Joulukalenteri #8: TOP8: NextGen 2020

Tänä vuonna jäi valitettavasti yksi mielenkiintoisimmista turnauksista eli Milanon #NextGen pelaamatta, jossa kahdeksan parasta alle 21-vuotiasta pelaajaa oltaisiin nähty tositoimissa. 

Ennen kautta tätä kautta veikkasin, että mukana olisi ollut myös Emil Ruusuvuori, mutta ilman poisjääntejä kahdeksan parhaan joukosta, Emil olisi jäänyt harmittavasti ensimmäiselle varasijalle.  Valitettavasti Emil on ensi vuonna jo yli-ikäinen tähän turnaukseen.

Tänä vuonna mukana olisivat olleet:

1. Dennis Shapovalov (21v.)
2. Felix Auger-Aliassime (20v.)
3. Jannik Sinner (19v.)
4. Alex de Minaur (21v.)
5. Miomir Kecmanovic (21v.)
6. Alejandro Davidovich Fokina (21v.)
7. Lorenzo Musetti (18v.)
8. Carlos Alcaraz (17v.)

Turnauksen on erityisen mielenkiintoiseksi se, että ainakin kisan voittaja on usein kasvanut turnauksen aikana ikään kuin pojasta mieheksi ja ollut seuraavana vuonna entistä kovempi tekijä kiertueella. Toki nyt voidaan muutaman pelaajan kohdalla sanoa sitä muutenkin, mutta voitto olisi antanut varmasti eväitä ja mentaalista lisäboostia nuoren kuninkaan oikeutetulla asemalla. 

Toivottavasti ensi vuonna turnaus pelataan!

Joulukalenteri #21: Emil Ruusuvuori ja #NextGen

Luukkuja ei ole enää montaakaan jäljellä ja joulu on jo lähes ovella! Luukussa 21 ensi kaudella 21 vuotta täyttävän Emil Ruusuvuoren kausipovaus.

Emilin peliä ja tilannetta on seurattu blogissakin suhtellisen tarkasti varsinkin tämän syksyn aikana, joten taustoja voi lukea täältä, täältä, täältä ja vielä täältäkin. Mutta kun taustoitetaan näitä juttuja vielä puolentoista vuoden takaisella jutulla Davis Cup-ottelusta Liettuaa vastaan tai parin vuoden takaisella joulukalenterilla, niin aletaan nähdä Emilin ihanaa ja todellista kehityskaarta hieman pidemmälläkin perspektiivillä. Eteenpäin on menty. Rajusti. Ja hyvä niin!

Kurkistus kristallipalloon kertoo kehityksen jatkuvan ensi kaudella. Milanon NextGen-turnaus alle 21-vuotiaille pelaajille tulee olemaan selviö, sillä Emilin ranking painuu reilusti alle sadan ja jos nyt jotain pitäisi veikata, niin loppuvuoden ranking 2020 tulee olemaan 74. Toki tämä vaatii kehittymisen lisäksi myös terveen kauden.

Alkukaudesta Emilillä on herkullinen tilaisuus kerätä pisteitä ja kokemusta ATP-tasolta, sillä puolustettavia pisteitä ei juuri ole. Kesän ja syksyn (2019) hyvä menestys Challengereissä puolustettavine pisteineen tulee toki ensi kesän kohdalla vastaan, mutta muutama hyvä ATP-suorituspiikkaus kattaa nuo pisteet mainiosti ja se tietää nautinnollista ranking-nousua.

Nousu vaatii kuitenkin kovaa duunia, sillä myös vastustajien taso nousee rajusti. Huima vuosi on kuitenkin tulossa, joten tsemppiä Emil!!!

Nautitaan peleistä, sillä kohta sitä kirkkaimpien valojen tennistä voi alkaa katsomaan taas suomalaisin silmälasein!

PS. Olethan muuten kuunnellut tuoreimman OlympiaCastin, jossa Emiliä haastattelee Hyvinkään Tennisseuran kuntosarjassa kauhua kämmenellään niittävä Ilkka Palomäki.

