Hyvää vappua!

Duunia on painettu kentällä ja siviilissä, joten hauskaa ja nautinnollista työn juhlaa kaikille!

Vanhat "munkit"

Ennakko: Jarkko Nieminen vs. Roger Federer, Istanbul 2015

Pikaennakko Jarkon ja Rogerin otteluun!

Selvää on, että keskinäisellä rekordilla, 14-0 Federerille, on tiettyä vaikutusta illan asetelmaan, mutta myös ennakkooni. Tokikaan ei ole ennenkuulumatonta, että moiset putket katkeavat, kuten esimerkiksi Rafael Nadalin kohdalla on nähty. Moni on ottanut espanjalaisesta viime vuosina sen ensimmäisen voittonsa. Federerin ja Jarkon kohdalla moiseen ei kuitenkaan riitä valitettavasti vieläkään usko.

Perustan katsantokantani kolmeen teesiin.

1. Federer on parempi
Ei ole sattumaa, että Federer on voittanut urallaan niin paljon. Parempana ja monipuolisempana pelaajana hänellä on paljon pelivaraa ja tapoja voittaa. Massalla tämä korostuu, sillä siellä parempi pallonlyöjä on aina vahvoilla. Jarkon joskus kontraavakin lyönti jää Federerin kannalta ihanteelliseksi namupalaksi usein kentän puoleen väliin, josta sveitsiläinen tappaa tai myllyttää Jarkon henkihieveriin. Puolustamalla Jarkko ei voi pärjätä, varsinkin kun miehen puolustus ei ole tarpeeksi painokasta vaan nostelua.

2. Jarkko ei osaa hyödyntää tarpeeksi vasenkätisyyttään
Vaikka Jarkkokin on väsenkätinen kuten muuan Nadal, ei Jarkolla ole samoja aseita käytössään. Kämmen ei ole yhtä tulivoimainen eikä yhtä kierteinen, jolla Nadal pystyy tekemään tuhoaan murskaamalla Federerin rystyn ennemmin tai myöhemmin. Jarkon pelitaito pelinviemiseksi Federerin rystylle ei ole lähelläkään Nadalin tasoa. On selvää, että Jarkko saa pelata yli rajojensa, jotta hän pääsee edes hetkittäin niin sanotusti kuskin paikalle. Illalla Federer on se, joka lyö kämmentä ja Jarkko se, joka joutuu lyömään rystyä.

3. Jarkko taantunut enemmän kuin Federer
Vaikka molempien parasta ennen -päivämäärä on jo melko kaukana, on Federer lopulta pitänyt pelitasoaan hurjalla tasolla. Ei ehkä tuloksellisesti, mutta pelillisesti. Jarkko puolestaan ei ole samaan pystynyt. Vaarana onkin, että Jarkko kokee hurjimman tappionsa, vaikkei Federer varmasti vielä täysin tapissa massapelinsä kanssa ole.

Mutta, jälleen kerran, olisi ihanaa olla pahasti väärässä! Go Jarkko, go!

Oikea pallo

Moni sanoo tennistä vaikeaksi lajiksi. Sikäli väite on totta, että lajissa ei koskaan tule täydelliseksi, mutta tenniksen opettelu vasta-alkajana on kuitenkin helpompaa kuin luulitkaan.

Kentillä näkee monesti vuosia pelanneita, mutta edelleen valitettavasti vasta-alkajilta näyttäviä pelureita, jotka avaavat uuden pallopurkin ihanan sihauksen kera, tunkevat pallot taskuihinsa, säntäävät takakentälle ja hakevat noin 6-8 lyönnin jälkeen pallot verkosta. Sama toistuu seuraavan noin 10-20 minuutin ajan kunnes vihdoin saadaan yksi 6-8 lyönnin "palloralli", jonka jälkeen lähes 30 euron hintaista tuntia voi pitää jo menestyksenä. Kuulostaako tutulta?

Tenniksen opettelu ja pelaaminen käy kuitenkin huomattavasti helpommaksi, kun vasta-alkajat juniorista senioriin ottavat käyttöön pelitasoonsa sopivat pallot. 

Mieltäni lämmitti muutama viikko sitten eräs, arviolta kolmekymppinen, pariskunta, joka tuli junnutuntimme jälkeen viereiselle kentälle pelaamaan. Palloinaan heillä oli minitennispelaajillemme tutut punakeltaiset aloittelijapallot, joilla he aloittivat pallottelemaan syöttöruudussa! Tekniikat hakivat molemmilla vielä parastaan, mutta palloralli eli alusta saakka ja toistoja tuli jo ensimmäisen vartin aikana vähintäänkin se määrä, mitä edellä mainituilla sankareilla tulee koko tunnissa.

