Ennakko: Puolivälierät, Wimbledon 2015

Wimbledon alkaa tämän vuoden osalta saavuttamaan kliimaksiaan. Omalta kohdaltani kisan seuraamista on aavistuksen hankaloittanut lomailu kehnoine nettiyhteyksineen ja muine aktiviteetteineen, joista yksi oli muuten Lappeenranta Tennis Week! Hieno oli kisa ja iso kiitos siitä, mutta mennään siihen joku toinen kerta. Tai sitten ei. 

Tässä kuitenkin siis puolivälieräennakot, olkaa hyvä!

Roger Federer vs Gilles Simon

Federer on edennyt jälleen tuttuun tyylikkääseen tyyliinsä ja varsin vähin vaurioin ensimmäiset neljä kierrosta, eikä Tomas Berdychin tiputtaneen Gilles Simonin muodossa uhkaa ole vielä kvartseissakaan. Millään ei riitä usko siihen, että Simon pystyisi Rogeria tosissaan Wimbledonissa haastamaan. Siihen vaaditaan joku isoimmista pojista vaikkakin jonakin Rogerin primetime-vuotena (en muista tarkkaan mikä vuosi oli) Simon oli yksi niistä neljästä kaverista, joka harvinaisen voiton maestrosta tuolloin otti. Nyt ei kuitenkaan liene mitään saumaa. Letkeyttä toki on vaikka muille jakaa, mutta kun kaveri tulee päälle kuin höyryjuna, ei millään riitä Simonin vastarinta jatkuviin ohituksiin saati omiin hyökkäyksiin. Federer erittäin nälkäisenä ja heittämällä semeihin, 3-0 tauluun.

Andy Murray vs Vasek Pospisil

Kisan toinen varsin nälkäinen peluri, Andy Murray, etenee niin ikään vakuuttavasti kohti isoimpia otteluja. Ivo Karlovic aiheutti järkyttävällä syöttämisellään pientä painetta ja kipuiluakin, mutta hienosti Murray senkin rastin lopulta hoiti. Kvartsissa tulee vastaan Kanadan Vasek Pospisil, jonka tankin täytyy olla jo aivan tyhjä. Mies on ollut kentällä nelinpelit mukaan laskien jo lähes parikymmentä (!!!) tuntia ja sen täytyy näkyä. Viisieräisiä molemmat sarjat huomioiden on jo neljä ja kaksi muutakin ottelua ovat olleet nelieräisiä. Työn sankaruus saati hurja syöttö ei nyt auta ja Andy etenee lämmitellen herkulliseen semifinaaliin Rogeria vastaan. Pomminvarma 3-0.

Stan Wawrinka vs Richard Gasquet

Myös Stan on edennyt junan lailla eteenpäin. Todelliset testit ovat loistaneet vielä poissaolollaan, joten pieneen hapuiluunkin on ollut vielä varaa. Moukarointi on kierros kierrokselta paremmin kuosissaan ja tuskin Gasquetkaan Stanin saa Stanin junaa pois raiteiltaan. Ei ainakaan kolmen voitetun erän vertaa. Kahden upean rystyn kohtaamisessa Stan onkin monipuolisuudellaan ja ratkaisuvoimallaan selvä suosikki. Stan jatkoon erin 3-1.

Novak Djokovic vs Marin Cilic

Kuvittelenko vain vai näenkö jo harmaita pilviä Djokovicin taivaanrannassa? Ennakossani maalailin miehen henkistä kanttia sekä sen kestävyyttä ja täytyy sanoa, että neljännen kierroksen ottelu Kevin Andersonia vastaan oli suurelta osin juuri sellaista tervassa tarpomista, jota mentaalisesti väsyneen Djokovicin peli lähes poikkeuksetta on. Kaksi ensimmäistä erää täysin puuduttavaa, varovaista, passiivista ja jopa pelokasta keskikaistan pommitusta. Huh huh. Ainoa positiivinen asia oli, että Djokovic hävisi erät ja muutti pelinsä aggre-tasoa, jolla hän nousi tasoihin ja lopulta voittoon. Cilicillä olisikin tässä nyt elämänsä paikka laittaa puolustava, puolustava mestari, Djokovic lauluun, mutta se tietysti vaatii viime vuoden US Openin kaltaista tykitystä. Vain sillä saadaan Djokovic pois tolaltaan ja masentumaan lisää. Jalka siis koko ajan kaasulla, kylmästi ja armottomasti. Djokovic ei tässä match-upissa voi jäädä liian passiiviseksi, sillä Cilic ottaa kyllä ohjat, jos niitä tarjotaan. Haaste onkin siinä, miten pitkään kudit riittävät ja osuvat kohteisiinsa. Hyvällä syöttämisellä aivan valtaisa merkitys Cilicin voittohaaveille. Goranin (Ivanisevic) tuella se riittänee erän verran, sillä Andersonin jälkeen Djoko terävöityy varmasti ja tulee hereillä tähän otteluun. Djokovic semiin 3-1.

Ennakko: Wimbledon 2015

Ruohokausi ja monen mielestä myös koko tenniskausi huipentuu seuraavan kahden viikon aikana, sillä vuorossa on perinteinen Wimbledon!

Yksittäistä selkeätä suosikkia, kuten vain Novak Djokovicia, ei enää kaiken mukavasti sekoittaneen Ranskan jälkeen ole, vaan himoittuun pokaaliin saattaa tarttua joku vanha tuttu yllätysnimikin.

