Comeback!

Korona on vaikuttanut moneen asiaan eikä vasurilla.com ole ollut poikkeus. Myönnän, että kiertueen ollessa pakkolomalla on inspiraatiota kirjoittamiseen ollut hankala löytää. Muutamia juttuja olen kyllä tänä aikana julkaissut, mutta suurempi palo tennisrintamalla on kohdistunut oman pelin treenaamiseen, kisaamiseen sekä jonkin verran myös valmentamiseen. Toki taannoiset SM-kisat herättivät herkullisuudellaan tarinoimaan aiheesta enemmän.

Oma treenaaminen on saanut koronan aikana hurjan lisäboostiin fysiikkatreenaamisesta, johon viime vuosikymmenellä on ollut aivan liian vaikea löytää aikaa ja motivaatiota. On kuitenkin niin, että jos meinaa vähänkin pärjätä ikämiesten SM-tasoilla, niin fysiikan on oltava kunnossa. Miesten 40v. SM-sarjatenniksessä vastustajat olivat poikkeuksetta timanttisessa kunnossa, joten pään sisäinen herätyskello soi melkoisella voimakkuudella kauden päätteeksi. Fysiikka lienee kuitenkin se osa-alue, joka on helpoin laittaa kuntoon. Porras- ja kuntotreenaaminen on siis aloitettu ja siitä myöhemmin blogissa lisää.

Pelaamisen saralla kesä on ollut määrällisesti parhain vuosikausiin, ehkä menestyksellisestikin. Pelejä on kertynyt omalla mittapuulla mitattuna hurja määrä, pitkälti toistakymmentä ottelua. Yksistään Savitaipaleen helteisessä Sapassi Cupissa tuli urakoitua muutamaan päivään kolmessa sarjassa seitsemän pelin verran, mikä olikin samalla kenties kovin fysiikkatestini tenniksen saralla koskaan. Siitäkin myöhemmin vielä lisää ainakin sen verran, että muistan vähintäänkin itse miten varautua ja varustautua urakointiin kuumassa kesähelteessä. Paljon tuli oppia kantapäänkin kautta, vaikka tuloksellisesti turnaus olikin lähes täysosuma.

Valmentaminen on koronan vuoksi ollut kovin satunnaista. Ryhmävalmennukset loppuivat kuin seinään maaliskuussa, mutta kesää ovat värittäneet lupaavien junnujen privaattivalmennukset. SM-tason kilpajuniorien sparrailu sekä valmentaminen ovat olleet ehdottomasti herkullisinta tekemistä tällä saralla. On upeaa nähdä se palo ja kehittyminen, mikä näillä junioreilla tekemisessään on. Vinkit ja opit otetaan upeasti vastaan. Nälkä oman pelin kehittämiseen on järjettömän kova ja hyvä niin. Emme me koskaan valmiita pelaajia olekaan. 

Mutta nyt kuparinen on jälleen rikki ja "kirjoituskammo" taklattu, joten on korkea aika suunnata ajatuksia kohti Cincinnatin (New Yorkin) Mastersia, jonka jälkeen matka jatkuu kohti US Openia. Tänä vuonna matkaan ei liene päässyt kukaan, mutta ensi vuotta varten voi matkavinkkini lukea vaikka tästä. Ennakot turnauksiin ovat tulossa kuitenkin pomminvarmasti ja Cincinnatiin siis jo lähipäivinä! 

Pysy linjoilla!

Jälkipelit: SM-kisat, kesä 2020

Ensin muutama tunnustus:

1. Rakastan massatennistä. 
2. Rakastan livetennistä.
3. Rakastan haastajia.
4. Rakastan yllätyksiä.

Viime viikolla nämä nivoutuivat ihanasti yhteen, kun Talin Tenniskeskuksella käytiin ulkokenttien SM-kisat. Ylipäätään oli upeaa nähdä vihdoin panoksellista sekä kilpailullista tennistä ja vielä siis livenä paikan päällä. Tulipa turnausta väijyttyä välillä jopa Ruutu Urheilun kautta. 

Yritin nimittäin viime viikolla tosissani katsella myös Battle of the Brits- sekä Mouratogloun hömppäkisoja, mutta niissä on kyllä vielä niin armoton puuhastelun maku, ettei olisi voinut juurikaan vähempää kiinnostaa. Varsinkin kun tarjolla oli armotonta taistelua Suomen mestaruuksista. Ja varsinkin kun paikalle oli tullut lähes koko kärkirivistömme niin miehissä kuin naisissakin. 

Naisten puolella turnausvoitto ja mestaruus meni melko odotetusti vielä Anastasia Kulikovalle, mutta hyvää haastoa tarjoili muun muassa nuori Laura Hietaranta, joka vielä viime vuonna oli Savitaipaleen ammattilaiskisassa melkoinen vastaantulija Anastasialle. Vuodessa Hietaranta on kehittynyt rajusti muun muassa fysiikassa, joten Suomen kärki on selvästi Oona Orpanan lopettamisen jälkeen tasoittumassa ja hyvä niin. Iskukykyinen ja tasainen kärki naisten puolella on tärkeää seuraavan askeleen ottamiseksi esimerkiksi Federation Cupia ajatellen. 

Tasainen on kärki myös miesten puolella. Ainakin lukuisat yllätykset ja useiden kärkisijoitettujen kompastelut alkukierroksilla antavat syyn näin uskoa ja toivoa. Laaja kärki Emil Ruusuvuoren takana lisää lajin kotimaista mielenkiintoa ja tuo lisää tervetullutta kilpailuasetelmaa, kun seuraavan kerran on vaikkapa Davis Cup -paikat jaossa. Hienoa oli myös nähdä, että pääsarjaan ei kovin montaa "vanhaa partaa" päätynyt ja jos päätyi, niin noutaja tuli hyvinkin varhaisessa vaiheessa. Nuoret ovat ottamassa estradia täysin haltuun ja hyvä niin.

Vaikka yllätyksiä siis nähtiin, niin on syytä muistaa, että massakentällä lajin lainalaisuudet jonkin verran muuttuvat ja ottelut ratkaistaan todellakin kentällä eikä suoraan sijoituksia tutkimalla. Hyvä taisteluasenne, huolellinen pelisuunnitelma, kärsivällisyys ja paikan tullen terävä hyökkääminen ovat massapelin olennainen osa, jota monen sisäkenttä- tai kovien kenttien pelaajan tulee kunnioittaa ja pitää kirkkaana mielessä. Massalla lämäily ei aina toimi, eikä toisaalta ylenpalttinen pallon pyörittäminenkään. Lyönnin teho on mielenkiintoinen yhtälö seurattavaksi erityisesti massakentällä ja livenä nämä erot hahmottuvatkin hienosti katsojan silmään.

Oma liveseuranta painottui loppuviikkoon, jolloin tuli katseltua mm. nuoren Roni Hietarannan otteluita Masi Sarpolaa, Otto Virtasta ja Santtu Leskistä vastaan sekä tietysti finaali jenkkiyliopistopelaajiemme Patrick Kaukovallan ja Leskisen välillä. 