Käytän edistyksellisempien aikuisoppilaidenkin kanssa joskus, varsinkin alkulämmittelyissä, ns. oranssia palloa, joka on 50% normipalloa hitaampi pallo. Monet ovat kiitelleet ratkaisua, sillä toistoja ja hikeä kertyy hurja määrä, kun pallo pysyykin elossa ja kontrollissa heti tunnin alusta lähtien.

Junioreilla myös punainen pallo, joka on kooltaan normipalloa isompi ja huomattavasti hitaampi, on loistava tapa saada pelit nopeasti käyntiin.

Pallolla on väliä. Kuva: Tretorn.

Rohkeasti siis kokeilemaan, jos normipallot eivät pysy kontrollissa! Eiväthän mäkihyyppääjätkään heti lentomäkeen ole kiipeämässä.

Massakausi 2015: Scouting Nadal, osa I (Monte Carlo Masters)

Ennen massakautta oli paljon spekulaatiota siitä, voittaako Rafael Nadal enää koskaan mitään suurta. Kärkkäimmät olivat valmiita jopa kuoppaamaan miehen ja hänen vanhanaikaisen (?) pelinsä.

Itse en tällä perusteella miestä vielä unohtaisi, mutta ongelmat henkisellä puolella antavat totta kai aihetta moiseen pohdintaan. Jossain vaiheessa uraa voittaminen alkaa paljon voittaneellekin pelaajalle merkitsemään sen verran, että henkistä painolastia voi kertyä, varsinkin jos joku on samaan aikaan isona kantona kaskessa ja voittotahti hiipumassa.

Osin tästä syystä ja osin miehen omien sanojensa ("itseluottamusvaje") takia otin Nadalin otteet tällä massakaudella erityistarkkailuun.

Haluan nähdä, miten ja missä vaiheessa miehen peli löytää tämänvuotisen maksiminsa. Viime vuosina, kun massavoittaminen ei olekaan heti ihan saletissa, Nadalin vire ja sen rakennus itseluottamuksineen on noudatellut samaa kaavaa: askel askeleelta kohti Roland Garrosia, jossa peli sitten lopullisessa kuosissaan.

Seurataan siis matsi matsilta Nadalin matkaa ja pelin evoluutiota kohti Garrosia. Aloitus siis Monte Carlosta, jossa tie katkesi semifinaalitappioon Novak Djokovicille.

Nadal vs. Pouille (toinen kierros)

Rafa pelasi ensimmäisessä ottelussaan erittäin paljon moonballia, mutta rohkeammatkin lyöntisuunnat olivat löytymässä ja kokeilun alla. Suurimman itseluottamusmittarin eli kämmenen painonsiirto eteenpäin "lyönnin läpi" oli hurjan vajaa. Energia hukkui liiaksi ylös. Osin tämä on tuttua, mutta nyt tekemisessä oli selvästi käsijarru päällä. Syötönpalautukset lähtivät totutusti todella kaukaa takaa.

Lähtökohtaisesti Nadal toki rakentaa usein gameplaninsä aina vastustajansa mukaan ja mukautuu sekä soveltaa. Kun voittokaava selviää, hän pitäytyy usein härkäpäisesti plänissään kiinni ja tekee lähes jääräpäisesti vain sitä mistä pisteet todellakin ennemmin tai myöhemmin tulevat. Lucas Pouillea vastaan pisteet tulivat tämän rystypuolelta ja usein juuri moonballilla, jonka päälle terävä isku tai lisää jauhamista hyvällä marginaalilla, niin verkon ylityskorkeuden kuin sijoitustenkin suhteen. Pouillea vastaan riitti tämä.

Nadal vs. Isner (kolmas kierros)
Kostean ja kylmän kelin sekä pitkän pommittajavastustajan tiukka testi. Yhdysvaikutuksena siis pallojen normaalia matalampi ja lyhyempi pomppu Isnerin lämäilykorkeudelle takarajan päälle. Tämä toi jonkin verran tuskaa ja kiirettä Nadalin lyömiseen, sillä aikaa lyöntien latailuun ei juuri jäänyt. Siihen ei auttanut edes syötönpalautusten lähdöt takapressusta.

Ottelu oli Isnerin hyvän syöttämisen ja ultra-aggressiivisen make-or-break-tyyppisen pelitavan takia varsin rytmitön, josta oli vaikea saada Nadalin osalta käsitystä. Siksi rytmittömyys ja moinen tulitus onkin yksi niistä potentiaalisista tekijöistä, joilla Nadal on massalla mahdollista kaataa.

Nadal pelasi selvästi peruspeliään vieläkin hakien, kuten niin usein tässä vaiheessa massakautta. Alakierrettä tulee vielä verrattain vähän ja stoppareita tuskin ollenkaan. Yläkierremyllyä haetaan jälleen kerran jääräpäisesti jopa rysyltä puolustettaessa. Välillä olisikin ollut selviä slicen paikkoja, mutta ei.

