perjantai 13. joulukuuta 2019

Joulukalenteri #13: Olipa kerran...

Joulukalenterin luukku numero 13 tarjoilee sadun.

Olipa kerran kolme tennispelaajaa. He aloittivat turnauksista isoimpien, Grand Slamien voittamiset, reilut 15 vuotta sitten. Pelaajista vanhin pääsi vauhtiin vuonna 2003. Kolmikko alkoi täydentyä kaksi vuotta myöhemmin kelkkaan liittyneellä vasurilla sekä vielä joitakin vuosia myöhemmin kypsyneellä elastiikkaihmeellä. Kun kolmikko sai pelinsä käymään täysillä sylintereillä eivät he juurikaan ole muiden enää antaneet näissä kisoissa silmilleen hyppiäkään. Sen pituinen se.

Vuodesta 2003 lähtien kolmikko on voittanut kolmeatoista vaille kaikki Grand Slamit, joita tänä aikana on pelattu 68 kertaa. Aikamoista.

Viime vuosina kolmikko on ollut kisatovereilleen aivan erityisen tyly. Edelliseen kolmikon ulkopuoliseen Grand Slam-voittajaan on matkaa nyt 13 Grand Slamin verran. Tylyä, indeed.

torstai 12. joulukuuta 2019

Joulukalenteri #12: Wimbledon 12-12.

Luukku 12 ja uusi Wimbledon-sääntö tiebreakille viidennen erän 12-12-tilanteessa.

Ja tulipa ensimmäinen testi kaksinpeleissä melkoisen huimaan paikkaan, mutta ei siitä tämän enempää.

keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Joulukalenteri #11: Björn Borgin Grand Slamit

Luukusta 11 tursuaa Björn Borgin Grand Slamit, joita hän siis voitti 11 kappaletta. Huikea saavutus!

Borg voitti Wimbledonin viidesti peräkkäin vuosina 1976-1980, mutta sen lisäksi hän voitti Roland Garrosin kuudesti vuosina 1974-1975 ja 1978-1981, mikä on jäänyt lähes täysin noiden ikonisten Wimbledon-voittojen varjoon.

Huvittavaa on kuitenkin se, että Roger Federer on voittanut lähes tuplamäärän tähän legendaan verrattuna. Niin ajat muuttuvat. Kärki saattoi olla 1970-1980-luvuilla ehkä hieman leveämpi, eikä tällaista keskittymistä nähty. Osaltaan tämäkin kertoo kuinka hurjaa aikaa tässä on vuosikausia todistettu. Yksitoista mestaruutta on mennyt jo ajat sitten koko kolmikolta Federer-Nadal-Djokovic rikki, eikä moinen määrä riitä näissä karkeloissa mihinkään.

Nautitaan siis vielä niin kauan kuin tätä kestää, mutta totuuden nimissä kovasti toivon jo uuden aikakauden alkua!

tiistai 10. joulukuuta 2019

Joulukalenteri #10: TOP10 2020

Luukusta kymmenen ilmestyy kuin tilauksesta uuden vuosikymmenen ensimmäisen vuoden loppurankingit. On TOP10:n aika!

Tämän vuoden osalta povaukseni osoittautui lopulta haastavaksi, vaikkakin jossain mielessä oltiinkin oikeilla jäljillä. Ensi vuotta ajatellen skenaarioiden määrä on hurja.

Nouseeko #NextGen-porukka vihdoin vaikkapa "edes" Grand Slam-voittajiksi? Entä jaksaako tai pystyykö vanhempi kaarti pelata niin paljon kuin tänä vuonna? Jopa Novak Djokovicilla vammat ovat selvästi kroonistumassa. Rafael Nadal ja Roger Federer pelaavat hyvinkin valikoiden ja minimaalisesti, eikä menestys välttämättä aivan samaa tasoa ole kuin tänä vuonna.

Kristallipallo katsookin nyt täysin uusin silmin ensi vuotta, joten näillä mennään:

TOP10 2020:

1) Novak Djokovic
Kaikesta huolimatta äärimmäisen hyvä ja tasainen kaikkialla. Järkevällä kalenterilla hyvin korkealla, sillä Grand Slameissä edelleen hyvin vaikeasti voitettavissa. Uhkakuvina lähinnä vammat ja sokea luottaminen liialliseen fyysiseen peliin, joka ei enää vanhemmiten ole se paras ratkaisu varsinkaan perättäisissä peleissä. Nadal ja Federer ovat lisänneet aggrea iän myötä, Djokovicin on pakko tehdä uudella vuosikymmenellä samoin.