Väärässä sarjassa

Lontoo paketoi tämänvuotisen ATP-kiertueen ja kausi alkaa olemaan paketoitu Davis Cupia lukuun ottamatta. Lontoossa Stefanos Tsitsipas otti viimevuotisen NextGen-voiton perään ensikertalaisena myös ATP-finaaliturnauksen voiton, jonka loppuottelussa kukistui siis Dominic Thiem, joka puolestaan kaatui syksyisessä Espoossa Emil Ruusuvuoren käsittelyssä, kuten varmasti kaikkien tuoreessa muistissa vielä onkin.

Meanwhile in Finland...

Emil Ruusuvuori on juuri ottanut jo kauden neljännen Challenger Tourin tunrnausvoiton, jonka myötä alkaa olla melko selvää, että nuoret tulevat nyt laajalla rintamalla ja että Emilille nämä nykyiset ympyrät alkavat olla liian pieniä. Sarja on yksinkertaisesti ja lähtökohtaisesti väärä tästä eteenpäin. Emil ei loistavine lyönteineen ja peleineen voi olla enää pienen lammikon suuri kala, vaan on hypättävä toisiin, suurempiin vesiin.

Tennis on siitä niin kiehtova ja haastava laji, että lähes aina on varaa olla parempi. Kehittyminen ei saa jäädä polkemaan paikoilleen. Tämä koskee niin peliä, lyöntejä kuin motivaatiotakin sekä miljoonaa muuta isompaa ja pienempää asiaa. Näihin välietappeihin, joita Challenger-voitotkin lopulta vain ovat, ei voi jäädä liikaa kiinni, vaikka ne kuinka hyvältä maistuisivatkin.

Emilin kohdalla viime viikko osoitti jälleen kerran, kuinka paljon potentiaalia miehestä sekä hänen tenniksestään vielä löytyy. Muutama rutiinivoitto Challenger-pelaajista, Otto Virtaselle annettu oppitunti puolestaan tämän seuraavasta pääsarjasta sekä upeasti taisteltu finaalivoitto ovat kaikki kypsän (tämän tason) pelaajan merkkejä. Mutta Emil on jo niin paljon muutakin.

Tarvittaessa Emil osaa tehdä itsensä hyvin vaikeasti voitettavaksi, sillä lyömisen perustaso ja -tempo on nyt jo erittäin korkealla tasolla, eikä selvää heikkoutta ole vielä löytynyt. Lyönnin painavuus on hyvän tekniikan ja rennon lyömisen seurauksena hyvin vertailukelpoista oikeastaan keneen tahansa. Emilin lyöntien kineettinen ketju ja osumien puhtaus hakee yksinkertaisesti vertaistaan. Huonompinakin päivinä tai hetkinä vastustajan täytyy urakoida massiivinen läjä duunia Emilin voittamiseksi ja juuri tämä on erittäin tärkeä signaali tulevaisuutta ajatellen.

Palataan vielä syksyiseen Davis Cupiin. Jostain syystä moni tennisaktiivi yrittää vesittää Emilin voittoa "puolikuntoisesta" Thiemistä, mutta totuus on se, ettei Thiem varmastikaan olisi pelannut ellei hän olisi tuntenut oloaan riittävän hyväksi. Oli Thiemin olotila tuolloin mikä hyvänsä, niin tuo ei ole juttu. Tenniksessä moinen, suuren ennakkosuosikin voitto vaatii kaikissa olosuhteissa valtaisan määrän työtä sekä lukuisia pienempiä ja isompia voittoja ottelun aikana. Thiem laittoi Emilin lähes koko ottelun ajan kaatamaan hänet nimenomaan voittamalla, eikä niin, että Thiem olisi vain hävinnyt ottelun. Thiem asetti haasteen, useita haasteita ottelun aikana. Emilin oli Thiemin lisäksi pakko voittaa itsensä kymmeniä kertoja ottaakseen tuon voiton. Täytyi olla rohkea ja aggressiivinen. Pelata ikään kuin out of his mind. Ja sen hän totisesti teki.

Viime viikolla Talissa tätä ei tarvinnut näin isosti tehdä, sillä perustekeminen riitti hyvin pitkälle. Vaikka seuraava on väärin sanottu, niin tuntui, ettei ruuvi missään vaiheessa ollut aivan tapissa, vaan varaa jäi vielä. Ja mikä upeinta, niin silti hän voitti turnauksen. Juuri tämä antaa niin paljon uskoa.