Novak Djokovicin voittokulku pysähtyi jälleen kerran Pariisiin, joten on erittäin herkullista nähdä, miten mies tilanteeseen reagoi, varsinkin kun operaatio Roland Garros oli koko kauden päätavoite. Myös Stanin loistava paluu omalle huipputasolleen ja samalla myös Grand Slam-voittajaksi oli erittäin tervetullutta, noin vuoden mittaisen suvantovaiheen jälkeen. Eikä sovi unohtaa Andy Murrayta eikä ehkä Roger Federeriäkään, jotka ovat parantaneet jälleen hurjasti kohti Wimbledonia mentäessä, Murray jopa jo massakaudella. Sen sijaan Rafael Nadal vaikuttaisi jäävän nyt kelkasta huolimatta toissa viikon nurmella pelatun Stuttgartin voitosta.

Tosiaan, Novak Djokovicin tappio Roland Garrosilla oli lopulta hyvä asia tennikselle. On mielestäni aina tylsää, jos yksi mies dominoi joka paikassa. Tapa jolla Djokovic Stanin käsittelyssä kaatui antoi jälleen näytteen siitä, että aktiivinen ja tulivoimainen peli on edelleen ja toivottavasti aina in.

Djokovicin ajoittain passivoituva ja monotoninenkin seinäpeli, jolla moni toki usein kaatuu, ei sittenkään riitä joka turnauksessa ja kaikilla alustoilla. En sano, etteikö Djokokin pelaisi upeaa tennistä, mutta kovimpia kavereita vastaan mies usein nojaa liiaksi hurjaan puolustukseensa, joka ei saa osakseen samanlaista hurmosta kuin rohkeampi pelaaminen, jota ollaan vuosien varrella Federerin, Nadalin ja kumppanien johdolla nähty.

Finaalitappion syiden tiedostaminen onkin varmasti ollut Djokovicin leirissä työn alla. Jonkin sortin itseluottamuskolhuja Garrosilta tuli varmasti. Periaatteessa mitään isompaa hätää ei tietenkään ole, sillä kaksinkertaisena ja puolustavana Wimbledon-mestarina Djokovic ei varmastikaan koe olevansa pelillisesti "ulkona", mutta vaarallista tähän peliin jämähtäminen tietysti isommassa kuvassa olisi. Eteenpäin on mentävä ja rohkeammin. Oli Garrosin finaalipäivä miten huono tahansa, niin jalkoihinhan mies pelinsä kanssa Wawrinkalle jäi, joten vastausta ja reagointia tähän Wimbledonissa odotellen.

Niin tai näin, suurimpien suosikkien ryhmään ehdottomasti Djokovic kuuluu, mutta henkinen kovuus joutuu Wimbledonissa kovempaan testiin kuin kertaakaan tämän kauden aikana. Kaavio oli ensimmäinen kierros poislukien suosiollinen, sillä niin Federer, Murray kuin Nadalkin ovat kaikki toisella puolen kaaviota. Philip Kohlschreiber on kuitenkin äärimmäisen vaarallinen ruoholla kenelle tahansa ja sitä hän on myös lämppäriruohoturnaukset väliin jättäneelle serbille kierroksella yksi.

Toinen potentiaalinen voittajaehdokas on ehdottomasti Andy Murray. Viime viikon Queen'sin voitto, loistelias massakausi sekä nousujohteinen pelikäyrä kasvattavat odotuksia jo muuallakin kuin vain saarivaltiossa ja/tai Skotlannissa.

Jossain mielessä nostaisin Andyn jopa ykkössuosikiksi tämän vuoden kisassa. Pelissä on ideaa, aktiivisuutta, vaihtelua ja tietysti fysiikkaa. Andyä on tällä hetkellä erittäin vaikea voittaa. Hän eräällä tavalla jopa paranneltu painos Djokovicista varsinkin ruoholla, sillä se mitä puolustuksessa aavistuksen jäädään, niin se voitetaan aktiivisuudella ja monipuolisuudella, erityisesti lyöntivalikoiman ja kentän käytön suhteen.

Ollaan tultu pitkä matka ja vuosien perspektiivissä tuntuukin hurjalta sanoa nyt, että Andyn peli on ollut yhdessä Stanin Roland Garros-piikin kanssa raikkainta mitä kiertueella ollaan viime kuukausina nähty. On monenlaista yritystä, fiksua pelaamista ja nyt myös erittäin tehokasta ja järkevää hyökkäystä. Asenne ja itseluottamus hakevat lisäksi vertaistaan, joten Andyn nostaminen yhdeksi mestarisuosikiksi on perusteltua. Kaavio ei ole armollisin, mutta Andy tietää paljon myös Grand Slamien voittamisesta ja nadalien sekä federereiden kaatamisesta, joten näillä eväillä mennään tänä vuonna pitkälle, ehkä jopa päätyyn saakka.

Myös Roger Federer pelaa jälleen loistavasti, niin kuin aina tähän aikaan vuodesta ja varsinkin Hallessa. Näinä aikoina on vaikea laskea häntä lopullisesti pois Grand Slam-voittajaehdokkaiden joukosta, vaikkakin Hallen turnauksesta todelliset uhat olivatkin poissa. Ongelmana Federerin Slameissä onkin enemmän hyytyminen usein toisella viikolla. Hyvä toinen viikko alkaa olla jo utopiaa. Ehkä ei välttämättä vieläkään Wimbledonissa, sillä neljän viime vuoden kolmesta Grand Slam-finaaleista kaksi on tullut juuri Wimbledonista, eikä mestaruuskaan lopulta kovin kaukana viime vuonna ollut. Viimeisestä mestaruudesta on kuitenkin jo kolme vuotta.

