Lontoo paketoi tämänvuotisen ATP-kiertueen ja kausi alkaa olemaan paketoitu Davis Cupia lukuun ottamatta. Lontoossa Stefanos Tsitsipas otti viimevuotisen NextGen-voiton perään ensikertalaisena myös ATP-finaaliturnauksen voiton, jonka loppuottelussa kukistui siis Dominic Thiem, joka puolestaan kaatui syksyisessä Espoossa Emil Ruusuvuoren käsittelyssä, kuten varmasti kaikkien tuoreessa muistissa vielä onkin.
Meanwhile in Finland...
Emil Ruusuvuori on juuri ottanut jo kauden neljännen Challenger Tourin tunrnausvoiton, jonka myötä alkaa olla melko selvää, että nuoret tulevat nyt laajalla rintamalla ja että Emilille nämä nykyiset ympyrät alkavat olla liian pieniä. Sarja on yksinkertaisesti ja lähtökohtaisesti väärä tästä eteenpäin. Emil ei loistavine lyönteineen ja peleineen voi olla enää pienen lammikon suuri kala, vaan on hypättävä toisiin, suurempiin vesiin.
Tennis on siitä niin kiehtova ja haastava laji, että lähes aina on varaa olla parempi. Kehittyminen ei saa jäädä polkemaan paikoilleen. Tämä koskee niin peliä, lyöntejä kuin motivaatiotakin sekä miljoonaa muuta isompaa ja pienempää asiaa. Näihin välietappeihin, joita Challenger-voitotkin lopulta vain ovat, ei voi jäädä liikaa kiinni, vaikka ne kuinka hyvältä maistuisivatkin.
Emilin kohdalla viime viikko osoitti jälleen kerran, kuinka paljon potentiaalia miehestä sekä hänen tenniksestään vielä löytyy. Muutama rutiinivoitto Challenger-pelaajista, Otto Virtaselle annettu oppitunti puolestaan tämän seuraavasta pääsarjasta sekä upeasti taisteltu finaalivoitto ovat kaikki kypsän (tämän tason) pelaajan merkkejä. Mutta Emil on jo niin paljon muutakin.
Tarvittaessa Emil osaa tehdä itsensä hyvin vaikeasti voitettavaksi, sillä lyömisen perustaso ja -tempo on nyt jo erittäin korkealla tasolla, eikä selvää heikkoutta ole vielä löytynyt. Lyönnin painavuus on hyvän tekniikan ja rennon lyömisen seurauksena hyvin vertailukelpoista oikeastaan keneen tahansa. Emilin lyöntien kineettinen ketju ja osumien puhtaus hakee yksinkertaisesti vertaistaan. Huonompinakin päivinä tai hetkinä vastustajan täytyy urakoida massiivinen läjä duunia Emilin voittamiseksi ja juuri tämä on erittäin tärkeä signaali tulevaisuutta ajatellen.
Palataan vielä syksyiseen Davis Cupiin. Jostain syystä moni tennisaktiivi yrittää vesittää Emilin voittoa "puolikuntoisesta" Thiemistä, mutta totuus on se, ettei Thiem varmastikaan olisi pelannut ellei hän olisi tuntenut oloaan riittävän hyväksi. Oli Thiemin olotila tuolloin mikä hyvänsä, niin tuo ei ole juttu. Tenniksessä moinen, suuren ennakkosuosikin voitto vaatii kaikissa olosuhteissa valtaisan määrän työtä sekä lukuisia pienempiä ja isompia voittoja ottelun aikana. Thiem laittoi Emilin lähes koko ottelun ajan kaatamaan hänet nimenomaan voittamalla, eikä niin, että Thiem olisi vain hävinnyt ottelun. Thiem asetti haasteen, useita haasteita ottelun aikana. Emilin oli Thiemin lisäksi pakko voittaa itsensä kymmeniä kertoja ottaakseen tuon voiton. Täytyi olla rohkea ja aggressiivinen. Pelata ikään kuin out of his mind. Ja sen hän totisesti teki.
Viime viikolla Talissa tätä ei tarvinnut näin isosti tehdä, sillä perustekeminen riitti hyvin pitkälle. Vaikka seuraava on väärin sanottu, niin tuntui, ettei ruuvi missään vaiheessa ollut aivan tapissa, vaan varaa jäi vielä. Ja mikä upeinta, niin silti hän voitti turnauksen. Juuri tämä antaa niin paljon uskoa.
Mutta se edellyttää myös sitä, että rohkeus pelata säilyy kirkkaana mielessä. Kuten meillä kaikilla, niin kehitettävääkin on siis vielä. Muun muassa eteenpäin liikkuminen, vastustajan ajan pois ottaminen ja vielä entistä aggressiivisempi peli ovat kaikki asioita joihin varmasti kiinnitetään huomiota offseasonilla hyvin paljon. Seuraavalla tasolla ei juurikaan tule ns. välilyöntejä, lyöntejä vailla tarkoitusta. Jokaisen lyönnin on lähdettävä jonkinlaisella aloitteella. Tempo kovenee, vastustajien taso kovenee, kaikki kovenee. Jatkossa ei ole varaa jäädä kyttäilemään tai pelata puolivillaisesti tai puolivaloin. Nyt on mentävä ja laitettava joka kerta, jokaisessa erässä, jokaisessa geimissä, jokaisessa pisteessä, jokaisessa lyönnissä kaikki likoon.
On jälleen ikään kuin aloitettava alusta. Työ on vasta alkanut. Onnea matkaan, Emil!!!
Vasurilla on nimestään huolimatta poliittisesti täysin sitoutumaton tennisblogi,
joka käsittelee tennistä niin katsojan, pelaajan, valmentajan kuin yrittäjänkin vinkkelistä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Talin Tenniskeskus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Talin Tenniskeskus. Näytä kaikki tekstit
20/11/2019
10/04/2018
Jälkipelit: Suomi vs. Liettua, Davis Cup 2018
Ihanaa, Suomi, ihanaa!