Mutta se edellyttää myös sitä, että rohkeus pelata säilyy kirkkaana mielessä. Kuten meillä kaikilla, niin kehitettävääkin on siis vielä. Muun muassa eteenpäin liikkuminen, vastustajan ajan pois ottaminen ja vielä entistä aggressiivisempi peli ovat kaikki asioita joihin varmasti kiinnitetään huomiota offseasonilla hyvin paljon. Seuraavalla tasolla ei juurikaan tule ns. välilyöntejä, lyöntejä vailla tarkoitusta. Jokaisen lyönnin on lähdettävä jonkinlaisella aloitteella. Tempo kovenee, vastustajien taso kovenee, kaikki kovenee. Jatkossa ei ole varaa jäädä kyttäilemään tai pelata puolivillaisesti tai puolivaloin. Nyt on mentävä ja laitettava joka kerta, jokaisessa erässä, jokaisessa geimissä, jokaisessa pisteessä, jokaisessa lyönnissä kaikki likoon.

On jälleen ikään kuin aloitettava alusta. Työ on vasta alkanut. Onnea matkaan, Emil!!!

Joulukalenteri #2: Kaksi pelattua NextGen-turnausta

Hyvää ensimmäistä adventtia! Luukusta kaksi tulee esiin NextGen-turnaus, joka on pelattu nyt kahdesti.

Blogissa on jo aiemminkin ollut puhetta ja kirjoitusta tästä aiheesta (eli tässä, tässä ja tässä), joten ei mennä nyt sen enempää enää sääntöihin tai fiiliksiin.

Myönnän, että olin aluksi, reilut pari vuotta sitten, hieman skeptinen juuri joitain sääntöjä sekä ehkä hieman myös turnausta kohtaan. Mietin kovasti sitä, että mitähän tästä oikeasti tulee. Tänä vuonna, hyvistä ja mielenkiintoisista pelaajistakin johtuen, huomasin odottavani turnausta jo varsin kovasti ja täytyy sanoa, että odotukset eivät pettäneet.

Uudet kokeilevat ja vuosi vuodelta kehittyvät säännöt, joita ajetaan turnauksessa ATP Tourille kenties isomminkin sisään, ovat suurelta osin kokeilemisen arvoisia ja osa jopa sellaisia, joita voisi ottaa välittömästi käyttöön.

Mutta totta kai isoin mielenkiinto kohdistuu kuitenkin pelaajiin ja itse peliin. Peli on suurelta osin hyvinkin räväkkää ja rohkeaa. Joltain kantilta tätä kai voisi verrata nuorten MM-lätkään, jossa vauhti syö taktiikan aamupalaksi. Osa pelaajista antaa todellakin palaa nuoruuden vimmalla ja voimalla.

Toissa vuoden voittaja Hyeon Chung ei tänä vuonna vielä isommin breikannut, mutta tämän NextGen-vuoden voittaja sitä jo hieman teki.

Masters-finaalipaikka oli upea saavutus ja oli ilo huomata kuinka Stefanos Tsitsipas kehittyi kauden aikana ja kuinka hän varsinkin kasvoi NextGen-turnauksen aikana pojasta mieheksi. Kreikkalainen korjasi potin todella kypsillä esityksillä ja vaikutti olevan vähän jopa väärässä sarjassa. Tsitsipas onkin hyvää vauhtia nousemassa nykyisistä suurista lupauksista ensimmäisten joukossa suureksi tähdeksi.

Ensi vuoden NextGeniä jo kovasti odottaen!

Vasurilla testaten: NextGen-säännöt

Tällä viikolla Milanossa on pelattu jo toista kertaa nuorten, alle 21-vuotiaiden, pelaajien lopputurnausta kahdeksan parhaan pelaajan kesken. Viime vuonna turnauksen sääntöjä ja formaattia ruodittiin blogissa toukokuussa sekä joulukalenterin luukussa 21, joten tänä vuonna oli aika testata näitä käytännössä.

Takana on nyt kourallinen näitä NextGen-eriä harjoituskentältä, joten aika paketoida omat fiilikset.