Kaavion vaikutus on kuitenkin järjetön ja niin tälläkin kertaa. Karikkoja viikolla yksi ei juuri ole, mutta toinen viikko alkaa olla niitä täynnä (Berdych, Murray tai Nadal ja finaalissa mahdollisesti Djokovic). Vähin vaurioin tuosta tuskin selviäisi kukaan. Finaalissa Federerin olisi ehdottomasti oltava täydellä tankilla matkassa oli vastassa kuka tahansa, mutta varsinkin, jos siellä odottaa Djokovic. Mentaalisesti tuo olisi kieltämättä erittäin herkullinen ottelu, sillä jälleen yhden finaalitappion pelko Ranskan jälkeen väijyisi varmasti Djokovicin mielissä. Iso kamppailu ottelu olisi toki muutenkin, sillä viime viikkoina on myös raportoitu melko avoimesti miesten ja heidän leiriensä välisistä kylmähköistä väleistä.

Nadalin pelikunto on Stuttgartin ruohovoitosta huolimatta jonkinlainen mysteeri. Peruslanausta vaikuttaisi vielä hänenkin peli tällä haavaa olevan, eikä mitään häikäisevää olla oikeastaan nähty. Itse en kuitenkaan jaksa vielä uskoa siihen, että miehestä olisi jo kaikki irti revitty. Paljon on selkeästi vielä päästäkin kiinni, sillä niin varovaista ja katkonaista peli on ollut. Muutos tuskin tapahtuu kuitenkaan Wimbledonissa, sillä kaaviokin on nyky-Nadalille vain liian kova.

Stan Wawrinkan hurja vire nosti miehen voittoon Ranskassa ja samaa vaaditaan jälleen Englannissa. Minkäänlaiseen mestaruuskrapulaan ei ole varaa, mutta muutenkin mies on toki hurjan tempun edessä, sillä saman vuoden Roland Garros-Wimbledon-yhdistelmän voittajia ei ihan joka oksalle riitä. Tällä ei tietenkään ole mitään tekemistä Stanin tai hänen pelinsä kanssa, sillä maksimipelillään mies kaataa kaikki ruohollakin. Se, löytyykö maksimipeli ruoholla on eri asia. Jotenkin siihen ei riitä usko, vaikkakin kaavio voisi antaa hyvät mahdollisuudet jopa voittoon saakka. Djokoviciäkin vastaan kun suurimmat peikot löytyisivät kentän toisen pään päästä.

Paljon odotin tänä vuonna uudelta sukupolvelta, mutta he ovat pettäneet lopulta pahoin. Grigor Dimitrovista ei sittenkään tule uutta Federeriä, eikä näillä otteilla viime vuoden semifinaali ole edes lähellä. Milos Raonic ja Kei Nishikori ovat sairastelleet, joten tuskin heistäkään tämän vuoden nurmella uhkaajiksi asti on. Viime vuoden Nadal-tappajan, nuoren Nick Kyrgiosin rooli voisikin tänä vuonna olla nuorten kaataja. Ensin kumoon Raonic, heti perään Dimitrov ja loppuun uhoa tyyliin "Se siitä sukupolvesta."

Näillä mennään:

Puolivälierät:
Djokovic vs. Cilic
Wawrinka vs. Kyrgios
Murray vs. Nadal
Federer vs. Berdych

Semifinaalit:
Djokovic vs. Wawrinka
Federer vs. Murray

Finaali:
Djokovic vs. Murray

Voittaja:
Murray

Dokumentti: Decade of Wimbledon - 80's

C More Tennis-kanavan dokumenttisarjan toinen osa Wimbledonin 80-luvusta on ensimmäisen osan (70-luku) tavoin hauskaa katsottavaa. Peli- ja välineet menivät itse pelin ja pelaajien taitojen kanssa hurjaa vauhtia eteenpäin.

Lisämielenkiintoa dokumentti tarjoaa sillä, että omat ensimmäiset muistoni tv-tenniksestä liittyvät vahvasti juuri Wimbledoniin ja tähän vuosikymmeneen.

Muistan kuinka silloisena Ivan Lendlin fanina petyin vuosi vuoden jälkeen, kun hänen epätoivoisesti himoitsema voitto jäi haaveeksi. Varsinkin vuoden 1987 finaali Pat Cashia ja hänen ruutulippuhikinauhaansa vastaan oli iso pettymys, sillä Lendl lähti otteluun muistaakseni suuren suurena suosikkina. Yhden Grand Slamin ihme Cash oli muuten ensimmäinen tyyppi, joka kiipesi Wimbledonin lehtereille tukijoukkojensa luokse ottelun jälkeen. Samaan aikaan Ivan manasi mielessään ruohon olevan vain ja ainoastaan lehmiä varten. Sittemmin hän kuulemma rakennutti omalle tontilleen nurmikentän ja laistoi pariin otteeseen jopa Roland Garrosinkin, jotta Wimbledon-voitto olisi onnistunut. Juna oli kuitenkin jo mennyt. 

Vuosikymmenen aikana tapahtui myös useampi vallanvaihto. Miesten puolella John "you cannot be serious!!!" McEnroe otti vihdoin vuonna 1981 voiton Björn Borgista ja avasi miehen voittotilin Wimbledonissa. Miesten edellisvuoden (1980) finaali sen sijaan lienee yksi Wimbledon-historian hienoimmista otteluista, jonka Borg tunnetusti viidessä erässä voitti. 

Sittemmin kuvaan astui muuan Boris "Boom Boom" Becker, joka otti keskuskentän olohuoneekseen ensimmäisellä voitollaan vuonna 1985. Muut mestaruudet tulivat heti seuraavana vuonna (1986) sekä 1989, jolloin miehen legendaarinen Puma (maila) lensi voiton jälkeen ensimmäistä kertaa katsomoon.