Kolmannessa erässä Nadalin peli vapautui selvästi murron saatuaan ja niitä niin kovin tuttuja massamyllyelementtejä alkoi vilauksittain taas näkyä. Saattoi olla kauden käänteentekevä hetki. Napsu tai parikin itseluottamusruuvia isommalle.

Nadal vs. Ferrer (puolivälierä)
Lyönneissä oli jo ihan eri lailla pituutta ja voimaa. Moonballia tuli vain hätätilanteissa tai vastustajan riepottelussa kulmasta toiseen kuten kuuluukin. Aktiivista peliä, kulmia, kämmenmyllyä, slicea, ja nyt myös stoppareita. Alkaa kuulostaa tutulta. Pientä varovaisuutta ja epävarmuutta lopullisten kuoliniskujen antamisessa ja juuri siksi nähtiin kolme erää. Palautukset edelleen takapressusta, mutta muuten pyrkimys aktiiviseen peliin lisääntynyt selvästi verrattuna ensimmäiseen otteluun. 

Nadal vs. Djokovic (semifinaali)
Djokovic oli ottelun alussa aavistuksen hermostuneen oloinen, eikä missään nimessä viime aikojen dominoiva itsensä. Ensimmäisessä erässä Nadalilla oli mm. paikat tuplamurtoon ja jopa kahdesti, mutta virheherkkä esitys ei tuonut tarvittavia "tärkeitä" pisteitä. Pelillisesti Djokovic vaikuttaisi olevan täysin maksimissaan, sillä koneen käynnistyttyä Nadal löysi itsensä usein köysistä, eikä ollut paljon mitä Djokovic olisi voinut tehdä enää paremmin. Nadalin lyönti sen sijaan oli usein epävarma ja ylikierteinen lyhyt kevätpörriäinen, jolla ei tuhoja Djokovicia vastaan tehdä. Liikkuminen lyöntiin ei ollut ihan yhtä irtonaista kuin esim. hyvässä ottelussa Ferreriä vastaan, jolloin lyönnin paino jäi vajaaksi. Paljon positiivista, mutta paras vire hakee vielä ja näkyy erityisesti tärkeimmillä hetkillä.

Summatakseni sanoisin, että viikon ajalle melko iso askel eteenpäin, mutta paljon pitää tapahtua, että Nadal Djokovicin tällä massakaudella voittaisi.

Seurataan tilannetta.

Ennakko: Monte Carlo 2015

Ensimmäiset askelmerkit kohti massakauden huipentumaa, Roland Garrosia, otetaan tällä viikolla Monte Carlossa. Ennakko siis kehiin!

Asetelmat tähän ensimmäiseen massa-Mastersiin eivät juurikaan voisi olla kiehtovammat. Kun potentiaalisia unelmakohtaamisia on tyrkyllä useita, on suorastaan kiihottavaa (pieni värikynä sallittaneen nyt) nähdä millaiseksi tämä viikko lopulta muodostuu.

Ilmassa on niin paljon mielenkiintoisia kysymyksiä. Miten kivenkovan alkukauden pelannut Novak Djokovic ottaa massan haltuunsa? Jatkaako mies käsittämätöntä lanaustaan ja voittojen sarjaansa? Entä mitä tekee Rafael Nadal? Löytyykö itseluottamus ja sen myötä massapeli jo Montessa? Entä Roger Federer? Massakausi lienee hänelle se vaikein vaihe kaudesta, mutta melko varmaa on, että hyvin pitää konkarienkin pelata sveitsiläisen voittaakseen.

Sanotaan, että voittaminen ruokkii voittamista ja niin se taitaa todella olla. Djokovicin otteet eivät aina häikäise, mutta silti mies tuntuu voittavan nyt koko ajan ja kaikkialla. Hänet voittaakseen täytyy tällä hetkellä olla jotain todella spesiaalia tarjolla. 

Serbi onkin suosikki numero yksi. 

Toki jatkuva voittaminen tuo jossain mielessä myös tietynlaista painetta, henkistä väsymystä. Olen aina ollut sitä mieltä, että Djokovickin on luonteeltaan enemmänkin jahtaaja kuin jahdattu, joten motivaation löytäminen voi piikkipaikalla olla jossain vaiheessa vaikeaakin. Ilman kunnon motiivia serbi saattaa nostaa aavistuksen jalkaa kaasulta. Tiedostaen tai tiedostamattaan. Nyt kotinurkilla pelatessaan tätä tuskin tapahtuu, mutta jossain vaiheessa ennen horisontissa siintävää Garrosia voi tulla jonkin sortin väliviikko.

Rafael Nadal, kaikesta tämän hetkisestä itseluottamuspulasta ja pätkivästä pelistään huolimatta, lienee se, joka parhaiten pystyisi massalla Djokovicin rattaisiin kapuloita laittamaan. Tapahtuuko se jo tällä viikolla, jää nähtäväksi. Ennemmin tai myöhemmin peli on todennäköisesti jälleen valmista Ranskaa varten.

