maanantai 27. toukokuuta 2013

Ennakko: Roland Garros 2013

Pelit ovat jo pyörähtäneet Pariisissa käyntiin, mutta ei anneta sen häiritä. Ennakkoa kehiin.

Suosikkejahan oli tasan kaksi, kuten tässä on koko kevät hehkutettu. On makuasia, kumpaako kaksikosta Djokovic-Nadal pitää suurempana suosikkina. Moraalinen finaali nähtäneen joka tapauksessa jo semifinaalissa ja nimenomaan tämän kaksikon välillä, elleivät he sitten aja toisiaan täysin piippuun todennäköisesti noin 8-9 tunnin maratonissa.

Nadalin aloitus on tätä kirjoitettaessa jo nähty, eikä se kaikilta osin ollut ihan niin vakuuttava kuin olisi voinut kuvitella. Toki Daniel Brands pelasi miehekkäästi eli juuri niin kuin Nadalia vastaan on pelattava - paukutettava menemään ja samalla toivottava, että peli kestää moista paukutusta kolmen erän verran. Nyt ei kestänyt. Saman kokee varmasti vielä joku muukin tässä turnauksessa. Mahdollisesti viime vuoden Wimbledon-peikko Lukas Rosol kierroksella kolme. Välieriin saakka Nadalin pitäisikin päästä ilman sen suurempia tapaturmia. Suurimmat uhat löytyvät nimistä Wawrinka tai Janowicz ja heistäkin vastaan voi tulla vain toinen.

Djokovicin taival alkaa huomenna tiistaina viime vuoden Garros-enkeliä David Goffinia vastaan. Ei pitäisi olla liian vaikea pala, mutta hyvä mittari kuitenkin. Seuraava testi tulee kolmannella kierroksella Grigor Dimitrovin muodossa, joka voitti Djokovicin jo kertaalleen tämän kauden massoilla. Muutoin en löydä kyllä hyvällä tahdollakaan minkäänlaista uhkaa ennen semifinaalia, johon palataan lähempänä jos ja kun se toteutuu.

Uskon kuitenkin vahvasti siihen, että Djokovic on tämän turnauksen suhteen todella nälkäinen edelleen ja että hän kaatui viime vuonna hieman myös siihen paineeseen, jota mahdollisuus kaikkien neljän Grand Slamin hallitsijaksi hänelle loi. Nyt tilanne lienee siltä osin helpompi, eikä tarvitse ajatella "kuin" ura-Grand Slamiä.

Entä kaavion toinen puoli? Kun Andy Murray ja Juan Martin del Potro jäivät pois ja Tomas Berdychkin tukkoili itsensä katsomoon jo tänään, on Roger Federerillä periaatteessa tie finaaliin saakka auki. Toki Julien Benneteau ja Jo-Wilfried Tsonga ovat miestä viime vuosina silloin tällöin kiusanneet, mutta poikasiahan he Federerin käsissä näissä kemuissa ovat edelleen. Olisin todella yllättynyt, jos Federer ei yltäisi vähintäänkin semifinaaliin saakka. Toki mies on jälleen vuoden vanhempi ja fysiikkaa Ranskassa kysytään aina, joten tankin on oltava lähes täynnä puolivälierissä Tsongaa vastaan.

Semifinaalissa vastassa olisi melko varmasti David Ferrer, joka tuntuu olevan aina iskussa, mutta jonka taso ei sittenkään näytä riittävän tällä tasolla semifinaaliia pidemmälle. Tämä vuosi voi toki olla poikkeus, sillä ei hänelläkään enää montaa mahdollisuutta ole GS-turnausta voittaa ja tämän on varmasti Ferrerkin tiedostanut. Tie olisi nyt jollain lailla auki semeihin saakka, ehkä jopa finaaliin. Alla on lisäksi hyviä ja tasaisia kolmieräisiä massataistoja Nadalin kanssa, joten uskoa omassa tekemisessä varmasti on. Hyvänä päivänään voi jopa yllättää Federerin välierissä.

Näihin nimiin tämä turnaus siis käytännössä kulminoituu. 