Väittäisin, että viikon isoin yllätys oli Hietarannan voitto Virtasesta. Ottelun edetessä tuli kuitenkin tunne, että näin tässä pitikin käydä. Roni pelaa parhaimmillaan loistavaa ja painavaa massatennistä kämmenellä takoen ja rystyllä paljon slaissaten. Pelikirjanäkökulmasta Roni tuli mielestäni paljon valmiimpana otteluun, sillä Otto tarttui sittenkin ehkä liiaksi kovien kenttien pelikirjaansa, minkä toteuttaminen oli Ronia vastaan haastavaa. Vaikka Hietarannalta ehkä hieman puuttuu pelistään maksimaalinen ja suorempi "turbovaihde", niin hän sai vähintäänkin riittävästi käännettyä hyvillä kämmenkierroillaan peliä Virtasen rystypuolelle, mistä tämä ei onnistunut oikeastaan ollenkaan viemään peliä tutun (syöttö-)kämmendominoinnin tapaan. Fiksulla ja kypsällä pelaamisella Hietaranta sai pidettyä Oton lopulta yllättävän helposti aisoissa ja kun pää pysyi tiukassakin paikassa kylmänä, niin yllätys oli valmis. Hyvä voitto ja lopulta myös upea turnaus Ronille.

Seuraavalla kierroksella Hietarannalla oli yllätyksen jälkeinen vaikea matsi finaaliin edennyttä Leskistä vastaan. Mentaalisesti tankki saattoi olla vähän tyhjä "Virtasen kaatajana" ja terävästi pelannut Leskinen ei antanut mitään ilmaiseksi vaan teki oikeastaan kaiken oikein. Hän painosti hyvin muun muassa Ronin rystypuolta kick-syötöistään lähtien ja iski hyökkäyksensä syvälle ja terävästi kämmennurkkaan. Hieno voitto puolestaan Santulle, jonka peliä oli muutenkin ilo seurata. Sopivan leppoisa ja rento habitus Chicago Bulls-paitoineen sekä fair play-henkisine asenteineen oli tervetullut tuulahdus usein niin vakavaankin vääntämiseen. Mallia voi ottaa myös Santun rystylyönnistä, joka on todella vahva. Moni kotimainen pelaaja häviäisi rystypuolen krossikympit Santulle todennäköisesti hyvinkin selkein numeroin. Näyttävä, eteenpäin vievä ja tehokas rysty aiheutti julkista ihailua kentän laidalla monta kertaa.

Valitettavasti rysty ei useinkaan riitä ihan mestaruuksiin saakka. Finaalissa Patrick Kaukovallan tulisempi kämmen pääsi puhumaan liian usein, jotta Leskisen unelmaturnaus karsinnoista finaaliin olisi kruunautunut täydellisesti. Hyvätasoinen finaali ratkesi lopulta Kaukovallan parempaan ja aggressiivisempaan palautuspeliin sekä tämän voimakkaampaan lyömiseen. Leskinen jäi lopulta liian usein puolustuskannalle myös syöttönsä jälkeen, kun Kaukovalta iski painavia palautuksiaan Leskisen varpaille takarajan tuntumaan. Sen jälkeen kuristusotteen ottaminen oli usein helppoa ja kun kämmen vs. kämmen -taistelussa Kaukovalta oli vahvempi, niin tulos oli nyt tämä. 

Hieno turnaus molemmille ja onnittelut myös vasurilla.comin puolesta kaikille!

Toivottavasti tenniskisat myös maailmalla saadaan pian käyntiin, mutta niitä odotellessa suosittelen lämmöllä piipahtamista kansallisissa kisoissamme joko katsojana tai kisaajana mahdollisuuksien mukaan! 

Elämän paras sijoitus

LinkedIn- ja /tai Facebook-syötteeseeni nousi esiin jokin aika sitten postaus, jossa kysyttiin elämän parasta sijoitusta. Kysymys oli hyvä ja näinä aikoina varsin ajankohtainen. Omalla kohdalla se laittoikin pohtimaan, mikä se oikeasti voisi olla.

Helppo vastaus olisi tietenkin, että koulutus, satunnainen osakekauppa tai vaikkapa ensimmäinen "oma" asunto, mutta jos mittarina olisi tuottoprosentti sijoitettuun pääomaan nähden, niin kisa olisi äkkiä ohi. Vastaukseni olisi ehdottomasti tennismailan jännityskone! Todellakin!

Olin noin 13-14 vuotias, kun jänteet alkoivat paukkua poikki toden teolla. Käytännössä jänteet katkeilivat varsinkin kesällä vajaan kymmenen tunnin välein. Kun kotipaikkakunnallani Kankaanpäässä mailan jännittämisen hinta oli 1990-luvun alussa noin 100-120 markkaa, niin yhtäkkiä harrastukselle alkoi kertyä kustannuksia totuttua enemmän. 

Idea oman jännityskoneen hankkimisesta nousikin varsin nopeasti relevantiksi vaihtoehdoksi, kiitos myös silloisen valmentajani. Lopulta hankin koneen nimenomaan hänen kauttaan ja sain häneltä kaupan päälle myös nipun jänteitä sekä asiantuntevan koulutuksen tennismailan jännittämisen saloihin, sillä youtubeja ei pahemmin vielä 90-luvun alussa ollut. Tästä arvokkaasta opastuksesta olen edelleenkin hänelle kiitollinen. Kiitos Jari! 

Kone oli punnusmallinen eli niin sanottu 'punttikone', jossa jännityksen kireyttä säädetään punnuksella. Merkiltään se oli Pro's Pro ja siinä oli 6-pistekiinnitys. Jänteen liukulukitus oli ja on edelleen hyvin kätevä sekä aikaasäästävä ominaisuus tämänkaltaisissa koneissa. Suosittelen lämpimästi, sillä näppärä lukitus nopeuttaa itse jännitysprosessia huomattavasti.

Luottokone. 

Kone maksoi aikanaan 1850 markkaa eli noin 300 euroa, jos jonnet ei muista tai tiedä. Kyseisen kesän kesäduunirahoista kone haukkasi luonnollisesti ison osan ja kyllähän se silloin kieltämättä kirpaisi.

Pitkässä juoksussa kone oli kuitenkin loistava hankinta. Ensinnäkin koneen arvo saati kunto ei ole kolmessakymmenessä vuodessa mennyt miksikään, jolloin se on pitänyt hyvin myös jälleenmyyntiarvonsa. Olennaisempaa on kuitenkin se, että sijoitettuun pääomaan suhteutettuna kone maksoi itsensä vähintään useita kymmeniä kertoja takaisin.

Sillä, kun kylän tennisväki kuuli hankinnastani ja markkinahintojen hienoisesta polkemisesta eli noin 50-70 markan jännityshinnasta per maila, niin asiakkaita riitti melkoisen mukavasti heti jännitysuran alkumetreiltä lähtien. Markkinaan oli luonnollisesti päästävä vaikka sitten tosiaan alemmilla hinnoilla, varsinkin kun aiempia näyttöjä ei juuri ollut.