Naisten puolella 80-lukua hallitsi lähes suvereenisti Martina Navratilova, joka liikkui tämänkin päivän mittarilla todella tyylikkäästi ja tehokkaasti ruoholla. Myös Martinan tatsi varsinkin verkkopelissä oli vertaansa vailla. Vasta luvun loppupuolella ikä alkoi aavistuksen näkymään ja nuoremmat, lähinnä siis Steffi Graf, tulivat pikkuhiljaa rinnalle ja ohi. Grafin ensimmäinen Wimbledon-voitto ajoittuu vuoteen 1988, jolloin hän tunnetusti voitti myös Grand Slamin ja siis olympiavoiton kera. Golden Grand Slam. Aikamoista.

Välinepuolella tapahtui hurjasti. Luvun alkupuolella nähtiin mm. finaaleja, joissa kohtasivat puumailat kohtasivat grafiitti- ja alumiinimailoja. Vuosikymmenen puolenvälin paikkeilla jopa viimeisillä mohikaaneilla McEnroella (1983), Chris Evertillä (1984) ja Kevin Curranilla (1985) alkoi olla grafiittimailat. Myös Jimmy Connors vaihtoi alumiinisen Wilson T2000:n jossain vaiheessa 80-lukua uudemman teknologian välineeseen.

Uusien mailojen myötä nousi kuitenkin myös uusi sukupolvi Boris Beckerin, Stefan Edbergin ja Steffi Grafin johdolla, jotka aloittivat voittamisen todella nuorina. He omaksuivat uusien mailojen ominaisuudet muita, varsinkin vanhaa kaartia, vikkelämmin ja tekivät jotain todella uutta. Beckerin syöttö oli tuolloin täysin vertaansa vailla ja kovuudessaan täysin ennenkuulumatonta, samoin Steffi Grafin löytämät lyöntikulmat yhdistettynä lyöntien kovuuteen.

Noihin aikoihin ajoittuu myös pallojen värin muuttuminen valkoisesta keltaiseksi (1986). Sen lisäksi mailalaukut alkoivat tehdä tuloaan.  Katsomossa vedettin vielä tosissaan ja avoimesti jopa tupakkaa, kuten McEnroen silloinen tyttöystävä sekä Beckerin manageri Ion Tiriac kaikelle maailmalle näyttivät. 

Tennismuoti alkoi saada myös tällä vuosikymmenellä persoonallisempia piirteitä. Vaikka perusvalkoisista ei tietenkään päästy mihinkään, niin legendaarisimmat Filat, Tacchinit, Adidakset ja Niket nähtiin ehdottomasti 80-luvulla. Näitä retropaitoja kun jostain vielä saisi. Niin ja kun kerran Pat Cashinkin hikinauha sai jo mainintansa, on pakko nostaa framille myös vuoden 1981 finalistin Hana Mandlikovan astetta ohuempi hikinauha. Se todellakin oli nauha.

Tätäkin osaa tästä sarjasta suosittelen ehdottomasti lämmöllä. Omien ensimmäisten muistojen peilaus suurin piirtein luvun puolen välin paikkeilta, jolloin itse olin noin kymmenvuotias, on suorastaan nostalgista.

Tennisliitto digitalisoituu

Suomen Tennisliitto on hypännyt viime aikoina vauhdilla digijunaan.

Tennislehti on kaiken kansan saatavilla ja digitalisoitu kokonaan, eikä entistä paperilehteä ole enää olemassakaan. Liiton kilpailujärjestelmää Tennisässää on uudistettu ja nyt uusimpana palveluna esiin astuu TennisHUB, josta liitto kertoo tiedotteessaan seuraavasti:

TennisHUB on kaikille tenniksen harrastajille ja tenniksestä kiinnostuneille suunnattu palvelu, jonka avulla pelaajat voivat etsiä ja varata vapaita kenttiä, löytää pelikavereita, saada etuja ja alennuksia sekä pitää yhteyttä tenniskavereihin. 

TennisHUBin toimintoja kehitetään ja uusia palveluita avataan säännöllisesti. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa kaikki tennikseen liittyvät palvelut löytyvät samasta paikasta ja niihin pääsee yhdellä kirjautumisella.

Koska TennisHUB on suhteellisen tuore, en ole ehtinyt tätä palvelua vielä juurikaan käytännössä testaamaan, mutta positiivisia odotuksia se herättää.

Varsinkin irtovuorojen bongaukseen palvelusta on suuren suuri apu erityisesti pääkaupunkiseudulla, sillä halleja on monta ja kaikilla luonnollisesti omat varausjärjestelmänsä. Niitä läpi kahlatessa turhautuu helposti siihen, ettei vapaita vuoroja järjelliseen aikaan juuri ole ja lopullisesti järki lähtee siinä vaiheessa, kun vuoro löytyy, mutta hallien omien varauspalveluiden käyttäjätunnuksista saati salasanoista ei ole hajuakaan. Keskitetty palvelu ja yhdet tunnukset auttavat kummasti. Halleja palvelun piiriin tulee kuulemma koko ajan lisää. Ehdottoman tervetullut palvelu!

Toinen odotuksia herättävä piirre on pelikaveripalvelu. Hallien seinillä oleviin pelikaverilistoihin saati niiden toimivuuteen, lähinnä vanhanaikaisuudessaan, ei ainakaan oma uskoni ole koskaan riittänyt, mutta annetaan tälle mahdollisuus.