Puolivälierät:
Djokovic - Haas
Nadal - Wawrinka
Ferrer - Gulbis
Federer - Tsonga

Välierät:
Djokovic - Nadal
Federer - Ferrer

Finaali:
Djokovic - Ferrer

Voittaja:
Djokovic

PS. On tämä jotenkin surkuhupaisaa, että kärkinimet eivät ole kohta vuoteen olleet samassa kaaviossa Grand Slam -tasolla. 

PPS. Hyvä Jakke!!!

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Viikon video, viikko 20 ja 21

Tuplanumero, koska viime viikonloppu meni kuten meni.

Viime viikolla pelattiin siis Rooman Masters. Nadal pelasi tyylilleen uskollisesti jalka kaasulla ja kun Djokovic tukkoili itsensä ulos ottelussa Tomas Berdychiä vastaan, ei voittajaa tarvinnut kaukaa hakea.

Mutta. Latvian Ernests Gulbis antoi hurjan myrskyvaroituksen kolmannella kierroksella. Jos keli Garrosilla on jonain päivänä koleahko ja/tai kostea ja Nadal saa vastaansa Gulbisin kaltaisen moukaroijan, on yllätysmomentti olemassa. Betsaajat siis tarkkana sään kanssa.

Toki se vaatii haastajalta vielä ainakin yhden faktorin. Pään.

Seuraavassa tulee kaksi videota pelaajista, jotka hävisivät Nadalille ikuisessa kaupungissa. Niitä katsoessa voi miettiä kumpi pelaajista yllättää joskus Nadalin massalla? Tai on ainakin lähempänä sitä?





Molemmilla on parhaimmillaan hyvin samantyyppinen moukarointipeli, mutta ei mennä siihen, vaan kavereiden asenteeseen. 

Ilman Gulbisin kaltaista uskoa omaan tekemiseen ei kaadeta kovinkaan montaa kärkinimeä heidän "kotikentillään". Toki Gulbisilla on tuossa jopa arroganttikin asenne, mutta itsevarmuuden ja arroganttiuden raja on joskus varsin häilyvä, varsinkin urheilussa. Eihän tuolla olla hymypoikapatsaita hakemassa vaan voittoja. Kaiken uhon keskelläkin Gulbisinkin on kuitenkin syytä muistaa, että parempi voittaa aina.

Silti, Gulbisilla on mielestäni pään puolesta mahdollisuus järkyttää tennismaailman lähes betonisia rakenteita milloin tahansa, varsinkin yksittäisissä otteluissa. Pelissä on kuitenkin vielä sen verran epätasaisuutta, jotta hän voittaisi tarpeeksi usein myös heikoimpina päivinään. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että suurkisojen voittamiseen on vielä matkaa. 

Berdychin juna on pään osalta mennyt jo kauan sitten, kuten aiemminkin on jo tullut kirjoitettua. Berdych jääneekin tenniksen historiaan yhtenä niistä lukuisista pelaajista, josta olisi voinut tulla vaikka mitä, mutta josta ei koskaan tullut suurkisavoittajaa. 

torstai 23. toukokuuta 2013

Viikonloppu Globenissa

Olin viime viikonlopun Globenissa. Jotain höntsähokia. Ruotsi kuulemma pärjäsi. Hyvä on, hyvä on. Ruotsi siis vei ja muut vikisivät. 

Så lätt tar vi VM-guld, vai miten he jo välierän jälkeen julistivatkaan. Aikamoista. Kun tuohon lisätään vielä ruotsalaiskannattajien ylimielisyys ja se kultakypäräepisodi ennen matsin loppua, niin sappi alkaa kiehumaan vähemmästäkin.

En siis suosittele kenellekään Globenia tai sen lähiseutuja Ruotsin voittaessa. Varsinkaan silloin kun vastassa on Suomi ja olet itse pukeutunut Suomen pelipaitaan. Sen täytyy olla terveydelle haitallista.

Lohduttauduinkin ajattelemalla tennistä. Lapsellista, mutta totta. 