Se kannatti. Suusta suuhun markkinointi toimi pienellä paikkakunnalla kulovalkean tavoin, niin puuhaa ei ujohkon yläastejonnen tarvinnut juurikaan lopulta edes markkinoida. Moni halusi samalla tukea nuoren paikallisen kilpapelaajan harrastamista, mistä syvä kumarrus ja kiitos kaikille vielä näin jälkikäteen. Itse koneen sainkin maksuun käytännöllisesti katsoen parissa vuodessa pelkillä asiakasjännityksillä. Niin ja tulipa tosiaan omien mailojen jännityksissäkin säästettyä luonnollisesti se pitkä penni.

Kirjasin käytännössä jokaisen jännitystyön ja asiakkaan maila- ja jännespeksit pieneen siniseen vihkooni, joka lienee minulla vieläkin jossain. Siitä lähti kenties myös kiinnostukseni erityisesti asiakasdataan ja sen analytiikkaan, joka on puolestaan tuonut leivän pöytään viimeiset 20 vuotta. Samalla kylvettiin myös nykyisen, toki sivutoimisen, yrittäjyyden siemen.

Puuhastelussani ymmärsin hyvin nopeasti myös asiakaspalvelun tärkeyden. Oli ja on tietysti edelleenkin, makeaa palvella asiakkaita tuntemalla asiakkuutesi läpikotaisin. "Laitetaanko sama jänne samoilla kiloilla kuin viimeksikin vai haluatko kenties kokeilla jotain uutta jännettä?" Huomasinkin jo tuolloin kuinka tärkeitä kanta-asiakkuudet ja heidän yksilöllinen, personoitu, palvelemisensa oli. 

Mutta palataan itse koneeseen, jonka kanssa kuljimme Kankaanpäästä pitkän matkan. Kone seikkaili mukanani muun muassa opiskeluvuodet Jyväskylässä, vaikka noihin aikoihin opiskelijabudjetti ei pelaamista juuri sallinutkaan kesiä lukuunottamatta. Kone näki myös työelämäni ensiaskeleet ja ne hikiset yksiöt muutamine nurkkineen Helsingissä. Aina sille on tila kuitenkin löytynyt. Eipä jännistyskone nimittäin mikään sisustuksellinen elementti ole, joten parisuhde- ja perhepoliittisissa kulminaatiohetkissä koneen olemassaoloa on toki täytynyt satunnaisesti perustella. Koneen elämäntarinan jälkeen on kuitenkin myös ymmärrystä aina löytynyt. Kiitos siitä vaimolle. 

Minne tahansa olen koneen kanssa kulkenutkin, niin ihmetystä se on aina aiheuttanut - "mikä hitto toi on?" oli usein ensimmäinen kysymys, kun joku koneen bongasi. Valistuneet ja valistumattomat arvaukset vaihtelivat perhon valmistuskoneen ja seksilelun välisessä maastossa. Toki oikeitakin vastauksia tuli, jonka jälkeen moni olisi halunnut nähdä miten laite toimii. 

Kone oli käytössäni aina viime kesään saakka, kunnes päätin myydä koneen hyvään ja tuttuun kotiin hankkiakseni itse vihdoin ja viimein uuden sekä tehokkaan, mutta myös hieman persoonattoman sähkökoneen. Luopumisen tuskaa helpotti tosiaan se, että vanha koneeni pysyi ns. "suvussa" ja on todennäköisesti hyvissä käsissä vielä vuosia tästä eteenpäinkin. 

Omistankin tämän kirjoituksen kaikille teille tennismailansa jännittäville nuorille ja vanhemmille stringereille. Long live stringing! Mikään automaatti ei jännittäjää korvaa, sillä tämä jos mikä on käsityötä parhaimmillaan! Tieteen ja taiteen muoto suorastaan. On myös tärkeä muistaa, että ilman meitä, tenniksen pelaaminen nykymuodossaan olisi mahdotonta!

Täydellinen pelaaja

Koronaviruksen riehuessa on myös tennisjuttujen osalta nyt hieman hiljaista. Aiheet ovat vähissä, mutta blogiin pyrin tuomaan kaikesta huolimatta muutamia juttuja per kuukausi ja pari korona-aikakauden juttua on jo tietysti tullutkin, kuten Miamin no-go ja seurapaitapäivän jutut.

Kirjoittamista jatketaan pohtimalla nykypelaajista koottua täydellistä pelaajaa samaan tapaan, kuten Novak Djokovic ja Andy Murray Instagram-livessään eli tässä tulee omat valintani perusteluineen.

Syöttö: Federer
Tarkkuus, kulmat, variaatiot täysin suvereenisti hallussa verrattuna tykkisyöttäjiin, jotka usein "vain lämäilevät" voimalla. Federerin syötön monipuolisuus on mielestäni täysin vertaansa vailla, eikä hän keikkuisi huonommalla syötöllä enää millään mukana.

Palautus: Djokovic
Tämäkin itsestäänselvä valinta. Palautus tulee peliin lähes kaikkialta ja usein vieläpä ilkeästi. Lisäbonusta siitä, että syöttäjän paineet nousevat rajusti tämän pelotteen edessä. Kakkossyötön varaan ei tohdi paljon jättää.

Kämmen: Del Potro
Yksi tiukimmista kisoista, sillä myös Federer ja Nadal vahvoja ehdokkaita. Tulivoima ja sen tuoma pelote kuitenkin puhuu nyt. Pienikin ylimääräinen aika tai aavistuksen liian korkea pomppu ja boom, you are dead! Del Potron kämmentä pelätään ja vältellään ehkä eniten, koska sen ratkaisu- ja tulivoima on lopulta ylivertainen.

Rysty: Wawrinka
Tiukka kisa Djokovicin ja Stanin välillä. Mutta koska Stan uskaltaa pelata rystyllä usein rohkeammin ja lopulta myös monipuolisemmin, niin valinta kallistuu marginaalisesti Staniin. Hänen rystynsä ei ole vain kaunein, vaan myös monipuolisin ja tappavin. Suunnat, kulmat, voima ja kierteet löytyvät kaikki Stanin rystyarsenaalista.

Volley: Federer
Tässäkin hurja kisa, nyt Federerin ja Nadalin välillä. Molemmilla hurja tatsi verkolla ja loistava peliäly/-silmä volleyn sijoittamiseksi. Nadal valmistelee hyökkäyksensä usein paremmin, jolloin helppo ratkaisupaikka volleylle rakentuu kuin itsestään. Federerin "puolihuolimattomat" ja vastustajaa paineistavammat verkollenousut jättävät usein hyvin paljon volleyn varaan ja mikäpä siinä on volleyllä tappaessa, kun taitoa on jälleen kerran uskomaton määrä.