Potentiaalisten pelikaverien määrä kasvaa ja verkostoituminen lisääntyy, jos mahdollisimman moni pelaaja, harrastelijasta kilpapelaajaan, ottaa palvelun omakseen. Joskus tarve pelikaverille tulee nopeallakin aikataululla, esimerkiksi sairastumis- ja työestetapauksissa, joten isompi rinki kasvattaa pelikaverin löytymisen todennäköisyyttä hurjasti.

Myös vieraalta paikkakunnalta lyöntiseuran löytäminen on aina ilman minkäänlaista kontaktia haasteellista, joten toivotaan, että palvelu auttaa myös tässä.

Vetoankin kaikkiin teihin, joilla maila kädessä pysyy, käymään palvelussa, luomaan oman pelaajaprofiilin ja hakemaan rohkeasti uusia pelikavereita. Kaikkihan me haluamme pelata, eikä yhdestäkään uudesta pelikaverista varmasti mitään haittaa ole vai onko?

Edellä mainittujen palveluiden lisäksi TennisHUBistä löytyy etuja tenniksen ystäville, kuten mm. vuorokauden etukoodi Katsomoon (vink vink, Wimbledon alkaa ensi maanantaina!).

Vasurilla-blogi jakaa ilolla suomalaisen tenniksen digisanomaa eteenpäin, sillä uskon, että kaikki digitekeminen vie myös tenniskulttuuriamme ja -kehitystä oikeaan suuntaan ja sitä kautta lajia lähemmäs entistä isompaa kohdeyleisöä sekä arvostusta. Valittu tie on ehdottomasti oikea ja toivotaan, että edellä mainitut palvelut ottavat kunnolla tuulta alleen.

Eteenpäin!

KIITOS JARKKO!

Jarkko Nieminen lopettaa tähän kauteen.

Kiitos Jarkko!

On erittäin vaikea löytää sanoja ja/tai kiittää tarpeeksi nyt. Palataan asiaan.

Dokumentti: Decade of Wimbledon - 70's

Wimbledonin lähestyessä CMore Tennis tarjoilee viime vuoden tapaan sarjaa Decade of Wimbledon, jossa seurataan nimensä mukaisesti Wimbledonin eri vuosikymmeniä.

Sarjan avausosa kertoo 70-luvusta, joka oli ensimmäinen täysi avoimen aikakauden vuosikymmen, joka alkoi vuonna 1968, jolloin ammattilaiset saivat ensimmäistä kertaa osallistumisoikeuden Grand Slam -turnauksiin. Vielä vuosikymmenen alkupuolella Wimbledonissa oli boikotointia ja politikointia vähintäänkin riittävästi, sillä perinteikkyys ja kaupallisuus eivät paiskanneet kättä täysin saumattomasti.

Itse peli tarjoaa hurjan kontrastin tämän päivän peliin. Naisten ja kieltämättä myös miesten peli näytti lähinnä teekutsuläpsyttelyltä. Urheilullisuus ja atleettisuus teki vasta tuloaan, vaikka pelaajat ammattilaisia olivatkin. Verkollenousut hiipimisineen, vai sanoisinko löntystelyineen, olivat melkoista chip 'n' chargea syötön tönäisystä ja peruslyöntituuppauksesta puhumattakaan.

Ruumiinrakenteeltaan pelaajat näyttivät tikkumaisine jalkoineen lähinnä pitkän matkan juoksijoilta. Mailatkin olivat vielä vahvasti niitä legendaarisia kärpäslätkiä, lukuunottamatta Jimmy Connorsin Wilson T kaksitonnista.

Peleissä oli muutenkin vielä melko vahva piirikunnallisten maku, joka kyllä muuttui pelin ohella pikkuhiljaa vuosikymmenen aikana.

Osa pelaajista pelaili pallo kädessä ja ainakin Chris Evert näytti jossain vaiheessa heittävän jopa kakkospallon pois kesken pisteen jos ykkössyöttö onnistui! Aikamoista.

Vuosikymmenen alkupuolella pelaajat seisoskelivat vielä puoltenvaihdossa, sillä tuoleja ei ollut. Ne saatiin lopulta vuosikymmenen puolivälin paikkeilla, jolloin pelaajat istuivat puoltenvaihdossa selät vastakkain molemmin puolin tuomarituolia, jonka alla oli SE legendaarinen kokisjääkaappi. Tennislaukuista ei ollut tietoakaan, sillä kentälle tultiin vain mailojen ja pikkupyyhkeen kanssa, jotka sijoitettiin tuomarituolin alle.

Pallot olivat valkoisia ja ne avattiin kuuden pallon ruskeasta pahvirasiasta. Hirmuisen söpöä! Nykyään samanlaisista laatikoista saa lähinnä donitseja.

Pelaajien lähipiirit istuivat sulassa sovussa samassa aitiossa, eikä leirien eripurasta ollut tietoakaan.

Sympaattisinta antia dokumentissa olivat ottelun jälkeiset verkonylitysloikat vastustajan puolelle kättelyä varten, joka kylläkin vähentyi vuosikymmenen loppua kohti tultaessa. Kaikilla tuntui olevan kuitenkin aina kiire kättelemään, sillä niin reippaasti verkolle juostiin.

Björn Borgin, Jimmy Connorsin sekä John McEnroen otteista alkoi kuitenkin näkymään, että muutos kohti todellista ammattimaisuutta oli aluillaan.

Kaiken kaikkiaan hyvä, sivistävä ja aikoihin sopiva lämminhenkinen historiapätkä, jota voi lämmöllä suositella!

Mediajulkisuutta!

Vasurilla.comin kannalta tämänvuotinen Ranskan avoimet oli jättimenestys!