Viikonloppuna paras ruotsalainen löytyi nimittäin sijalta 437 (nyt 443.). Patrik Rosenholm. Jep. Älä välitä, en tiedä minäkään. Eihän se taso meilläkään tällä hetkellä laaja ole, mutta meillä on sentään Jarkko (42.). Rispekt.

Toki sekin on melko varmaa, että Ruotsi tulee taas myös tenniksessä ja historiahan heillä on vertaansa vailla. Kuvassa Globenin käytävillä komeileva Stefan Edberg, joka muistuttaa minua ja sinua olennaisesta. 
 
                                                        
                                                                       Stefan Edberg.
Hieno mies, hieno urheilija. Kuusi Grand Slam -voittoa ja ennen kaikkea yllin kyllin tyyliä. Niin voiton kuin tappionkin hetkillä.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Valmentajaprojekti: toinen lähijakso

Valmentajaprojektin toinen lähijakso oli noin kuukausi sitten. Homma etenee aikataulussaan, joten "valmistuminen" tennisohjaajaksi kesän kynnyksellä vaikuttaisi edelleen olevan mahdollista.

Ensimmäisen ja toisen lähijakson välillä olleeseen niin sanottuun etäjaksoon kuului muiden valmentajien tuntien tarkkailua sekä ajatustenvaihtoa heidän kanssaan. Osan kanssa höpöttelin ihan kasvotusten ja osan kanssa myös sähköpostin välityksellä kaikesta mahdollisesta valmentamiseen liittyen.

Haastatteluiden aikana ja meilejä lukiessa kävi selväksi moni asia, sillä keskustelut avasivat hyvin kunkin valmentajan valmennusideologiaa, jota periaatteessa itsekin olen tämän kevään ja tulevan kesän aikana hahmottelemassa.

Valmentajamentoreikseni valikoitui hyvin erilaisia ja erilaisten sekä eritasoisten ryhmien kanssa toimivia valmentajia. Menemättä tähän sen enempää, voidaan todeta, että itse valmentaminen on jo tässäkin valossa niin laaja käsite, että ajatusten fokusointi ja kokonaisuuden hahmottaminen on vaikeaa. Haastattelemani valmentajat olivat kaikki pitkän linjan valmentajia, joille asiat ovat vuosien saatossa ihanteellisella tavalla jäsentyneet kristallinkirkkaiksi. Huipputyyppejä, ehdottomasti.

Tärkeimpiä oppeja tähän liittyen on mielestäni kaksi. Ensinnäkin asioita sekä lajia tulee pohtia ja opiskella hemmetisti. On äärimmäisen tärkeää muodostaa oma näkemys valmentamiseen, oma valmennusfilosofia. Toisekseen valmentajakouluttautuminen ei ole vain yhden, kahden tai kolmen kurssin mittainen projekti, vaan koko elämän kestävä, jatkuvan oppimisen ja tekemisen, korkeakoulu.

Kynä ja paperi.
Ajatus tekee tuloaan.
Tiedonjano ei siis saa sammua koskaan. Tennis menee eteenpäin, siinä missä muukin maailma, joten kenelläkään ei ole varaa jäädä patsastelemaan tenniskoulun collegessa paikallisen klubin terassille aurinkoon.

Kuulostaa itsestään selvältä, mutta menkääpä katsomaan halleille, mitä touhu voi olla käytännössä. Kaksi sanaa: "melkoinen" ja "viidakko". Huomaat todennäköisesti aika nopeasti, kuka on käärimässä taskurahaa iltarientoihin ja kuka on oikeasti niin sanotusti ytimessä kädet savessa.

Ei mennä tähän vielä sen enempää, mutta sanotaanko nyt näin, että jos valmentajalla tai opettajalla itsellään ei ole hajuakaan siitä, miten lyöntejä lyödään, niin älä mene moisen virtuoosin tunnille, vaan pakene. Heti.

On tietysti jokaisen valmentajan ammattiylpeydestä kiinni, mitä itse osaa ja kehtaa esittää, mutta noin lähtökohtaisesti olisi hyvä osata lyödä suurin piirtein oikein. Tai vähintäänkin auttavasti. Toinen vaihtoehto on pysyä poissa ja ohjata oppilaita muiden luukuille.