Olipas huima Davis Cup-viikonloppu Talissa! Kahden päivän aikana nähtiin oikeastaan viisi toinen toistaan mielenkiintoisempaa ja jännittävämpää ottelua, joiden lopputulemana Suomi jatkaa kohti Egyptiä ja II-divisioonan kolmatta kierrosta, jonka voittaja nousee Davis Cupin I-divisioonaan.
Etukäteen ajatellen Suomelta vaadittiin äärimmäistä venymistä, sillä paperilla vastustaja oli parempi ja vieläpä melko selvästi. Erot pelaajien rankingeissä olivat selvät ja Liettuan ykköspelaaja Richardas Berankis (ATP-84) tiedettiin sen verran kovaksi, ettei hänen lyömiseen ollut paukkuja. Ainakaan vielä. Kun Berankisille voitiin realistisesti budjetoida kaksi voittoa, täytyi meidän napata voitot kaikista muista otteluista ja juuri niin onnistuttiin upealla venymisellä ja taistelulla tekemään!
Ainoana "varmana" tai meidän "budjetoituna pisteenä" voitiin jossain määrin pitää nelinpeliä, jonka parimme Henri Kontinen ja Harri Heliövaara (ATP-453) upeasti hoitivat. Mutta selvää oli, että niin Harrin kuin Emil Ruusuvuorenkin (ATP-592) täytyi voittaa Liettuan kakkospelaajana pelannut Laurynas Grigelis (ATP-251).
Heti ensimmäinen ottelu Harrin ja Grigeliksen välillä oli hengissä säilymisen kannalta elintärkeä. Harri pelasi Grigelistä vastaan hyvää ja tasapainoista tennistä huolimatta toisen erän mankelista, jossa liettualaisen lyöntien voima ja pituus olivat hetkellisesti suomalaiselle liikaa. Kolmannen erän taistelutahto ja upea paluu otteluun saivat kuitenkin Grigeliksen otteisiin epävarmuutta ja Harri nappasi todella makean voiton äärimmäisen tärkeään paikkaan.
Viikonlopun mielenkiintoisin matsi oli mielestäni Berankisin ja Ruusuvuoren ottelu lauantai-iltana. Oli nimittäin jännittävää seurata, miten Emil pysyisi ATP-tason jyrän kyydissä. Ensimmäisessä erässä ero oli silminnähtävä ja erottui oikeastaan kaikessa perustekemisessä. Ruusuvuori pystyi toki vastaamaan omalla parhaallaan hyvinkin Berankisille, mutta kaikki muu, vähänkin omasta parhaasta jääminen tuotti tuskaa, jonka Berankis hyödynsi armotta painavalla ja fyysisellä pelillään. Kun Emil jäi taakse, hän ajautui poikkeuksetta kauas takarajasta puolustusasemiin ja liettualainen sai määrätä pelin tahdin.
Erot näkyivät parhaiten liikkeestä lyödessä. Aivan liian usein Emilin lyönti jäi ikään kuin tekemättä, vaikka hän pallolle ehtikin. Kun jalkatyö ei vielä aivan riitä siihen, että lyönti lähtisi jaloista myös liikkeessä, niin peli jää painottomaksi. Lyöntiin ei tule tällöin riittävää pituutta ja/tai voimaa. Vastaavasti Berankis sai liikkeestäkin uskomattoman hienosti painoa lyönteihinsä lähes joka kerta.
Toinen isompi näkyvä ero oli pelinopeudessa, joka liettualaisella oli varsin kova. Hän pyrki kaikissa tilanteissa pallon ja takarajan päälle ottamaan ohjat, mutta myös kaiken ajan suomalaiselta pois. Myös Berankisin reagointi puolustuksesta hyökkäykseen tai toisinpäin oli vielä joitakin pykäliä suomalaista nopeampaa ja terävämpää.
Nämä pienet erot näkyvät pelissä kuitenkin vielä rajusti ja vaikka Emil toisen erän upeasti nappasikin, oli siinä sittenkin ehkä enemmän liettualaisen työtapaturman vikaa kuin Emilin pelillistä paremmuutta. Toki Emil taisteli itsensä hyvin otteluun mukaan vaikean ensimmäisen erän jälkeen ja kyllä hän aidosti itsensä myös Berankisin pään sisään pelasi, mistä iso kreditit suomalaiselle. Berankisilla oli kuitenkin ottelussa selkeästi enemmän hävittävää ja se kyllä välillä näkyi. Paineet olivat kovat.
Sunnuntain ensimmäisen ja viikonlopun kolmannen ottelun, nelinpelin, näin aamun junnuvalmennuksista johtuen vain puoliksi. Kaikki vaikutti kuitenkin olevan kohdillaan, joten melko rutiininomainen kuva voitosta jäi. Se on tähän väliin pakko sanoa, että onhan tämä Davis Cupin formaatti näin aivan hemmetin nerokas ja kun Suomella on aidosti Kontisen ja Heliövaaran myötä varsin kova nelinpelipari ehkä jopa maailman mittakaavassa, niin näiden pisteiden varaan voi laskea paljon todennäköisesti myös jatkossa. Mielessä kävi, tämä tiimi voisi ottaa tähtäimeensä jopa olympiamitalin. Kuulostaa tietysti hullulta, mutta ei se nyt niin kaukaa haettu idea ole.