2) Dominic Thiem
Alkoi tänä vuonna väläyttelemään myös massan ulkopuolisilla alustoilla. Jos pitää tasaisuutensa, niin ottaa vielä sen yhden ison askeleen ja mahdollisesti jopa Grand Slam-voiton. Oppi tänä vuonna paremmin ainakin kalenterin rakentamisessa. Se on hyvä startti.

3) Stefanos Tsitsipas
Aavistuksen epätasainen kausi tänä vuonna, mutta silti taas hurja askel eteenpäin. Voitti ATP-finaalit ja oli vuoden lopun listalla kuudes. Pieni petraus, niin TOP3 täysin haarukassa. Pelilliset ja henkiset palaset ovat kohdillaan.

4) Rafael Nadal
Pelasi hurjan hyvän vuoden tänä vuonna, mikä saattoi säästeliäästä kuormasta huolimatta verottaa kuitenkin ensi kautta. Massakausi edelleen tärkeä, mutta riittääkö potku vielä yhtä hurjaan menoon muuallakin? Roland Garros haarukassa, mutta myös nuoret ovat nälkäisiä.

5) Roger Federer
Pelaa säästeliäästi, mutta hiipuminen alkaa näkyä otteissa enemmän ja enemmän. Yllätystappiot lisääntyvät ja peli ei välttämättä kestä koko turnausta. Hyvät ja huonot päivät vuorottelevat enenevissä määrin. Kovassa tempossa on ajoittain vaikea päästä pallon taakse ja pelin päälle. Parilla hirmutuloksella kuitenkin todennäköisesti TOP5-jengiä. Syöttämisen taso määrittelee tekemistä ensi kaudella rajusti.

6) Alexander Zverev
Pelasi jossain mielessä hyvin vaisun kauden tänä vuonna, mutta oli silti listalla lopulta seitsemäs. Parantanee varmasti ensi kaudella ja jos saa Grand Slamit (tai edes yhden niistä) sujumaan, niin nousee helposti korkeammalle. Vähän kuitenkin profiloitunut hitaaksi kehittyjäksi nousukautensa jälkeen. Sama meno jatkuu ja paljon vielä ensi kaudellakin opittavaa. Suuri vaara uudeksi Grigor Dimitroviksi, jos ei nyt ala tulosta tulla.

7) Daniil Medvedev
Oli ehdottomasti loppukauden pelaaja ja tämän vuoden kehittyjä numero yksi, kuten luukussa yhdeksän avattiin. Mutta. Oliko kyseessä sittenkin vain hyvä flow? Löysikö kärkinimet kauden lopussa tempon hidastamisten ja sekoittamisen kautta kaavat Medvedevin pelin murtamiseksi? Parhaalla pelillään listan sija 7 on naurettava aliarviointi. Paikka jopa listan kärjessä sijoilla 1-3 olisi oikeutettu, mutta pystyykö Medvedev käsittelemään tämän syksyn menestyksen oikein? Mikään ei tule kenellekään enää ensi kaudella yllätyksenä. Pelin täytyy kehittyä hänelläkin.

8) Matteo Berrettini
Pitänee tämän vuoden sijoituksensa ottamalla hyviä päänahkoja ja tuloksia sieltä täältä. Voimakas peli pitää pintansa kaikkialla, mutta tasaisuutta saisi olla lisää korkeammalle kurotellessa.

9) Karen Khachanov
Vaikea kausi takana ja haluaa varmasti näyttää, että kuuluu top-kymppiin. Masters-voittajana tietää, mitä se vaatii. Paluu kärkikahinoihin.

10) Denis Shapovalov
Tasainen kehitys jatkuu ja juniorimainen höntyily vähenee. Taitoa on, mutta intoa on ollut ehkä vielä enemmän, joten rauhoittumalla alkaa haastaa tosissaan kärkinimiä.

Siinä se! Minkälaiseksi oma listasi muodostuu?

maanantai 9. joulukuuta 2019

Joulukalenteri #9: Daniil Medvedevin finaalit 2019

Luukku yhdeksän kertoo Daniil Medvedevin tämän kauden finaalimäärän, joka oli kiertueen suurin eli yhdeksän kappaletta.