Erät neljään gameen, tie-break 3-3-tilanteessa
Päällimmäinen tunne formaatista on edelleen tietynlainen hektisyys sekä tarkkuus, sillä lyhyempi erä ei jätä paljonkaan aikaa pelin tai tuntuman hakemiseen. Siksi onkin erittäin hyvä, että formaattiin kuuluu erityisesti ammattilaiskentillä kiinteästi paras viidestä -systeemi. Tähän ei kuitenkaan ole ollut omilla 1-1.5h harjoitusvuoron aikana aikaa, sillä sen verran tasaista on pelikavereiden kanssa otellessa ollut.

Lyhyessä erässä on kuitenkin erityisen tärkeää se, ettei huonompia väligeimejä tule. Ei varsinkaan omissa syötöissä, eikä varsinkaan, jos olet aloittanut erän palauttajana. Vastustajan murto esimerkiksi tilanteessa 1-2 jättää enää yhden paikan vastamurron yrittämiseen, 1-3-tilanteessa.

Itse suosisin sitä, että tie-break tulisi vasta tilanteessa 4-4, eikä siis jo 3-3:ssa. Erä pidentyisi hieman, mutta se jättäisi hieman enemmän aikaa pelin virtausten vaihtelulle. Nyt erä usein ohi yhdellä murrolla. Ja jos taas syötöt kulkevat, niin tiebreakejä tuntuu tulevan paljon jo harrastelijatasolla, puhumattakaan ammattilaispelaajista, kuten olemme tällä viikolla Milanossa nähneet.

Verkkosyöttö
Uusissa säännöissä peli siis jatkuu normaalisti, vaikka syöttö osuisikin verkkoon. Tämä on hieman kaksijakoinen sääntö. Periaatteessa pidän tästä muutoksesta, mutta se vaatii hurjasti vielä toistoja alle. Tähän on nimittäin yllättävän vaikeaa reagoida riittävän nopeasti, sillä niin syvällä selkärangassa on syötön uusinta näissä tapauksissa. Ei näitä tietenkään paljon ole vielä tullut. Aikaa tämän säännön sisäänajo siinäkin mielessä vaatii.

Lisäksi kuten jo aiemmissakin postauksissa nostin, ovat verkkonauhat halleissa kireydeltään erilaisia. Osassa halleja pallo todella kuolee löysään nauhaan, kun taas joissain halleissa pallo kimpoaa pidemmälle. Mutta hyvä uudistus varmasti, kunhan tähän vain tottuu. Luulen, että hyödyt menevät syöttäjän ja vastaanottajan kesken keskimäärin tasan eli osa syötöistä helpottuu, osa vaikeutuu. Toki, jotenkin väärältä se ässä verkkonauhan avustuksella ainakin itsestä vielä tuntui.

No-ad ja ratkaiseva piste
Tasan, etu, tasan, etu ja niin edelleen olisi tämän formaatin myötä jäämässä historiaan, kun tilanteessa 40-40 pelataan ratkaiseva piste syöttäjän päättämään syöttöruutuun. Tämän jättäisin kyllä vain nelinpeliin. Osittain siksi, että olen ehkä hieman traditionaalinen tenniksen suhteen, mutta myös siksi, että tiukoissa paikoissa edun taistelu ja geimin voittaminen on juuri sitä henkistäkin taistelua voitosta, jota tenniksen kuuluu ollakin. On suorastaan ihanaa vääntää voitoista näin, kun geimin voitto vaatii tasaisessa geimissä ne kaksi tai peräti kolme perättäistä pistettä. Lisäksi muutenkin nopea formaatti nopeutuu tässä kohtaa mielestäni vähän liikaa ja jättää jopa tuurille tilaa.

Valmentajan käyttö erien välissä
Tämä ei tietysti omissa peleissä ole juurikaan edes mahdollista, joten tätä ei ole tullut testattua. Siitä huolimatta oma näkemys on selvä: ei jatkoon. Tiedän, että tätä on vaikea jopa kitkeä pois tenniksestä ja serenagaten myötä paineet tämän muuttamiseksi voivat jopa kasvaa tulevina vuosina, mutta ei, ei ja vielä kerran ei.

Toki WTA-kiertueella tätä on kokeiltu jo, mutta en näkisi tätä hyvänä lajille tai sen kehitykselle ehkä aivan pienimmät juniorit (alle 10- tai 12-vuotiaat) pois lukien, joiden koutsaaminen jossain määrin pelin aikana voisi jopa viedä junioreiden peliä isosti eteenpäin. Mielestäni pelaajan kuuluu tehdä tenniksessä itse ratkaisunsa kentällä ja niiden ongelmien ratkaisemisessa, joita vastustaja asettaa.