Pää: Nadal
Nadalin mentaalinen puoli on viime vuosina saanut aavistuksen siipeensä, mutta silti älytön verenhaistaja ja taistelija. Jokainen pallo kuin viimeistä päivää pelaten ei paljon armoa vastustajalle anna. Lisäbonus siitä, että oli pitkään käytännössä ainut pelaaja, joka pystyi haastamaan Federeriä. On aina kova juttu kaataa kuningas ja nousta itse valtaistuimelle.

Fysiikka: Djokovic
Vähän kaksipiippuinen valinta, sillä välillä Djokovic tuntuu tekevän kuolemaa ja nuorempana tekikin, mutta onhan mies nykyisin ja pääosin täyttä timanttia. Pystyy kääntämään ottelut tarvittaessa fysiikallaan, sillä näissä teräsmiesotteluissa vahvempaa ei yksinkertaisesti tahdo löytyä. Nadal, Thiem ja jokerikorttina Medvedev kunniamainitut.


Mites teidän listat? Laittakaahan alle kommentteihin tai someen, kiitos!

Seurapaitapäivä

Juuri nyt, kun Miamin reissusta ei olekaan kirjoitettavaa tai raportoitavaa, niin tämän päivän teema, eli somessakin hienosti näkynyt #seurapaitapäivä, kirvoitti muistelemaan omia seuroja ja seuratoimintaa sekä oppeja elämän varrelta.

Seuratoiminta on nimittäin ollut itsellenikin upea ja paljon eväitä matkaan antanut lisä koulujen ja kotikasvatuksen lisäksi. Hyviä oppeja, ikimuistoisia hetkiä ja hienoja ystäviä on riittänyt kaikissa elämän vaiheissa ja seuroissa. Näin vanhemmiten seuroissa toimiminen on muuttanut kuitenkin hieman muotoaan, sillä omat treenaamiset ja kisaamiset ovat hiljalleen jäämässä kakkosrooliin ja vastuullisemmat tehtävät lasten harrastusten parissa ottavat otetta.

Omien lasten harrastuksissa mukana oleminen ja toimiminen on kieltämättä etuoikeus, johon on vaikea vastata kieltävästi oli se sitten joukkueen valmentamista, johtamista tai jotain muuta vastuunottoa. Vaikka harrastavien ja kilpailevien lasten vanhempien ensisijainen tehtävä on kannustaa, kuskata ja kustantaa, niin väitän, että aika moni seuratoiminta pysähtyisi koronavaikutusten tavoin ilman vanhempien panosta.

Oma vinkkini kaikille vanhemmille onkin, että tukekaa lasten ohella myös lasten seuratoimintaa. Vapaaehtoisvoimin tehtävää isompaa ja pienempää tekemistä riittää varmasti kaikille. Luodaan omillekin lapsille niitä ikimuistoisia hetkiä ja onnistumisen paikkoja!

Mutta sitten niihin seuroihin, joille omalla kohdalla kunnia kuuluu. Kaikki alla olevat seurat ovat omalla tavallaan olleet osaltaan vaikuttamassa siihen, miten oppia ja ennen kaikkea kokemuksia on tarttunut. Näille seuroille on helppo olla kiitollinen ja onnellinen siitä, että ne ovat matkan varrelle osuneet.

Kankaanpään Jääkarhut (jääkiekko)
Pikainen lätkäkokeilu F-junioreissa 1980-luvulla ei poikinut innostusta lajiin, eikä siinä vaiheessa vielä oikein urheiluunkaan. Ei oikeastaan muuta muistikuvaa kuin kovaääninen valmentaja, jonka negan kautta valmentaminen tappoi viimeisenkin innon. Harmi, että omalle kohdalle sattui näin, sillä seurassa hienoa tekemistä. Rakensivat jopa oman jäähallin talkoovoimin joitakin vuosia sitten! Iso oppi reppuun kuitenkin siitä, miten valmennusta ei kannata varsinkaan ensimmäisen harrastuksen parissa aloittavien kanssa startata.

Kankaanpään Nastaset (tennis)
Seura, josta kaikki oikeastaan omalta osalta lähti. Rakkaus lajiin syntyi heti 9-vuotiaana Myllymäen asvalttikentillä järjestetyllä alkeiskurssilla, kiitos hienon lajin ja innostavien valmentajien. Hienoja muistoja kisareissuilta ja kesäleireiltä. Bonuksena loistavat pelikaverit sekä valmentajat, joiden johdosta ajatus valmentamisesta lähti itämään ja osittain toteutumaankin jo silloin 1990-luvulla. Hyvää oppia erityisesti siitä, että valmentajien merkitys pelaajan lajirakkauteen ja motivaatioon on lopulta hurjan iso. Oma tinkimätön ja innostava asenne tarttuu joskus pelaajaankin. Kiitos Paavo, Matti, Markku, Kari ja Jari!

Kankaanpään Urheilusukeltajat (sukellus ja uppopallo)
Jossain mielessä SE kotiseura, jossa oli (ja on varmaan vieläkin) nimenomaan suuri ja rento seurafiilis. Jokaperjantaiset ja -sunnuntaiset allastreenit saunomisineen, talkoot eväineen, sukellusreissut kokemuksineen ja tyypit persoonineen tuovat lämpimiä muistoja edelleen. Seura, jossa pelattiin myös sähly- ja pesäpuulaakeja pitkin vuotta ja jossa oli ennen kaikkea turvallista ja kotoisaa olla. Kiitos siitä koko porukalle!

Kankaanpään Pallo (jalkapallo)
Sekalaisissa pihapeliporukoissa oli tullut palloa potkittua aina, mutta jalkapallon treenaaminen ja pelaaminen virallisessa seurassa ei oikein ollut oma juttu. Pelaajalähtöinen valmennus oli vielä silloin lapsenkengissä ja lopulta kentälläkään ei oikein koskaan ollut kotoisa olo, kun ei tiennyt yhtään mitä keskikentän roolissani olisi pitänyt tehdä. Tärkeä oppi sekin. Peliä täytyy osata opettaa.

Kankaanpään Maila (pesäpallo)
Kolmas joukkuelaji omalle kohdalle osui KaMa:n riveissä, kuten Kankaanpäässä helposti käy. Vuosi, puolitoista tuli pelattua aktiivisesti, mutta lopulta hieno laji jäi B-poikaiässä tenniksen jalkoihin. Yksi hienoimpia muistoja on luonnollisesti se joukkuefiilis, mutta erityisesti mieleen on näin jälkikäteen jäänyt hyvän kaverini isän merkitys valmentajana. Erkin rennosta ja humoristisesta, mutta tarvittaessa tiukastakin valmennustyylistä on tullut itse ammennettua omaan valmentamiseen yllättävän paljon. Vaikkei se silloin siltä aina näyttänyt, niin tiedettiin ainakin melko usein mitä pitää tehdä. Henkilökohtaista opastusta antoi koko valmennusporras sekä pelikaverit, mikä on joukkuehengen ja kehittymisen kannalta hyvin tärkeää.