Matkaan mahtui muun muassa kuuden finaalin putki, joka alkoi loppukesästä Washingtonista ja päättyi vasta Shanghain Mastersiin, jonka mies samalla myös voitti. Tuona aikana hän voitti myös Cincinnatin Mastersin sekä Pietarin kotikisan ja oli ikimuistoisesti myös US Openin finaalissa.

Medvedevicstä voitaneen puhua loppukauden pelaajana, vaikkakin tankki tyhjeni kauden viimeisiin turnauksiin, Pariisin Mastersiin sekä Lontoon ATP-finaaleihin, mennessä totaalisesti.

Hänestä voidaan puhua myös vuoden kehittyjänä, sillä tämä iso hyppy absoluuttisesti korkeimmalle tasolle oli ehdottomasti kauden merkittävin. Hän voitti syksyn aikana siis kaksi ensimmäistä Mastersiaan ja haistoi jo Grand Slam-finaalinkin tuoksuja, jossa voittokaan ei itse asiassa kovinkaan kaukana ollut.

Medvedevin pelityyliä on avattu jo monta kertaa (esimerkiksi tässä, tässä ja tässä), joten ei mennä niihin nyt sen enempää, mutta ensi kaudella on äärimmäisen herkullista nähdä, mistä ruudusta mies matkaansa jatkaa. Kun fyysiset ja henkiset voimavarat ovat täynnä, niin mies voisi periaatteessa "yllättää" kaikki jo Australiassa.

Mutta edellee, on pitkälti hänen ja muutaman harvan pelaajan harteilla, että nuorten pelaajien maihinnousu konkretisoituisi jo ensi vuonna. Kestääkö Medvedev nämä uudet odotukset? Löytääkö hän saman flown kuin syksyllä? Kehittyykö peli entisestään vai luottaako mies djokovicmaiseen totaalitennikseen, johon osa porukasta löysi jo kauden lopussa lääkkeitäkin? Ja niin edelleen ja niin edelleen.

Hyvin paljon hyvin mielenkiintoisia kysymyksiä!

sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Joulukalenteri #8: Tämän vuoden voitot

Luukusta kahdeksan löytyy omat tämän vuoden voittoni, joita on kertynyt toistaiseksi kahdeksan kappaletta. Pelaan toki vuoden viimeisen otteluni juuri tänään, joten kovasti toivon, että luku kaunistuisi vielä yhdellä.

Tämä vuosi on mennyt hieman puolivaloilla, sillä pelejä ei ole kertynyt tähän mennessä kuin 11. Määrä on kuitenkin ruuhkavuosiin suhteutettuna varmaan ihan ok, sillä kaikki ottelut ovat olleet sarjapelejä, joita kertyy siis yksi per päivä. Ottelut syövät nimittäin siirtymiseneen, kaksin-, nelin- ja jälkipeleineen aina sen 3-4 tuntia, mikä on muulta perheeltä luonnollisesti pois. Viikonloppuisin pelattuna ne vaativatkin usein pieniä järjestelyjä perhemenojen sovittamisessa, joten aivan joka viikonloppu ei pelejä voi olla pelaamassa.

Vuosi on kuitenkin ollut myös kiireinen ja raskaskin, mikä näkyy luonnollisesti pelimäärissä. Keväällä oli mailanvaihtoprojektia, kesällä puolestaan työpaikan vaihtoa, lähipiirin hautajaiset sekä käsiongelmia, joten viime vuosina pelaamani kansallinen kisakin tai kaksi jäi tänä vuonna väliin. Vamma ja yleisfiilis ei olisi ollut kesällä pelaamiselle kovin otollinen. Pelaamattomuudesta johtuen otin kuitenkin agendalle muutaman vuoden tauon jälkeen Lappeenrannan legendaarisen höntsäturnauksen eli kunniakkaan Alakylä Openin, joka teki jälkipeleineen kyllä mielelle ja kropallekin erittäin hyvää. Kiitos vielä järjestäjille!

Syksyn aikana ei puolestaan virallisia pelejä ole oikeastaan montaakaan vielä ollut, joten sarjatennisten aikataulutakarajat taitavat tulla keväällä 2020 pelottavan nopeasti vastaan. Todennäköisin otteluruuhka pukkaa helmi-maaliskuulle, kun jengit alkavat urakalla aktivoitumaan. Näin käy joka vuosi, joten nyt kun pelaan kolmessa jengissä III-divaria, 40v. SM:ää ja 45v. I-divaria, niin ensi vuodesta saattanee tulla hyvinkin aktiivinen pelimäärien suhteen.