Viikonlopun selkein kamppailu tuli kuitenkin heti nelinpelin perään, kun Heliövaara jatkoi puolen tunnin breikin jälkeen otteluun Berankisia vastaan. Toki oli selvää, että tähän otteluun mentiin vähän kuin leijonien eteen ja Harri varmasti ansaitsi paikkansa hyvän Grigelis- ja nelurimatsin jälkeen, mutta itse olisin Jarkkona ehkä hieman pohtinut esimerkiksi Patrik Niklas-Salmisen käyttöä tässä. Vaikka Harri taisteli hyvin ja vieläpä kertakaikkisen loistavalla asenteella, niin ehkä kuitenkin pieni väsymys ja terävyyden puute pelistä kajasti. Berankisille melko lailla rutiinivoitto rutiinipelillä.
Ratkaisuottelu käytiin Ruusuvuoren ja Grigeliksen välillä. Emil oli varmasti saanut Harrilta erinomaiset vinkit liettualaisen pelin murtamiseksi, sillä jo kenttähaastattelussa Berankis-tappion jälkeen Harri pyysi yleisöä pitämään mekkalaa varsinkin Grigeliksen kämmenvirheiden jälkeen. Emil käyttikin liettualaisen kämmenen epävarmuutta todella fiksusti ja kylmäpäisesti hyväkseen. Ensimmäisen erän alku oli todella murhaa, kun Emil pommitti syöttöjään armotta Girgeliksen kämmenelle, josta ne lensivät välillä minne sattui ja liettualainen sai hädin pisteitä Emilin syöttövuoroilla. Myös toisen erän ratkaisuhetkillä tuo lyönti sakkasi rajusti ja Emil otti lopulta melko selvänkin voiton, vaikka se toki suuren työn takana olikin.
Täytyy todeta, että Emilin peli oli varsin kylmäpäistä ja kypsää koko viikonlopun ajan. Varsinkin voittomatsissa voiton ottaminen melko hurjissakin paineissa on erittäin kova näyttö, eikä tietysti erän ottaminen TOP100-pelaajaltakaan mikään huono meriitti tässä vaiheessa uraa ole. Uskoa se antaa varmasti valtavasti.
Työtä on kuitenkin vielä rajusti jäljellä. Fysiikka kaipaa vielä työtä, jotta juuri esimerkiksi noista kulmatilanteista pystytään iskemään ja puolustamaan rajummin vastaan. Reagointi hyökkäävämmän takakenttäpelin mahdollistamiseksi on toinen selkeä kehitysalue. Vaikka lyönti lähtee ajoittain painavasti, niin painavuutta on haettava myös pelinopeutta nostamalla. Aktiivisemmin lähemmäs takarajaa pelin viejäksi, niin hyvä tulee. Todella hyvä, sillä lyönnit ovat jo olemassa. Syötöstä lähtien.
Matka siis jatkuu.
Olipas huima Davis Cup-viikonloppu Talissa! Kahden päivän aikana nähtiin oikeastaan viisi toinen toistaan mielenkiintoisempaa ja jännittävämpää ottelua, joiden lopputulemana Suomi jatkaa kohti Egyptiä ja II-divisioonan kolmatta kierrosta, jonka voittaja nousee Davis Cupin I-divisioonaan.
Etukäteen ajatellen Suomelta vaadittiin äärimmäistä venymistä, sillä paperilla vastustaja oli parempi ja vieläpä melko selvästi. Erot pelaajien rankingeissä olivat selvät ja Liettuan ykköspelaaja Richardas Berankis (ATP-84) tiedettiin sen verran kovaksi, ettei hänen lyömiseen ollut paukkuja. Ainakaan vielä. Kun Berankisille voitiin realistisesti budjetoida kaksi voittoa, täytyi meidän napata voitot kaikista muista otteluista ja juuri niin onnistuttiin upealla venymisellä ja taistelulla tekemään!
Ainoana "varmana" tai meidän "budjetoituna pisteenä" voitiin jossain määrin pitää nelinpeliä, jonka parimme Henri Kontinen ja Harri Heliövaara (ATP-453) upeasti hoitivat. Mutta selvää oli, että niin Harrin kuin Emil Ruusuvuorenkin (ATP-592) täytyi voittaa Liettuan kakkospelaajana pelannut Laurynas Grigelis (ATP-251).
Heti ensimmäinen ottelu Harrin ja Grigeliksen välillä oli hengissä säilymisen kannalta elintärkeä. Harri pelasi Grigelistä vastaan hyvää ja tasapainoista tennistä huolimatta toisen erän mankelista, jossa liettualaisen lyöntien voima ja pituus olivat hetkellisesti suomalaiselle liikaa. Kolmannen erän taistelutahto ja upea paluu otteluun saivat kuitenkin Grigeliksen otteisiin epävarmuutta ja Harri nappasi todella makean voiton äärimmäisen tärkeään paikkaan.
Viikonlopun mielenkiintoisin matsi oli mielestäni Berankisin ja Ruusuvuoren ottelu lauantai-iltana. Oli nimittäin jännittävää seurata, miten Emil pysyisi ATP-tason jyrän kyydissä. Ensimmäisessä erässä ero oli silminnähtävä ja erottui oikeastaan kaikessa perustekemisessä. Ruusuvuori pystyi toki vastaamaan omalla parhaallaan hyvinkin Berankisille, mutta kaikki muu, vähänkin omasta parhaasta jääminen tuotti tuskaa, jonka Berankis hyödynsi armotta painavalla ja fyysisellä pelillään. Kun Emil jäi taakse, hän ajautui poikkeuksetta kauas takarajasta puolustusasemiin ja liettualainen sai määrätä pelin tahdin.
Erot näkyivät parhaiten liikkeestä lyödessä. Aivan liian usein Emilin lyönti jäi ikään kuin tekemättä, vaikka hän pallolle ehtikin. Kun jalkatyö ei vielä aivan riitä siihen, että lyönti lähtisi jaloista myös liikkeessä, niin peli jää painottomaksi. Lyöntiin ei tule tällöin riittävää pituutta ja/tai voimaa. Vastaavasti Berankis sai liikkeestäkin uskomattoman hienosti painoa lyönteihinsä lähes joka kerta.