Tällä viikolla kaavio on kuitenkin melko haastava jo ennen mahdollista Djokovic -ottelua. Kvartseissa väijyy David Ferrer, joka varsinkin massalla on uhka kenelle tahansa. Myös Nadalille ja varsinkin nyt. Hän voi olla sitä jopa Djokovicille näissä karkeloissa, jos vain virtaa riittää. Palloa tulee kenttään kova määrä ja jos Nadalin (tai Djokovicin) peli pätkii, Ferrer käyttää tilaisuutensa varmasti. Viime vuoden turnauksen Nadal -voiton jälkeen hän ei myöskään pelkää Nadalia, jonka tappiot ovat tuoneet kaikille muillekin uskoa. 

Nadalin kohtalon otteluita ovatkin juuri Ferrer- ja tietysti mahdollinen Djokovic -kohtaaminen. Ferrer -voitolla uskoa omaan tekemiseen tulisi aivan eri tavalla kuin perusjätkiä lanaamalla, puhumattakaan Djokovic -voitosta. Mutta. Nadal on vielä prosessissa ja vasta rakentumassa mahdolliseksi massamonsteriksi. Monte voi olla vielä liian aikainen etappi, sillä takamatka on hurja vaikka massalla nyt pelataankin.

Kuten sanottua, Federerin kohdalla en usko enää massaihmeisiin. Vaikka mies taidoillaan kenties onkin kautta aikojen toiseksi paras massapelaaja, niin raaimmillaan ikä näkyy nyt juuri näissä hitaan kentän otteissa. Silmitön verkolle ryntäilykään ei auta, sillä aikaa ohituksiin on enemmän, eikä hyökkäyspelikään ole tehokkuudeltaan samaa luokkaa kuin viime viikkojen turnauksissa. 

Mielenkiintoa kuitenkin riittää myös sveitsiläiseen, sillä tämä tietynlainen odotusten minimaalisuus voi poikia hienojakin asioita Federerin kohdalla, eikä Miamin väliin jättäminen varmasti huonoa kropalle tehnyt. Herkkupalaksi tarjolla olisi mm. Stan Wawrinkan ja siis viime vuoden finalistien kohtaaminen ja mitä ilmeisin revanssin mahdollisuus. 

Wawrinka jatkoi USA:n kiertueella viime vuosien tapaan vaisuja otteitaan, mutta ympäristönvaihdos massalle voi tarjota juuri sitä, mitä Stan juuri nyt eniten kaipaa. Viime vuoden mestarina hyvät ovat ainakin muistot. Toivotaan, että myös peli alkaa löytyä.

Näillä mennään:

Puolivälierät:

Djokovic vs Tsonga

Nadal vs Ferrer

Berdych vs Robredo

Federer vs Wawrinka

Välierät:

Djokovic vs Ferrer

Wawrinka vs Berdych

Finaali:

Djokovic vs Wawrinka

Voittaja:

Djokovic.

Teoreettinen pistetappiomaksimi voittopelissä

Tennis on siinä mielessä mielenkiintoinen peli, että ottelun voi voittaa, vaikka häviäisikin ottelun totaalipisteet.

Twitterin puolella piste-ero nousikin jokin aika sitten keskustelun aiheeksi. Sen myötä alkoi kiinnostamaan, mikä on se teoreettinen maksimi piste-erossa, jolla paras kolmesta-ottelun voisi vielä voittaa.

Vastaus on 44. Toisin sanoen, voittavalla pelaajalla on "varaa" jäädä totaalipisteissä maksisimmaan 44 pisteen päähän vastustajan pistepotista ja silti voittaa ottelu.

Puretaanpa tämä selvyyden vuoksi vielä käytäntöön. Ottelunumerot olisivat tällöin 7-6, 0-6, 7-6.

Voittoerän voi voittaa vaikka häviäisi maksimissaan 10 pistettä vastustajaa enemmän. Jokaista voittogeimiä kohden pelaaja saa niukimmillaan 2 pistettä vastustajaansa enemmän, mutta vastustajalle hävityt geimit ja nimenomaan puhtaasti hävityt tuovat miinusta 4 pinnan verran. Kun tie-breakissäkin pätee vähintään kahden pisteen ero, päästään kaavalla (7 voitettua "geimiä" x 2 pistettä) - (6 hävittyä geimiä x 4 pistettä) = 14 - 24 = -10 pistettä.

Puhtaan lumierän aikana turpaan tulee aina 24 pisteellä (0 voitettua pistettä - (kaverin 6 geimiä x 4 pistettä).

Kun nämä summataan yhteen (-10 - 24 - 10) päästään lukuun -44.

Se, miten usein tähän päädytään on tietysti täysin toinen asia. Todennäköisesti ei koskaan.

Ennakko: Miami 2015

Indian Wells meni ja Miami tuli. Tässä ennakko!

