laitoinkin yllätyksen varaan eli Mariaan, sillä kaikki putket katkeavat aikanaan. Nyt on sen aika ja Maria kiljuu voittoon erin 2-1.