Toinen isompi näkyvä ero oli pelinopeudessa, joka liettualaisella oli varsin kova. Hän pyrki kaikissa tilanteissa pallon ja takarajan päälle ottamaan ohjat, mutta myös kaiken ajan suomalaiselta pois. Myös Berankisin reagointi puolustuksesta hyökkäykseen tai toisinpäin oli vielä joitakin pykäliä suomalaista nopeampaa ja terävämpää.
Nämä pienet erot näkyvät pelissä kuitenkin vielä rajusti ja vaikka Emil toisen erän upeasti nappasikin, oli siinä sittenkin ehkä enemmän liettualaisen työtapaturman vikaa kuin Emilin pelillistä paremmuutta. Toki Emil taisteli itsensä hyvin otteluun mukaan vaikean ensimmäisen erän jälkeen ja kyllä hän aidosti itsensä myös Berankisin pään sisään pelasi, mistä iso kreditit suomalaiselle. Berankisilla oli kuitenkin ottelussa selkeästi enemmän hävittävää ja se kyllä välillä näkyi. Paineet olivat kovat.
Sunnuntain ensimmäisen ja viikonlopun kolmannen ottelun, nelinpelin, näin aamun junnuvalmennuksista johtuen vain puoliksi. Kaikki vaikutti kuitenkin olevan kohdillaan, joten melko rutiininomainen kuva voitosta jäi. Se on tähän väliin pakko sanoa, että onhan tämä Davis Cupin formaatti näin aivan hemmetin nerokas ja kun Suomella on aidosti Kontisen ja Heliövaaran myötä varsin kova nelinpelipari ehkä jopa maailman mittakaavassa, niin näiden pisteiden varaan voi laskea paljon todennäköisesti myös jatkossa. Mielessä kävi, tämä tiimi voisi ottaa tähtäimeensä jopa olympiamitalin. Kuulostaa tietysti hullulta, mutta ei se nyt niin kaukaa haettu idea ole.
Viikonlopun selkein kamppailu tuli kuitenkin heti nelinpelin perään, kun Heliövaara jatkoi puolen tunnin breikin jälkeen otteluun Berankisia vastaan. Toki oli selvää, että tähän otteluun mentiin vähän kuin leijonien eteen ja Harri varmasti ansaitsi paikkansa hyvän Grigelis- ja nelurimatsin jälkeen, mutta itse olisin Jarkkona ehkä hieman pohtinut esimerkiksi Patrik Niklas-Salmisen käyttöä tässä. Vaikka Harri taisteli hyvin ja vieläpä kertakaikkisen loistavalla asenteella, niin ehkä kuitenkin pieni väsymys ja terävyyden puute pelistä kajasti. Berankisille melko lailla rutiinivoitto rutiinipelillä.
Ratkaisuottelu käytiin Ruusuvuoren ja Grigeliksen välillä. Emil oli varmasti saanut Harrilta erinomaiset vinkit liettualaisen pelin murtamiseksi, sillä jo kenttähaastattelussa Berankis-tappion jälkeen Harri pyysi yleisöä pitämään mekkalaa varsinkin Grigeliksen kämmenvirheiden jälkeen. Emil käyttikin liettualaisen kämmenen epävarmuutta todella fiksusti ja kylmäpäisesti hyväkseen. Ensimmäisen erän alku oli todella murhaa, kun Emil pommitti syöttöjään armotta Girgeliksen kämmenelle, josta ne lensivät välillä minne sattui ja liettualainen sai hädin pisteitä Emilin syöttövuoroilla. Myös toisen erän ratkaisuhetkillä tuo lyönti sakkasi rajusti ja Emil otti lopulta melko selvänkin voiton, vaikka se toki suuren työn takana olikin.
Täytyy todeta, että Emilin peli oli varsin kylmäpäistä ja kypsää koko viikonlopun ajan. Varsinkin voittomatsissa voiton ottaminen melko hurjissakin paineissa on erittäin kova näyttö, eikä tietysti erän ottaminen TOP100-pelaajaltakaan mikään huono meriitti tässä vaiheessa uraa ole. Uskoa se antaa varmasti valtavasti.
Työtä on kuitenkin vielä rajusti jäljellä. Fysiikka kaipaa vielä työtä, jotta juuri esimerkiksi noista kulmatilanteista pystytään iskemään ja puolustamaan rajummin vastaan. Reagointi hyökkäävämmän takakenttäpelin mahdollistamiseksi on toinen selkeä kehitysalue. Vaikka lyönti lähtee ajoittain painavasti, niin painavuutta on haettava myös pelinopeutta nostamalla. Aktiivisemmin lähemmäs takarajaa pelin viejäksi, niin hyvä tulee. Todella hyvä, sillä lyönnit ovat jo olemassa. Syötöstä lähtien.
Matka siis jatkuu.
01/02/2014
Davis Cup -fiiliksiä Talista (perjantai 31.1.2014)
Jos joku positiivinen asia pitää joskus hakemalla hakea Suomen tenniskulttuurin pienuudesta, niin se on se, että se on nimenomaan pientä. On suorastaan nautinnollista parkkeerata autoa noin 10 minuuttia ennen h-hetkeä aivan hallin viereen ikään kuin olisi menossa itse treenaamaan. Hirveä kiire, mutta oi sitä ihanuutta, kun ei ole ruuhkaa, ei härdelliä, ei mitään. Siitäkin huolimatta tätä olematonta parkkioperaatiota ohjasi avulias talkootyöläinen, joka tekikin sen palveluhenkisyydellään varsin ansiokkaasti.
En tiedä minkä kokoluokan starba meillä pitäisi olla, jotta saisimme edes parkkipaikan täyteen.