Mutta siis, nyt kentälle ja numero ysin metsästykseen!

lauantai 7. joulukuuta 2019

Joulukalenteri #7: Nadalin tappiot 2019

Luukku numero 7 kertoo hyvän kauden pelanneen Nadalin pelatut tappiot vuonna 2019, joita kertyi siis seitsemän kappaletta. Entä mitä tappiot kertovat Nadalista?

1. Novak Djokovic, Australian Open finaali
Djokovic on painajainen Nadalille käytännössä kaikkialla massaa lukuun ottamatta.

2. Nick Kyrgios, Acapulco neljännesvälierä
Henkinen taisto. Kyrgiosin kukkoilu saa usein Nadalin pasmoja jossain määrin sekaisin. Acapulcossa missasi mm. matsipalloja.

3. Fabio Fognini, Monte Carlo semifinaali
Fogninilla on lämäilyssään hurja teho, jolla Nadal on horjutettavissa jopa massalla. Se vaatii kuitenkin täydellisen päivän lämäilijälle ja ehkä vähän heikomman Nadalille. Myös Fogninillä kyky pelata itsensä Nadalin pään sisään.

4. Dominic Thiem, Barcelona semifinaali
Kauden perinteinen massatappio Thiemille. Hurjan hieno voitto itävaltalaiselle, mutta Garrosilla tilanne taas täysin toinen. Thiem on kuitenkin ja sittenkin matkalla massakuninkaaksi. Ehkä jo ensi vuonna Garrosin kunkku?

5. Stefanos Tsitsipas, Madrid semifinaali
Madrid on Nadalille se vaikein massakisa korkean ilmanalan ja hieman nopeamman massapelin takia. Tsitsipas osasi hyödyntää tämän iskemällä monipuolisesti ja välillä suorahkoja lämäreitä viljellen. Se toimii ketä vastaan tahansa. Jopa Nadaliin massalla.

6. Roger Federer, Wimbledon semifinaali
Roger oli ruoholla kuin kotonaan. Nadalkin melkein, mutta ei riitä. Rogerin rysty ei nopeammilla alustoilla alistu takavuosien tapaan ja Nadalin suurin syömähammas oli poissa.

7. Alxander Zverev, Lontoon ATP-finaalit alkulohko
Nadal jäi hallissa täysin Zverevin jalkoihin, joka paukutti painavalla pelillään Nadalin taakse ja pakottaen tämän puolustamaan. Lyönti jäi lyhyeksi ja boom, Sasha iski.

Summa summarum, Nadal tottelee ennen kaikkea voimaa ja painavaa lyömistä sekä nopeaa tempoa. Oikureiden vahvat rystyt tylsyttävät espanjalaisen peliä myös. Ja jos haluaa leikkiä tulella, niin mindgamesit saattavat joskus purra.

perjantai 6. joulukuuta 2019

Joulukalenteri #6: Suomitennis elää ja voi hyvin

Hyvää itsenäisyyspäivää! Päivän kunniaksi kotimaisen tenniksen hehkutusta!

Davis Cup oli Suomi-tenniksen suurta juhlaa.

Muistatteko kun Jarkko lopetti? Se oli omalla tavallaan suuren surun päivä. Oli selvää, että lopettamista seuraisi kotimaisella huipputasolla varsinkin kaksinpelin osalta suuren suuri tyhjiö, eikä siihen kovin äkkiä saataisi täydennystä. Oli myös selvää, jo silloin ja varsinkin nyt, että Jarkon saavutusten arvostus on aivan eri sfäärissä nyt kuin silloin. Muun muassa se, että Jarkolla vuoden loppuranking oli top-50:ssä yhdeksän kertaa!

Totta kai Henri Kontisen upeat otteet nelinpelissä ovat tuoneet menestystä ja lohtua, mutta nyt myös kaksinpelin osalta ajat ovat vihdoin muuttumassa. Tai ainakin ne ovat kovin lupaavat. Lupaavimmat kuin vuosiin.