Kankaanpään Ampumaurheilijat (ilmapistooliammunta)
Tähän kokeiluun innoitti puolestaan hyvän kaverin isä. Jäi vähän kokeiluksi, mutta loistava valmennus myös vanhemmilta harrastajaäijiltä toi hyvin lyhyessä ajassa ihan hyviä tuloksia. Osui saumaan, jossa harrastuksia oli jo valmiiksi hyvin paljon, joten laji jäi melko nopeasti. Ei tarvitse aina olla kuitenkaan valmentaja, että osaa neuvoa ja opastaa. Oma kokemus auttaa joissain tilanteissa hyvin paljon aloittelijaa.

Team Tähkä (salibandy)
No niin, opiskeluaikojen sählyjengi! Huh huh! Sanotaanko kauniisti näin, että näitä tarinoita riittää, mutta ihan kaikkea ei arvaa tännekään laittaa. Treenit, pelit ja saunaillat iloisissa merkeissä toivat loistavaa vastapainoa opiskeluille. Joskus oli toki totisempaakin, kuten seinäjokisella jäähypenkillä, kun Vimpelin jätkä painimaan haastoi, mutta kiitti jätkät ja elinikäiset ystävyydet! Live forever!

Rajakylän Tennis
Opiskeluvuosien jälkeen tennis löytyi taas silloiselta lähimmältä hallilta. Samalla löytyi uusi seura, vaikka lapsuudenseurasta (Nastaset) irrouttautuminen kieltämättä sattuikin, vaikkei mitään sidettä enää seuraan ollutkaan. RajaTessa on hauska jengi täynnä värikkäitä persoonia ja rennon letkeää menoa! Pomminvarmaa ja äänekästä fanitusta Suomitennisskenessä since the early days! Polkaisin kisaamisen ohella myös valmentamisen käyntiin juuri RajaTessa, mistä iso kiitos seuralle! Vieläkin pelaan seuran riveissä divareita, mutta valmentaminen on siirtynyt muihin seuroihin.

Puistolan Urheilijat (tennis)
Seniorisarjojen edustusseurani. Hienoja tyyppejä myös tämä jengi täynnä! Ikämiesjenginä olemme kuitenkin selvästi vähän välisarjalainen, sillä SM-sarjoissa voitot ovat tiukassa ja I-divarissa puolestaan tappiot. Se ei kuitenkaan menoa haittaa. Kotihalli (Helsingin Mailapelikeskus) ja sen läheisyys tuoneet hyvää fiilistä ja yhteisöllisyyttä porukan kesken. Myös satunnaisia valmennuksia PuiU:ssa, mutta lähinnä ei-kisaaville harrastejunioreille, joille PuiU:ssa erinomaiset mahdollisuudet.

Valko-Pallo (tennis)
Kisajunnujen valmentamista ja hyvää pöhinää kiitos aktiivisen ja yhteisöllisen seuratoiminnan! Vaikka seura ei ole isoimpia, on valmennuspuolella loistavaa ja laadukasta tekemistä! Kiitos siitä, että saa olla osa tätä mainiota valmentajaporukkaa! Ilon kautta eteenpäin!

#seurasydän #seurapaitapäivä #tennisfi #valko-pallo

Malmin Palloseura (jalkapallo)
Pojan harrastuksen kautta olen päätynyt lopulta joukkueenjohtajan pestiin, vaikka yhteisten tennistouhujen johdosta yritin tässä pysytellä jalkapallon osalta vain isän roolissa. Mutta. Eihän se noin vain onnistu. Hieno ja perinteikäs seura, jossa hyvä porukka niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin! Niin ja viime vuosien suurimmat fanitusfiilikset ja kicksit saanut MPS P07-jengin huikesta otteista! Kiitos niistä ja hyvä MPS!

Vasurilla goes Miami 2020... Correction! Overruled!

"Miami Open 2020. Ketkä messissä?"

Puolisen vuotta sitten kilpavalmentajakollegani heittämä ehdotus WhatsApp-ryhmässämme oli kieltämättä herkullinen. Siitä se ajatus sitten lähti.

Kun luvat sekä kotoa, että töistä oli saatu, oli aika tarttua toimeen ja aloittaa reissun suunnittelu. Lähtijöitä oli neljä ja voisi kai sanoa, että "kerran elämässä"-fiilis oli vahvasti läsnä suunnitelmien alkumetreiltä lähtien.

Reissun päällimmäisenä tarkoituksena oli luonnollisesti Miami Openin seuraaminen, mutta valmentajina tarkoituksenamme oli vierailla myös muutamissa tennisakatemioissa sekä pelata tietysti myös itse mahdollisimman paljon tennistä. Mielessä siinsi muun muassa massakauden avaaminen ennätyksellisesti jo maaliskuussa!

Vajaa kuukausi ennen lähtöä alkoi reissun ylle on kasaantua tummia pilviä. Koronavirusepidemia oli monin paikoin laajenemassa maailmalla ja päivittäiset päivitykset tuli kahlattua läpi kauhun sekaisin tuntein. Suomen tilanne oli kolmisen viikkoa ennen reissua vielä kohtuullisen hyvin hallinnassa tai sanotaanko vaikkapa paremminkin niin, että tilanne oli hyvinkin alkuvaiheessa muutamine tartuntoineen. Isoa tuskaa tuotti tilanteen seuraaminen myös Atlantin toisella puolen, joka sekin toki oli vielä tuossa hetkessä hyvin varhaista epidemian vaihetta.

Hälytyskellot alkoivat kuitenkin soida hyvin isosti viimeistään siinä vaiheessa, kun Miami Openia edeltävä Masters eli Indian Wellsin tennisturnaus peruutettiin. Indian Wells oli itse asiassa ensimmäinen tai ainakin ensimmäisiä todella isoja urheilutapahtumia, joka peruttiin. Siinä vaiheessa moni pelaaja piti sitä vielä jopa hätävarjeluna, mutta lopulta se oli vasta esimakua tulevasta.

Reissaajien näkökulmasta muutamat odotuksen ja jännityksen täyttämät päivät tuntuivat äärimmäisen pitkiltä. Miami Openia oltiin yllättävän pitkään hyvinkin sitkeästi pelaamassa, kunnes se kaksi viikkoa ennen turnausta lopulta peruutettiin, aivan kuten tuossa vaiheessa jo toki osasimme odottaakin.

Ei voi kieltää, etteikö tämänkaltaisen "once in a lifetime"-reissun lässähtäminen tällä tavoin olisi tuossa kohtaa harmittanut valtavasti, mutta luonnollisesti pelaajien, katsojien ja meidän kaikkien muidenkin turvallisuus oli ja on ensisijaisesti tärkeintä. Se oli ja on helppo ymmärtää. Edes tennis ei ole niin tärkeää kuin ihmisten terveys.