Olin nimitäin taannoin HIFK:n kotipelissä eräänä syksyisenä arki-iltana. Olin paikalla noin 40 (nel-jä-kym-men-tä) minuuttia ennen ottelua, enkä saanut autoani mihinkään. En sitten mihinkään. Jätin sen lopulta satojen metrien päähän eläintarhan kentän parkkipaikalle ja monen muun auton tavoin vieläpä vähän laittomasti: osa nurmikolle, osa tienlaitaan. Missasin siitäkin huolimatta pelin alun. Ottelun jälkeen autolle päästyäni huomasin, että myös Helsingin kaupungin Rakennusvirasto oli hoitanut työnsä ansiokkaasti ja muistanut minua elämäni ensimmäisellä parkkisakolla.
Niin tai näin, joskus pienuus on ihanuutta. Samaan aikaan toivoisi tietenkin samanlaista parkkihelvettiä myös Talin suunnalle.
***
Jarkko hoiti oman osuutensa tyylillä ottamalla kylmän rutiinivoiton. Kaveri, Aleksander Lazov, pysyi mukana tasan neljä geimiä, jonka jälkeen klassinen romahdus ja lähestulkoon täysin (m)unille. Tässä näkyi hienosti miten hurja Jarkonkin mylly on tämän tason kavereille. Ei sanan sijaa, kun Jarkko vain jaksoi olla aktiivinen. Tempo on lopulta aivan liian kova ja noin 500 sijan ranking-ero on käytännössä valovuoden luokkaa.
Matsin jälkeen Jarkolta vielä peruskuviot eli haastattelut ja puumerkki mm. poikani uuteen nimmaripalloon. Ilme oli kirkas niin pojalla kuin Jarkolla.
Ammattilainen.
***
En muista olenko nähnyt koskaan tai ainakaan pitkään aikaan Micke Kontisen ottelua. Peli näyttää paikoitellen varsin mallikkaalta, mutta työtä on vielä paljon jäljellä, jotta miehen tavoite ATP-top50 olisi mahdollinen. Varmasti on niin, ettei Mickellä ollut perjantaina todellakaan paras päivänsä, mutta vähän valju kuva miehen pelistä jäi.
On kuitenkin opittava voittamaan myös sillä b-pelillä. Nyt hätäistä räiskintää komppasi tukku helpohkoja virheitä, joista monet toki aivan oikeaoppisesti hakivat sen a-pelin mukaisia hyökkäysasetelmia. Lyönti lähtee kuitenkin vielä turhan usein liian kiltisti, sillä hankalistakin positioista on saatava aikaan hankalia lyöntejä.
Myös fysiikkaa on kehitettävä edelleen rajusti lisää, jotta liikkumiseen ja sitä kautta lyönteihin saadaan vielä tuota lisäpotkua tiukoissakin paikoissa. Rysty vaikutti hieman passiiviselta ja sitä Micke löi usein vailla sen kummempaa tarkoitusta. Hän ei pystynyt mielestäni viemään sillä peliä eteenpäin haluamaansa suuntaan.
Toki pelissä on paljon hyviäkin elementtejä, kuten kämmen ja syöttö, jotka toimiessaan lähtevätkin todella napakasti. Välillä mailasta lähtevä ääni oli puhtaan osuman jälkeen niin kova, ettei kaltaiseni b-luokan suhari saa moista aikaan kuin sataprosenttisen puhtaalla pokaosumalla.
Tsemppiä siis kovasti Mickelle jatkoon! Duunii, duunii! Siitä se lähtee!
***
Olen hehkuttanut tätä jo aiemminkin, mutta onhan tämä Davis Cup pelisysteemiltään kerrassaan nerokas kilpailu. Perjantain tasatilanne 1-1 johtanee siihen, että lauantain neluri on jälleen jossain määrin avainasemassa. Voitto siitä, niin otteluvoitto on erittäin lähellä, mutta tappio veisi Suomen veitsenterälle sunnuntaita ajatellen.
Tsemiä Suomi!
Ja nyt kaikki täyttämään niitä parkkipaikkoja Talin suunnalle!
En tiedä minkä kokoluokan starba meillä pitäisi olla, jotta saisimme edes parkkipaikan täyteen.
Olin nimitäin taannoin HIFK:n kotipelissä eräänä syksyisenä arki-iltana. Olin paikalla noin 40 (nel-jä-kym-men-tä) minuuttia ennen ottelua, enkä saanut autoani mihinkään. En sitten mihinkään. Jätin sen lopulta satojen metrien päähän eläintarhan kentän parkkipaikalle ja monen muun auton tavoin vieläpä vähän laittomasti: osa nurmikolle, osa tienlaitaan. Missasin siitäkin huolimatta pelin alun. Ottelun jälkeen autolle päästyäni huomasin, että myös Helsingin kaupungin Rakennusvirasto oli hoitanut työnsä ansiokkaasti ja muistanut minua elämäni ensimmäisellä parkkisakolla.
Niin tai näin, joskus pienuus on ihanuutta. Samaan aikaan toivoisi tietenkin samanlaista parkkihelvettiä myös Talin suunnalle.
***
Jarkko hoiti oman osuutensa tyylillä ottamalla kylmän rutiinivoiton. Kaveri, Aleksander Lazov, pysyi mukana tasan neljä geimiä, jonka jälkeen klassinen romahdus ja lähestulkoon täysin (m)unille. Tässä näkyi hienosti miten hurja Jarkonkin mylly on tämän tason kavereille. Ei sanan sijaa, kun Jarkko vain jaksoi olla aktiivinen. Tempo on lopulta aivan liian kova ja noin 500 sijan ranking-ero on käytännössä valovuoden luokkaa.
Matsin jälkeen Jarkolta vielä peruskuviot eli haastattelut ja puumerkki mm. poikani uuteen nimmaripalloon. Ilme oli kirkas niin pojalla kuin Jarkolla.