Mutta takaisin aiheeseen. 

Toisella lähijaksolla jatkettiin lyöntien opettamista ja treenimallien läpikäyntiä. Lyöntien opetustekniikat käytiin jälleen läpi. Tällä kertaa hieman perusteellisemmin ja siis erilaisten harjoitteiden kera, joita suunniteltiin itse ja testattiin muiden kurssilaisten kanssa. 

Piirtoheitin. Still going strong.
Luento-osuuksissa pohdittiin muun muassa hyvän tekniikan hyötyjä, sitä mikä on tyyliä, mikä tekniikkaa sekä lyöntien kineettisiä ketjuja ja vaikkapa valmiusasennon tärkeyttä. Paljon käytettiin aikaa myös harjoitustuntien oikeanlaisen rakenteen hahmottamiseen, ryhmätoiminnan eri muotoihin, kausimallien alkeisiin sekä opetusmetodeihin. 

Asiaa tuli siis melko paljon, joten pureskelua on riittänyt valmennusten lomassa tälläkin etäjaksolla. Koulutus jatkuu kolmannella ja samalla viimeisellä lähijaksolla tulevana viikonloppuna, joten siitä myöhemmin lisää. 

Pysytään linjoilla!




maanantai 13. toukokuuta 2013

Ennakko: Rooma 2013

Madrid takana, Rooma edessä.

Madridista opimme nyt ainakin sen, että Rafael Nadal alkaa sittenkin lähestyä huippukuntoaan myös pelillisesti, joka merkitsee massakaudella luonnollisesti kaikkea. Vaikka hän on voittanut paluunsa jälkeen jo paljon, on hänen pelinsä ollut vielä jotenkin "puolivaloilla" pelaamista monotonisuudellaan, varovaisuudellaan ja lopulta myös pätkimisellään.

Esimerkiksi Barcelonassa ja Madridissa hänen pelistään puuttui se kokonaisvaltainen eläimellisyys, jossa vastustaja ei saa hetken rauhaa, vaan häntä riepotellaan sinne tänne ilkeällä tavalla.

Aggressiivisuuden tasossa tapahtui kuitenkin viime viikolla selkeä tason nosto. Nadal pyrki huomattavasti aiempaa enemmän pelaamaan eteenpäin ja päättämään pisteitä kentän sisäpuolelta, mutta myös verkolta. Mukaan tuli mm. stopparit, joita em. turnauksissa ei nähty juuri yhtään.

Pelipositio siirtyi lähemmäs takarajaa, joka mahdollistaa aggressiivisemman pelin ohella myös ne jyrkemmät ja ilkeämmät kulmat, mikä näkyi esimerkiksi juuri kämmenen käytössä. Ja kun Nadalin kämmen on kunnossa, se tietää aina harmeja, oli vastassa kuka tahansa. Nadalin kämmenpeitolla (finaalissa esim. 60%) pelin dominointi on hyvän syötön perään lasten leikkiä.

Pilviäkin Nadalin taivaalla silti on. Rysty menee paikoitellen edelleen aikamoiseksi moonballiksi, johon ainakin yksi serbi iskee armotta, jos sitä hänelle tarjoillaan. Toinen huoli on edelleen ne polvet. Jotenkin tuntuu, että Nadal ulosmittaa polvistaan tällä hetkellä käytännöllisesti katsoen kaiken. Välierän jälkeen oli kuulemma taas tuntemuksia ollut, eikä kyllä hirveästi yllätä tämä uutinen. Kolmas varjo liittyy jokseenkin epätasaiseen syöttämiseen. Sellaista supersyöttövirettä ei tunnu löytyvän millään, vaan taso heittelehtii paljon otteluiden välillä sekä niiden aikana. Madridissa syöttäminen oli toki laadullisesti jo parempaa ja tasaisempaa verrattuna edellisiin turnauksiin.

Jos Nadal pelaa Roomassa voittaakseen, kuten odottaa tietysti sopii, niin voittaja on selvä. Mikäli hän alkaa hieman jo varautumaan Garrosin rasituksiin, Rooman vie Djokovic.