Pienen ohikiitävän tovin ehdimme kuitenkin vielä lohduttautua sillä, että kyllähän se Floridan tennisleirikin hyvältä maistuisi, kunnes me ja muu Kiinan sekä Italian ulkopuolinen maailma alkoi tajuta kuinka massiivisesta viruksesta on kyse. Vajaan vuorokauden sisään tulikin tieto Miami Openin, NBA:n (liput oli luonnollisesti myös Miami Heatin matsiin) ja lopulta myös lentojen peruuttamisesta. Myös Liverpool tippui Champions Liigasta tämän kurjuuden yhteydessä.

Se siitä sitten. Eli. Ehkä ensi vuonna. Ehkä ensi vuonna, pojat. Ryhmässämme vallitsi luonnollisesti pettymys ja virtuaaliset jaxuhalit olivat paikallaan. Toki heti seuraava ajatus oli rationaalisempi ja sitä kautta kaikki toimenpiteet ovat tulleet tarpeeseen.

Juuri nyt kun lennon lähtöön olisi noin viikko, ei tulisi mieleenkään lähteä matkalle enää yhtään mihinkään. Ei siis edes Miamiin.

Otetaanpa siis iisisti, odotellaan kauden alkua rauhassa ja pysytään terveinä!

Gael Monfils. So close, so far away.

Tässä kohtaa kautta piti kirjoitella Indian Wellsin ennakkoa, mutta koska koronavirus aiheutti turnauksen peruutuksen, niin on kirjoitettava jostain muusta. Pienen hiljaiselon blogi aktivoituukin joka tapauksessa nyt ja siis muutenkin kuin vain taannoisen yhteistyöuutisoinnin merkeissä. Australian Openin jälkeen on toki ollut hyvä vetää vähän happea, pelata omia sarjapelejä pois ja hoitaa valmennuskuvioita hyvillä energioilla normaalien arkirutiinien ohella.

Twitterin puolella nousi parisen viikkoa sitten yksi aihe esiin, josta jopa toivottiin kirjoitusta ja johon halusin tarttua. Se on Gael Monfils.

Viime viikkoina erittäin hyvin pelannut Monfils on ihastuttanut, mutta samalla myös ihmetyttänyt monia. Relevantti kysymys on kuultu useammasta suusta: "miksi hän ei ole menestynyt paremmin urallaan?" Voisi kuvitella, että hänen taidoillaan ja fysiikallaan hyvä ura olisi voinut olla jopa loistelias. Vai olisiko?

Moni meistä, itseni mukaan lukien, pitää Monfilsin hahmosta ja pelistä, sillä hän on useimmiten hyvinkin viihdyttävä ja ennalta-arvaamaton pelaaja. Tämä pitää sisällään kuitenkin myös niitä isompia tai pienempiä puutteita, joita miehessä ja hänen pelissään on.

Viihdyttävää, mutta hölmöä
Pomppusmashit ja muut show-lyönnit ovat aina yleisön mieleen, mutta joskus tuntuu, että sen piruetin juuri ennen peruslyöntiä voisi jättää tekemättäkin, jolloin voisi keskittyä paremmin raakaan tekemiseen ja kylmään teloittamiseen. Jos on aikaa pyöriä ennen lyöntiä, niin voisi kuvitella, että olisi aikaa hakea tappavampaakin lyöntiä. Useimmiten nämä temppuilut toki toimivat ja saattavat vähentää painettakin, mutta kertovatko temput lopulta enemmän rentoudesta vai jännityksestä?

Passiivisuus
Yksi eniten ihmetystä aiheuttava tekijä. Monfilsillä on paha taipumus sortua pisteissään pallottelemaan. Välillä tempo ja peli vajoaa lähes sunnuntaipelaajan pelaajan tasolle ja peliä eniten leimaava piirre on passiivisuus. Tulee jopa tunne, ettei ranskalainen kykene tekemään pallolle mitään. Hän osaa syöttö-kämmenyhdistelmät ja on ajoittain hyvinkin aggressiivinen, mutta hyvin usein peli ei ole tätä vaan jotain aivan muuta. Tuntuu, että pelin viemistä enemmän, hän nauttii ajokoiran roolistaan puolustusasemissa.

Fysiikka
Moni ihailee Monfilsin atleettista tekemistä, mutta onko fysiikka sittenkään niin timanttinen suhteutettuna hänen pelitapaansa? Kunto saattaa olla tourin kovimpia, mutta jatkuvat pitkät pisteet sekä puolustaminen syövät tehoja ja tuovat välikuolemia, välillä totaalisia katkeamisia. Kukaan ei tourilla nojaile mailaansa yhtä paljon kuin Monfils. Tehokkaampi peli, jota toki nyt tällä "välikaudella" Australian Openin jälkeen nähtiinkin, olisi hyvin tervetullutta myös kovaa vauhtia ikääntyvän miehen peliin. Ei tässä vaiheessa uraa enää fysiikan varaan voi laskea.

Taitavuus
Ranskalaisella on erinomaiset kädet ja letkeät lyönnit, mutta usein Monfils on urallaan sortunut myös räiskimään tai kikkailemaan viihdyttävyyden maksimoimiseksi. Silloin punnitaan hyvin paljon voiman/taidon ja varmuuden välillä onko tekeminen lottoa vai punnittuja ratkaisuja? Joskus tuntuukin, että hän on taitavuutensa vanki eikä fokus ole ottelun voittamisessa vaan yleisön viihdyttämisessä.

Henkinen kovuus
Asenne peliä kohtaan on ihailtavan leppoisa, jopa leikillinen, mutta sopii kysyä, riittääkö se kovimmalla huipulla? En muista kärkikolmikon kovasti koskaan kikkailleen tai jopa pelleilleen. Monfilsilla se on kuitenkin lähes jokapäiväistä. Ehkä siksi tietynlainen kovuus puuttuu ja mies on jopa kiltin miehen maineessa. Viimeinen viritys, jolla suuret kaatuisi ikään kuin puuttuu, josta tuoreimpana näytteenä tappio Novak Djokovicille Dubain semifinaalissa, jossa Monfils oli hyvin ison osan ottelusta selvästi parempi pelaaja, mutta hävisi silti.

Yhteistyöuutisia: Helsingin Mailapelikeskus!

Vasurilla/Tenniskoulu Topspin ovat jatkaneet yhteistyötään Helsingin Mailapelikeskuksen kanssa kaudella 2020! Sopimus on jatkumoa kaudella 2018 sovitulle yhteistyölle.

Helsingin Puistolassa sijaitseva Mailapelikeskus on oiva pelipaikka kaikille perinteisille mailapeleille tennis, sulkapallo, squash ja pöytätennis. Lisäksi hallilta löytyy mm. golf-simulaattori, jumppatila sekä kokous- ja tilaussaunamahdollisuudet! Lue lisää: www.mailapelikeskus.fi!

Tulevalla kaudella tennisrintamalla tapahtuu lisää hienoa kehitystä, kun päähallin kaksi kenttää saavat uuden päällysteen (Novacrylic) korvaten samalla vanhan Velour-pinnoitteen. Remontti valmistuu kesän aikana.