Palataan kuitenkin vielä IW:n finaaliin. Täysin suvereenilta lähes kaksi erää vaikuttanut Novak Djokovic suli käsittämättömästi ottelun toisen erän ratkaisuhetkillä. En ihan hetkeen muista nähneeni häneltä, saati keneltäkään muulta kolmea tuplaa tie-breakissä. Varsinkin 5-4 tie-break-johdon kuihtuminen Roger Federerin eräpalloon kahdella perättäisellä tuplalla oli melkoinen tukotus. Eikä otteen lähes totaalinen kirpoaminen täydestä kontrollista 6-3, 4-2-tilanteessakaan ihan jokakertaista ole. Vielä kolmannessakin erässä salamannopea 2-0-johto vaihtui 2-2:een, jonka jälkeen mies pelasi äkkiarvaamatta jälleen yhtä tylysti kuin ensimmäisessä erässä.

Kummallista vuoristorataa siis Djokoviciltä, joten ei kai hänkään lopulta mikään yli-ihminen ole. Tätä tennis tietysti joskus on ja toisaalta onkin huojentavaa nähdä, että myös isot nimet tukkoilevat joskus näin.

Mutta sitten jo Miamiin.

Tukkoilustaan huolimatta Djokovic on ehdottamasti suosikki numero yksi myös Miamissa. Finaalin paras peli oli sen luokan näytöstä miehen nykykunnosta, ettei sille voi kukaan mitään, ellei mies romahda jotenkin henkisesti. Sekin vaatisi usemman tai ainakin pidemmän notkahduksen kuin Indian Wellsissä.

Federer jäi suunnitellusti Miamista pois, joten kakkossijoitetuksi nousee Indian Wellsissä omien sanojensa mukaan kuulemma "työtapaturman" Milos Raonicille kokenut Rafael Nadal. Niin tai näin, miehen peli menee pikkuhiljaa eteenpäin ja se tekee sitä myös kirjaimellisesti, sillä rohkeutta lyödä rennommin, eteenpäin lyöntiä vieden, on jo havaittavissa. Energiat eivät siis katoa taivasta kohti enää niin pahasti.

Mediassa on jo raportoitu Nadalin pyöräyttäneen toissapäivänä nilkkansa, mutta nähtäväksi jää onko sillä jälleen kerran vain paineita pienentävä vaikutus vai ottaako miehen viime viikkoina parantunut liike oikeasti taka-askeleita Miamin auringossa.

Miamin olosuhteet ovat tällä tietoa raskaat, niin kostean ja kuuman kelin kuin Indian Wellsiäkin hitaampien kenttien ansiosta. Tämä pelaa osittain Nadalin pussiin, kuten myös se, ettei mies pelannut itseään Kalifornian kuumuudessa uuvuksiin tippumalla jo kvartseissa. Isot pojat rankingin ja koon perusteella saattavat hyytyä yllättävästi näissä oloissa, kun kolmas perättäinen viikko pelejä pyörähtää kuumassa käyntiin.

Jos ihan rehellisiä ollaan, niin kyllä ne suosikit taitavat olla tuossa. Kuten Indian Wellsissä nähtiin, Andy Murray ei voita Djokoviciä todennäköisesti enää koskaan. No, ehkä joskus, mutta ei nykykunnossaan. Serbi on lopulta joka osa-alueella aina vähän parempi ja samankaltaiseen peliin perustuvassa pelitavassa Andy jää valitettavasti pikkuveljen asemaan. Liian tiukkaa tehnee jo semissä Nadalin kanssa.

Uuden sukupolven potentiaalisin peluri Miamissa lienee Kei Nishikori, joka sitkeydellään, pelillään ja hyvällä kaaviolla on melko helposti kvartseissa ja todennäköisesti jopa semeissä testaamassa Djokovicin kuntoa ja motivaatiota.

IW-semifinalisti Milos Raonicin uskon hyytyvän tällä kertaa viimeistään kvartseissa. Iso mies ja hitaat sekä kuumat olosuhteet on monesti liian vaikea yhtälö. Sama koskee Berdychiä.

Juan Martin del Potron (ATP-616) paluu kaksinpeleihin tuo oman mausteensa turnaukseen, joten jäädäänpä odotttelemaan miten käy Miamissa.

Puolivälierät:
Djokovic vs. Ferrer
Nishikori vs. Dimitrov
Murray vs. Wawrinka
Nadal vs. Berdych

Välierät:
Djokovic vs. Nishikori
Nadal vs. Murray

Finaali:
Djokovic vs. Nadal

Voittaja:
Djokovic.

Nick Kyrgios - flow-soturista Grand Slam -voittajaksi?