Kiitos siitä kuuluu tietysti kaikille teille uskollisimmille lukijoilleni, mutta myös Suomen Eurosportille ja sitä kautta tulleille sadoille uusille lukijoille.

Iso, iso kiitos ja kumarrus! Tervetuloa mukaan!

Reilu viikko sitten puolivälieräottelua Nadal vs. Djokovic seuratessani meni limu niin sanotusti väärään kurkkuun kun selostaja Arne Six mainitsi vasurilla.comin Eurosportilla.

Studioon tulleessa katsojakysymyksessä tiedusteltiin hyvien (?) tenniskirjoitusten perään ja Six nosti blogini framille. Hän kertoi löytäneensä tänne tänä keväänä ja suositteli blogia varsin positiivisin sanankääntein, mistä nöyrimmät kiitokseni vielä kerran! Niin ja tervetuloa messiin!

En tiedä miltä muusikosta tuntuu, kun oma biisi soi ensimmäistä kertaa radiossa, mutta se saattaa olla jotain samankaltaista!

Hetken hämmennyksen jälkeen ensimmäinen rationaalinen muuvini oli katsoa millainen vaikutus nostolla oli sen hetkisiin kävijämääriin. Television voima on kieltämättä hurja, sillä reaaliaikaiset kävijämäärät olivat lähes satakertaiset normitasoon verrattuna! Loppuillan aikana blogissa vieraili suurin piirtein sama määrä porukkaa kuin aktiivisen Grand Slam-viikon aikana.

Sen verran taustaksi ja tiedoksi, että lähtötasot suomalaiselle, vasurilla vedetylle, tennisblogille eivät ole varmaankaan ihan niitä kaikkein kovimpia esimerkiksi ruoka-, fitness- ja muotiblogeihin verrattuna, vaikka kyllähän täälläkin muodista puhutaan, ei siinä mitään ;-)

Erityisesti mieltä lämmitti kuitenkin se, että normiviikkoon verrattuna uusia lukijoitta näytti tulleen moninkertainen määrä viime viikon loppupuolen aikana.

Toivottavasti pystyn täyttämään odotuksenne myös jatkossa ja ennen kaikkea pitämään uudetkin tuttavudet linjoilla!

Ensimmäinen postaukseni reilun kolmen vuoden takaa avannee blogin perimmäisiä tarkoitusperiä, joskin matkan varrella aiheisiin on tullut lisää lihaa luiden ympärille mm. valmennuksen ja sivutoimisen yrittäjyden (Tenniskoulu Topspin) muodossa.

Nöyränä ja kiitollisena eteenpäin,
Tero

Anti-fashion awards: Roland Garros 2015 (TOP3)

Yleisön pyynnöstä, tunnustusta saanut muotiosio, anti-fashion awards tekee paluun! Vuoden 2015 Roland Garrosin karmeimmat vetimet TOP3!

1. Rafael Nadal (koko kerrasto)

Unohda smurffit, täältä tulee Nadal!

Muistaako joku muuten 90-bändin nimeltä Nada Surf? Heidän hittibiisinsä oli nimeltä 'Popular'. Nadal Smurffista ei hitiksi ole.

Yleensä yhdessä Roger Federerin kanssa kiertueen tyylikkäimpiin kamoihin pukeutuva Rafael Nadal menetti otteensa täysin sekä lempialustaansa että pukeutumiseensa. Tämä kokosininen luomus (tossuja ja sukkia myöden! WTF?) oli varmasti yksi vaisuihin esityksiin.

Jos kamojen ylipäätään pitää olla yksiväriset, niiden on oltava joko kokomustat tai -valkoiset. Ei ole vaihtoehtoja, piste. Luojan kiitos seuraavaksi tulee Wimbledon!

2. Stan Wawrinka (ja NE shortsit)

Vai oliko ne pyjamat? Kalsarit? Uimahousut?

Omien sanojensa mukaan Stan voi mm. nukkua ja uida niissä. Kätevää! Shortsit tulevat löytymään kuulemma Roland Garrosin museosta.

Niin tai näin, shortsit ovat tämän kesän pomminvarma myyntihitti ja tulikuumaa retrotenniskamaa vielä 2030-luvullakin! Samassa luokassa kuin Pat Cashin ruutulippuhikinauha, Ivan Lendlin tuplapitkät rannehikinauhat, John McEnroen ultralyhyet shortsit, Rafael Nadalin piraattishortsit, Agassin farkkushortsit ja Boris Beckerin lämppäri-cardigan.

3. Jo-Wilfried Tsonga (koko kerrasto) 

Adidaksen mustaharmaa (huom. ei musta) kerrasto, jonka selkäpuolella leveitä harmaita pystyraitoja. Auts. Jalkapalloasut eivät toimi kuin jalkapallokentällä. Uskokaa pois, katsokaa vaikka full-kit wankers!

Mihin muuten Adidas on hylännyt legendaariset kolme raitaansa?

***

Kaiken kaikkiaan pukeutuminen oli näiden övereiden takanakin vähän tylsää tänä vuonna eivätkä kärkibrändit mielestäni onnistuneet värivalinnoissaan. Miksi muuten lähes kaikki brändit käyttävät aina samoja värejä? Onko jossain päätetty mitä värejä milloinkin käytetään?

Mutta oli joukossa jotain positiivistakin. Lyhyemmät shortsit ovat tekemässä paluun bermuda-mallien tehdessä tilaa. Great!

Jälkipelit: Novak Djokovic vs Stan Wawrinka, finaali Roland Garros 2015

Ennakko-odotukset tämänvuotista Roland Garros-finaalia kohtaan eivät pettäneet!