Vähän kuitenkin epäilen, että Nadal pitää itseään siinä mielessä jo valmiina Garrosille, että nyt otetaan pientä varmistelua polvien suhteen. Kristallipallon mukaan Nadal ottaneekin yllätystappion jo Madridissa voittoa lähellä käyneeltä David Ferreriltä.

Kaikki muut parantavat varmasti tasoaan taas tässä turnauksessa, sillä Ranskan avoimet ovat jo lähellä, mutta kyllä totuus lienee se, että tämänkin kauden massakuninkaan titteli on kahden hevosen kisa.

Näin käy.

Puolivälierät:
Djokovic - Berdych
Ferrer - Nadal
Almagro - Murray
Tsonga - Federer

Välierät:
Djokovic - Ferrer
Murray - Federer

Finaali: Djokovic - Murray

Voittaja: Djokovic.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Viikon video, viikko 19

Äitienpäivän kunniaksi viimeisin äiti, joka on voittanut Grand Slam -turnauksen. Tai kuten tässä tapauksessa, turnauksia. 

Kim Clijsters. Sympaattinen belgialainen, joka pelasi uransa parhaat vuodet äitinä ollessaan. Rennompana kuin koskaan. 



Onnea Äidit!

Hyvää Äitienpäivää kaikille äideille!

Erityisesti tietysti lasteni äidille, mutta myös omalle äidilleni sekä mummulleni.

Paljon onnea myös muut äidit niin kentillä kuin kenttien laidoillakin! Varsinkin te jälkimmäiset olette tärkeässä roolissa lastenne harrastuksen parissa. Antakaa lastenne nauttia pelaamisesta ja kannustakaa sekä tukekaa heitä liikunnan parissa oli laji sitten mikä tahansa. Teette tärkeätä työtä olemalla mukana.

Ja sitten äijät. Tänään jätetään Madridin finaali Nadal - Wawrinka väliin, ellei lastenne äiti sitä välttämättä halua katsoa, ok? Peli on sitä paitsi selvä, vaikka ennakkoni on totaalisesti metsään mennytkin.

PS. Jos lahja äidille on jäänyt hommaamatta, tässä lahjavinkki.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Ennakko: Madrid 2013

Tätä kirjoittaessa Novak Djokovic on jo tippunut, joka harhaistaa tietysti myöhästynyttä ennakkoani pahasti. Hän oli kuitenkin ennen Madridia ainoa tappioton mies massalla tänä vuonna ja toinen, joka oli pistänyt Nadalin massalla kanveesiin, joten mielestäni kisan suurin voittajasuosikki on jo poissa pelistä.

En nähnyt Grigor Dimitrovin ja Djokovicin välistä ottelua, mkä otteluraportteja lukiessa harmittaa hitosti. Draamaa on riittänyt loukkaantumisista kramppeihin ja käänteestä toiseen. Highlightsien metsästys alkakoon.

Voitto Djokovicistä ei tee kuitenkaan Dimitrovista kisan suosikkia, mutta antaa kyllä kivan uuden tuulahduksen tämän tason kisalle. On aina kiva olla tässä mielessä väärässä, kun joku kaataa suurimpia suosikkeja. Enemmän tennis kaipaa tätä kuin big foureja.

Alusta on Madridissa siis vaihtunut takaisin punaiseksi massaksi. Viime vuoden sininen ei montaakaan pelaajaa liukkaudellaan miellyttänyt, joten sikäli on tietysti hyvä, että pelaajien ääntä ATP:ssa kuunnellaan. Toki joku ehti jo twitterissä toteamaankin, että sininen tai punainen, Djokovic liukastelee entiseen malliin... Pitäkäämme tätäkin silmällä alkukierroksilla.

Ilmanala on toki edelleen entinen eli sen vaikutukset pallon nopeampaan lentoon sekä kierteen puremattomuuteen kannattaa pitää mielessä kun otteluja ennakkoon pohtii. Voitaneenkin jossain mielessä puhua kovan kentän massatenniksestä.