Nick Kyrgiosin hyvä viime yön taistelu Grigor Dimitrovia vastaan Indian Wellsissä on selvä merkki siitä, että mies tai oikeammin poika (Kyrgios) tekee tosissaan tuloaan. Kyrgiosin nilkan pyörähtäminen viime hetkellä ja ajatuksen katkeaminen pelasti Dimitrovin vielä tällä kertaa.

Tässä uusien sukupolvien kohtaamisessa tulikin selviä signaaleja myös siitä, että Dimitrov saattaa sittenkin päästä lähimmäksi Grand Slam-kannua olemalla jatkossakin "vain" Maria Sharapovan poikaystävä. Roger Federerin apinointi ei vie miestä eikä pelin evoluutiota tuumaakaan eteenpäin kohti isoimpia kannuja.

Mutta palataan Kyrgiokseen, jonka peli, asenne ja habitus ovat todella isoa, anteeksipyytelemätöntä ja varsin letkeää. Se on kieltämättä iso vahvuus, mutta samalla se voi olla myös iso heikkous, johon miehen koko peli voi tukehtua.

Kuten sanottua, Kyrgioksen peli on upeaa katseltavaa ja täysin miehen identiteetin mukaista näyttävää ja isoa pommitusta, mutta onko se sittenkin liian yksipuolista? Onko Kyrgiosilla vielä kunnon plan B:tä, jos rohkea A-peli tökkii? Huippupelin ja huonoimman pelin välimatka on liian pitkä, jotta tuloskunto pysyisi kovalla tasolla tasaisemmin.

Lisäksi miehen puolustuspeli on vielä täysin puutteellista. Ilman sitä ei isokaan peli tule lopulta toimeen. Ilman sitä vaaditaan niin hurjaa flow'ta kerta toisensa jälkeen huippunimiä voittaakseen, että pitkässä juoksussa se on käytännössä mahdotonta. On siis turha kuvitella, että nykyisellä puolustuksella Kyrgios pärjäisi isosti jo lähivuosina. Hienoja yksittäisiä voittoja tulee kyllä, mutta pitkässä turnauksessa niitä vaaditaan usein useampia.

Ison pelin uusimmat Grand Slam -voittajat kuten Stan Wawrinka sekä Marin Cilic'kin jalostivat peliään vuosia ennen kuin tarvittava taso ja varmuus löytyivät hyökkäykseen, mutta myös puolustukseen. Kyrgiosin kohdalla käynee vielä liian usein niin, että kesyttämällä ja tylsistyttämällä tämän omin peli saamalla paljon palloja takaisin peliin, ollaan voiton syrjässä kiinni. Niin kävi osittain jo eilen, kun sitkeämpi Dimitrov pystyi raastamaan ja roikkumaan vastustajaansa paremmin.

Toinen huolestettuva piirre Kyrgiosin pelissä on jonkinasteinen Monfils-syndrooma. Taitoa ja juonikkuutta on paljon, mutta joskus sitä on jopa liikaa, jolloin mies sortuu turhiin typeryyksiin ja näpertelyihin. Tekeminen menee tavallaan ylianalyyttiseksi oveluudeksi kylmän teloituksen sijaan. Tätä tapahtuu vielä liian usein ja mikä hälyttävintä sitä tapahtuu usein ns. tärkeissä palloissa. Rentous ja oveluus ampuvat tilanteissa ikään kuin yli ja tuloksena on hävitty piste joko oman virheen tai hölmön sijoituksen seurauksena, josta vastustajan on helppo sakottaa.

Toki moinen aavistuksen arroganttinenkin pelitapa pesee 100-0 sen toisen ääripään eli ylivarovaisuuden. Tilanteet vaativat kuitenkin tiettyä reikäpäisyyttä hyvällekin päälle, jossa ei ajatella juuri mitään vaan tehdään ratkaisut kylmäpäisesti teloittaen selkärangasta lähtevänä automaationa. Ei ylianalysoida, näperrellä saati sohlata.

Oman helpon virheen taakse on tenniksessä helppo piiloutua, mutta usein sen takana on pelko tai paine jostain, esimerkiksi vaikkapa vastustajan luomasta illuusiosta kaiken hakemisella. Oman virheen selittäminen itselleen on helpompaa kuin vastustajan alituisen pelotteen hyväksyminen. Vaikka oma virhe joskus vapauttaakin peliä, voi vastustaja päästä kriittisellä hetkellä liikaa karkuun. Varsinkin kokeneemmat ja huippupelaajat haistavat tämän kentän toiseen päätyyn ja käyttävät sitä joka kerta armotta hyväkseen. Monelle pelaajalle onkin helpompaa roikkua takaa-ajajana ja kaatua saappaat jalassa ikään kuin numeroita kaunistellen vailla todellisia voiton mahdollisuuksia.