Tuloksellisesti kylläkin, sillä moni, minä mukaan lukien, odotti tämän vuoden Garros-voittajaksi vihdoin Novak Djokoviciä. Laadullisesti ottelu oli kuitenkin taattua laatua ja siis ultra-aggressiivisen hyökkäyspelin riemuvoitto painavasta, mutta huomattavasti passiivisemmasta prosenttitenniksestä.

Etukäteen oli päivänselvää, että Stan Wawrinka tulee tarvitsemaan oman pelitasonsa lakipisteen voittaakseen. Lopulta se myös nähtiin. Kaikki se potentiaali mitä Stanillä on, realisoitui Pariisin alkuillassa loppua kohden kiihtyen.

Mies sanoi jopa itse finaalin jälkeen, että ottelu oli hänen paras pelinsä ikinä. Niin ja ne shorsitkin menevät kuulemma suoraan Roland Garros-museoon, mutta niistä myöhemmin joku toinen kerta.

Ottelu oli jokseenkin kaksijakoinen. Alku oli juuri sitä, mitä Djokoviciltä odotettiin. Raudanlujaa puolustusta, hyvän syöttötyöskentelyn siivittämää aktiivista ja monipuolista peliä. Hänen kaikki kolme pelikirjaansa, jumalainen puolustus, sitkeä jauhaminen sekä murhaava hyökkäys toimivat kuin unelma ja toivat pisteitä monipuolisesti kulloisenkin tarpeen mukaan. Ensimmäisessä erässä vastustajan yksi sysimusta syöttövuoro riitti Djokovicille erävoittoon, kuten niin monesti aiemminkin turnauksen ajan.

Loppuerää kohden ottelu alkoi kuitenkin vaikuttamaan aavistuksen jopa Rocky-elokuvalta. Wawrinka moukaroi Djokoviciä paremmin ja entistä varmemmin kummaltakin puolen, mutta tämä kesti ja "nousi" Rockyn tavoin (erä)voittoon.

Jos ottelun ensimmäisellä puoliskolla havahtumaan sai Djokovicin todella tiukassa olleet virheet, niin ottelun jälkimmäisellä puoliskolla havahtui käytännössä aina silloin kun Djokovic sai lyötyä läpi. Niin harvassa Djokovicin tapot, mutta myös tappoyritykset ottelun jälkimmäisellä puoliskolla olivat.

Djokovicin vetäytyminen ja passivoituminen alkoi itse asiassa osittain jo Murray-ottelussa, jossa viidennen erän tasonnosto aktivoitumisineen oli kuitenkin Murraylle selvästi liikaa. Stanin tappavan varmaa tulitusta vastaan tasonnostoa ei enää tapahtunut ja passiivinen peli oli lopulta oikeutetusti tappiollista.

Stanin pommitusvarmuus yhdessä hyvän syöttämisen kanssa olikin voiton avain. Ensimmäisessä erässä hän maksoi vielä hurjaa veroa pommeistaan virheiden kautta, mutta kun moukarointi alkoi toimimaan, pelin virtaus kääntyi ja kentällä oli tilaa vain yhdelle aktiiviselle pelintekijälle. Toisen oli annettava periksi.

Djokovic valuikin tulituksessa aiempaan verrattuna hurjan alas, mutta siltikin hänen hyökkäyspaikkojaan leimasivat liian usein varovaisuus ja lopulta myös hyökkäyspelin virheet. Jotenkin Djokovic vaikutti täysin neuvottamalta tilanteessa ja sitä tietysti moni tuollaisessa tilanteessa onkin. Hänen kolmen kivijalan peleistä yksi, hyökkäyspeli, oli täysin tyhjä. Puolustus ja jauhaminen toimivat vielä jotenkin, mutta söivät itseluottamusta armotta. Stan vei kovaa ja Djoko vikisi. Tilanne oli uusi ja ehkä myös paineet voittamisesta söivät tekemisestä parhaan terän. Sitä saattoi tehdä myös edellispäivälle pitkittynyt semifinaali.

Toinen avaintekijä ottelussa oli syöttäminen niin isossa kuvassa kuin matsin sisälläkin. Wawrinkan ykkössyötön prosentti oli Garrosilla parhaimmillaankin ennen finaalia koputellut juuri ja juuri 60% tasoa, mutta finaalissa se oli peräti 67%, joka oli elintärkeä tasonnosto juuri Djokoviciä ja hänen loistavaa palautustaan vastaan. Ottelun ensimmäisessä erässä prosentti oli vielä 61%, mutta toisesta erästä eteenpäin taso nousi 70% tietämille. Se säteilikin itseluottamuksen ja pelin helpottumisen kautta koko otteluun ja pelin virtaan. Vastaavasti Novak Djokovicin ykkössyötön prosentti tippui loistavan ensimmäisen erän (78%) jälkeen noin 60% tasolle ja muu pelaaminen hyytyi samaa tahtia.

Stanin alun karheutta kuvasti myös huono breikkipallokonversio, joka sekin kiihtyi ensimmäisen onnistuneen breikin jälkeen ottelun loppua kohden antaen lisäboostia tekemiseen. Ottelun keski- ja loppuvaiheilla kun Stan tajusi Djokon olevan vähän off, hän pelasi muutamat geimit kuin loukkaantunutta pelaajaa vastaan usein aluksi pelataan eli vähän kärsimättömästi ja hätiköi muutamia tärkeitä pisteitä, vaikka vastustajalla ei ollut enää selkeätä pelotetta.

Muutoinhan Stanin esitys oli kyllä mestarillinen. Erittäin kypsää ja järkevää tekemistä, jota on Australian voiton jälkeen nähty kovin kitsaasti. Toivottavasti tämä on tae tulevasta, eikä vastaavaa mestaruuskrapulaa tällä kertaa nähdä.