Ketkä sitten tällä viikolla pärjäävät ja ketkä eivät. Oma voittajaveikkaus meni ATP World Tour Draw Challengessä jo niin vihkoon Djokovicin tappion myötä, että paljon en luottaisi edes omiin sanomisiini. Myös viime vuoden Madrid-ennakot olivat kohdaltani enemmän tai vähemmän arpomista, joten vaikeaa tämä tälläkin kertaa on.

Olisi tietysti helppoa veikata Rafael Nadalia mestariksi, nyt kun massalla pelataan ja varsinkin kun suurin peikko Djokovic on jo poissa pelistä. Tämän kauden massasaldo osoittaa Nadalille kuitenkin jo kahta tappiota, eikä Madrid ole ikinä edellä mainittujen olosuhteidensakaan puolesta Nadalille ideaalisin, joten en jaksa uskoa miehen tätä vievän.

Pelikään ei ole ollut vielä tämän kauden massoilla totutun julmaa, vaan Nadalin peliä on leimannut passiivisuus, varovaisuus, kämmenen tukkoilut ynnä muut epätyypilliset Nadal-piirteet. Moni pelaaja alkaa lisäksi löytämään myös Nadalin rystynurkan niin terävästi, ettei Nadalin kämmenalue kata enää sinne saakka.

Nadalin kaavio on lisäksi hurja, enkä itse asiassa yllättyisi jos jompi kumpi maanmies, Nicolas Almagro tai David Ferrer, miehen tiputtaisi. Siitäkin huolimatta, että veijareiden rekordit Nadalia vastaan ovat karua luettavaa. Viime vuonna juuri tässä kisassa sen teki kuitenkin ensimmäistä kertaa elämässään Fernando Verdasco, joten ei se ennen kuulumatonta olisi.

Varsinkin Almagro voisi nyt karistaa Nadal apinaansa isosti pois. Hänellä on juuri sen verran terävyyttä, tai sanotaanko suoruutta lyönneissään, jolla Nadalia voisi hyvinkin satuttaa, ellei mies sula täysin.

Viime vuoden voittaja Roger Federer tekee massapaluun juuri tässä kisassa ja sanoisin, että juuri nämä olosuhteet ovat hänen kannaltaan parhaat mahdolliset massalle. Pallo liikkuu lujaa ja jos kenttä on hiemankin liukas, on hänen höyhenen kevyt liikkumisensa alustaan nähden suurta valttia jälleen kerran. Roger lienee kova ja varmasti myös nälkäinen, kun turnausvoittoja ei tältä vuodelta vielä ole. Kaaviokin vaikuttaisi ideaalilta, sillä ensimmäinen testi on tulossa vasta semifinaalissa Ferrerin, Nadalin tai Almagron muodossa.

Toisen puolen kaavio on periaatteessa melko avoin nyt kun Djokovic tippui. Joku kolmikosta Andy Murray, Jo-Wilfried Tsonga, Tomas Berdych vai sittenkin joku yllättäjä?

Dimitrovin fysiikka tuskin vielä kuitenkaan kestää koko turnausta, kun mies oli kramppaillut jo Djokovicia vastaan. Murray, sen paremmin kuin Tsongakaan ei välttämättä ole Madridissa kuin kotonaan, mutta toki esimerkiksi Murray voisi lanaamisellaan finaaliinkin saakka yltää.

Potentiaalisin finalisti lienee kuitenkin Berdych viime vuoden tapaan. On tarvittaessa hurjaa pommitusta, jota siivittää hyvä ja mahdollisesti liukkaalle massalle erinomaisesti sopiva "kevyt" jalkatyö.

Jos tältä puolelta kaaviota finaaliin päätyy joku muu kuin Berdych, niin uskoisinkin voittajan löytyvän toiselta puolen kaaviota.

Ennakot siis näin.

Puolivälierät:
Dimitrov - Tsonga
Murray - Berdych
Almagro - Ferrer
Federer - Gimeno-Traver

Välierät:
Tsonga-Berdych
Ferrer-Federer

Finaali:
Berdych-Federer

Voittaja:
Berdych

maanantai 6. toukokuuta 2013

Viikon video, viikko 18

Viikon video tulee päivän myöhässä, mutta tähän on syynsä. Helsinki City Runin videot ilmestyivät vasta tänään.