Niin tai näin, Kyrgioksella riittää vielä jonkin verran tekemistä niin pelillisesti kuin henkisestikin, mutta oikealla tiellä mies on. On selkeä oma pelitapa ja sanotaanko, että vähintäänkin lupaava pää. Pienillä lisäyksillä ja hiomisilla ollaan jo pitkällä. Isossa kuvassa australialainen onkin mielestäni potentiaalisempi historian kirjoittaja kuin Dimitrov. 

Ennakko: Indian Wells 2015

Pelailun makuisen helmikuun jälkeen tenniskausi jatkuu Masterseilla, joista ensimmäisenä vuoron saa Indian Wells. Paikalle saapuvat käytännössä kaikki kärkinimet, joten odotusarvot ovat vähintäänkin kovat.

Moni kärkipelaaja on pelannut Australian jälkeen säästeliäästi, mutta Indian Wellsista kausi pyörähtää kunnolla käyntiin. Amerikan kovilta kentiltä siirrytään heti kohta Eurooppaan massoille, jolloin pöhinä on jo hurjaa kun lähestytään Roland Garrosia sekä Wimbledonia.

Historiakaan ei varsinaisesti tue uutta mestaria.

Kuin varkain kärkinelikoksi Indian Wellsin alla on muotoutunut vanha tuttu big four, joka kulkee nyt järjestyksessä Novak Djokovic, Roger Federer, Rafael Nadal ja Andy Murray. Jotenkin tuntuukin siltä, että tämä nelikko jatkaa jyräämistään siitä huolimatta, että uusi sukupolvi jonkin verran jo uhitteleekin. Isossa kuvassa matkaa on sittenkin vielä liian paljon. Vaikea on nähdä, että esimerkiksi juuri Indian Wellsin kuumuudessa joku tämän nelikon (plus Stan Wawrinka) ulkopuolelta kisavoiton veisi, varsinkaan kukaan uudesta sukupolvesta.

Ennakkosuosikit on helppo nimetä. Djokovic ja Federer pelasivat hienon turnauksen ja finaalin viime jo kuussa Dubaissa. Oliko se esimakua tulevasta?

Djokovic lanasi pelottavan tuttuun tyyliin finaaliin saakka ja Federer pommitti upeasti koko turnauksen ja lopulta voittoon saakka. Jää nähtäväksi millaiset arvet tai itseluottamussäröt Djokovicille tuosta tappiosta jäi. Indian Wellsissä mies on kuitenkin lähes pomminvarma finalisti, sillä hän on samalla puolen kaaviota Andy Murrayn kanssa, jolla on toki tiukka vääntö mahdollisesti jo Kei Nishikorin kanssa puolivälierissä.

Federerin kaavio on haastavampi. Samalla puolen kaaviota ovat mm. Nadal, Tomas Berdych, Stan Wawrinka ja Milos Raonic, joista hän voi toki kohdata vain kaksi. Alkukierroksetkaan eivät helpoimpia ole sillä tarjolla on mm. arvaamaton Jerzy Janowicz sekä Australiassa hänet kaatanut Andreas Seppi. Mutta eiköhän mies kaaviosta huolimatta ainakin puolivälieriin saakka mene, jossa potentiaalinen herkkupala Wawrinkan kanssa. Stanin kaudesta odotan viime vuotta tasaisempaa ja hyvin mies on vuoden aloittanutkin. Välierissä sitten mahdollisesti ja isolla kysymysmerkillä Nadal ja finaalissa Djokovic. Olisiko sittenkin liian kova urakka Federerille?

Nadal etsi Australian jälkeen tuntumaa ja erityisesti kämmentään etelä-Amerikan massoilta. Viimeisessä turnauksessaan Buenos Airesissa vaikuttikin jo siltä, että mies löysi lopulta kämmenensä, joka vaikuttaa suoraan kaikkeen, mutta ennen kaikkea miehen itseluottamukseen, jonka tärkeys on korostunut sitä mukaa kun ikää on kertynyt ja tukka harventunut.

Kovat kentät ovat kuitenkin kovat kentät ja niillä menestyäkseen kämmenen ajoituksen ja painon sekä itseluottamuksen täytyy olla piinkovaa, jotta espanjalainen menestyisi isosti. Kaavio ei ole alkukierroksilla pahin mahdollinen, mutta puolivälieristä eteenpäin (Raonic tai Grigor Dimitrov) urakkaan alkaa tulla haastetta. Jos mies on vireessä, kuten toissa vuonna, on täysin mahdollista kaataa kaikki paitsi ehkä Djokovic, sillä Nadalin paraskaan peli tällä alustalla ei vain riitä tätä Djokoviciä vastaan. Pommitusmoodissa oleva Wawrinka tai jopa aggressiivinen Federer voi kuitenkin olla semifinaalissa liian paha, jos kämmen ei täysin toimi.

Andy Murray on tilanteensa vuoksi mielenkiintoinen seurattava, mutta ei välttämättä niinkään pelillisesti. Valmentajakokeilut jatkuvat tällä viikolla Jonas Björkmanin kanssa, kun Amelie Mauresmo ei ole paikalla aavikolla.