Ammattilainen.
***
En muista olenko nähnyt koskaan tai ainakaan pitkään aikaan Micke Kontisen ottelua. Peli näyttää paikoitellen varsin mallikkaalta, mutta työtä on vielä paljon jäljellä, jotta miehen tavoite ATP-top50 olisi mahdollinen. Varmasti on niin, ettei Mickellä ollut perjantaina todellakaan paras päivänsä, mutta vähän valju kuva miehen pelistä jäi.
On kuitenkin opittava voittamaan myös sillä b-pelillä. Nyt hätäistä räiskintää komppasi tukku helpohkoja virheitä, joista monet toki aivan oikeaoppisesti hakivat sen a-pelin mukaisia hyökkäysasetelmia. Lyönti lähtee kuitenkin vielä turhan usein liian kiltisti, sillä hankalistakin positioista on saatava aikaan hankalia lyöntejä.
Myös fysiikkaa on kehitettävä edelleen rajusti lisää, jotta liikkumiseen ja sitä kautta lyönteihin saadaan vielä tuota lisäpotkua tiukoissakin paikoissa. Rysty vaikutti hieman passiiviselta ja sitä Micke löi usein vailla sen kummempaa tarkoitusta. Hän ei pystynyt mielestäni viemään sillä peliä eteenpäin haluamaansa suuntaan.
Toki pelissä on paljon hyviäkin elementtejä, kuten kämmen ja syöttö, jotka toimiessaan lähtevätkin todella napakasti. Välillä mailasta lähtevä ääni oli puhtaan osuman jälkeen niin kova, ettei kaltaiseni b-luokan suhari saa moista aikaan kuin sataprosenttisen puhtaalla pokaosumalla.
Tsemppiä siis kovasti Mickelle jatkoon! Duunii, duunii! Siitä se lähtee!
***
Olen hehkuttanut tätä jo aiemminkin, mutta onhan tämä Davis Cup pelisysteemiltään kerrassaan nerokas kilpailu. Perjantain tasatilanne 1-1 johtanee siihen, että lauantain neluri on jälleen jossain määrin avainasemassa. Voitto siitä, niin otteluvoitto on erittäin lähellä, mutta tappio veisi Suomen veitsenterälle sunnuntaita ajatellen.
Tsemiä Suomi!
Ja nyt kaikki täyttämään niitä parkkipaikkoja Talin suunnalle!
16/01/2013
Hajaheittoja: Australian Open 2013, päivä 3
Ensimmäisiä hajaheittoja tämän vuoden Openista, olkaa hyvä!
***
Marraskuu 2012. Tali. Lukas Lacko voittaa IPP Openin.
Tammikuu 2013. Melbourne. Lukas Lacko vääntää viisi erää Janko Tipsarevicin (ATP-8) kanssa Australian Openissa.
Marraskuu. 2013. Tali. Sinäkin katsomossa?
***
Ymmärtääkseni Australiassa ollaan toistaiseksi oltu melko siivosti. Baghdatiskin on keskittynyt tänä vuonna käyttämään mailaansa enimmäkseen pallon lyömiseen. Jerzy Janowiczillä oli kuitenkin jo yritystä. Tuon jälkeen oli vielä koputellut mailallaan tuomarituolia ja heittänyt vedet kentälle... Siis juomapullostaan. Vaikuttaakin siltä, että joku sulaa helteessä tosissaan tänäkin vuonna. Se voi olla juuri Jerzy.
***
Ryan Harrison eilen: "I can surprise Djokovic." Ryan Harrison tänään: 6 voitettua geimiä ja kotiin. Se siitä yllätyksestä.
***
Jarkko pelaa huomenna Ivan Dodigia vastaan. Veijarit ovat treenanneet paljon yhdessä ja huhut kertovat, että Ivan ei ole treeneissä saanut Jarkolta erääkään. Numerolappu rinnassa asiat aina hieman muuttuvat, mutta mikään ei horjuta uskoamme Jarkkoon. Ottelu pelataan mitä ilmeisimmin kentällä, jolla ei ole kameroita, joten on tyydyttävä livescore-seurantaan.
***
Ja Twitter-kansalle vielä pakollinen suositus: @UL_eerikainen. Ehdottomasti seurantaan. Mies on ollut Twitterissä ehkä noin kolme päivää ja informoi jo imuroinnistaankin. Loistavien tennistweettien ohella.
***
Eteenpäin!
***
Marraskuu 2012. Tali. Lukas Lacko voittaa IPP Openin.
Tammikuu 2013. Melbourne. Lukas Lacko vääntää viisi erää Janko Tipsarevicin (ATP-8) kanssa Australian Openissa.
Marraskuu. 2013. Tali. Sinäkin katsomossa?
***
Ymmärtääkseni Australiassa ollaan toistaiseksi oltu melko siivosti. Baghdatiskin on keskittynyt tänä vuonna käyttämään mailaansa enimmäkseen pallon lyömiseen. Jerzy Janowiczillä oli kuitenkin jo yritystä. Tuon jälkeen oli vielä koputellut mailallaan tuomarituolia ja heittänyt vedet kentälle... Siis juomapullostaan. Vaikuttaakin siltä, että joku sulaa helteessä tosissaan tänäkin vuonna. Se voi olla juuri Jerzy.
***
Ryan Harrison eilen: "I can surprise Djokovic." Ryan Harrison tänään: 6 voitettua geimiä ja kotiin. Se siitä yllätyksestä.
***
Jarkko pelaa huomenna Ivan Dodigia vastaan. Veijarit ovat treenanneet paljon yhdessä ja huhut kertovat, että Ivan ei ole treeneissä saanut Jarkolta erääkään. Numerolappu rinnassa asiat aina hieman muuttuvat, mutta mikään ei horjuta uskoamme Jarkkoon. Ottelu pelataan mitä ilmeisimmin kentällä, jolla ei ole kameroita, joten on tyydyttävä livescore-seurantaan.