Rajatuomarittomuus
Tästäkään ei ole omissa peleissä kokemusta, mutta ammattilaiskentillä tämä suunta on oikea. On käytännössä turhaa pitää virheitä tekeviä tuomareita linjoilla, kun teknologia mahdollistaa aukottoman linjan. Turhat säädöt pelaajien haastojen sekä tuomareiden kanssa jäävät näin pois ja peli virtaa paremmin eteenpäin.

Pyyheteline
Jälleen kerran oikeaa kehitystä. Pallopoikien pyyhepalvelu on pelaajille varmasti arjen luksusta, mutta kuuluuko pyyhkeen kantaminen oikeasti pallopojan tehtäviin? Niin, ei minustakaan. Varsinkin kun osa pelaajista on viime aikoina moukkamaisesti jopa valittanut liian hitaasta palvelusta, joten tämä toimisi myös hyvänä rangaistuksena.

Paljon siis hyvää ja kaunista, mutta jonkin verran vielä viilattavaakin.

Joulukalenteri #21: #NextGen-lopputurnaussäännöt

Luukussa 21 palataan vielä Milanoon ja alle 21-vuotiaiden lopputurnaukseen, jossa kokeiltiin nippu uusia sääntöjä!

Vaikka olen tenniksen sääntömuutosten suhteen melko konservatiivinen, niin mielestäni suurin osa Milanon kokeiluista oli oikeastaan oikeinkin onnistuneita ja joita voisi soveltaa ja/tai tuoda suoraan sellaisenaan myös ATP-kiertueelle. Kirjoitin sääntökokeilusta tuoreeltaan jo toukokuussa, mutta nyt kokeilu on nähty ja koettu, niin on hyvä tarkistaa näkemystä.

Yksi uudistuksista  oli linjatuomarittomuus ja se on mielestäni ehdottomasti pelin tulevaisuutta. Jos ja kun hawk eye toimii tarvittavalla tarkkuudella, niin ei ole mitään syytä palata linjatuomareihin, jos vain haukansilmä on saatavilla. Jatkoon, vaikka lopputuloksena onkin pitkä liuta työttömiä linjureita!

Toinen ehdoton uudistus on pelikello, josta pisteiden välinen 25 sekunnin aika näkyy kaikille ja erityisesti syöttäjälle. Suoraan jatkoon!

Peliformaatti neljään geimiin ja 'paras viidestä' -ottelut ovat myös kokeilemisen arvoinen vaikkapa isojen kisojen alkukierroksilla tai esimerkiksi Suomen kansallisen tason kilpaotteluissa! Kotimaan alempien tasojen sarjatennikseen tämän voisi ottaa vaikka välittömästi vaikkapa 'paras kolmesta' -muodossa ja jättää kolmannen erän pitkä tie-break historiaan. Toki yhden erän draamankaari saattaa jäädä neljän geimin erissä lyhyeksi ja momentum kääntyä vain kerran erän aikana, mutta nopeat erät tuovat toisaalta ratkaisuvaiheita nopeammalla tahdilla. Osittain tai vähän muokattuna jatkoon!

No-ad sen sijaan saa jäädä vain neluriin. Mielestäni tämä toisi jo vähän liikaa satunnaisuutta muutenkin lyhyempiin eriin. En pidä tästä erityisemmin nelurissakaan. Varsinkaan omissa nelureissa.

Valmentajan käyttö puoltenvaihdossa? Ei jatkoon. Ei missään nimessä. Tennis on ja mielestäni sen tuleekin olla yksinäinen laji, jossa pelaaja joutuu ratkomaan ongelmansa yksin nyt, aina ja iankaikkisesti. Tämä on pelin yksi hienoimmista piirteistä.

Syötöt verkkonauhan kautta ilman uusintaa on puolestaan paha. Periaatteessa olen sen kannalla, mutta toisiko se sittenkin liikaa sattumaa peliin? En osaa sanoa. Pitäisi tutkia enemmän empiirisesti. Suomen halleista löytyy ainakin jonkin verran löysiä verkkonauhoja, jotka tiputtavat palloja melko isolla haarukalla paljon toiselle puolelle, mutta mutta, jaa-a. Tämä on vaikea. Ehdottomasti ehkä.

