Rafael Nadal palasi pitkähkön kisatauon jälkeen kentille Indian Wellsissä. Edellisestä kisamatsista, Australian avointen maratonfinaalista, oli aikaa reilu kuukausi. Vastausta siihen mitä tauon aikana tehtiin ja kehitettiin, ei viime viikolla kuitenkaan saatu. Varsinkin jos mittarina käytetään semifinaalia Roger Federeriä vastaan, joka rehellisesti sanoen oli Rafan ensimmäinen varsinainen ottelu paluun jälkeen. Tuon ottelun perusteella voisi Nadalin pelistä todeta Aerosmithiä mukaillen "same old song and dance". Viime vuodesta ei Nadalin leirissä ole opittu mitään.
Ennen kuin jatkat lukemista, ota itsellesi hetki ja kuuma kaakao, laita jalat rahille ja nauti vielä kerran matsin highlightseista:
Nadal vs. Federer Indian Wells 2012.
Highlights-klipit kertovat aina kovin valikoidun kuvan ottelusta, eikä esimerkiksi ottelun draamankaari välity katsojalle tietenkään samalla tavalla kuin koko ottelun nähneelle. Pelilliset ongelmakohdat sen sijaan jopa ylikorostuvat ja niitä ei pääse pakoon Nadalkaan. Nyt on hyvä hetki katsoa klippi vaikkapa uusin silmin ja kiinnittää huomiota vaikka seuraaviin:
- Nadalin rystylyöntien pituuteen, tehoon ja suuntaan. Montako kertaa Federerin pommitus alkoi lyhyeksi jääneestä rystystä? Entä montako kertaa hän syötti rystylle? Monestiko se toi suoran pisteen?
- Pelin ohjailuun. Kumpi pelaajista joutui lyömään enemmän heikommalta puoleltaan? Tässä tapauksessa siis rystypuolelta.
- Lyöntipaikkoihin. Missä kohden Nadal löi suhteessa takarajaan? Entäpä Federer?
- Lyöntien vauhtiin. Näitkö miten paljon vauhtia hävisi, kun pallossa on keskimäärin 20-50 % enemmän kierrettä kuin vastustajalla.
- Läpisyöttöjen ja suoran pisteen tuovien syöttöjen määrään.
Aika pahalta näytti, jos katsoit pisteitä Nadalin vinkkelistä. Mennäänkin suoraan em. ongelmakohtiin.
Aloitetaan rystystä. Ensimmäisen erä alun jälkeen Nadalin rysty alkoi jäädä toistuvasti lyhyeksi aivan kuten leijonaosan viime vuodesta. Koska rystyssäkin on niin hurjasti yläkierrettä, tällä hetkellä jopa liikaa, se ei tunnu kantavan tarpeeksi syvälle. Kovalla kentällä se ei kierteestä huolimatta myöskään pomppaa niin korkealle, että se aiheuttaisi ongelmia kärkinimille, kuten käy usein massalla. He ovat yksinkertaisesti oppineet ottamaan kaikki Nadalin lyönnit läheltä takarajaa noususta ja lämäämään niitä lähes kirjaimellisesti alaspäin hurjina laakapommeina, jolloin Nadalille syntyy kaksi ongelmaa.
Ensimmäinen on kiire, joka vielä korostuu tuollaisissa hurjasti jengaa tuottavissa lyönneissä. Voimakkaan kierrelyönnin tekeminen vaatii enemmän aikaa, sillä sitä täytyy todella lyödä. Suuri osa Nadalin lyöntien voimasta menee kierteen luomiseen ja jotta lyönti ei jäisi ihan leijaksi, täytyy lyönnin voimaa riittää myös tehoon ja painavuuteen. Toinen ongelma on vastustajien pommien mataluus. Ne tulevat kovilla kentillä kovaa ja matalana, joten miten ihmeessä Nadal pääsisi hyvin ja tehokkaasti pallon alle kierrettä veivaamaan? Ei oikein mitenkään. Peli meneekin usein lyöntien nostamiseksi ja kaivamiseksi, joten sanomattakin on selvää, että tästä vastustaja suorastaan nauttii ja lopulta myös kiittää. Tämä on aina ollut myös isoin syy Nadalin vaisuuteen nopeilla sisäalustoilla.