***
Ja Twitter-kansalle vielä pakollinen suositus: @UL_eerikainen. Ehdottomasti seurantaan. Mies on ollut Twitterissä ehkä noin kolme päivää ja informoi jo imuroinnistaankin. Loistavien tennistweettien ohella.
***
Eteenpäin!
16/11/2012
IPP Open & Ortolääkärit Open 2012, pe 16.11.2012, Helsinki
Hep!
Pitkästä aikaa ammattilaistennistä livenä paikan päällä! Tässä fiiliksiä Talista.
***
Työpäivän päätteeksi ennen IPP Openiin saapumista kävimme kollegan kanssa hakkaamassa palloa Espoonlahdessa. Kiirehän siinä tuli ja pelkäsin jo pahinta myöhästymisen ja varsinkin parkkipaikkojen suhteen.
Olin nimittäin Talin parkkipaikalla noin viisi minuuttia yli viiden, jolloin Jarkon ja Dudi Selan ottelun piti alkaa. Mutta mitä vielä? Parkkipaikan kaveri ohjasi minut sukkana parkkiin ja pääsin näkemään vielä jopa lämppärisyötöt. Toisaalta todella hienoa, että myöhäinen autoilija sai autonsa viime hetkellä kivasti parkkiin tennishallin viereen, mutta toisaalta sitä olisi toivonut, että porukkaa olisi ollut vähintäänkin niin paljon, että parkkipaikat tenniskeskuksen lähistöllä olisivat pullistelleet ja minulle olisi myyty niillä main 'ei oota'.
Vaikka itsekin on tullut Jarkon peliä ajoittain kritisoitua, niin on syytä muistaa kuinka kovasta jätkästä on silti kysymys. Edelleen. Mies on nytkin Top-50:n paikkeilla maailmassa ja vieläpä lajissa, joka on yksi kilpaillumpia ja haastavimpia yksilölajeja. Kaikella kunnioituksella vaikkapa keihäänheittoa, hiihtoa tai suunnistusta kohtaan, mutta nyt painitaan aivan eri sarjassa. Voi myös miettiä onko Suomella jalkapallossa tai jääkiekossa tällä hetkellä ketään pelaajaa maailman 50 parhaan pelaajan joukossa? Enpä usko.
Vinkkinä siis sen verran, Jarkko pelaa semifinaalin huomenna lauantaina noin klo 17 alkaen. Tätä herkkua ei enää montaa vuotta ole tarjolla, joten nautitaan tilanteesta nyt kun se on vielä mahdollista.
***
Tänään Jarkolta nähtiin melko lailla perussuoritus huonosta alusta huolimatta. Onhan se Jarkon normi tekeminen kuitenkin niin hurjalla tasolla, ettei siinä kaiken maailman dudiselat pääse paljoakaan silmille hyppimään. Alun kämmenvirhesuman jälkeen Jarkko sai pelinsä hyvin jengoilleen ja hyvällä duunilla sekä asenteella Sela kypsyi kuin joulupaisti aatonaattona. Lopullisesti Selan selän katkaisi ensimmäisen erän lopulla Jarkon kämmenlentolyönnin rajatuomio, joka ei miestä miellyttänyt. Mies jaksoi purnata siitä vielä toisessakin erässä, jossa hänen pelinsä meni jo vähän roiskimiseksi.
Ottelun toisen kulminaatiopisteen, tilanteessa 2-2, jälkeen Sela ei saanut enää geimiäkään. Siinä Nieminen mm. lobbasi Selan pallon lentäessä millintarkasti kattorakenteiden välistä, jonka tämä toki vielä palautti ja taisi sen päälle lobata kertaalleen vielä Jarkonkin. Lopullisesti piste ratkesi kuitenkin Jarkon rystylyöntiin, joka osui ensin verkkonauhaan, josta pallo kimposi ylöspäin tippuakseen vielä verkkonauhan kautta Selan puolelle verkkoa. Auts. Se varmasti sattui. Peli oli siinä vaiheessa käytännössä selvä, sillä niin stabiilia Jarkon peli oli.
***
Otin istumapaikkani Niemisen matsiin lähes kentän tasolta, sillä valinnan varaa oli ja siltä tasolta katseltuna pelin intensiteetti on lähes käsin kosketeltavaa. Liike ja sen tempo on niin järjetöntä, että se jaksaa ällistyttää edelleen joka kerta. Liike pallolle on niin lapasessa kuin vain olla voi ja balanssi lyöntihetkellä lähes täydellinen. Eikä se lyöntikään nyt ihan likaisin ole. Kaikki turha venkoilu on loistaa lyönneissä poissaolollaan ja niin pelkistetyn ja helpon näköistä lyöminen näillä on.
***
Niemisen matsin jälkeen vaeltelin messualueen läpi päätyäkseni seuraamaan hetkeksi naistennistä samaan aikaan käytävässä Ortolääkärit Openissa. Itä-Euroopan tennisbuumi näkyi Talissa asti, sillä kuudesta näkemästäni pelurista viisi oli näistä maista. Kuudes oli muuten Sveitsistä kuten sukunimestä Sadikovic voi selvästi päätellä.
Mutta pointtini ei ollut tämä, vaan se, että olin vaikuttunut siitä, miten lujaa nämä mimmit palloa tykittivät. Tuntui kuin heillä kaikilla olisi ollut vain yksi vaihde ja se oli "TÄYSIÄ!", mikä on lyömisen arvostettavin ja jaloin piirre nyt, ja aina, iankaikkisesti, aamen. Hienoa siis katsella, miten pallo liikkui. Pelilliset variaatiot olivat toki vähissä, mutta silti tätä monotonista tykitystäkin on kiva joskus katsella.