Ennakko: Novak Djokovic vs. Stan Wawrinka, Roland Garros finaali 2015

Allez! Finaalipäivä! Tässä ennakko!

Finaalissa kohtaavat siis hienon tasonnoston tähän turnauksen tehnyt Stan Wawrinka sekä semifinaalia lukuunottamatta näytöstyyliin oikeastaan koko kauden edennyt Novak Djokovic.

Stan Wawrinkan esitys Tsongaa vastaan ei ottelun jälkimmäisellä puoliskolla ollut ihan sitä samaa, mitä se oli Roger Federeriä vastaan. Finaaliin saakka se kuitenkin tärkeiden hetkien kypsillä ja kylmillä ratkaisuilla riitti.

Keliolot tuulen ja kuuman kelin muodossa vaikeuttivat semifinaaleissa jonkin verran pelaamista, mikä näkyikin molempien finalistien yllättävänkin kovissa virhemäärissä ja epätasaisuutena, jos vertailukohtana on turnauksen aiemmat otteet.

Djokovicinkin esitys semifinaalissa oli niin ikään hieman kaksi- tai oikeammin kolmijakoinen. Ensimmäiset kaksi erää melko tylyä ja varmaa tekemistä, mutta sitten pieni otteen kirpoaminen ja Murrayn upea taistelu mukaan voittotaistoon. Lopulta nähtiin kuitenkin taas tuttu tasonnosto, jolloin pisteiden voittaminen häntä vastaan on hurjan vaikeaa. 

Monesti on tässäkin turnauksessa taas nähty, että Djokovic antaa ikään kuin ymmärtää, muttei ymmärrä antaa.

Onkin selvää, että Djokovic lähtee finaaliin suurena suosikkina oli vastassa kuka tahansa. Miehen kovin taso on liian kova kaikille juuri nyt.

Mutta. Jos joku voi kapuloita rattaisiin kunnolla laittaa, on se ehdottomasti Stan Wawrinka. Siihen vaaditaan kuitenkin sveitsiläisen timanteinta peliä. Mikään muu ei nyt taida riittää ellei Stan todella pääse serbin ihon alle ja saa tätä varovaiseksi. Djokovicin pelitason dippaus passiivisuudellaan auttaisikin Stania kummasti, mutta sen varaan on juuri nyt vaikea uskoa, sillä niin hurjalla ja painavalla tasolla serbin lyöntipeli on. Ja mahdollisen dipin jälkeinen paluu normitasolle on enemmän kuin todennäköistä. Samalla se on myös salamannopeaa.

Wawrinkan on syötettävä finaalissa semifinaalia tasaisemmin, jolloin ykkössyöttöprosentin tulee olla vähintään 65-70 % luokkaa läpi ottelun. Muutoin hän joutuu toiseen lyöntiinsä liian usein ahdistettuna ja riskit painavien peruslyöntien tuottamiseksi kasvavat rajusti. Hyvä syöttäminen ja Djokovicin pitäminen varpaillaan on erittäin kriittistä nyt.

Toinen olennainen teema liittyy miehen peruslyöntimoukarointiin. Pisteet on pidettävä lyhyinä ja itse lyönnit läväytettävä jatkuvasti niin painavina, että Djokovic joutuu arpomaan, eikä hän pääse niiden päälle, vaan hän joutuu lyömään niitä kurotellen ja kiireessä. Jos Stan saa Djokovicin kontrailemaan, yllätys ja jättipotti saattaa sittenkin olla kypsymässä, sillä sen toisen sveitsiläisen tavoin Stan on mestari viemään aktiivista hyökkäyspeliään tuloksekkaasti eteenpäin.

Stanilla onkin kaikki potentiaali voittoon olemassa, mutta kyse on lähinnä siitä, kestävätkö kudit kolmen voittoerän verran. Viime vuonna Australiassa riitti, mutta entä nyt?

Joka tapauksessa Stan on ainoita pelaajia maailmassa, jolla on aseistus ampua Djokovic nurin ja periaatteessa jopa ulos kentältä.

Djokovicin on myös pyrittävä aktiiviseen peliin, sillä keskikaistan jauhaminen Stanin ilotulitusta vastaan ei ole kovin järkevää, jos tämä siis lähellä huippuaan. Stan ottaa silloin kaikki aloitteet ja tekee sen usein jopa kuollettavasti. 

Tuskinpa Djokovic tätä yrittää juoksemallakaan voittaa. Tulitusta ja Stanin aktiivista liikuttelua siis vaaditaan, mutta kuten Murrayta vastaan karusti välillä nähtiin, tulitus pätki pahemman kerran kolmannessa ja neljännessä erässä, kun painetta oli tarpeeksi. Murrayn riepottelu toimi toki pitkiä aikoja ja muun muassa stopparit tasaisin väliajoin pitivät Andyä otteessaan.

Lyöntisuunnista taistelun tekee mielenkiintoiseksi kiertueen parhaimman yhden ja kahden käden rystyjen kohtaaminen. Ratkaisuvoimaa ja variaatioita lienee enemmän Stanilla, mutta stabiiliutta ja varmuutta taas Djokovicillä. 

Summatakseni sanon, että ultimaattisen paras Wawrinka voittaa hyvänkin Djokovicin, mutta notkahduksia ei saa juuri tulla. Vähän kuitenkin epäilen Stanin vireen tasaisuutta, joten vähintään nykyisellä, huikealla perustasollaan pelaava Djokovic vie tämän erin 3-1.