Tervetuloa pelaamaan! Varaa vuorosi tästä!

Jälkipelit: Australian Open 2020

Hurja tennisviikko on takana myös suomalaisittain, mutta palataanpa jälkipelien muodossa vielä hetkeksi Australian Openiin ja sen merkitykseen loppukautta ajatellen.

Suurin odotuksin tuli odotettua kauden ensimmäistä Grand Slamiä, mutta lopulta voittaja ja asetelmat ovat kovinkin tuttuja viime vuosilta. Uusi sukupolvi lähestyy, mutta mitään dramaattista käännettä ei kuitenkaan Australiassa nähty. Novak Djokovic voitti ja muukin vanhempi kärkikaarti oli turnauksessa hyvin pitkään mukana. Ilahduttavaa oli toki nähdä, että nuoremmat saavuttavat tätä kärkeä, mutta matka sen kiinni saamiseksi tuntuu kestävän tuskallisen pitkään. Validi kysymys on, eikö tämä dominointi koskaan lopu?

Djokovic on edelleen kovilla kentillä sittenkin omassa sfäärissään ja voi olla sitä vielä tovin. Kun matka Grand Slamien määrässä Roger Federeriin ja Rafael Nadaliin peilaten kutistuu tätä vauhtia, niin kyltymätön nälkä pysynee hyvinkin yllä vielä seuraavat kaksi seuraavaa vuotta, kuten hän on itse esiin tuonut. Tällöin kisa "kaikkien aikojen suurimmasta" alkaa ilman loukkaantumisia olla selvä peli. Niin tai näin, Djokovic saavuttanee joka tapauksessa Federerin ykkösrankingin viikkomääräennätyksen jo syksyllä. 

Nämä ovat kuitenkin "vain" merkkipaaluja ja saavutuksia, jotka tulevat aina hurjan pelitason myötä. Peli onkin edelleen erinomaisesti kuosissa. Lyönneissä on jatkuvasti mieletön paino ja pituus, johon monen on vaikea löytää minkäänlaista ratkaisua. Peli ei aina ole välttämättä seksikkäintä, mutta lähes poikkeuksetta se on tehokkainta. Kun tuohon painoon lisätään parantunut syöttäminen ja edelleen kaiken tulituksen kestävä ja neutralisoiva puolustus, niin paketti on lähes murtamaton. On hyvin mielenkiintoista seurata, mistä tämä paketti alkaa sitten joskus murtumaan.

Dominic Thiemin taistelu finaalissa oli kuitenkin upea, mutta ehkä se raatamisen määrä, mitä mies matkalla finaaliin koki kostautui sittenkin aavistuksen pitkässä finaalissa. Kun hyvin pienet marginaalit ratkaisevat, on selvää, ettei djokovicien tai nadalien kaltaiset mestarit kaadu Grand Slamien finaaleissa ilman näitä marginaaleja. Siihen tarvitaan aina maksimaalinen määrä henkisiä ja fyysisiä voimavaroja. Kun jalka alkaa painaa eikä vastustaja anna mitään ilmaiseksi, alkaa se ennen pitkää painamaan ajatusta ja fiilistä. 

Positiivista Thiemin kannalta tässä on tietysti se, että edessä on hänelle perinteisesti se kauden paras vaihe, massakausi. Siellä hän on nyt jo kolmen Grand Slam-finaalitappion jäljiltäkin äärimmäisen vaarallinen ja todennäköisesti myös nälkäinen. Käsillä alkaa olla se hetki, milloin näitä pitää alkaa voittamaan. Muutoin finaalitappiot muodostuvat taakaksi ja tuovat ylimääräistä painetta, sillä esimerkiksi Australian osalta myös Thiem tietää, että tämä Djokovic olisi sittenkin voinut olla voitettavissa. 

Totta kai turnauksessa saatiin muitakin merkkejä tulevasta. Rafael Nadal ja Roger Federer keikkuvat edelleen kärjessä, mutta olisiko Nadalilla sittenkin vielä enemmän annettavaa tällä tasolla? Seuraavat Grand Slamit kertovat paljon. Moni saattaa puhua niistä viimeisinä mahdollisuuksina molemmille voittaa vielä Grand Slam. 

Nadalin peli ei ollut mielestäni lähelläkään syksyn US Openin tasoa, sillä liian paljon meni nyt passiivisuuden kautta. Lyönneistä uupui jalkatyötä ja vaikuttikin siltä, että Nadalin kausi on ollut liian pitkä jo tässä vaiheessa. Davis Cupin ja ATP Cupin väliin ei paljon lepoa jäänyt, varsinkaan Emil Ruusuvuoren kanssa sparratessa, joten selvää on, jatkossa myös Nadal tarvitsee pidempiä lepojaksoja uuden kauden ja Grand Slamien alle, jotta riittävä terävyys löytyy itse kisassa. 

Täysin sama koskee edelleen Federeriä. Australiassa hän karkasi kahdesti pienimmästä mahdollisesta ovenraosta, jota John Millman ja Tennys Sandgren raottivat. Tappio jommasta kummasta olisi ollut melkoinen yllätys etukäteen, mutta ei oikein enää itse ottelussa, sen verran epävarmaa ja tahmeata pelaamista otteluissa loukkaantumisesta johtuenkin nähtiin. Jos ja kun kroppa ei tunnu enää välttämättä aina kestävän olisi sääli nähdä vanhaa mestaria yhtään sen enempää raihnaisempana kuin mitä ottelussa Djokovicia vastaan. 

Uusi sukupolvi Thiemin takana ei kaikilta osin vakuuttanut vaikka esimerkiksi Alexander Zverevin nouse semifinaaliin oli hieno juttu hänelle, mutta myös tennikselle. Peli löytyi täysin tyhjästä karmaisevan ATP Cupin jälkeen ja oli iso yllätys nähdä hänet tässä kunnossa vihdoin Grand Slamissä. Stefanos Tsitsipaksen ja Daniil Medvedeviin kohdistetut suuret odotukset eivät lopulta pitäneet ja varmasti moista heiluntaa tullaan vireissä näkemään myös jatkossa, sillä matka huipulle on usein mutkikas. Parhaimmillaan he kaikki ovat kuitenkin aivan yhtä potentiaalisia Grand Slam-voittajia kuin Thiemkin, jolle toki seuraava massa-Slam Roland Garrosilla tulee kuin tilauksesta.

Muita säväyttäjiäkin turnauksessa toki oli. Stan Wawrinkan ja Milos Raonicin paluita tälle pelitasolle tervehdittiin innolla, mutta jotenkin kanadalaisen vireen sulamisiin ollaan totuttu näissä tiukemmissa paikoissa, joten siinä mielessä same old, same old. Stanin hyvät otteet sen sijaan voivat puolestaan poikia vielä muutaman hurjankin suorituspiikin esimerkiksi juuri Grand Slameissä. 