Emil Ruusuvuoressa meillä on kasvamassa hyvin, hyvin potentiaalinen pelaaja, joka voi tehdä hyvinkin hurjia temppuja korkeimmalla mahdollisella tennistasolla. Hänen tilannettaan ruodittiin jo Tali Openin jälkipeleissä, joten ei aleta toistamaan samaa tarinaa, mutta sen verran voi vielä korostaa, etten näkemissäni tämän vuoden Emil-matseissa ole nähnyt oikeastaan yhtäkään ottelua, missä Emil olisi pelattu ulos tai että hän olisi ottelun altavastaaja.

Toki vastus kovenee jatkuvasti ja säännöllisemmin, mutta lienee turvallista sanoa, että rajat eivät ole tulleet vielä vastaan ja se on kerrassaan äärettömän herkullinen tilanne. Kihelmöivän kutkuttava suorastaan.

Emilin takana katseet kohdistuu Otto Virtaseen, jonka peli hakee vammojen jälkeen vielä tasaisuutta. Otteissa näkyy vielä paikoitellen tietynlainen junnumaisuus, jossa esimerkiksi kovaa pommia seuraa vielä kovempaa yritetty lyönti ja niin edelleen, mutta tulee muistaa, että tenniksessä on huomattavasti helpompi painaa jarrua kuin repiä jostain lisävoimaa. Sekin on upea merkki potentiaalista.

Heidän takanaan kasvaa puolestaan seuraavat pelaajasukupolvet niin pojissa kuin tytöissäkin, joista on toki vielä aivan liian aikaista puhua mitään, mutta on selvää, että tunnustustakin saanut suomalainen tennisjuniorityö elää ja voi hyvin juuri nyt, aavistuksen kapeasta kärjestä huolimatta.

Suurimmat merkit jostain suuremmasta nähtiin kuitenkin Espoossa Davis Cupissa sekä naisten maajoukkueen otteluissa Talin Fed Cupissa. Tunnelmat olivat erittäin upeat molemmissa tapahtumissa. Kun jäähallillinen katsojia tekee areenaa kiertäviä aaltoja suomalaisen tennispelaajan kannustamiseksi, ollaan suuren äärellä. Ajat ovat todella muuttumassa.

torstai 5. joulukuuta 2019

Joulukalenteri #5: TOP5 kauneimmat yhden käden rystyt

Vitosluukku ja TOP5 tekee paluun!

Tennis on joskus meille myös estetiikkaa ja äärimmäistä kauneutta, eikä aina vain tuloksia. Nyt maalataankin siis isolla pensselillä kauneutta. Tenniksessä ei ole mikään sen kauniimpaa kuin yhden käden rystylyönti, joten tässä tämän hetken kauneimmat kauneudet:

1) Stan Wawrinka
Tiukassa kärkikamppailussa Stan vie voiton. Lyönnissä käsittämätöntä kauneutta, mutta myös brutaalia voimaa ja monipuolisuutta. Tämän rystyn lataus koko kropalla on jotain käsittämättömän kaunista.

2) Roger Federer
Klassista kauneutta. Poetry in motion. Imartelun suurin muoto sekä kakkospaikka selviää listan kohdasta kolme.

3) Grigor Dimitrov
Federerin rysty on niin kaunis, että moni sitä kopioi. Dimitrov voisi kopioida vielä sen balanssin, jolla Federer rystyään lyö. Vähemmän kohellusta ja repimistä, enemmän balanssia ja rauhallista loppua kohti kiihtyvää tekemistä.

4) Richard Gasquet
Melko klassinen kaunotar on myös ranskalaisen rysty. Ryhdikäs ja upea vartalon avaus sekä nätti saatto. Aijai. Silmä lepää.

5) Stafanos Tsitsipas
Kreikkalaisen rysty elää hyvinkin voimakkaasti ja variaatioita löytyy. Hän pystyy mukautumaan rystyllään hyvin erilaisiin ja -muotoisiin pomppuihin. Tuottaa parhaimmillaan aavistuksen suorempaa rystypommia kuin virkaveljensä, mutta varioi paljon.

Kunniamaininta: Feliciano Lopez
Iskee ylipäätään harvoin yläkierteellä, mutta espanjalaisvasurin alajenga ruoholla on yksi ilkeimpiä lyöntejä melkoisen kauniisti veivattuna. Käyttää hyvin paljon hyvää kättään, kropan käyttö voisi olla aktiivisempaa.