HCR-taivallus tallentui matkan varrella kolmeen eri otteeseen ja koska oma taaperrukseni sekoittuu sen verran sopivasti muuhun massaan, niin uskallan oheisen linkin laittaa.

Bongatkoon ken löytää. Vinkkinä sen verran, että askel on raskas. Todella raskas.

#3266 metsässä, kaarteessa ja maalisuoralla.

Ennakkofiilikseni voit lukea tästä.

Lähdin matkaan varovaisin odotuksin. Periaatteessa kaikki ajat alle kahden tunnin olisivat olleet tällä kertaa ok, sillä juoksutreeniä olisi voinut olla enemmänkin. Lisäksi pieni flunssaoireilu parina edellispäivänä vähän jännitti, mutta lähtöhetkellä oli onneksi ihan normi olo. Kiitos Buranan, Bura-C:n, Pronaxenin, Ketorinin ja Finrexinin.

Strategiana oli vetää ensimmäinen kymppi noin 50-55 minuuttiin ja taistella loppu jotenkin maaliin saakka. Suunnitelma toimikin hyvin ja olin ollut puolimatkassa ajassa 55:38. Toiseen puolikkaaseen menikin sitten melko tarkkaan tunti, joten loppuajaksi muodostui 1:54:07, mikä on paras aikani HCR:ssä, joita on nyt takana viisi.

Juoksun taisteluosuus alkoi tänä vuonna poikkeuksellisen myöhään eli vasta 17 km:n kohdilla, joten jopa Huopalahden lenkki, kilometrit noin 13-17, meni tänä vuonna paljon odotettua paremmin. Jo etukäteen aavistuksen harmittanut ainainen katkeaminen Huopalahdessa ei siis tänä vuonna tapahtunut, vaan koin kauniin puistomiljöön ensimmäistä kertaa vuosiin jonain muuna kuin pelkkänä katkeamishelvettinä.

Toki se pieni nousu viimeiseltä tankkauspisteeltä Huopalahdesta takaisin keskuspuistoon oli lopun alkua ja vei ainakin ne juuri tankatut Gatoradet ja banaanit tänäkin vuonna. Siitä eteenpäin juoksu oli melkoista tervanjuontia lähes tulkoon loppuun saakka ja käsittäkseni jäljellä olleet kilometrit menivät kukin noin minuutin hitaammin kuin kilometrit siihen asti.

Viimeisenä kruununa oli tietysti vielä nousu stadionille, joka todella vei mehut väsyneestä miehestä, vaikkei se varsinainen mäki edes olekaan. Lopun 100 metriä, maratonportilta maaliin, tuntuvat väsystä huolimatta aina mielettömiltä, mutta ehdottomasti paras fiilis odottaa tietenkin maaliin tullessa, kun juoksu on ohi ja saa pysähtyä fiilistelemään.

Lopputuloksena kuitenkin oma ennätysaika ja treenin määrään peilaten voin olla erittäin tyytyväinen. Olipa tämä myös viidestä HCR-juoksustani ensimmäinen kerta, kun jalat eivät kipeytyneet liiemmin jo lenkin aikana, joten sikälikin oli mukava juosta, jos juokseminen nyt ylipäätään voi mukavaa olla.

Vaikka lenkin aikana tulee joka vuosi ja monta kertaa mieleen, että onko tässä mitään järkeä, niin juuri nuo lopun fiilikset ottanevat tulevan vuoden aikana taas voiton ja ensi vuonna ollaan jälleen lappu rinnassa.

Myös se perinteinen perusajatus, eli että ensi vuotta varten voisi kerrankin oikein treenata, kytee jo vahvana, vaikkei todennäköisesti toteudukaan.

perjantai 3. toukokuuta 2013

Hölkkää pukkaa

Tähän aikaan vuodesta minulla on ollut tapana käydä jolkottelemassa puolimaraton Helsinki City Runissa, hakien samalla asennetta kesän massakoitoksia varten.