Omissa treeneissä vuonna 2018 ainakin osa näistä menee varmasti kokeiluun!

#NextGenATP ja #TheNextOne ovat täällä?

Vihdoikin! Vihdoinkin on käsillä hetki, jolloin nuoret alkavat voittaa dinosauruksia ja ovat ottamassa paikkaansa terävimmältä huipulta. Niin upeaa kuin Roger Federerin ja Rafael Nadalin alkuvuoden "paluut" kärkikahinoihin ovat tänä vuonna olleetkin, niin vielä upeampaa on, että nuoret haastajat ovat vihdoin nousemassa kärkitaisteluihin aidosti mukaan.

Alexander Zverevin ensimmäinen Masters-voitto Rooman massoilla on isossa kuvassa tämän vuoden merkityksellisimpiä asioita, joita miesten tenniksessä on tapahtunut. Zverev on nuorin Masters-voittaja sitten Nadalin, joten parhaimmassa tapauksessa tämä hetki on konkreettisesti uuden ajan alku.

Tapa, jolla ensimmäinen Masters-voitto tuli, oli upea ja sen kruunasi todella kypsä esitys finaalissa. Saksalainen sai Novak Djokovicin näyttämään lähinnä pelinsä kanssa rimpuilevalta juniorilta vaikka kyseessä on tietysti täysin eri sukupolven pelaaja. Zverevin rauhallisuus ja eleettömyys olikin sunnuntaina lähes majesteettista "kuningas-Djokoviciin" verrattuna.

Zverevin lyöntien rentous, pelottomuus, pelin painavuus ja syöttötyöskentely huokuvat ja ovat huokuneet jo pitkään sellaista auraa, josta suurpelaajan tunnistaa huonommallakin näöllä. Jos otteisiin tarttuu tämän voiton ja itseluottamuksen myötä tasaisuutta, on Zverev hyvinkin pian aito uhka kenelle tahansa myös Grand Slam-tasolla paras viidestä -otteluissa.

Moni oli povannut seuraavaksi massakuninkaaksi Dominic Thiemiä, eikä siinä välttämättä väärässä olla, mutta kuvaavaa Zverevin hyvyydelle on, että juuri hän ottaa Masters-voiton massalla ennen neljä vuotta vanhempaa Thiemiä. Toki massa on Zverevinkin lempialusta, mutta miehenalussa on valtavasti potentiaalia iskeä yhtä rajusti myös muilla alustoilla.

Thiemin osalta en ole tästä asiasta aivan varma. Pelissä on massalle erinomaisesti soveltuen valtava määrä kierrettä, kickiä ja voimaa takana, mutta tämän kombinaation tuottaminen vaatii aina lyönnin hurjaa latausta sekä aikaa lyönnille. Kun ajan ottaa pois, kuten takarajan päällä majaillut Djokovic teki Rooman semifinaalissa, on tulos murskaava. Massalla aikaa usein on, mutta muilla alustoilla nämä aikavarkaat ovat vahvemmilla. 

Toki on sanottava, että myös Thiemiltä Rooma oli upea turnaus. Voitto Nadalista massalla oli oiva näyte myös tämän nuorukaisen taidoista ja potentiaalista. Kun alla oli kaksi perättäistä tappiota parin edellisviikon aikana Nadalille, oli mentaalisesti erittäin kova suoritus kääntää asetelma voitolliseksi. Ei siis toisaalta ihme, ettei Nadalia vastaan nähty hurmos kantanut enää semissä Djokoviciä vastaan, joka on itävaltalaiselle vielä voittamaton linnake.

Kun näiden nuorten miesten joukkoon lisätään vielä hieman ailahteleva ja loukkaantumisherkkä, mutta hitaasti kypsyvä Nick Kyrgios, pienin varauksin ehkä Lucas Pouille ja vielä kovin työjuhtamainen Borna Coric, voidaan bigfourille tai bigfivelle alkaa suunnittelemaan jäähyväisiä parin vuoden päähän. 

Välisukupolvelle Grigor Dimitrovin, Kei Nishikorin ja Milos Raonicin johdolla tulee vielä kiire ehtiä tähän junaan. Se itse asiassa saattoi jopa mennä jo.