Bubbling under: Denis Shapovalov
Vielä ripaus liikaa nuoruuden intoa ja energiaa, mikä vähän näkyy kimpoiluna. Yrittää vetää lähes aina vetää. Maltti olisi valttia.

keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Joulukalenteri #4: Emilin Challenger-voitot 2019

Tämän vuoden kotimainen pelaaja oli ehdottomasti Emil Ruusuvuori.


Emil pelasi alkuvuoden loukkaantumisista huolimatta hurjan loppuvuoden ja otti sen aikana lopulta neljä Challenger-tason voittoa. Aivan kuten muuan Jarkko Nieminen samanikäisenä...

tiistai 3. joulukuuta 2019

Joulukalenteri #3: Kolmen kauppa

Luukusta kolme näkyy yksi vuohi ja kolmen kauppa. Tiedätte kyllä. Lisää aiheesta luukuissa 16, 19 ja 20. Halusi tai ei.

maanantai 2. joulukuuta 2019

Joulukalenteri #2: Kaksi Grand Slam-mestaria 2019

Luukku kaksi ja ne tutut kaksi Grand Slam-mestaria tänä vuonna, jotka ottivat kaksi Slamiä mieheen.

Tosiaan, tänä vuonna mestaruudet jaettiin kahden mestarin kesken, kun Australian ja Wimbledonin vei Novak Djokovic, Roland Garrosin ja US Openin Rafael Nadal. Jotenkin se tunne, että tämä harvainvalta on kaatumassa, on kuitenkin vahvistunut tänä vuonna.

Nuoret ovat tehneet hyvää jälkeä pari vuotta jo Masterseissa ja jopa finaaliturnauksessa, joten on aivan varmaa, että kohta on Grand Slamien vuoro. Se olisi loogista jatkumoa tälle kehitykselle, mutta ennen kaikkea se olisi paras asia tenniksen uskottavuudelle tulevina vuosina.

Jos parikymppiset orit eivät pysty kaatamaan kohta ikämiessarjoihin mahtuvia sankareitaan ennen kuin nämä pelaavat rollaattorein, niin jokin on mennyt pahasti vinoon ja haastajien on yksinkertaisesti mentävä itseensä.

Kaikkien kannalta olisikin hyvä, että ensi vuonna uusi sukupolvi ottaisi vihdoin laajalla rintamalla sen ison askeleen ja uuden vuosikymmenen Grand Slamit eivät enää keskittyisi mitenkään, vaan voitot jaettaisiin vaikkapa neljän eri voittajan kesken, joista vähintään 2-3 olisi ensikertalaisia. Se olisi jo aikamoista!

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Joulukalenteri #1: Number one

Ykkösluukusta kurkkii perinteisesti kauden kuningas. Tänä vuonna hän on Rafael Nadal, jonka vuosi oli samalla yksi hänen koko uran parhaimmista. Kaksi Grand Slam- ja kaksi Masters-voittoa, Davis Cup, vuoden lopun ykkösranking sekä tukku finaali- ja semifinaalipaikkoja yllätti meistä varmasti monet.

Samalla Nadal (ja Novak Djokovic) siirsi uuden sukupolven esiinmarssia ainakin vielä vuodella, mutta kysymys kaikkien huulilla on jo pitkään ollut ”kuinka pitkään vanhan kaartin dominointi jatkuu?” Palataan tähän tarkemmin kalenterin myöhemmissä luukuissa.

Takaisin Nadaliin. Vuosia sitten puhuttiin vuosi tolkulla siitä, kuinka Nadalin kroppa ei sallisi isompaa menestystä enää yli kolmikymppisenä. Jälleen kerran espanjalainen osoitti väitteet vääriksi. Tänä vuonna hänestä tuli historian vanhin pelaaja kauden lopun ykkösrankingillä.

Polvi- ja muut vaivat ovat kieltämättä uraa rankasti varjostaneet, mutta peliä kehittämällä ja kalenteria järkevöittämällä Nadalin ura on saanut melkoisesti menestyksekästä jatkoaikaa.

Kalenterin järkevöittäminen on helppoa. Sen osaa uransa loppuvuosina lähes kaikki. Myös siis Nadal joka pelasi tänä vuonna vain ns. pakolliset kisat sekä Davis Cupin ja osittain Laver Cupin. Joissakin turnauksissa oli pakko vetäytyä ja säästellä kroppaa tärkeämpiin koitoksiin.