Mielenkiintoista tässä on myös se, että jälleen yksi ruostalainen ex-pelaaja tekee todella näyttävän entrancen ehdottoman huippunimen valmennustiimiin Magnus Normanin ja Stefan Edbergin jatkoksi. Onko seuraavaksi Mats Wilanderin vuoro? Malttaisiko mies luopua mm. leppoisasta kommentaattoriduunista ja suuren suosion saaneesta Eurosportin Game, Set ja Mats -ohjelmastaan?

Loppuun on vielä hienoa todeta, että sekä Marin Cilic että Juan Martin del Potro tekevät Indian Wellsissä paluut loukkaantumistensa jälkeen. Jälkimmäinen toki vain nelinpelissä ensimmäisen parina.

Tässä ennusteeni:

Puolivälierät:
Djokovic vs. Ferrer
Murray vs. Nishikori
Nadal vs. Dimitrov
Federer vs. Wawrinka

Välierät:
Djokovic vs. Nishikori
Nadal vs. Wawrinka

Finaali:
Djokovic vs. Wawrinka

Voittaja:
Djokovic.

(Kuva: kuvakaappaus www.atpworldtour.com -sivustolta)

Viikon voittajat: Federer, Ferrer, Nadal, Nieminen...

Pitänyt pientä lepoa ja talvilomaa Australian jälkeen. Myös blogin osalta on haettu virtaa kohti kevättä.

Helmikuu on muutenkin jokseenkin väritön, kun mitään suurkisaa ei ole tarjolla. Kisoja toki riittää, mutta kun suurimmat nimet hajaantuvat eri puolille palloa, niin vähän sellainen piirikunnallisten maku turnauksissa on ja kokonaisuutta on vaikea hahmottaa.

Paljon on kuitenkin puhuttu uuden sukupolven maihinnoususta ja kyllä, myös minun toimesta. Viime viikko antoi voittajalistallaan (Roger Federer, Rafael Nadal ja David Ferrer sekä tietysti nelurissa muuan Nieminen... Hyvä Jarkko!!!) jälleen viitteitä siitä, että suuremman luokan invaasio on sittenkin vielä unelma.

Roger Federer pelaa Australian pettymyksen jälkeen jälleen korkealla tasolla aggressiivistä tennistään. Peliä, johon poikaset eivätkä aina kärkinimetkään löydä vastauksia. Esimerkiksi syöttämisen taso on ajoittain käsittämätön, mutta myös se, kuinka suvereenisti mies hoitaa näitä nuoria uuden sukupolven haastajiaan kerta kerran jälkeen. Kovilla kentillä paras kolmesta -otteluissa nähdään vielä pitkään vaarallinen Federer. Massoilla hiipuminen jatkunee tänä vuonna, mutta sanoisin, että silloinkin vain tuttuja kärkinimiä vastaan. Poikaset odottavat vuoroaan ainakin vuoden.

Rafael Nadaliin on monen usko jo mennyt. On vammoja, taukoja, comebackejä, vammoja, taukoja ja jälleen kerran comebackejä. Itse lupasin palata aiheeseen kun massakausi on takana, mutta annankin sen jo nyt. Mies avasi massat kahdella turnauksella etelä-Amerikassa, joista jälkimmäinen oli jo voitollinen. Voitto oli kuitenkin jossain mielessä jopa sivuseikka, sillä pitkään kateissa ollut kämmen löytyi ja se lieneekin viime viikon suurin juttu Nadalille itselleen. Vaikka Nadalia pidetään edelleen mentaalisena eläimenä on kaikki lopulta kiinni kämmenestä. Syöttö, rysty, peli, itseluottamus, rohkeus, kaikki. Kun kämmen toimii, minkä tahansa voittaminen on jälleen mahdollista. Ja edelleen, voittaminen ruokkii voittamista, joten voittava kierre on saatu nyt liikkeelle vaikka todelliset mittarit viime viikolta puuttuivatkin. Pala palalta Nadal kasaa itseään ja voisin kuvitella, että toukokuussa Ranskassa peli on jälleen pelottavan valmista. Se voi olla sitä jo kovilla kentillä Amerikan Masterseissa.

Viime vuoden aikana tuli vähän sellainen tunne, että David Ferrerin eväät alkavat olla syöty. Acapulcon voitto tutulla jyräyksellä oli kuitenkin selvä viesti siitä, että jotain on vielä tankissa jäljellä. Aivan kuten Nadal ja Federer, niin myös Ferrer parantaa voiton siivittämänä kohti kevättä. Euroopan massoilla mies on hankala vastustaja kaikille tänäkin vuonna. En usko, että uusi sukupolvi hätyyttelee tätäkään miestä sen pahemmin kevään massoilla. Vaikeata se tulee olemaan myös Indian Wellsissä ja Miamissa.