Palataan vielä kuitenkin rystyyn. Teknisesti katseltuna lyönti jää hieman junnaamaan paikoilleen, eikä paino siirry tarpeeksi eteenpäin. Lyönnin jälkeen hän jää usein täsmälleen samoille jalansijoilleen, ellei peräti valu aavistuksen taaksepäin tai suoraan sivulle, eikä lyönti ikään kuin kulje painokkaasti läpi. Samaa on tapahtunut aina paljon hänen kämmenellään, mutta siltä puolen se ei ole niin kohtalokasta, sillä yhdellä kädellä lyötynä se on luonnollisesti irtonaisempi ja letkeämpi suoritus, kuin kahdella kädellä lyöty rystylyönti. Kämmenensä ajoittaista takakenoa hän kompensoi hurjalla käden nopeudellaan, mutta rystyssä toinen käsi tavallaan jarruttaakin menoa, eikä voima jota hänellä on kuin pienessä kylässä auta nyt oikeastaan yhtään. Lisääntyvien virheiden uhallakin hänen pitäisi ehdottomasti löytää jostain se suorempi ja eteenpäin vievä rystylyönti, jolla hän on tehnyt tuhoa mm. kovien kenttien GS-voitoissaan. Siinä hän kavavoi tehojansa kierteen sijasta suorempaan ja tehokkaampaan lyömiseen. Ikään kuin vastapalloon iskien noin niin kuin jalkapallotermein ilmaistuna.
Nykyisellä rystyllään hän ei pysty kunnolla edes ohjailemaan peliä, vaan hän on kuin haavoittunut yksikätinen merirosvo. Seitsemän vuotta hän on pakottanut esimerkiksi oikeakätisen Federerin olemaan se, joka joutuu lyömään valtoimenaan rystyä, jolloin hän on itse saanut mellastaa vasurikämmenensä kanssa mielin määrin. Ensimmäistä kertaa näiden vuosien aikana se oli hän, joka joutui lyömään rystyä, eikä hän saanut millään ohjattua peliä pois rystykulmastaan ennen kuin oli jo liian myöhäistä.
Vastaavasti Federer on puolestaan laajentanut kämmenlyöntinsä lyöntireviiriään. Tarkoitan siis sitä, että hän on kiertänyt kämmenelleen aiemminkin paljon, mutta nyt Nadalia vastaan hänen pelipositionsa oli siirtynyt yhä selkeämmin hänen omaa rystynurkkaa kohden. Hän tietää ettei Nadal saa nykyisellä rystyllään tarpeeksi tuhoa aikaan. Ei pitkin linjaa, muttei myöskään painavina tai jyrkkinä krosseina kohti Federerin tyhjyyttään ammottavaa kämmennurkkaa. Pitkin linjaa lyödyn rystyn piti laskeutua toistuvasti noin metrin leveälle kaistalle sivurajan viereen, jotta hän välttyi Federerin kämmenmyllytykseltä. Jokainen peliä pelannut tietää seuraukset, kun rystyä pitkin linjaa joutuu lyömään noin pieneen sektoriin ja vieläpä mahdollisimman painavana. Federer voi siis huoletta olla enemmän rystynurkassaan ja lyödä entistä enemmän kämmenelle kiertäen. Tuolta lyöntipesästään hän sitten kurittaa tulisilla inside-out tai inside-in kämmenillään Nadalin ulos pelistä, aivan kuten Nadalilla oli ennen tapana tehdä. Kaikille.