***
Nämä siis päällimmäisinä tästä päivästä. Huomenna jatketaan miesten nelinpelin finaalilla klo 13 alkaen, jonka jälkeen jatketaan miesten välierillä. Osukaa huudeille.
Pitkästä aikaa ammattilaistennistä livenä paikan päällä! Tässä fiiliksiä Talista.
***
Työpäivän päätteeksi ennen IPP Openiin saapumista kävimme kollegan kanssa hakkaamassa palloa Espoonlahdessa. Kiirehän siinä tuli ja pelkäsin jo pahinta myöhästymisen ja varsinkin parkkipaikkojen suhteen.Olin nimittäin Talin parkkipaikalla noin viisi minuuttia yli viiden, jolloin Jarkon ja Dudi Selan ottelun piti alkaa. Mutta mitä vielä? Parkkipaikan kaveri ohjasi minut sukkana parkkiin ja pääsin näkemään vielä jopa lämppärisyötöt. Toisaalta todella hienoa, että myöhäinen autoilija sai autonsa viime hetkellä kivasti parkkiin tennishallin viereen, mutta toisaalta sitä olisi toivonut, että porukkaa olisi ollut vähintäänkin niin paljon, että parkkipaikat tenniskeskuksen lähistöllä olisivat pullistelleet ja minulle olisi myyty niillä main 'ei oota'.
Vaikka itsekin on tullut Jarkon peliä ajoittain kritisoitua, niin on syytä muistaa kuinka kovasta jätkästä on silti kysymys. Edelleen. Mies on nytkin Top-50:n paikkeilla maailmassa ja vieläpä lajissa, joka on yksi kilpaillumpia ja haastavimpia yksilölajeja. Kaikella kunnioituksella vaikkapa keihäänheittoa, hiihtoa tai suunnistusta kohtaan, mutta nyt painitaan aivan eri sarjassa. Voi myös miettiä onko Suomella jalkapallossa tai jääkiekossa tällä hetkellä ketään pelaajaa maailman 50 parhaan pelaajan joukossa? Enpä usko.
Vinkkinä siis sen verran, Jarkko pelaa semifinaalin huomenna lauantaina noin klo 17 alkaen. Tätä herkkua ei enää montaa vuotta ole tarjolla, joten nautitaan tilanteesta nyt kun se on vielä mahdollista.
***
Tänään Jarkolta nähtiin melko lailla perussuoritus huonosta alusta huolimatta. Onhan se Jarkon normi tekeminen kuitenkin niin hurjalla tasolla, ettei siinä kaiken maailman dudiselat pääse paljoakaan silmille hyppimään. Alun kämmenvirhesuman jälkeen Jarkko sai pelinsä hyvin jengoilleen ja hyvällä duunilla sekä asenteella Sela kypsyi kuin joulupaisti aatonaattona. Lopullisesti Selan selän katkaisi ensimmäisen erän lopulla Jarkon kämmenlentolyönnin rajatuomio, joka ei miestä miellyttänyt. Mies jaksoi purnata siitä vielä toisessakin erässä, jossa hänen pelinsä meni jo vähän roiskimiseksi.
Ottelun toisen kulminaatiopisteen, tilanteessa 2-2, jälkeen Sela ei saanut enää geimiäkään. Siinä Nieminen mm. lobbasi Selan pallon lentäessä millintarkasti kattorakenteiden välistä, jonka tämä toki vielä palautti ja taisi sen päälle lobata kertaalleen vielä Jarkonkin. Lopullisesti piste ratkesi kuitenkin Jarkon rystylyöntiin, joka osui ensin verkkonauhaan, josta pallo kimposi ylöspäin tippuakseen vielä verkkonauhan kautta Selan puolelle verkkoa. Auts. Se varmasti sattui. Peli oli siinä vaiheessa käytännössä selvä, sillä niin stabiilia Jarkon peli oli.
***
Otin istumapaikkani Niemisen matsiin lähes kentän tasolta, sillä valinnan varaa oli ja siltä tasolta katseltuna pelin intensiteetti on lähes käsin kosketeltavaa. Liike ja sen tempo on niin järjetöntä, että se jaksaa ällistyttää edelleen joka kerta. Liike pallolle on niin lapasessa kuin vain olla voi ja balanssi lyöntihetkellä lähes täydellinen. Eikä se lyöntikään nyt ihan likaisin ole. Kaikki turha venkoilu on loistaa lyönneissä poissaolollaan ja niin pelkistetyn ja helpon näköistä lyöminen näillä on.
***
Niemisen matsin jälkeen vaeltelin messualueen läpi päätyäkseni seuraamaan hetkeksi naistennistä samaan aikaan käytävässä Ortolääkärit Openissa. Itä-Euroopan tennisbuumi näkyi Talissa asti, sillä kuudesta näkemästäni pelurista viisi oli näistä maista. Kuudes oli muuten Sveitsistä kuten sukunimestä Sadikovic voi selvästi päätellä.
Mutta pointtini ei ollut tämä, vaan se, että olin vaikuttunut siitä, miten lujaa nämä mimmit palloa tykittivät. Tuntui kuin heillä kaikilla olisi ollut vain yksi vaihde ja se oli "TÄYSIÄ!", mikä on lyömisen arvostettavin ja jaloin piirre nyt, ja aina, iankaikkisesti, aamen. Hienoa siis katsella, miten pallo liikkui. Pelilliset variaatiot olivat toki vähissä, mutta silti tätä monotonista tykitystäkin on kiva joskus katsella.
***
Nämä siis päällimmäisinä tästä päivästä. Huomenna jatketaan miesten nelinpelin finaalilla klo 13 alkaen, jonka jälkeen jatketaan miesten välierillä. Osukaa huudeille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)