Pelin kehittäminen sen sijaan on huomattavasti vaikeampaa. Siinä niin Nadal kuin Roger Federerkin ovat olleet uransa aikana vertaansa vailla. Miettikääpä vaikkapa Andy Murrayn paluuta tai Djokovicin pelin kehittymistä. Niinpä. Karrikoiden: "same old, same old."

Kun katsoo Nadalin peliä uran alkuvuosien massataistelijasta tähän päivään, on kontrasti suuri. Totta kai pelaajan DNA on edelleen sama ja hurjaa taistelijaa espanjalaisesta löytyy toki edelleen, mutta se, millä aggressiivisuudella Nadal nykyisin otteluihinsa lähtee, on kehittynyt hurjasti. Pisteet pysyvät lyhyempinä ja varsinkin syöttö-kämmenyhdistelmät ovat äärimmäisen tappavia oli alusta mikä tahansa. Jokaisella lyönnillä on hyökkäävä tarkoitus, eikä välilyöntejä tule ellei tilanne ole äärimmäisen paineistettu. Tällöin Nadal saattaa sortua hakemaan pelirohkeuden puuttuessa varmuuden ja äärimmäisen taistelun kautta. Näin kävi muun muassa US Openin finaalin viidennessä erässä Daniil Medvedeviä vastaan.

Tänä vuonna Nadalin yksi isoimmista kehityskohteista oli syöttäminen, joka parani selkeästi. Suoria pisteitä, joita Nadal on lähes koko uransa ajan syötöltään peräänkuuluttanut, tuli nyt hyvin suuri määrä ja syöttämisen taso pysyi myös hyvällä tasolla lähes koko kauden loppupuoliskon. Juuri tätä vanhenevan Nadalin peli on eniten kaivannut. Saman on tehnyt myös Federer, jonka nykypelin tason voi peilata lähes suoraan syöttämiseen. Kun se kulkee, on lähes nelikymppistä Federeriä edelleen erittäin vaikea kaataa.

Mutta miten tällainen loistokausi vaikuttaa Nadalin ensi kauteen ja ehkä jopu loppu-uraan? Massa lienee Nadalille se viimeinen linnake, josta hän pitää viimeiseen saakka kiinni, mutta tänä vuonna oli jo merkkejä, että ei massapelinkään sujuminen mikään automaatio ole. Massalla ensimmäinen voitto tuli vasta Roomasta ja sitä ennen hän koki tulevaisuutta ennustavat massatappiot Dominic Thiemille ja Stefanos Tsitsipakselle.

Nuoret tulevat, mutta ilman nadalmaista tasaisuutta Nadal pitänee vielä kynsin hampain kiinni valtaistuimestaan. Ensi vuosi on äärimmäisen mielenkiintoinen Nadalinkin osalta.

lauantai 30. marraskuuta 2019

Blogin perinteinen joulukalenteri on täällä taas!

Vasurilla-blogin joulukalenteri on jälleen täällä! Joulua odotellessa tämä järjestyksessään jo seitsemäs kalenteri luo tuttuun tapaan katsetta menneeseen, mutta myös tulevaan, joten offseasonista huolimatta hyppää mukaan!

Huomiseen!

keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Väärässä sarjassa

Lontoo paketoi tämänvuotisen ATP-kiertueen ja kausi alkaa olemaan paketoitu Davis Cupia lukuun ottamatta. Lontoossa Stefanos Tsitsipas otti viimevuotisen NextGen-voiton perään ensikertalaisena myös ATP-finaaliturnauksen voiton, jonka loppuottelussa kukistui siis Dominic Thiem, joka puolestaan kaatui syksyisessä Espoossa Emil Ruusuvuoren käsittelyssä, kuten varmasti kaikkien tuoreessa muistissa vielä onkin.

Meanwhile in Finland...

Emil Ruusuvuori on juuri ottanut jo kauden neljännen Challenger Tourin tunrnausvoiton, jonka myötä alkaa olla melko selvää, että nuoret tulevat nyt laajalla rintamalla ja että Emilille nämä nykyiset ympyrät alkavat olla liian pieniä. Sarja on yksinkertaisesti ja lähtökohtaisesti väärä tästä eteenpäin. Emil ei loistavine lyönteineen ja peleineen voi olla enää pienen lammikon suuri kala, vaan on hypättävä toisiin, suurempiin vesiin.