Rysty ja siitä johtuvat pelin ohjailuun liittyvät vaikeudet lienee ongelmista suurimpia, mutta muitakin on. Kuten vaikkapa syöttäminen ja lyöntipositiot, joissa erot näiden kahden mestarin välillä ovat isoja. Nadalin vetäytyminen selkeästi takarajan taakse on osittain jo aiemmin mainitun aikapulan seurausta. Nadalin ainut tapa vastata edes jotenkin pommittajien pommeihin on se, että hänen on ollut pakko vetäytyä hieman alemmas, jolloin hänelle jää hieman enemmän aikaa ja pomput ovat ehtineet edes aavistuksen korkeammalle. Koska hänellä itsellään ei ole arsenaalissaan sitä suoraa pommia, ei vastustajilta myöskään tule näitä lyhyeksi jääneitä nostoja läheskään vastaavia määriä. Siinä mielessä hänen ei sinällään ole ihan järkevää takarajan päällä seisoakaan, mutta kohtuus kuitenkin kaikessa. Ei ole mitään järkeä pelata kärkinimiä kovalla kentällä pelaamalla jatkuvasti 1.5-2 metriä takarajan takana ja yrittää sieltä tempoa läpilyöntejä hurjilla yläkierteillä. Hänen tulisikin jatkuvasti pyrkiä aktiivisempaan, eteenpäin menevään peliin, eikä jäädä taakse kimpoilemaan nurkasta nurkkaan ja toivomaan vastustajan virhettä tai odottamaan takakentän iskupaikkaa.
Hänen syöttönsä ongelmista kirjoitin jo kauden alussa (
Nadal - takaisin jahtaajaksi), joten ei mennä siihen nyt, sillä tämä asia ei ole muuttunut mihinkään. Sinänsä outoa, koska tällä syöttämisellä, jossa suoria pisteitä ei tule nimeksikään, on vaikea pärjätä tämän kaliberin pelaajille. Varsinkin kun otetaan vielä huomioon muut edelläkin mainitut ongelmat. Keskivertosyöttöön tulee myös pahempia palautuksia, joten pelin viemisen kannalta syötön kohentaminen on erittäin tärkeää.
Pahoista palautuksista puheen ollen, Nadalin palautuksista on usein puuttunut se viimeinen terä. Hän tyytyy liiaksi pistämään palloa vain kenttään ja luottaa siihen, että jossain vaiheessa palloa hän saa myllynsä päälle. Federer-ottelu osoitti, että kovilla kentillä tuohon kyttäilyyn ei ole varaa. Federer sen sijaan iski välittömästi lepsuihin syötönpalautuksiin ja haki virheiden uhallakin suoraa ratkaisua. Mutta tässäkin voidaan palata Nadalille luonnolliseen lyömiseen, jossa lyöntiä halutaan tehdä omalla voimalla ja hurjalla kierteellä. Syötönpalautuksissa aikaa on vain liian vähän. Suorempaa ja aggressivisempaa vastapalloon iskemistä kaivattaisiin palautuksissa hurjasti lisää.
Tällä hetkellä Nadal vaikuttaa haavoitetulta ja hän tuntuu luottavan liikaa puolustuspeliinsä. Hänen kovien kenttien pelillisten huippujen
vuoden 2009 Australian Openin ja
vuoden 2010 US Openin kaltaista hurjaa ja ennen kaikkea tehokasta yläkierrepommitusta ei olla sittemmin nähty kuin ajoittain. Kun hänen syöttönsä sekä rystynsä ovat vielä jossain määrin taantuneet noista päivistä, niin voidaan kysyä onko tämänkin ex-kuninkaan parhaat päivät jo nähty?
Mutta taas toisaalta, Nadal on edelleen armoton kilpailija ja tuskin hän alkaa antamaan periksi nytkään. Hänen kannaltaan on lisäksi lohdullista, että massakausi on jo nurkan takana. Nämä pari kovan alustan kisaa tuovat semifinaalipaikkoja näköjään puolivaloillakin, joten paniikkinappulalle ei liene vielä tarvetta. Henkisesti hän on tosipaikassa edelleen eläin hieman haavoitettunakin, kysykää vaikka David Nalbandianilta. Koska Djokovic ei näytä yhtä voittamattomalta kuin viime vuonna ja Rogerin massapaukut on jo nähty, niin kuka tietää mitä tapahtuu kevään massoilla? Toki muitakin vaaroja alkaa olla, mutta esimerkiksi Garrosilla kolmen erän voittamiseen Nadalia vastaan ei taida pystyä ketkään muut, ainakaan vielä tänä vuonna.