Huominen juoksu on järjestyksessään viides kerta kun olen mukana. Saavutus sinänsä, sillä mikään himojuoksija en ole ikinä ollut, enkä tule ikinä olemaan. Olen juossut säännöllisesti itse asiassa vain yhden vuoden elämästäni (-95), jolloin ravasimme Upinniemen ja Hilan soratiet urille Merivoimien Sukeltajakurssilla, mutta se oli 18 vuotta ja 12 kiloa sitten. Moiset juoksupohjat eivät enää niin sanotusti kanna.

Siitä huolimatta, lähes kaikkia HCR-valmistautumisiani on leimannut treenilenkkien kovin vähäinen määrä sekä runsas lepo. Tämäkään vuosi ei ole ollut poikkeus. Lenkkejä kertyi viimeisen kuukauden aikana, tai vajaan vuoden aikana, tasan kolme.

Ensimmäinen lenkki aprillipäivänä, kuukausi ennen juoksua, oli noin 13 kilometrin hölkkä kevyellä kuuden minuutin kilometrivauhdilla. Aprillipäivän kunniaksi kroppa narrasi urakalla, sillä juoksu kulki yllättävänkin hyvin, mitä nyt jalat alkoivat hieman valittamaan noin tunnin kohdalla. Tämä ei ole mitenkään uutta, mutta siedettävää.

Toisen lenkin yritin vetää jo asenteella ja runtata kympin viiden minuutin kilometrivauhtilla, joka on minulle ehdottomasti maksimi-, mutta samalla myös se mittarivauhti näillä jaloilla, kunnolla ja -kiloilla. En kuitenkaan jaksanut kuin 4 kilometriä, kunnes oli pakko kääntyä takaisin kotia kohti. Jalat tuntuivat väsyneiltä ja keuhkoissakin tuntui kovin pahalta. Ilmeisesti katupölyn takia. (Kuten huomaat, valehtelen itselleni nyt jo mestarillisesti.)

Todellisuudessa ei siis näyttänyt hyvältä. Ei ollenkaan. Onneksi kolmas lenkki, tuttu 10 kilometriä viikko sitten, meni melko kevyesti 55 minuuttiin ilman sen kummempia kipuja tai tuskia. Päätinkin välittömästi, että mies on kunnossa ja treenit jäivät yhtä tennistreeniä lukuun ottamatta siihen paikkaan. Viikossa enää tietysti mitään ehtisi tekemäänkään...

En ole asettanut mitään sen kummempaa aikatavoitetta, vaikka salaa tietysti olenkin. Kuka nyt haluaisi jäädä edellisvuoden ajastaan? En minä ainakaan.

Toisaalta on oltava myös realisti. Jos treenimäärä ei ole ainakaan kasvanut, niin mitään mullistavia parannuksia ei ole odotettavissa. Eli jos pääsen alle kahden tunnin, olen todella tyytyväinen.

Ensisijaisena tavoitteenani on siis hakea ja kaivaa itsestäni esiin se taistelija, joka vääntää tulevan massakauden kolmieräiset tennisväännöt väkisin himaan, joten olen päättänyt, että tänäkin vuonna taistelen juoksun läpi vaikka väkisin.

Hammasta purren, naama irveessä, kaikkeni antaen. Tekopirteät pakkohymyt kisakameroille Huopalahdessa jääkööt muiden huoleksi. Ei juoksu ikinä niin hauskaa ole, että naurattaisi. Maratonportin ja maaliviivan välistä 150 metrin matkaa lukuun ottamatta.

Silloin se fiilis iskee ja euforia ottaa miehestä otteen. Silloin on varaa jo nautiskella. Siitä fiiliksestä ammenetaan tämänkin kesän matseissa paljon.

Hyvää City Runia ja tsemppiä kaikille! C'moooon!

Tossut? Check. Chip? Check. Paita? Check. Lappu? Check.
Shortsit? Kalsarit? Sukat? Rasvaukset?
Rintakarvatrimmaus? Nänniteippaus? Musiikit?
Huomenna.