Tennis on siitä niin kiehtova ja haastava laji, että lähes aina on varaa olla parempi. Kehittyminen ei saa jäädä polkemaan paikoilleen. Tämä koskee niin peliä, lyöntejä kuin motivaatiotakin sekä miljoonaa muuta isompaa ja pienempää asiaa. Näihin välietappeihin, joita Challenger-voitotkin lopulta vain ovat, ei voi jäädä liikaa kiinni, vaikka ne kuinka hyvältä maistuisivatkin.

Emilin kohdalla viime viikko osoitti jälleen kerran, kuinka paljon potentiaalia miehestä sekä hänen tenniksestään vielä löytyy. Muutama rutiinivoitto Challenger-pelaajista, Otto Virtaselle annettu oppitunti puolestaan tämän seuraavasta pääsarjasta sekä upeasti taisteltu finaalivoitto ovat kaikki kypsän (tämän tason) pelaajan merkkejä. Mutta Emil on jo niin paljon muutakin.

Tarvittaessa Emil osaa tehdä itsensä hyvin vaikeasti voitettavaksi, sillä lyömisen perustaso ja -tempo on nyt jo erittäin korkealla tasolla, eikä selvää heikkoutta ole vielä löytynyt. Lyönnin painavuus on hyvän tekniikan ja rennon lyömisen seurauksena hyvin vertailukelpoista oikeastaan keneen tahansa. Emilin lyöntien kineettinen ketju ja osumien puhtaus hakee yksinkertaisesti vertaistaan. Huonompinakin päivinä tai hetkinä vastustajan täytyy urakoida massiivinen läjä duunia Emilin voittamiseksi ja juuri tämä on erittäin tärkeä signaali tulevaisuutta ajatellen.

Palataan vielä syksyiseen Davis Cupiin. Jostain syystä moni tennisaktiivi yrittää vesittää Emilin voittoa "puolikuntoisesta" Thiemistä, mutta totuus on se, ettei Thiem varmastikaan olisi pelannut ellei hän olisi tuntenut oloaan riittävän hyväksi. Oli Thiemin olotila tuolloin mikä hyvänsä, niin tuo ei ole juttu. Tenniksessä moinen, suuren ennakkosuosikin voitto vaatii kaikissa olosuhteissa valtaisan määrän työtä sekä lukuisia pienempiä ja isompia voittoja ottelun aikana. Thiem laittoi Emilin lähes koko ottelun ajan kaatamaan hänet nimenomaan voittamalla, eikä niin, että Thiem olisi vain hävinnyt ottelun. Thiem asetti haasteen, useita haasteita ottelun aikana. Emilin oli Thiemin lisäksi pakko voittaa itsensä kymmeniä kertoja ottaakseen tuon voiton. Täytyi olla rohkea ja aggressiivinen. Pelata ikään kuin out of his mind. Ja sen hän totisesti teki.

Viime viikolla Talissa tätä ei tarvinnut näin isosti tehdä, sillä perustekeminen riitti hyvin pitkälle. Vaikka seuraava on väärin sanottu, niin tuntui, ettei ruuvi missään vaiheessa ollut aivan tapissa, vaan varaa jäi vielä. Ja mikä upeinta, niin silti hän voitti turnauksen. Juuri tämä antaa niin paljon uskoa.

Mutta se edellyttää myös sitä, että rohkeus pelata säilyy kirkkaana mielessä. Kuten meillä kaikilla, niin kehitettävääkin on siis vielä. Muun muassa eteenpäin liikkuminen, vastustajan ajan pois ottaminen ja vielä entistä aggressiivisempi peli ovat kaikki asioita joihin varmasti kiinnitetään huomiota offseasonilla hyvin paljon. Seuraavalla tasolla ei juurikaan tule ns. välilyöntejä, lyöntejä vailla tarkoitusta. Jokaisen lyönnin on lähdettävä jonkinlaisella aloitteella. Tempo kovenee, vastustajien taso kovenee, kaikki kovenee. Jatkossa ei ole varaa jäädä kyttäilemään tai pelata puolivillaisesti tai puolivaloin. Nyt on mentävä ja laitettava joka kerta, jokaisessa erässä, jokaisessa geimissä, jokaisessa pisteessä, jokaisessa lyönnissä kaikki likoon.

On jälleen ikään kuin aloitettava alusta. Työ on vasta alkanut. Onnea matkaan, Emil!!!