Loppukaneetiksi vielä se, että tämä Grand Slam oli todennäköisesti ja toivottavasti suomalaisittain historiallinen. Seuraavien 10-15 vuoden aikana emme nimittäin näe yhtäkään Grand Slamiä ilman suomalaista, sillä Emil tulee! Olethan valmis?

Ennakko: Novak Djokovic vs. Dominic Thiem, Australian Open 2020 finaali

Enää yksi ottelu jäljellä ja minkä päätöksen Australian Open vuosimallia 2020 saakaan! Turnauksen kaksi ehdottomasti kuuminta pelaajaa, Novak Djokovic ja Dominic Thiem, kohtaavat finaalissa, joka pelataan sunnuntaiaamuna klo 10.30 Suomen aikaa. Tässä ennakkoa!

Yksisilmäisesti katsellen voidaan toki helposti nähdä, että Djokovic vie tämän hyvin suurella todennäköisyydellä, mutta voisiko Thiemillä sittenkin olla sanansa sanottavana, kun ottelu käynnistyy. Väitän, että on hyvinkin.

Miesten kohtaamisissa on nimittäin tapahtunut selvää käännettä viime vuosina. Vaikka keskinäiset kohtaamiset ovat edelleen 6-4 Djokovicin hyväksi, niin on syytä muistaa, että viidestä viimeisestä ottelusta Thiem on voittanut neljä. Toki niistä on suuri osa (4 kpl) pelattu massalla, mutta viimeisin Thiem-voitto on niinkin läheltä kuin Lontoon finaaliturnauksesta marraskuulta, mikä oli silloinkin vakuuttava näyttö ennakkosuosikin kaatamisesta. Virta on siis kääntymässä.

Toki asetelma finaalissa ja erityisesti se, miten finaaliin on tultu, voi vaikuttaa ratkaisevasti lopputulemaan. Tämä onkin pakko nostaa yhdeksi ottelun isoista teeseistä. Thiem on urakoinut rajusti lähes koko turnauksen ajan, kun taas Djokovic on seilannut finaaliin kliinisillä otteillaan lopulta hyvinkin minimaalisella kuormalla.

Thiem oli välieräottelun alussa Alexander Zvereviä omien sanojensa mukaan jopa hieman väsynyt, eikä aivan terävimmillään, sillä raskas Rafael Nadal -puolivälieräottelu painoi jaloissa, mutta myös päässä. Nukkumaan hän oli tuon voiton jälkeen päässyt vasta aamuviideltä. Tällainen rytmin muutos ei voi olla vaikuttamatta terävyyteen, vaikka saisi nukuttuakin. Pelatut kahdeksan tuntia puolivälierässä ja semifinaalissa voivat jo yksinään olla liian raskas taakka, varsinkin kun Djokovic sai pelata semifinaalinsa vieläpä päivää aikaisemmin. Djokovic on tässä mielessä yksinkertaisesti paremmassa asemassa.

Thiemin peli Nadalia ja tietysti suuren osan Zvereviäkin vastaan oli hyvin keskittynyttä ja terävää, mutta pientä herpaantumista sekä väsymystä oli aistittavissa välierässä Zvereviä vastaan. Hän ei lähtenyt läheskään niin hanakasti aggressiivisiin hyökkäyksiin kuin Nadalin kanssa, vaan antoi Zvereville välillä eräänlaisia välilyöntejä sekä jopa aloitteita. Oli lopulta hyvin pienestä kiinni, etteikö Zverev olisi voinut tehdä semifinaalista hyvinkin pitkän ja vaikean ottelun Thiemille, jonka pienet marginaalit pitivät hänet tässäkin ottelussa lopulta edellä.

Juuri nämä pienet marginaalit tulevat olemaan isossa roolissa myös finaalissa. Nyt ne ovat kahdessa edellisessä hyvin tasaisessa ottelussa kääntyneet hyvin usein Thiemille, joten toivotaan, että onnetar ei täysin hylkää itävaltalaista, jotta esimerkiksi edellä mainittu fyysinen taakka saisi edes pientä tasoitusta.

Oli matkassa sitten onnea tai ei, niin Thiemin tulee pelata samaan tapaan kuin Nadalia vastaan ja olla hyvin aggressiivinen. Hän ei saa antaa Djokovicille yhtään aikaa, vaan hänen on vallattava takaraja ja painettava Djokoviciä jatkuvasti puolustusasemiin ja mielellään kovaa kämmenpuolelta dominoiden. Tällä hän voisi järkyttää serbiä aivan samoin kuin Federer järkytti Djokoviciä semifinaalissa. Serbi oli käytännössä lähes kaksi erää yllättävänkin tiukassa kipsissä ja vasta toisen erän voitto vapautti yllättävänkin kovasti siinä vaiheessa tuulettaneen Djokerin.

Djokovicia ei missään nimessä saa päästää heti edelle, sillä vapautuessaan hän karkaa nopeasti. Aggressiivisessa pelissä fokus tulee olla erityisesti siinä, että Djokovic ei pääse rytmiin omien lyöntiensä kanssa, vaan joutuu puolustamaan usein ja pitkään. Kuten tiedämme, hän osaa toki puolustuksestakin operoida, mutta jossain vaiheessa se käy mentaalisesti nyky-Djokovicille hyvin raskaaksi. Hän ei halua leimautua ympäri kenttää pallon perässä ravaavaksi nöyräksi koiraksi.

Varmasti Djokovic kokee muutenkin painetta ottelussa. Hän tietää virran ehkä aavistuksen kääntyneen Thiemin kanssa, hän tietää Thiemin lyöntien voiman, hän tiedostaa mahdollisuutensa saavuttaa Nadalia ja Federeriä Grand Slameissä, hän tietää tämän olevan hänen turnauksensa seitsemällä mestaruudellaan, hän tietää ottelun ykkösranking-panoksen ja niin edelleen. Toki hän tietää myös pelinsä kulkevan ja sen, että Federer-voitolla hän taklasi yhden hyvin ison mentaalisenkin testin. Mutta toisaalta onko Djokovic joutunut vielä todelliseen testiin? Federer oli väsynyt, Raonic ei päässyt tasolleen ja niin edelleen. Mitä jos Thiem tuleekin paikalle elämänsä pelin kanssa? Niinpä.

Silloin tarvitaan sitä hurjaa puolustusta. Mitä pidemmälle tässä mennään, sitä paremmaksi Djokovicin mahdollisuudet toki käyvät, vaikka Thiem melkoinen kuntoihme onkin. Mutta kaikella on rajansa. Thiemin on aivan pakko voittaa ensimmäinen erä ja olla kolmen erän jälkeen vähintään 2-1-johdossa, jos hän mielii tämän voittaa. Muutoin Djokovic tulee ottaa jo 17. Grand Slaminsä. Ehkä siis niin. Djokovic 3-1.

TV5, Eurosport, Dplay- ja Eurosport Player-palvelut näyttävät finaalin suorana sunnuntaiaamuna klo 10.30 alkaen. Eurosport ja Vasurilla.com ovat yhteistyössä kaudella 2020.